Supervuoro Verkkolehti »

Hyvinkään Tahko 2022

Viestejä
279
Täydet pisteet lopulta, mutta turhan jännäksi taas tehtiin.
Toki kotijoukkueen kannattajille hyvä, että näkivät omien onnistumisia.

Tahkon aikalisän paikka oli kyllä aika omituinen, mutta kai siihen syynsä oli.
 
Viestejä
934
Ei ollut hyvä päivä räpylässä varsinkaan, mutta se otettiin mikä pakko oli ottaa. Jos jotain, niin nyt oli vähän railakkaampaa rajoihin lyöntiä, just kun pääsin sanomasta. Matikan kunnari jäi näkemättä, pitää katsoa uusinnasta.
 
Viimeksi muokattu:

Elk

Viestejä
901
Sehän oli pesäpallopeli, vähän niin kuin ennen vanhaan. Kossun kotikentällä ei voi tuudittautua varmaan voittoon, vaikka johtaisi peliä jossain vaiheessa kuinka reilusti. En siis ole varma, kumpi teki pelin ”turhan jännäksi”. Kossu on ymmärtääkseni juuri tuollainen joukkue, jonka peli lähtee yht’äkkiä kulkemaan hurjalla voimalla ja toisena hetkenä se on taas aika saamaton. Toisaalta on myös striimin kautta aika vaikea - ainakin itselläni - arvioida ulkopeliä esim. takakentälle suuntautuvissa lyönneissä, mutta kyllä ne Kossun lyönnit siinä yhdessä heidän ”supervuorossaan” näytti aika hyviltä. Tai taisi olla niin, että se ketsuppipullon aukaissut Ollin läpäri kolmospuolelta meni helposti läpi, mutta sen jälkeen löivät oikeastikin hyvin.

Matikan kunnari oli ärtyneen miehen raivokas teko. Tahkon kaari huusi muistaakseni kaksikin syöttöä vääriksi, ja sellaisia ne myös taisivat olla, mutta tuomari tuomitsi oikeiksi. Siitä sitten Matikka latasi aggrea kolmanteen - tai siis ensimmäiseen - lyöntiinsä.
 
Viestejä
842
Eikös Koren prosentteihin vaikuta se, että hän on kotiuttajien nokkimisjärjestyksessä vasta kolmas Ikosen ja Niemen jälkeen? Toisin sanoen hän pääsee yrittämään kotiutusta usein vasta kahden ristin tilanteessa. Jos Vainionpään tai Toivolan laittaisi vastaavaan asemaan, niin heidänkin prosenttinsa ropisisivat alaspäin.
No kyllä ja ei, riippuu peluutuksesta. Etenkin jos juoksua turvataan niin aika moni sellainenkin lyöntiratkaisu on sallittu joka ei vähemmillä paloilla olisi. Ja toisaalta kolmannellakin voi hakea väliin kun tilanteen ei tarvi jatkua.
 

Elk

Viestejä
901
Tuohon Amerikkaan lähetettyyn Nurmion syöksyvideoon voisi lisätä kuvatekstiksi Hassisen Koneen biisin mukaisesti ”Syöksylaskijoita kaikki tyynni”, niin maakuva suomalaisista outona mutta onnellisena kansana vahvistuisi edelleen.
 
Viestejä
1,597
Nurmion uintireissu oli hyvää mainosta pesäpallolle: räväkkä ja tapahtumia täynnä oleva peli. Olisi vielä voinut muutaman kroolivedon vetää siinä purossa niin olisi saatu vielä parempi video. Mutta hyvä näin!
 
Viestejä
221
Tahkon suurimmat ongelmat ovat, ennalta arvattavuus sekä liian kapea pelaaja materiaali. Kuten täälläkin on ollut puhetta, aina lähes sama lyöntijärjestys. Lisäksi, kun pelipaikoista ei ole varsinkaan ulkopelissä kilpailua, pelaajat voivat vetää vähän " löysemmin". Lisäksi, onko AYS:llä auktoriteettiä, vai saneleeko pelaajat?
 
Viestejä
1,597
Tahkon suurimmat ongelmat ovat, ennalta arvattavuus sekä liian kapea pelaaja materiaali. Kuten täälläkin on ollut puhetta, aina lähes sama lyöntijärjestys. Lisäksi, kun pelipaikoista ei ole varsinkaan ulkopelissä kilpailua, pelaajat voivat vetää vähän " löysemmin". Lisäksi, onko AYS:llä auktoriteettiä, vai saneleeko pelaajat?

En usko, että aikuiset ihmiset, jos heitä motivoidaan hyvin ja heille maksetaan riittävää palkkaa, vetävät "löysemmin". Ei ulkopelin heikkous siitä johdu vaan siitä, että ulkopeli on joko organisoitu huonosti tai siitä, että pelaajat eivät pysty toteuttamaan pelinjohdon ohjeita. Tai molemmista! Antin auktoriteetin puutteeseen en kyllä usko. Kyllä hänellä on riittävä kokemus ja tietotaito pesäpallosta.

Sisäpelissä lyöntijärjestys on ollut melkein kiveen hakattu, mutta ei se mielestäni ole huonosti toiminut. En usko, että esimerkiksi Ikosen tai Patovan paikkoja vaihtamalla hirveästi tehoja saataisiin lisää. Tosin Ikonen on päässyt aika säännöllisesti ajoihin kotiuttamaan ensimmäisenä. Tuloksena 17 juoksua ja prosentit 47%. Patovalla samoin 17 juoksua ja prosentit 59%. Kyllä Patovaa voisi jossain pelissä hyvin kokeilla Ikosen paikalla. Se voisi piristää sisäpeliä ainakin hetkellisesti.

Mielestäni kyllä ulkopeli on Tahkolla huomattavasti sisäpeliä heikompaa. Kyllä sitä pitäisi saada parannettua.

Se tapa, jolla kärki Teemu, Viki ja KT suorittaa ottelusta toiseen antaa kyllä sisäpelin osalta mahdollisuuden voittaa lähes jokainen matsi, kun jokereina ovat Nisu ja toivottavasti virkistyvä Kore. Nyt vain pitäisi parantaa ulkopeliä aika reippaasti, että menestys olisi parempaa!
 

Elk

Viestejä
901
Tuosta kapeasta pelaajamaterialista tuli mieleen, että Tahkon superin joukkueessa muutamana viime vuotena maistiaisia saaneista tai harjoitusringissä olleista saisi ehkäpä jopa ykköspesistasoisen joukkueen ja superin joukkueen reservin vähän Koplan kakkosjoukkueen tapaan. Nyt ovat vuokralla tai siirtyneinä muihin ykköspesisjoukkueisiin tai pelaavat suomensarjaa. Kas näin (muistinvaraisesti ja joukkueiden kokoonpanoja selaillen):

Rättö, Kalmari, Rämet, Raesmaa, myös E. Lahti jo vähän kauemman aikaa sitten (Hamina)
V. Vierimaa, Kyhäräinen (Loimaa, Kyhäräinen nyt myös KaMassa)
Peltonen, Tuomi (superin rinki ja suomensarjaa, Peltonen myös Loimaa)
Kauppinen (Lohi)
Iivonen (Kannus, ei Tahkon junnu mutta oli kuitenkin siirtyneenä ja yhteistyön puitteissa viime kaudella Tahkon pelaaja)
Harjuvaara, Levänen, myös V. Harju useamman vuoden takaa (suomensarja)

Unohtuiko joku, mutta siinä olisi jo 14 pelaajaa, joilla siis kokemusta superin peleistä, useimmilla hyvin vähän mutta kokemusta kumminkin.
 
Viestejä
494
Tuo on ihan totta ja kyllä tolla porukalla siellä ykkösessä pärjäisi ihan ok. Kyhyräisestä sanottava että hänen lainaamisensa loppukaudeksi kamaan on kuin olisi rahaa laittanut pankkiin, tosin tässä on se riski että siirtorajan umpeuduttua häntä ei saada enää loukkeja paikkaamaan.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös