Supervuoro Verkkolehti »

Kaikkien aikojen joukkueet

Viestejä
58
Leikkimielinen managerointipuuha. Kokoa haluamastasi seurasta kaikkien aikojen paras jalkeille saatava kokoonpano.

Rajauksia on vain pari. Sama henkilö ei voi olla kahdessa eri roolissa (esim nuori Haapakoski kärkenä ja kokenut kotiuttajana). Lisäksi pelaajan saa käyttöön siinä kunnossa kuin tämä oli joukkuetta edustaessaan. Jos vaikkapa Jymy-fani haluaisi käyttää Matti Iivarista, valittavana on vain 90-luvun lopun Iivarinen.

Pelaajia saa suhteuttaa aikakauteensa. Esimerkiksi 90-luvun alun hyvä vaihtolyöjä voi olla hyvä vaihtaja myös kuvitteellisessa kokoonpanossa, vaikka vaihdot olisivat perustuneet hiekkakentällä lyötyyn pomppuun.

Se taustoista - asiaan! Tässä on kaikkien aikojen Sotkamon Jymy

1. Sirviö, S. 3K
2. Vuorinen, J. 3P
3. Komulainen, J. 2V
4. Korhonen, R. 2K
5. Kokko, J. 2P
6. Heikkinen, Jimi. 1V
7. Korhonen, N. 3V
8. Orava, A. S
9. Kohonen, T. L

10. Huotari, M.
11. Heikkinen, Jarmo
12. Hakkarainen, K.

Pj. Kuosmanen, M.
Pj2. Korhonen, M.

Sisäpelin idea on, että Jamo Heikkinen tulee avaamaan kakkoskärjen. Jimin paikalle voisi olla parempia vaihtajia, mutta haluan tilkitä ulkoa myös etukentän, ja Rytköstä en joukkueeseen kelpuuta. Orava parhaimmillaan oli top-kympissä myös lyöjätilastossa, joten hänelle on paikka. Polttolinjasta ja muualtakin jäi huikeita pelaajia pois, kuten Antti Hartikainen. Myös Kuosmanen voisi hyvin vaihtaa räpylähommiin ja antaa viuhkan Tanskaselle, mutta ottaa paikkansa kaikkien aikojen pelinjohtajana. Roope tunnetaan kaikkien aikojen jokerina, mutta hän oli yksi parhaita koppareita myös ja saisi tuolla kärjellä eteensä aina ruokaa joka tapauksessa. Tilaa voisi olla vielä toisellekin etenijäjokerille, mutta eihän Hakkaraisen veroista pelaajaa voi jättää pois.

Pystyykö tätä joukkuetta parantamaan? Miltä näyttäisivät Vimpelin, Tahkon ja muiden kaikkien aikojen koostumukset?
 
Viestejä
3,315

Muiden ei kannata enää tehdä mitään varjokokoonpanoja. The rosteri on tässä.
 
Viestejä
37

Joo, vaikeeta tuosta on paremmaksi pistää. Ehkä Karran ja Komun paikkoja vois vaihdella, jos haluaa hifistellä ja tietty U. Väisänen Huotarin tilalle👌
 
Viestejä
1,551
Minäkin nostaisin Väisäsen Unton joukkueeseen. Kaksinkertainen lyöjäkuningas ja oikeastaan pesäpallon ensimmäinen supetähti jokeripelaajana. Unton tiesi aikoinaan moni sellainenkin joka ei pesäpalloa suuremmin seurannut. Unton kuvaa sai katsella Veikkauksen mainoksessa pitkin Suomea, peli jota mainostettiin ei ollut vedonlyönti (jota Suomessa ei voinut vielä pelatakaan) vaan Jokeri...
 
Viestejä
647
Joo, vaikeeta tuosta on paremmaksi pistää. Ehkä Karran ja Komun paikkoja vois vaihdella, jos haluaa hifistellä ja tietty U. Väisänen Huotarin tilalle👌

Sama itselläkin. Makuasia, kumpi kentällä, kumpi jokeri: Karra vaiko Komu. Karra oli heistä parempi etenijä, siinä yksi pointti hänen kentällä oloaan kolmosena tukemaan.

Jimi Heikkinen ja ykkösvahdin paikka on tietenkin sellainen kohta jota voisi miettiä. Vikström saattaisi toimia ulkona tuollakin paikalla - ainakin kotiutustilanteet ovat tuttuja - ja toisi sisäpeliin yhden uuden vaihteen lisää. On palattuaan ollut parempi kuin mitä koskaan Jymyssä on ollut.

Jani Komulaisen (Sr) kehityskaari ykkösvahtina olisi ollut hauska nähdä. Kauden -95 tähdenlento ulkopelaajana. Suuteli loppuottelussa nopean kiinnioton jälkeen palloa, ennenkuin teki yhden ratkaisevista paloista. Oli avauksesta myös -96, ja hyvä, vaikka selkä taisi alkaa oireilla jo edellisenä talvena.

Jarmo Heikkistä parempaa etenijäjokeria ei voi kuvitellakaan. Röyhkeä ja monipuolinen. Harvalla joukkueella etenijäjokeri on ollut sateentekijä ja talismaani, kuten Jymylla Jamo syyskauden 2008.
 
Viestejä
647
Tanskanen vai Kuosmanen?

Tanskaselle antaisin unelmaroosterissa kuitenkin paikan ennemmin hallituksen puheenjohtajana.

Tanskanen oli hyvä ihmisjohtajanakin (vahva iso ego, mutta aidosti kiinnostunut myös muista ihmisistä) ja ovela taktikko jo kentän ulkopuolella & etukäteissuunnittelussa.

Kuosmanen hienoja oivalluksia otteluiden sisälläkin. Johdonmukainen taktikko. Ihmisjohtaja.

Ehkä miesten eroa kuvaa se, että Kuosmasta oma poika kutsuu reippaasti Ukoksi julkisuudessakin. Tanskas-Jussia kukaan ei kutsuisi ukoksi edes hiljaa kuiskaten. Jälkimmäinen hyvällä ja ansiosta sanottuna, miehen saavutukset ovat isoja myös pesäpallon ulkopuolella.

Pelinjohtajakeskusteluun pystyisi nostamaan myös Aulis Väisäsen. Kantaisä ja hänen ajattelunsa päälle on jymyläinen pelityyli luotu. Mutta pitkän uran tehneet Tanskanen ja Kuosmanen kuitenkin kantaisän edelle.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
58
Sama itselläkin. Makuasia, kumpi kentällä, kumpi jokeri: Karra vaiko Komu. Karra oli heistä parempi etenijä, siinä yksi pointti hänen kentällä oloaan kolmosena tukemaan.

Jimi Heikkinen ja ykkösvahdin paikka on tietenkin sellainen kohta jota voisi miettiä. Vikström saattaisi toimia ulkona tuollakin paikalla - ainakin kotiutustilanteet ovat tuttuja - ja toisi sisäpeliin yhden uuden vaihteen lisää. On palattuaan ollut parempi kuin mitä koskaan Jymyssä on ollut.
Hyvää pohdintaa. Samoja kysymyksiä pyörittelin Karran ja Komun osalta itsekin. Karra olisi tosiaan parempi etenijä, mikä puoltaisi paikkaa kolmosena, ja Komun kotiutusvoimalle olisi käyttöä myös jokerina. Toisaalta Karra olisi täydellinen jokeri sikäli, että hänet voi heittää ihan mihin vaan, vaikka nollaa purkamaan.

Päädyin tähän jakoon lopulta ulkopelin perusteella. Voi olla havaintoharhaa, mutta muistan Karralta jokusia häpläyksiä ulkopelissä (yleisesti hän oli erinomainen kulmamies) ja Komu lienee heittovoimaisempi. Siksi näin.

Vikström oli erinomainen haku. Myös Onni Määttä voisi tulla kysymykseen. Jimi toisi voimaa myös henkisen sodan puolelle: toki eivät Kohonen, Karra ja kumppanit siinäkään juuri apua tarvitsisi.
 
LBC

Viestejä
3,727
KPL, yksi mielipide. Saa haastaa, unohdinko jotakin? Mutta tälläkin pärjää.

# Pelaaja UP
1. Tommi Mäentausta 2K
2. Matti Lautala 2V
3. Mikko Vitikainen 3K
4. Toni Kohonen L
5. Vesa Mikkola 1V
6. Antero Vatto 2P
7. Anssi Vesala 3P
8. Matias Rinta-aho S
9. Markku Löfman 3V
10. Sami Joukainen
11. Patrik Wahlsten
12. Teemu Nurmio
PJ Matti Iivarinen 2pj Eero Pitkänen

Vaton numeroa mietin, mutta käsittääkseni tuo etenikin, ainakin tehotilastot niin näyttäisi. Ja tutkapari sitten saattamaan. Löfman voisi pompullaan olla ehkä ylempänäkin tai vaihtaa Maasturin kanssa paikkaa

Varjojoukkueenkin saa helposti:
toinen Anssi eli Lammila voisi korvata Vesalan, Mauri Alanne tai Sami Karjala Vaton, Latvala tietenkin Lautalan, Kivipelto Kohosen, Reijo Haka Rinta-ahon, 60-luvun kopparikaksikko, Vatu eteen jne.
Jokereissakin menis Harjula, Kore ja vaikka Saukko. Tai Harjula kentälle ja Meriläinen. PJ:t Timo Raussi ja Jorma Ahvenainen.

