Puolustus on poistunut muodista – tulosta sillä kuitenkin tehdään

Kuva: SuperJymy (Janne Kuronen) / Puolustus toi mitalit Jymyn kaulaan ja "Pojan" Aapo Komulaisen käsiin.

Kuva: SuperJymy (Janne Kuronen) / Puolustus toi mitalit Jymyn kaulaan ja ”Pojan” Aapo Komulaisen käsiin.

Nälkämaan laulu on kajahtanut ja mestaruusjuhlat ovat käynnissä. Jymyn edellisestä mestaruudesta ehti vierähtää peräti kaksi kautta, joten tuoreiden juhlien voinee odottaa kestävän tovin.

Ensiksi tulee onnitella Sotkamon Jymyä. Oikea joukkue nousi lopulta mestaruuteen saakka. Jymyn Aapo Komulainen tiivisti sotkamolaisten nerokkuuden ratkaisevan finaalin jälkeen täydellisesti: “Ei välttämättä olla Suomen paras pesäpallojoukkue kaikilla osa-alueilla, mutta ollaan Suomen paras pesäpallojoukkue voittamaan keinolla millä hyvänsä.”

Jymy ei ollut koko kauden paras joukkue, mutta se oli paras silloin, kun millään on mitään merkitystä: pudotuspeleissä.

Jymy osoitti tekonurmella saman tänä syksynä, mitä Suomen jääkiekkomaajoukkue on osoittanut jääkiekkokaukalossa viime vuosien aikana: puolustuksella voitetaan ja tehdään tulosta, vaikka se onkin poistunut muodista.

Violettioranssien eduksi on tosin sanottava se, että pesäpallossa loistava puolustaminen eli ulkopelaaminen on upeampaa ja taiteellisempaa kuin vastaava jääkiekkokaukalossa.

Kainuussa on aina vannottu tiukan ulkopelin nimeen, ja sunnuntaina päättyneet pudotuspelit näyttivät taas miksi. Jymy riisui Vedon aseista ja voitti kolme nihilististä ottelua äärimmäisen pienellä marginaalilla.

Jokainen Sotkamon voittama ottelu päättyi 1-0, ja ratkaisujaksot yhden juoksun erolla. Vaikka legendaarista vitospeliä ei nähtykään, voidaan puhua historiallisen tasaisesta finaalisarjasta.

Ja mikä – tai paremminkin kuka – tämän kaiken mahdollisti? Vastaus on helppo: Mikko Kuosmanen. Miesten Superpesiksen historian ylivoimaisesti paras pelinjohtaja. Eikä parempaa tule, se on varmaa.

Kuosmasen kantti tiukoissa paikoissa ja konstit saada joukkue olemaan aina viimeisillä ja tiukimmilla hetkillä parhaimmillaan on jotakin aivan uskomatonta jopa koko suomalaisessa urheiluhistoriassa.

Vaikutti siltä, että Kuosmanen joukkoineen oli valmistautunut koko kauden vain yhteen tehtävään: kaatamaan Vedon finaalissa. Päämäärä oli selvä ensimmäisestä joukkuepalaverista saakka. Kuosmanen tuli yhdeksi kaudeksi vielä kerran, näki ja voitti. Mykistävä esitys.

Kuva: SuperJymy (Janne Kuronen) / Kultajuna puksuttaa ja kaikki kainuulaiset mahtuvat kyytiin.
Kuva: SuperJymy (Janne Kuronen) / Kultajuna puksuttaa ja kaikki kainuulaiset mahtuvat kyytiin.

Kainuulaisten kotiutusosasto nosti kysymysmerkkejä läpi kauden, mutta kun rosterissa on Roope Korhonen, nuo kysymykset osoittautuivat turhiksi. Korhonen pelasi kokonaisuutena kenties uransa parhaan kauden paikkaan, kun joukkue sitä tuloksen kannalta eniten kaipasi. Korhosen ja Kuosmasen urotekoihin kiteytyy koko sotkamolainen pesäpallokulttuuri.

Jymyn mestaruudessa on yksi lajin kannalta katkerakin sivumaku. Kaikki viittaa siihen, että kestomenestyjä Kainuun kultajuna puksuttaa myös tulevina kausina finaaleissa voitokkaasti ja laji palannee yksitoikkoiseen “Lopussa Jymy voittaa” -malliin kuten 2010-luvun alussa.

Upean finaalisarjan toisen osapuolen Vedon kannalta on sanottava, että ilman Jymyn kahta “ostomiestä” – Hannes Pekkistä ja Elmeri Purmosta – Veto olisi huuhtonut kultaa tänäkin vuonna.

Vimpelissä jäi varmasti paljon jossiteltavaa ensi kauteen, mutta joukkue on iskukykyinen myös silloin. Vaihtuvuus on pelaajistossa pientä, jos minkäänlaista.

Mutta nyt on Sotkamon aika juhlia. Se osoitti, että pesäpallossa pätee samat lainalaisuudet kuin ennenkin: pitävällä ulkopelillä voittaa todennäköisemmin kuin räjähtävällä sisäpelillä.

Onnea, Jymy.