Partasen pitäisi lietsoa KiPa hurmokseen

Kuva: Niilo Hirvonen / KiPan täytyy saada aikaan samanlainen unelmasuoritus kuin ratkaisevassa pudotuspelikarsinnan ottelussa.

Kuva: Niilo Hirvonen / KiPan täytyy saada aikaan samanlainen unelmasuoritus kuin ratkaisevassa pudotuspelikarsinnan ottelussa.

Vaikeimman kautta puolivälieräpaikkansa kääntänyt Kiteen Pallo lähtee vahvasti altavastaajana avaamaan pudotuspelejä Sotkamon Hiukassa keskiviikkona. Kaiken järjen mukaan rutiinisuorituksen pitäisi riittää Jymylle välieriin selviämiseen, mutta onneksi pesäpalloa ei aina pelata pelkällä järjellä.

Runkosarjasijoitukset:
Sotkamon Jymy 2., 62 pistettä, 234-112 (+122) juoksuero
Kiteen Pallo 8., 30 pistettä, 188-218 (-30) juoksuero

Kauden kohtaamiset

29.5.2023 KiPa-Jymy 0-2 (0-2, 0-3) Ottelun tilastot
13.7.2023 Jymy-KiPa 2-1k (3-4, 6-1, 1-1, 3-2) Ottelun tilastot

Kumpi Jymy ja KiPa puolivälierissä nähdään? Kauden alussa Mikko Kuosmasen ryhmän timanttinen ulkopeli nollasi Kiteen ja Juho Kaikon alaisuudessa ei olisi ollut toivoa yhdenkään voiton ottamisesta Jymyltä.

Heinäkuussa taas Sami Partasen ensimmäisessä ottelussa kiteeläisten pelinjohtajana Jymy joutuikin vääntämään kaksi pistettä ja voiton kotiutuslyöntikisan kautta. KiPan ilme oli tuolloin pirteä, itseluottamusta uhkuva ja vastustajalle vaarallinen.

Miksi Jymy voittaa?

Tekeekö KiPa kymmentä juoksua koko ottelusarjassa? Jymyn ulkopeli on sarjan ylivoimaisesti parasta, Aapo Komulainen loistavassa iskussa ja kaikki tärkeät palaset ovat jälleen tonteillaan loukkaantumisten jälkeen.

Vaikka sisäpeli ajoittain tökkisikin tai kotiuttaminen olisi täysin Roope Korhosen päivästä ja viikosta toiseen toistuvien urotekojen takana, vastustajan totaalisesti nollaava ulkopeli tekee Jymystä suosikin jokaiseen otteluun – ainakin vielä puolivälierissä.

Ja, niin, se Roope Korhonen. Aivan ilmiömäisessä lyönnissä. Kaikki tuntuu lyöjäjokerilegendalta onnistuvan juuri nyt. Sisäpelissä riittää sen verran leveyttä, että niitä paikkoja ja ajolähtöjä kyllä kuitenkin saadaan Roopelle pedattua, ja juuri nyt veteraanin kotiutusprosentti on huikea.

Tietysti Jymyn viuhkassa on myös yksi kaikkien aikojen parhaista ja menestyneimmistä pelinjohtajista. Kuosmasen tukena on myös laaja, osaava ja erittäin ammattitaitoinen valmennustiimi. Siellä on pureskeltu KiPan pelin jokainen osa-alue atomeiksi, kuten valmennusryhmän tapoihin kuuluu.

Näytönhaluja varmasti riittää myös Hannes Pekkisellä ja Elmeri Purmosella, jotka siirtyivät täksi kaudeksi Sotkamoon Kiteeltä. Tämä voi tuoda tietysti lisää tarpeettomia paineitakin, mutta Jymyn laajassa ryhmässä yksien miesten ei tarvitse ottaa stressiä joukkueen kannattelemisesta, joten luotetaan tämän olevan vain lisämotivaatiotekijä kaksikolle.

Seuraa häntä

Jere Vikström, 29.

Ei niinkään tämän ottelusarjan tuloksen kannalta, mutta Jymyn mestaruusmahdollisuuksia silmällä pitäen on mielenkiintoista nähdä, pystyykö Vikström ylläpitämään runkosarjan lopun hurjan suoritustasonsa.

Ulkokentällä Vikström suolasi kaikki etenijät, jos pallo edes etäisesti eksyi lähelle miehen tonttia. Mailan varressa vaihtajana suoritus taas lähenteli täydellisyyttä. Sellainen Vikström olisi hurja ase, kun syksy vielä tästä kylmenee ja vastustajat kovenevat.

Miksi KiPa voittaa?

Partanen lietsoo ryhmänsä johonkin ennennäkemättömään hurmioon. Toisessa epäsuhtaisessa parissa on hankala nähdä Seinäjoen JymyJussien saavan aikaan sellaista henkeä, millä Vimpeli kaatuisi, mutta Kiteellä on paremmat mahdollisuudet siihen – ainakin kotikentällään.

Nyt ei mitata sitä, miten Partasen pelinjohtaminen kaarella toimii, vaan kuinka hän saa jokaisen pelaajansa uskomaan, että Jymy on voitettavissa. Se on voittamisen askel, ja ilman sitä ei KiPalla ole toivoakaan.

Hyviä pelaajia Kiteen ryhmästä löytyy, jotka hurmostilassa voisivat ainakin hetkellisesti nousta erinomaisiksi pelimiehiksi. Otto Kauppinen saattaa mennä 100 % tehoilla kentälle, Jiri Pippola naputella juoksuja joka lyöntivuorollaan ja ehkä Juuso Lattukin voisi vielä nousta sinne tasolle, missä hän mässäili 170 kärkilyönnin kausilla yksi toisensa jälkeen.

Tällä kaudella Lattu on ollut vain puolikas itsestään. Täysinäinen vaihtajajokeri olisi huima lisä Partasen arsenaaliin.

Nuora jonka päällä Kiteen pitäisi tanssia, on todella ohut. Joukkueessa on potentiaalia, mutta Jymyn taso on yksinkertaisesti paljon korkeampi. Onnistumisia ja itsensä ylittämistä tarvitaan todella laajalta rintamalta. Siihen KiPa on Partasen johdolla kyennyt, mutta vain hetkittäin – nyt tarvitaan samaa illasta ja ottelusta toiseen.

Seuraa häntä

Juuso Lattu, 28.

Lattu oli vuodesta toiseen yksi Superin parhaista vaihtolyöjistä. Joka kesä yli 150 kärkilyöntiä ja prosentitkin pyörivät 70 paikkeilla parhaimmillaan. Kausi on ollut hurja pettymys, tähän mennessä.

Runkosarjan viimeinen kausi kuitenkin toi välähdyksiä siitä vanhasta Latusta. Jos mies jokeripaidassa siirtää miestä kakkoselle kerta toisensa jälkeen yli 70 prosentilla, on KiPalla edes hieman suurempi yllätyksen mahdollisuus. Mutta tuo JOS on iso.

Arvio: Kitee voittaa ensimmäisen kotiottelunsa yllättäen, mutta Jymy etenee välieriin voitoin 4-1.