Ja miksei lisääkin ihan kelvollisia versioita, vaikka ei nyssentään kuuhun asti meneviä niin paljon kuin Sotkamolla.

Ihan Jurakautta vanhempaan aikaan en osaa mennä, kun tuo 60-lukukin on vailla omia havaintoja, mutta Leo Hannula (Pepe pelasi KPL:ssäkin lyhyesti) ja Yrjö Paulofhan siellä vielä olisi ainakin tyrkyllä.
 
Viestejä
589

Minä en todellakaan tiedä mitään viime vuosituhannen pelaajista ja sen myötä vertaileminen on vaikeaa. Siitä huolimatta yksittäisen kauden piikkikunnosta puhuttaessa tyrkyttyäisin kultaisen räpylän Valtteri Luomaa ja etenijäkuningas Patrik Vartamaa rosteriin. Ja kun valintaan ei käytetä vain uraa Koplassa niin ehdottomasti Jere Dahlström Wahlstenin tilalle.
 
LBC

Viestejä
3,727
Njoo, Vatu oli ehdolla ja varjojoukkueessa minullakin. Vartama jäi vielä odottamaan mulla ja Jere jäi ulkopuolelle tehtävänannossa (siinä kunnossa kuin oli edustaessaan). Jere oli ehkä jäähdyttelevämpi, vaikka paikkansa täytti mainiosti. Patea puolsi myös etenemishomma: jos olisi kaksikko Sämpy/Jere niin olisi järjestelemistä.
 
Viestejä
1,551
Kaikkien aikojen joukkueessa on aiheuttaa vähän pohdintaa se, arvostetaanko pelejä Koplan joukkueessa vai uraa yleensä. Esim Vesa Mikkola ulkomuistista pelasi koplassa yhden kauden ykköspesistä ja kaksi kautta SM-sarjaa ja mutta uran parhaat vuodet menivätkin sitten Imatran paidassa. Vuoden pesäpalloilija Jarmo Rönkä (jälleen ulkomuistista) taisi pelata Koplassa kolme kautta Superia ja jäähdytteli vielä Koplan paidassa vielä kauden suomensarjaa, johon Kopla vajosi 90-luvun alkupuolella. Kummatkin hyviä ykkösvahteja, Mikkola tosin on Koplan oma kasvatti (jaa väitetysti hänen jälkeensä ei ole tullut Kouvolasta yhtä hyvää pelaajaa.) 11 Suomenmestaruuden ja koplassa vaihtolyöntikuninkuuden voittanutta Antti Hartikaista tuskin kukaan viitsii nostaa Koplan tähdistöjoukkueeseen yhden Koplassa vietetyn kauden perusteella. Samasta syystä en laittaisi Matias Rinta-ahoa koplan tähdistöjoukkueeseen.

Harkinnassa joukkueeseen voisi olla myös yli 10 kautta koplassa pelannut oma kasvatti Pekka Henttonen, jota KS:n Markku Lintula kuvasi tasavallan varmimmaksi koppariksi. Aika kultaa muistot, mutta en kyllä muista Henttosen juuri koskaan häplänneen takakentällä minkä lisäksi hänellä oli hyvä heittokäsi. En tiedä, onko Koplan junioreista Pekan jälkeen tullut yhtä kovalyöntistä pelaajaa, Henttonen pelasi koko uransa Koplassa ykköspesisvierailuja myöten, vaikka kysyntää olisi varmasti ollut kovemmissakin seuroissa.

Lautalan Mattia on vaikea syrjäyttää 2 vahdin paikalta, muuten nykyinen 5 hopeaa koplan paidassa voittanut kakkosvahti Matti Latvala kuuluisi ehdottomasti joukkueeseen.

Taulasalon Pekka ei taida pelitaidoiltaan yltää ihan kovimpaan joukkueeseen, vaikka yhtenä kautena taisi hävitä niukasti lyöjäkuninkuuden. Jos otettaisiin huomioon muu Pekan toiminta, Taulasalo on kyllä yksi legendaarisimpia koplalaisia kautta aikojen.
 
LBC

Viestejä
3,727
Samasta syystä en laittaisi Matias Rinta-ahoa koplan tähdistöjoukkueeseen.
Juu, samaa mieltä. En kelpuutaisi tähdistöön minäkään. Vetoan edelleen tehtävänantoon.

Mikkola ehti kuoriutua jo pelimieheksi Koplassa, vaikka tahti kovenikin Imatralla. Siksi valinta.
 
Viestejä
652
IPV
1. Pertti Laakso 2k
2. Riku Kytösalmi 2p
3. Tuomas Jussila 3p
4. Vesa Mikkola 1v
5. Pentti Lipponen 3v
6. Rauli Rapo 3k
7. Perttu Härkönen 2v
8. Jukka Holttinen L
9. Ilpo Kytösalmi S
Teemu Nurmio J
Jere Dahlström J
Sami Joukainen J
Mikko Vitikainen 1pj
Lauri Oinonen 2pj
 
Viestejä
832
Kitee:

1. Tuomas Tervonen 3k
2. Janne Monni 3v
3. Jarmo Rönkä S
4. Toni Kohonen L
5. Pasi Pirinen 2p
6. Saku Kapanen 3p
7. Vesa Varonen 2v
8. Sami Partanen 1v
9. Mikko Varonen 2k
10. Sami Ahola
11. Juha-Matti Sirviö
12. Jukka Holttinen

Pj. Pasi Varonen

Paremmin 80-lukua muistavat osannevat sanoa onko Röngälle nro 3 järkevin, menee itselle muistikuvat aika ohueksi hänen kohdaltaan? Ja onko vanhemmissa ajoissa muita jotka tuohon pitäisi mahduttaa?

Jokereiksi oli omissa laskelmissa tyrkyllä myös Petri Raittila ja Mika Laukkanen, mutta Holttista ei pysty jättämään pois ja yritin tehdä järkevän kokoonpanon, että olisi etenijäjokerikin mukana. Heikki Litmanen oli omissa sommitelmissa kanssa siinä kintaalla.
 
  • Tykkää
Reaktiot: LBC
Viestejä
652
Kovia ovat kuvitteelliset eri seurojen kaikkien aikojen pelaajista kootut joukkueet. Millainen mahtaisi olla lopputulos, mikäli noiden välillä olisi jonkinlainen pelisarja?
 
Viestejä
2,677
IPV
1. Pertti Laakso 2k
2. Riku Kytösalmi 2p
3. Tuomas Jussila 3p
4. Vesa Mikkola 1v
5. Pentti Lipponen 3v
6. Rauli Rapo 3k
7. Perttu Härkönen 2v
8. Jukka Holttinen L
9. Ilpo Kytösalmi S
Teemu Nurmio J
Jere Dahlström J
Sami Joukainen J
Mikko Vitikainen 1pj
Lauri Oinonen 2pj
Ilpo Kytösalmen laittaisin ehkä pienemmälle numerolle, kun on kuitenkin seuran legenda numero yksi. Reserviinkin tuossa jäävät muun muassa Eko Partanen, Kari Tapanen, Teemu Haataja, Olli Lehtola, Jarkko Rautio jne.
 
Viestejä
58
Kitee:

1. Tuomas Tervonen 3k
2. Janne Monni 3v
3. Jarmo Rönkä S
4. Toni Kohonen L
5. Pasi Pirinen 2p
6. Saku Kapanen 3p
7. Vesa Varonen 2v
8. Sami Partanen 1v
9. Mikko Varonen 2k
10. Sami Ahola
11. Juha-Matti Sirviö
12. Jukka Holttinen

Pj. Pasi Varonen

Paremmin 80-lukua muistavat osannevat sanoa onko Röngälle nro 3 järkevin, menee itselle muistikuvat aika ohueksi hänen kohdaltaan? Ja onko vanhemmissa ajoissa muita jotka tuohon pitäisi mahduttaa?
Rönkää en osaa kommentoida ja kaikkiaan tiimi vaikuttaa perin oikealta, mutta itse muistan että Pirinen kolmosena pelotti pirusti. Tai no, Tervonen+Pirinen ei pelottaisi, koska sen voisi joka tapauksessa laskea melko lailla automaattiseksi kahden pesävälin vienniksi
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös