Supervuoro Verkkolehti »

Tuomarit

Viestejä
325
Tuosta nimenomaisesta tilanteesta kuuluisi viheltää palo.
Ihan mielenkiinnosta vaan: missä kohtaa säännöissä sanotaan että tuollaisesta tilanteesta kuuluu viheltää palo? Itse en sellaista kohtaa säännöistä löytänyt, mutta tottahan se siellä on jos sääntöjen mukaan palo kuuluu tulla. Kerro ihmeessä sääntökohta josta löytyy?
 
Viestejä
18
Esimerkiksi, jos on ylimääräinen pelaaja kaaren sisällä tai kaarella oleva pelaaja estää lukkaria pääsemästä palloon syötön kimmotessa lautasen reunasta... Tai, kun pelaaja on tuomarin linjalla viivan väärällä puolella.
Tuosta nimenomaisesta tilanteesta kuuluisi viheltää palo.
Taitaa säännöissä estäminen koskea vastustajan estämistä, ei tuomarin estämistä. Ja mitä tulee viivaan, joka takaa päätuomarin näkyvyyden, niin sen ylittämisestä pitäisi antaa ensin huomautus ennen kuin voi alkaa jaella teknisiä paloja.
 
Viestejä
144
Kukaan ei siirtynyt pallon eteen. Kukaan ei estänyt tuomaria.
Pallon eteen siirtymistä ei välttämättä tarvita, koska väärään kohtaan paikalleen jättäytyminenkin voi riittää. Sen sijaan toisesta lauseestasi olen täsmälleen samaa mieltä. Tuomari näki tilanteen hyvin, eikä kukaan häntä estänyt. En huomannut sotkamolaisten lainkaan protestoineen, joten yhdyn Ruudun selostajan näkemykseen: "päivänselvä juoksu".
 
Viestejä
308
Vielä jaksat, piti ihan kattoo tilanne. Uskallan sanoa että yksikään superin tuomari ei olisi viheltänyt
Siis hetkinen....
Useamman viestin kiistellyt asiasta, ja vasta nyt katsoit koko tilanteen?
No itsevarmuutta ainakin löytyy, kun tietää tilanteen sitä katsomatta.
 
Viestejä
692
Mitähän syöttötuomari meinasi kun tuomitsi Surakan syötön lauantain pelissä lautasvääräksi, vaikka pallo osui selvästi lautasen reunaan. Luulisi tuomarinkin ymmärtävän ettei pallo sillä tavalla "ampaise", jos se putoaa suoraan maahan ilman kontaktia lautasen reunaan.
 
Viestejä
40
KeKi-AA pelin estämistapaus: Ajolähtö, kukaan ei ole etenemässä, lyönti 2-pesään, johon kärkkymässä ollut Etula palaamassa 2-pesälle jolloin pallo menee läpi "estämisen" vuoksi. Sen jälkeen kolmosella ollut etenee kotiin ja perässä myös Etula tuo 2-0 johtojuoksun. Tilanteesta kuitenkin syntyy 2 paloa kun juoksun tuoneet pelaajat poltetaan. Ymmärrän sen, että Etula poltetaan estämisen vuoksi, mutta minkä vuoksi myös kolmoselta kotiin edennyt poltetaan, vaikka hän eteni kotipesään vasta kun läpilyönti oli tapahtunut.
Eikös ykköspesällä ollut Iivonen olisi pitänyt polttaa myös, kun hän eteni 3-pesälle läpilyönnin jälkeen. Iivonen palautettiin kuitenkin 1-pesälle. Mielestäni kolmoselta edennyt olisi saman logiikan mukaan pitänyt palauttaa 3-pesälle. Vai miten ne säännöt menee ????
 
Viestejä
984
KeKi-AA pelin estämistapaus: Ajolähtö, kukaan ei ole etenemässä, lyönti 2-pesään, johon kärkkymässä ollut Etula palaamassa 2-pesälle jolloin pallo menee läpi "estämisen" vuoksi. Sen jälkeen kolmosella ollut etenee kotiin ja perässä myös Etula tuo 2-0 johtojuoksun. Tilanteesta kuitenkin syntyy 2 paloa kun juoksun tuoneet pelaajat poltetaan. Ymmärrän sen, että Etula poltetaan estämisen vuoksi, mutta minkä vuoksi myös kolmoselta kotiin edennyt poltetaan, vaikka hän eteni kotipesään vasta kun läpilyönti oli tapahtunut.
Kolmospesän etenijä lähti lennolla ja oli estämisen tapahtuessa jo kohta kymmenen metriä kotitaipaleella.
 
Viestejä
50
Kolmospesän etenijä lähti lennolla ja oli estämisen tapahtuessa jo kohta kymmenen metriä kotitaipaleella.
Tätä en ole ikinä ymmärtänyt, että miksi se kärkietenijä poltetaan vaikka hän ei ole mitään väärää tehnyt. Pitäisi vain palauttaa takaisin lähtöpesälle. Säännöt sen kyllä sallivat.
 
Viestejä
12,075
Tätä en ole ikinä ymmärtänyt, että miksi se kärkietenijä poltetaan vaikka hän ei ole mitään väärää tehnyt. Pitäisi vain palauttaa takaisin lähtöpesälle. Säännöt sen kyllä sallivat.

Sääntö sallisi myös mitätöinnin/kentältä poiston. En usko, että ko tilanne oli vahinko vaan sovittu ja harjoiteltu kuvio.

Se, että nykykäytäntö on että kärkietenijä ja estäjä poltetaan koko automaattisesti viestii selvästi siitä, että maskaamis- ja muita estämisiä ei haluta yhtään enempää kuin niitä nyt on.
 
Viestejä
628

Miksi sitten sallittiin hallissa seisominen keskellä pesää ja nyt ei edes lähtöpesälle palaamista suoraa linjaa ulkopelaajan edestä? Linja on mielestäni tällä hetkellä täysin hukassa ja nuo estämistuomiot on täyttä arvontaa. Antaisivat poikien pelata palloa!
 
LBC

Viestejä
3,787
Miksi sitten sallittiin hallissa seisominen keskellä pesää ja nyt ei edes lähtöpesälle palaamista suoraa linjaa ulkopelaaja edestä? Linja on mielestäni tällä hetkellä täysin hukassa
Talvisuperissa - ja kait siihen aikaan kuviteltiin, että myös kesällä - oli päätetty tuo hyväksyä, mutta peruttiin kesälle. Ja mun mielestä hyvä niin.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös