Supervuoro Verkkolehti »

IPV 2021

Viestejä
339
Mie ymmärsin että Hyötyläinen olisi jo tehnyt jatkosopimuksen, sitä en tiedä onko vuoden vai enemmän. Mutta eiköhän seura tiedota sopimuksista vasta kauden jälkeen, niin riittää uutisoitavaa pelien ulkopuolellakin.
Näyttäisi tiedotuslinja erilaiselta kuin viime vuosina, jolloin viikon tai kahden välein niitä julkaistiin. Nytkin sopimuksia taitaa olla jo ihan mukavasti ja käsittääkseni Hyötyläinen yksi näistä. Ihan hyvä myös, että omat kasvatitkin jatkavat.
 
Viestejä
76
Oman seuran kasvatti on usein tiedostamaton syy pitää kiinni pelaajasta/pelaajista, jota/joita ei sillä hetkellä oikeasti tarvita. Joskus on vain niin, ettei sille omalle kasvatille löydy sopivaa roolia joukkueessa. Toinen lähes samanlainen paradoksi liittyy omien kasvattajien palaamiseen "harharetkiltään" takaisin kotiin. Aika harvasta on ollut sateentekijäksi, kuten muun muassa M. Matikan kohdalla kävi, joku muu on onnistunut täyttämään usein ylisuuretkin odotukset (Olli Lotko Lehtola).
Tänä kesänä olisi Ville Lantiaiselle ollut käyttöä ja olisi kenties ensi kesänäkin, jos ja ilmeisesti kun Keinänen poistuu suuremmille vesille. Ensi vuosi voi olla myös omista kasvateista esimerkiksi Veeti Lankisen tai V-M Kososen läpimurtovuosi.
Summa summarum, uusiutuminen joukkueessa ei ole katastrofi, jos se (uusiutuminen) pysyy siedettävissä mittasuhteissa 1-3 pelaajassa. Ja kun Manse, Jymy ja muut vielä kovat hankkivat itselleen niitä "vahvistuksia", niin ainahan sieltä joku kelvolinen jää ilman pelipaikkaa ja saattaa olla jollekin toiselle se puuttuva palanen.
 
Viestejä
238

Lantiainen on kyllä pelannut hyvän kauden, siinä olisi Pesoselle hyvä kaveri etukentälle ja tolpat hihaan.
 
Viestejä
284
Lievästi toivoin, että jos tämän kauden pakka taas hajoaa, niin Lattu tulisi vuoden "hairahduksen" jälkeen takaisin jokeriksi ja Sikiöstä tehtäisiin kärki. Mutta teki 2-vuoden jatkon Kiteelle.

Tämä jatkosopimus kirveltää itseäkin. Siviilipuoliko sinne suuntaa vetää? Ainakaan sarjataulukkoa katsomalla vaikea ymmärtää tätä ratkaisua. Oikeastaan olen jopa ollut erittäin hyvilläni Kiteen konttaamisesta ja ajatellut Latun palaavan "laadukkaampaan" joukkueeseen joka on myös kasvattajaseura. Voi kun pullahtaisivat vielä karsimaan sarjapaikasta, siellähän saisi ykköspesistä sitten rauhakseen pelata..
 
Viestejä
589

Nykyään kai jokaisella on sopimuksessa pykälä, jossa lukee sopimuksen raukeamisen jos seuraa kutsuu ykköspesis. Osin siksi superin ja ykköspesiksen tasoero on järjettömän suuri.
 
Viestejä
1,402
Heikko alku sisällä, mutta ulkopeli oli hyvää.

Edit: Surkea sisäpeli jatkuu toisella vuorolla, Keinäsellä käsittämätön lyöntivuoro palottamassa 1-2 tilanteessa. Kolme läpäriyritystä, viimesellä koppi ja 2 paloa.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
1,402
Jaa, ei kolmostilanteita kahteen ekaan vuoroon. Kyllä voi otteet vaihdella, ei oo perjantain riemusta hajuakaan. Toki silloinkin läpärit juuri avasi peliä heti aluksi.
 
Viestejä
1,402
Jos tuo Keinäsen lyöntivalinta oli oma, niin ei tule pelaajaa ikävä, jos Mäkisen, niin järki käteen. Ei Suomessa oikein voi muut kuin ehkä Roope ja Perttu hakea tuolla tavalla vaihtoa. Kakkospuolen läpilyönti kun ei tarjoa edes kunnarimahdollisuutta.
Lisään sen verran, että kyllä mulle ikävä tulee tästä aivopierusta huolimatta :) . Muuten samaa mieltä kaikesta.
 
Viestejä
177
Onhan surkiaa pesäpalloa kun panokset on kovat. Ipv kärki on pistänyt silmään , aivan surkia mies mailan varressa. Ainakin omassa tilanteessa
 
Viestejä
1,402
Onhan surkiaa pesäpalloa kun panokset on kovat. Ipv kärki on pistänyt silmään , aivan surkia mies mailan varressa. Ainakin omassa tilanteessa
Pelaa ykkösenä pakon sanelemana, ei ole luontainen paikka hänelle. Peittoaahan tuo KeKin kärjen kuitenkin ;)
 
Viestejä
73
Kyllä mä korttia nostelisin kohta Kempeleen ukoille.

Mitä tuo jokerikin ryntäili tauon aluksi vielä hiillostamaan Hyötyläiltä toiseöta puolen kenttää?
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös