Supervuoro Verkkolehti »

Imatran Pallo-Veikot 2023

Viestejä
238
Eihän tätä voi kiistää, että verraten vaikka Sotkamon sometiimiin, tulee IPV valovuoden jäljessä.
Sotkamolla esim taitaa olla täysipäiväinen henkilö hoitamassa mediaa, Jomalla esimerkiksi myös. IPV:llä taidetaan pääosin talkoilla/otona hoitaa noita, joten ei voi olettaa, että tulisi samanlaista materiaalia. Sitä ei tietenkään käy kieltäminen, että aika surkeaa on suorittaminen tällä hetkellä tuolla saralla. Mutta varmaan siellä mieluusti otetaan apua vastaan, jos joku haluaa lähteä tuota paremmin tekemään tai rahaa, että voisivat palkata mediavastaavan.
 
Viestejä
936
Ei tässä mitään mafiaa ole IPV:tä vastustamassa, mutta olisi kiinnostavaa kuulla tuomareiden vastaus, miksi JoMan pelaaja ei viime kaudella saanut hieman vastaavasta tilanteesta paloa, mutta Olli nyt sai.
No nämä tuomarit eivät (oletettavasti) ole ikinä tuosta viime kauden tilanteeseen kuulleetkaan, eikä heillä mitään hajua tai vastuuta siitä ole. Ja joka tapauksessa nyt varmaan ainakaan näiltä tuomareilta minkään tivaaminen ei ole kovin järkevää, kun pelituomari siis tällä kertaa tuomitsi täysin oikein ja sääntöjenmukaisesti. Ja kuvauksesi perusteella ilmeisesti viime kerralla taas eivät. Se on vähän huono peruste toimia sääntöjenvastaisesti, että viime kaudellakin jossain ihan toisessa random-ottelussa tuli yksi tuomarivirhe meitä vastaan, joten se pitää nyt paikata...
 
Viestejä
1,291
Onko pöytäkirjassa lukeva tekninen palo oikea termi? Lopullisesti juoksijaksi muuttunut pelaaja palasi kotipesään päätymättä lopulliseen ratkaisuun = pesärikko ja normaali palo.
 
Viestejä
936
Eikös Ollista oikeastaan tullut pesärikon vuoksi heti palo? Nyt tuomari odotti pallon käyvän kakkosella.
Tuli. Eikä pelituomari mitään huomiota kiinnittänyt siihen Vällärin heittoon. Tuomari lähti heti aikalisän päätyttyä kävelemään kohti kotipesää jo ennen kuin Väliaho oli edes maasta vielä poiminut palloa. Tuomio siis tuli n. heti, kun peli käynnistyi uudelleen, vihellys vaan tuli hieman (sekunnin-pari) myöhemmin.
 
Viestejä
456
Eihän tätä voi kiistää, että verraten vaikka Sotkamon sometiimiin, tulee IPV valovuoden jäljessä.

Sotkamolla esim taitaa olla täysipäiväinen henkilö hoitamassa mediaa, Jomalla esimerkiksi myös. IPV:llä taidetaan pääosin talkoilla/otona hoitaa noita, joten ei voi olettaa, että tulisi samanlaista materiaalia. Sitä ei tietenkään käy kieltäminen, että aika surkeaa on suorittaminen tällä hetkellä tuolla saralla. Mutta varmaan siellä mieluusti otetaan apua vastaan, jos joku haluaa lähteä tuota paremmin tekemään tai rahaa, että voisivat palkata mediavastaavan.

IPV:n sometyöskentelyä voi verrata vaikka Ketterän someen. Väitän jälkimmäisen olevan aika paljon edellä, vaikkei sekään tuota sisältöä ihan samaan tapaan mitä jokunen vuosi sitten. Eikä kummassakaan taida olla täysipäiväisiä tekijöitä. Muutenkin mielestäni Mestis ja Superpesis vertautuu sarjoina aika hyvin toisiinsa, vaikka toinen onkin pääsarja.

Kukahan ylipäätään vastaa IPV:n sosiaalisesta mediasta? Pari tekijää tiedän nimeltä ennakoiden ja raporttien kautta, mutta eivät taida kokopäiväisesti tuota hommaa tehdä.

Somesta huolimatta erittäin hieno peli, erittäin hieno tulos ja lopussa oli jopa ihan jees tunnelma. Harmi vaan että yleisöä oli noin vähän. Epäonnistujia on tänään joukkueesta vaikea löytää.
 
LBC

Viestejä
3,732
Tuli. Eikä pelituomari mitään huomiota kiinnittänyt siihen Vällärin heittoon.
okei, katsoin vaan hätäseen, että ykkönenhän on tyhjä vaikka kuuluttajakin puhui ajolähdöstä. Ja tuomari käppäilee kotipesää kohti, mutta vihellys osui mielestäni niin kohilleen sen kakkoselle heiton kanssa. Mutta varmaan noin.
Yhdestä pisteestä voi spekuloida, vaikka eihän se kovin usein aikalisän jälkeen onnistu.
 
Viestejä
339
No nämä tuomarit eivät (oletettavasti) ole ikinä tuosta viime kauden tilanteeseen kuulleetkaan, eikä heillä mitään hajua tai vastuuta siitä ole. Ja joka tapauksessa nyt varmaan ainakaan näiltä tuomareilta minkään tivaaminen ei ole kovin järkevää, kun pelituomari siis tällä kertaa tuomitsi täysin oikein ja sääntöjenmukaisesti. Ja kuvauksesi perusteella ilmeisesti viime kerralla taas eivät. Se on vähän huono peruste toimia sääntöjenvastaisesti, että viime kaudellakin jossain ihan toisessa random-ottelussa tuli yksi tuomarivirhe meitä vastaan, joten se pitää nyt paikata...
Samaa mieltä viime kaudesta, eli näitä ei kannata sotkea tämänpäiväiseen. Olisiko kuitenkin yhtä lailla ollut tuomarilta sääntöjen mukainen ratkaisu, jos olisi huomauttanut pelaajaa ennen kuin antoi pelin jatkua? Tai olisiko ollut yhtä lailla sääntöjen mukaan mennyt, että olisi antanut keltaisen pelin viivyttämisestä? Ei asiat aina niin mustavalkoisia ole…

Tällä kertaa tuomari kuitenkin näytti oikein odottavan aikalisän loppumista, että pääsisi viheltämään palon. Toinen ratkaisu olisi ollut urheilullisempi, mutta silloin hän ja hänen ratkaisunsa ei olisi noussut otsikoihin. Elämä on valintoja…
 
Viestejä
743
Upeat pisteet! Ukonniemi on JoMalle paha paikka.

Loppu olikin sitten tunteiden vuoristorataa liiaksikin.

+ Pesonen pelaa nyt mailassa hyvällä itseluottamuksella ja jälki on hyvää.

+ Surakka vaihtaa kovilla ja se toimii. Hyviä kääntöjä kakkospuolelle. Hallipeleissä kovat toimi, mutta ensimmäisissä parissa pelissä ulkona yritti vaihtaa pienillä ja ne ei toiminut, paluu koviin ja hienoja lyöntejä. Varmat otteet lautasella jatkuu, vaikka sisäpelissä iso rooli.

+ Kauppinen ulkona hyvää peliä ja vakuuttaa myös mailassa sen mitä pääsi lyömään. Kakkosjatkeelle tippuu aika nätisti.

+ Mäkelä paransi peliä kärjessä.

+ Toikalta hieno peli mailassa!

EDIT:

Ettei mene liian ylistämiseksi, niin olihan tuo loppu aivan karmea moka V-V Ollilta. Lippis päässä, kun pitäisi olla kentällä. Onneksi painoi sitä ennen pinnan kotiin kuitenkin.

Ja jonkin sortin merkkivirhettä edelleen näkyi olevan.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
51
Kukahan ylipäätään vastaa IPV:n sosiaalisesta mediasta? Pari tekijää tiedän nimeltä ennakoiden ja raporttien kautta, mutta eivät taida kokopäiväisesti tuota hommaa tehdä.

Sen minäkin tiedän että kahta kotisivuilla raporteissa ja uutisissa esiintyvää nimeä on turha syyttää somen heikkoudesta.

Heillä ei ole sinne päätäntävaltaa vaan naruja vetelee mielivaltaisesti eräs toinen seuran hallitukseen ellei par aikaa niin ainakin joskus kuulunut henkilö.

Minulle itselleni some & seuran kotisivut on tällä hetkellä ainoa kanava josta lukea juttuja peleihin ja joukkueeseen liittyen. Sen vuoksi sitä toivoisi vähän skarppausta sen saralla. Yllätysvoitto Joman tasoisesta vastustajasta ja some pysyy hiljaa tunteja pelin päättymisen jälkeen kun se näkyvyys ja ihmisten kiinnostuneisuus olisi korkeimmillaan heti pelin päätyttyä.

Nykyään etäkannattajana toimivana kuitenkin lukee mielummin asiat seuran omista kanavista kuin kuulee htt:n kautta.
 
Viestejä
1,561
Nyt seuran sivuille on ilmestynyt juttu ottelusta. Jutussa ei käsittääkseni ole yhtään, siis todellakaan ei yhtään, sellaista tietoa, joka ei ilmenisi ottelupöytäkirjasta/tilastoista. Jutussa ei esimerkiksi kommentoitu millään tapaa sisäpelisuoritusten (ulkopelisuorituksista puhumattakaan) laadullisia seikkoja. STT kokeili joskus (saattaa olla yhä käytössä) "robottia", joka teki automaattisesti jutun jääkiekko-ottelusta pelkän ottelupöytäkirjan perusteella. Itse en koe saavani tällaisista jutuista mitään lisäarvoa.

(Lisäys: En halua tällä kirjoituksella haukkua kirjoittajaa, vaan yritän tuoda esiin seikkoja, jotka kannattaisi ottaa tulevissa jutuissa huomioon.)
 
Viestejä
448
Onnittelut pisteistä ja olihan se iso yllätys. En muiden urheilukiireiden vuoksi eilen ehtinyt katsoa peliä, mutta yöllä sitten tallenteelta osia pelistä, joten kokonaisarviota on vaikeaa antaa, etenkään Joman pelaamisesta. Hyvää oli tietysti kotiutukset ja tykkäsin esim. Ollin ensimmäisestä kotiutuksesta, jossa yllätettiin Joensuun etukenttä. Tietysti tuo viimeinen kotiutus oli myös kova ja kertoo siitä, että joukkueessa on nyt enemmän lyöntivoimaa kuin viime kaudella. Edelleen harmittaa se etenijäjokerin puuttuminen, mutta näin mennään ellei sitä pystytä kesken kauden hankkimaan.

Tuo viimeinen tilanne oli sillä tavalla outo, että joku toinen tuomari olisi viheltänyt pelaajat paikalleen, antanut ehkä varoituksen, mutta nyt näin, eikä siinä varmaan virhettä ollut tuomarin puolelta. Jos jotain hyvää, niin jää varmaan viimeiseksi vastaavaksi virheeksi Imatralle ja ei pelkästään Ollia voi syyttää, olisi siinä pitänyt olla hereillä myös pelinjohdon.

Tuo some on haastava juttu ja tiedän miten paljon se työllistää. Olen kaksi vuotta jaksanut aikanani tehdä sitä silloisen Suomen mestarijoukkueen kanssa ja aikaa se vie oman työn ohella. Laskin jossain vaiheessa, että noin 20 tuntia siihen silloin meni viikossa, ehkä 3-5 julkaisua viikon aikana, kun samaan aikaan oli joukkueen tai oikeastaan kahden joukkueen kanssa muutakin työtä, niin päätoimisen työni ohella tein saman iltaisin ja viikonloppuisin, joskus enemmänkin. Ilman korvausta tietysti, harvalla seuralla on varaa maksaa näistä ns. käypä korvaus. Tuo julkaisujen taso on sinällään myös haastavaa, että siihen oppii vain tekemällä ja kun sitä tekee, niin kriittisyys omaa työtä kohtaan kasvaa ja aikaa alkaa helposti mennä vielä enemmän.

Tänään on somen rooli kuitenkin niin merkittävä, että siihen olisi pakko panostaa, on kuitenkin edullisin tapa markkinoida joukkuetta/ seuraa, jos sen tekee laadukkaasti.
 
Viestejä
266
Mitäs tässä siis tapahtui? Tulospalvelu näyttää .että Olli edennyt harhaheitolla ykköselle. Sen jälkeen tullut tekninen palo.
Oli katsottava tuo puhuttava tilanne ruudusta ja eihän tuollaista pitäisi tapahtua edes junnupeleissä, mutta voi tapahtua näemmä ihan Superpesiksessäkin.
Olli lyö ajolähdössä pallon väliin, peli tasan ja kotipesään suoritetun harhaheiton seurauksena seuraa uusi ajotilanne. Olli siis ykköspesällä ja tässä tilanteessa aikalisä. Muut pesillä olijat jäävät pesille, kuten yleensä näissä tilanteissa on tapana, varsinkin tässä vaiheessa peliä, mutta Olli jostain ihmeen kumman syystä keksii tulla kotipesään kuuntelemaan aikalisän ohjeita. Tässä vaiheessa, eli siis aikalisällä hän keksii vaihtaa jostain ihmeen kumman syystä kypärän lippalakkiin ja siirtyä kaarelle ihan kuin kaikki muutkin. Aikalisä päättyy ja pelin pitäisi jatkua ajolähtötilanteesta kahdella palolla, mutta ei jatku ei, vaan tuomitaan kolmaspalo ja that's it.
 
Viestejä
842

Aika huomattava faktori tilanteessa lienee se että ottelu ratkesi siihen. Jaksopeli luo niitä tilanteita joissa peli jatkuu, sillä on vielä merkitystä yhdelle joukkueelle mutta toisella joukkueella ei ole edes teoreettista saumaa voittaa. Harvassa lajissa on tällaista. Siinä voi ajatus vähän karata.

Dumari halusi nyt ottaa roolia. Sellaista tällä kertaa.
 
LBC

Viestejä
3,732
Nyt en ihan ymmärrä, mitä roolia? eihän tuomari voi alkaa joukkuetta neuvomaankaan, ja Ollille ei oikein viivyttämisestäkään antaa varoitusta, kun sillä ei ollut mitään aikeita kentälle enää mennä.
 
Pesis ei toki ole taustaltani ykköslajini joten toimintakulttuuri ei ole aina niin tuttua kuin joidenkin muiden lajien. Joissain muissa lajeissa kulttuuri on että dumari kun huomaa (huomasi kauan ennen vihellystä) tilanteen, tulee hän sanomaan että Olli ykköselle (tmv.) mutta eilinen kaveri odotti että voi viheltää pelin käyntiin ja palon. On sitä pesiksessäkin nähty että hämminkien ja sählinkien jälkeen dumari on ohjannut pelurin oikeaan paikkaan.
 
Viestejä
3,321
Mun mielestä ei ole mitään tarvetta tuomarien ohjata superpesispelaajia, jos eivät itse ymmärrä mennä pesälle. Pesäpallo on älypeli, jossa tyhmyydestä sakotetaan. Tuomarin tehtävä on tuomita tilanteet eikä toimia neuvonantajana kummallekaan pelaavalle joukkueelle. Näin säilyy myös tasapuolisuus.
 
Viestejä
1,524
On sitä pesiksessäkin nähty että hämminkien ja sählinkien jälkeen dumari on ohjannut pelurin oikeaan paikkaan.
Noihin tilanteisiin yleensä sisältyy jonkinlaista sääntötulkintaa, eli tuomari tekee päätöksen, miten peliä jatketaan ja minne etenijät sijoitetaan. Eli esimerkiksi joissakin tilanteissa pelituomari voi palauttaa etenijät lähtöpesilleen, ja tällöin tottakai pelaajia pitää ohjeistaa.

Aikalisän jälkeen peliä jatketaan samasta tilanteesta, joten lisäohjeistukselle ei ole tarvetta.

Ei taida lentopallossakaan päätuomari opastaa pelaajia oikeaan sijoittumiseen aikalisän jälkeen, vaikka olisikin ratkaiseva piste kyseessä. Kyllä pelaajien ja valmentajien pitää huolehtia perusasioista.
 
  • Tykkää
Reaktiot: LBC
Viestejä
842
Noihin tilanteisiin yleensä sisältyy jonkinlaista sääntötulkintaa, eli tuomari tekee päätöksen, miten peliä jatketaan ja minne etenijät sijoitetaan. Eli esimerkiksi joissakin tilanteissa pelituomari voi palauttaa etenijät lähtöpesilleen, ja tällöin tottakai pelaajia pitää ohjeistaa.
Juu mutta olen myös nähnyt esim tilanteita joissa 1-3 tilanteessa lukkarin estämisestä tuomittu vapaa ykkösellä olevalle etenijälle jolloin kolmoselta irrottu kun luultu vapaata kotiin. Tuomari ohjeisti takaisin kolmoselle palon sijaan. Tai että pelaaja lähtenyt kävelemään kotia kohti luullen haavoittuneensa tai palaneensa ja näissäkin paloa jätetty viheltämättä ja ohjattu takaisin. Eilisen tyylillä olisi vaan poltettu nämä kaverit. Varmaan pidempään mietittynä keksisin jotain muitakin sekoiluja tilanteissa joissa on monta asiaa. Nytkin dumari pitkään selvästi tiesi ja odotti voivansa viheltää.
 
Viestejä
1,683

Aika erikoista vänkäämistä, kun tilanne on täysin päivänselvä.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös