- Viestejä
- 19
Hyvä pesäpalloväki
Pohjois-Pohjanmaan museo etsii urheilutarinoita kesäkuussa avautuvaan Sata sankaritarinaa urheilusta -näyttelyyn. Oululaisen pesäpalloseuran taival olisi mainio lisä tuonne - mihin kaikkeen tämä seurue onkaan ehtinyt. Mukana olisi kertomukset mm. sopupeleistä, luvattomasta alkoholin myynnistä, konkurssista ja tietenkin edesmenneen seuran entisen johtokunnan epäillystä törkeästä kirjanpitorikoksesta. Hyvin harvat urheiluseurat tällaisia tarinoita tuottavat, joten tämä seura ansaitsisi paikkansa museon vitriinissä. Harmi, että vanhan, torinlaidan kentän, betonista valettu kotipesän kaari tuhottiin kaikessa hiljaisuudessa, se olisi ollut mainio monumentti - kuin kruunu - museon vitriinissä. Kuten tiedetään, sankaritarinoita on monenlaisia, mutta nykyteknologian aikakaudella nämä tarinat on helppo erottaa taruista.
Tuollainen historiikki takanaan on varmasti mielenkiintoista lähestyä sponsoreita, joita ilman homma ei pyöri ja jotka kuitenkin ovat varmasti kiinnostuneita mm. sponsoroitavan seuran menneistä vuosista. Seuran taloudellinen tilanne kiinnostaa eli onko velkaa ja jos on niin kuinka paljon tai onko esim. kenttämaksuja rästissä. Seura on antanut sen hankalimman eli ensimmäisen yhteydenoton sponsoriehdokkaaseen ulkopuolisen - seuran menneisyydestä mitään tietämättömän - bulvaanin huoleksi. Silloin ei heti tarvitse olla itse vastaamassa hankaliin kysymyksiin eikä myöskään tule antaneeksi epähuomiossa väärää tietoa. Tällainen kertoo tekijöiden puutteesta, myös näiden kehnohkosta taidosta hoitaa asioita. Seuran "oma" sopimusneuvottelija punaisessa kravatissaan kertoo ostavansa sponsorilta esim. kymmenen kappaletta tulikiviuuneja, "tuonnempana". Kun yhteistyösopimus on tehty, käykin niin ettei tämä kravattiheikki pidäkään lupaustaan hankinnoista. Viesti yrittäjien keskuudessa leviää nopeasti ja taas on seurassa poltettu siltaa, tyylille uskollisena. Sponsori vaihtaa seuraa, muttei välttämättä lajia.
Kertovat seuran viime kauden kapteenin lähteneen maksamattomien korvausten vuoksi. Jos porukan tärkeimmälle pelaajalle ei ole maksettu, niin ei tarvitse olla Einstein, eikä tarvitse rivien välejä tutkia huomatakseen ettei hän varmasti ole ainoa, joka on korvauksiaan vailla. Ihmetellä voi pelaajia noin yleensäkin kun eivät vie saataviaan palkkaturvan kautta haettaviksi. Tosin, ainahan saatavat voi antaa vaikkapa perintäfirman hoidettavaksi, mutta moniko pelaaja tällaiseen ryhtyy. Seurajohto selittää, että kyllä me maksetaan, odotahan vain. Ja odottaa saat. Tämän tietää mm. kiiminkiläislähtöinen lukkari, joka pelaa nykyään Itä-Suomessa. Moni muukin ko. seurassa pelaillut voisi toistaa tätä samaa mantraa. Oudointa on, korvauksia ei kyetä maksamaan mutta uusia pelureita hankitaan, eikä aivan halvimpia. Yhtälö on mielenkiintoinen, koska rahaa tarvitaan lujasti. Maksetaanko velkaa uudella velalla ja joutuuko "joku" laittamaan omistaan ja kuinka paljon. Vai ovatko molemmat tavat jo käytössä. Onko tällä "jollakin" kuinka paljon ylimääräistä. Summa on varmaan hyvin pieni murto-osa verrattuna esim. erään nykyään ulkomailla vaikuttavan henkilön aikoinaan antamiin lainoihin. Se kun ei muutama tonni paljon paina jos on tarkoitus kaikki laskut maksaa. Miettiä voisi vaikkapa harjoituspaikkamaksuja. Ja taloudellisia selvityksiäkin pitäisi antaa milloin mihinkin, esim. pesäpalloliittoon, hankalaa. Kuinka on tarkoitus asiat hoitaa, muuttuuko velat taas saataviksi. Laskuja kun voi kertyä vaikkapa tienvarsimainostauluista, maksamattomat laskut näkyvät niin, ettei tauluilta näy mitään, pimeiksi saattavat heittäytyä. No, teknisiä vikoja, jotka korjataan tekemällä maksusuunnitelma.
Puheenjohtajan niskaan on koko ajan hengittämässä ummehtunutta ilmaa muutama seurassa vaikuttanut ja edelleen vaikuttava henkilö, sihteeriköstä lähtien. Mattoa ollaan vetämässä jalkojen alta, joten ilmapiiri on varmasti inspiroiva. Toisaalta, on helppoa kun ei tarvitse luottaa yhteenkään näistä em. toimijoista. Omaa rahaa tämä seurajohtaja on siis jo saattanut seuraan laittaa (muutamilla toimijoillaan ei ole "varaa" edes pääsylippuun) tai jos ei ole sitä vielä tehnyt niin on vain ajan kysymys milloin näin käy. Se taitaa kuitenkin olla hyvin raskas taival, kuten edesmenneen seuran asioita koskevista uutisista on luettavissa.
Kateeksi ei käy tätä seuran puheenjohtajaa. Kaveri taitaa olla vilpittömästi asiasta innostunut muttei voi historiaa muuttaa. Kun edesmenneen seuran haamut mielen sopukoissa kahleitaan ikävästi kalistelevat, niin silloin puhutaan uudesta seurasta ja kielletään että tällä olisi mitään tekemistä konkurssiin parahtaneen seuran kanssa. Samaan aikaan toisaalla taas kerrotaan 1955 perustetusta seurasta. Seuran uutisointi ja tienvarsimainostaulut kertoivat kesällä paluusta pääsarjaan. Seura unohti mainita sen ettei se ole koskaan ko. sarjassa pelannut samoin kuin sen, että se sai kaudelle 2011 armopaikan miesten toiseksi ylimpään sarjaan toisen oululaisseuran lopetettua toimintansa. Reisjärvinen joukkueen yleisvastaava kertoo 30.7.2015 oululaisen sanomalehti Kalevan toimittajan kirjoittamana olevansa rakentamassa aivan uutta tarinaa ja että vanha seura on kuopattu konkurssin myötä. 14.2.2016 pelatun halliottelun lehdistötilaisuudessa sama henkilö puhuu paluusta pääsarjaan. Eikö hän enää muistanutkaan ettei tämä seura ole koskaan pelannut kyseisessä sarjassa ja että hän tuon sanomalehti Kalevan jutun mukaan on kuopannut tuon vanhan seuran. Kovin on lyhyt muisti vai muisteliko hän omiaan kun häntä opetettiin lajin pariin Kainuussa, ehkei. Antoikohan seuran puheenjohtaja hänelle luvan kaivuuhommiin. Edesmenneen seuran vanha kaarti ei tunnusta käyneensä tällaisissa maahanpanijaisissa joista reisjärvinen puhuu - ehkä suulla suuremmalla. Edelleenkään ei käy kateeksi tätä seuran puheenjohtajaa.
Museon vitriinintäytteistä vielä sen verran, että kun edesmennyt seura sitten konkurssiin karahti, seuran johto ilmoitti homman loppuvan, koska seuran velat ovat miljoonaluokkaa. Aivan, puhuttiin veloista. Asioita alettiin tutkia sittemmin virkavallan toimesta. Kävi ilmi, että tuolloinen johtokunta oli tehnyt huomion, ettei ollutkaan velkoja vaan kyse olikin satunnaisista tuloista. Satunnaiset tulot sattuivat vain olemaan luokkaa miljoona ja nämä aivan satunnaiset tulot olivat kertyneet vuosien varrella, edelleen ilmeisen satunnaisesti. Kirjanpidossa miljoonavelat yhtäkkiä muuttuivat tuloiksi, kätevää. Kyllä, muttei laillista, ainakaan Oulun käräjäoikeuden päätöksen mukaan. Tämä sankaritarina saanee jatkoa huhtikuussa kun Rovaniemen Hovioikeus aloittaa asian käsittelyn. Lisää tavaraa olisi siis tulossa museon vitriiniin.
Seurue näytti jälleen kyntensä, kun kainuulaiset pesivät kotijoukkueen SM-hallikarsinnoissa - todella vaisulla pelillä. Tappion jälkeen seuran em. yleisvastaava totesi 28.2.2016 netti-Kalevassa, että sääntöjä on noudatettava (aivan, unohtamatta lakeja). Onhan se kyllä sietämätöntä kun on joukkueita, jotka käyttävat edustuskelvottomia pelaajia, ja vieläpä ihan B-junioreita. Ei muuta kuin äkkiä parkuvalitusta pesäpalloliittoon. Toinen pelissä ollut kainuulaisten B-juniori taisi olla edustuskelpoinen. Eivät olleet kuitenkaan enää C-junnuja, niitäkin on nämä pahat kainuulaiset menneinä vuosina käyttäneet, ihan miesten superissa, ja vieläpä kesäkaudella.
Tästä oululaisesta seurueesta tulee mieleen väsyneen kulkijan taival vetisen suon keskellä, märkä reppu selässä, kuluneiden kumisaappaiden ikävästi muljahdellessa räntäsateen liukastamilla pitkospuilla. Meno on kovin hankalaa ja yksinkin toraista. Eväät on syöty ja nälkä vaivaa. Kuvaisiko tilannetta sekin, että harvassa ovat ne henkilöt, jotka tietävät seuran oikean nimen. Jopa seuran toiminnassa aktiivisesti mukana oleville henkilöille se tuntuu olevan kovin vaikeaa. Puurot ja vellit ovat sekaisin, eivätkä niin iloisesti.
Fakta kuitenkin on, että tämä noin viisivuotias on juuri ja juuri potalle oppinut mutta vielä sattuu vahinkoja, sotkua tulee ja pyyhkiminenkään ei vielä onnistu. Ikä olisi kuitenkin otollinen uusien asioiden jos kohta tapojen oppimiselle. Nuoren seuran tavat taitavat kuitenkin olla imetyt edesmenneeltä seuralta.
Pohjois-Pohjanmaan museo etsii urheilutarinoita kesäkuussa avautuvaan Sata sankaritarinaa urheilusta -näyttelyyn. Oululaisen pesäpalloseuran taival olisi mainio lisä tuonne - mihin kaikkeen tämä seurue onkaan ehtinyt. Mukana olisi kertomukset mm. sopupeleistä, luvattomasta alkoholin myynnistä, konkurssista ja tietenkin edesmenneen seuran entisen johtokunnan epäillystä törkeästä kirjanpitorikoksesta. Hyvin harvat urheiluseurat tällaisia tarinoita tuottavat, joten tämä seura ansaitsisi paikkansa museon vitriinissä. Harmi, että vanhan, torinlaidan kentän, betonista valettu kotipesän kaari tuhottiin kaikessa hiljaisuudessa, se olisi ollut mainio monumentti - kuin kruunu - museon vitriinissä. Kuten tiedetään, sankaritarinoita on monenlaisia, mutta nykyteknologian aikakaudella nämä tarinat on helppo erottaa taruista.
Tuollainen historiikki takanaan on varmasti mielenkiintoista lähestyä sponsoreita, joita ilman homma ei pyöri ja jotka kuitenkin ovat varmasti kiinnostuneita mm. sponsoroitavan seuran menneistä vuosista. Seuran taloudellinen tilanne kiinnostaa eli onko velkaa ja jos on niin kuinka paljon tai onko esim. kenttämaksuja rästissä. Seura on antanut sen hankalimman eli ensimmäisen yhteydenoton sponsoriehdokkaaseen ulkopuolisen - seuran menneisyydestä mitään tietämättömän - bulvaanin huoleksi. Silloin ei heti tarvitse olla itse vastaamassa hankaliin kysymyksiin eikä myöskään tule antaneeksi epähuomiossa väärää tietoa. Tällainen kertoo tekijöiden puutteesta, myös näiden kehnohkosta taidosta hoitaa asioita. Seuran "oma" sopimusneuvottelija punaisessa kravatissaan kertoo ostavansa sponsorilta esim. kymmenen kappaletta tulikiviuuneja, "tuonnempana". Kun yhteistyösopimus on tehty, käykin niin ettei tämä kravattiheikki pidäkään lupaustaan hankinnoista. Viesti yrittäjien keskuudessa leviää nopeasti ja taas on seurassa poltettu siltaa, tyylille uskollisena. Sponsori vaihtaa seuraa, muttei välttämättä lajia.
Kertovat seuran viime kauden kapteenin lähteneen maksamattomien korvausten vuoksi. Jos porukan tärkeimmälle pelaajalle ei ole maksettu, niin ei tarvitse olla Einstein, eikä tarvitse rivien välejä tutkia huomatakseen ettei hän varmasti ole ainoa, joka on korvauksiaan vailla. Ihmetellä voi pelaajia noin yleensäkin kun eivät vie saataviaan palkkaturvan kautta haettaviksi. Tosin, ainahan saatavat voi antaa vaikkapa perintäfirman hoidettavaksi, mutta moniko pelaaja tällaiseen ryhtyy. Seurajohto selittää, että kyllä me maksetaan, odotahan vain. Ja odottaa saat. Tämän tietää mm. kiiminkiläislähtöinen lukkari, joka pelaa nykyään Itä-Suomessa. Moni muukin ko. seurassa pelaillut voisi toistaa tätä samaa mantraa. Oudointa on, korvauksia ei kyetä maksamaan mutta uusia pelureita hankitaan, eikä aivan halvimpia. Yhtälö on mielenkiintoinen, koska rahaa tarvitaan lujasti. Maksetaanko velkaa uudella velalla ja joutuuko "joku" laittamaan omistaan ja kuinka paljon. Vai ovatko molemmat tavat jo käytössä. Onko tällä "jollakin" kuinka paljon ylimääräistä. Summa on varmaan hyvin pieni murto-osa verrattuna esim. erään nykyään ulkomailla vaikuttavan henkilön aikoinaan antamiin lainoihin. Se kun ei muutama tonni paljon paina jos on tarkoitus kaikki laskut maksaa. Miettiä voisi vaikkapa harjoituspaikkamaksuja. Ja taloudellisia selvityksiäkin pitäisi antaa milloin mihinkin, esim. pesäpalloliittoon, hankalaa. Kuinka on tarkoitus asiat hoitaa, muuttuuko velat taas saataviksi. Laskuja kun voi kertyä vaikkapa tienvarsimainostauluista, maksamattomat laskut näkyvät niin, ettei tauluilta näy mitään, pimeiksi saattavat heittäytyä. No, teknisiä vikoja, jotka korjataan tekemällä maksusuunnitelma.
Puheenjohtajan niskaan on koko ajan hengittämässä ummehtunutta ilmaa muutama seurassa vaikuttanut ja edelleen vaikuttava henkilö, sihteeriköstä lähtien. Mattoa ollaan vetämässä jalkojen alta, joten ilmapiiri on varmasti inspiroiva. Toisaalta, on helppoa kun ei tarvitse luottaa yhteenkään näistä em. toimijoista. Omaa rahaa tämä seurajohtaja on siis jo saattanut seuraan laittaa (muutamilla toimijoillaan ei ole "varaa" edes pääsylippuun) tai jos ei ole sitä vielä tehnyt niin on vain ajan kysymys milloin näin käy. Se taitaa kuitenkin olla hyvin raskas taival, kuten edesmenneen seuran asioita koskevista uutisista on luettavissa.
Kateeksi ei käy tätä seuran puheenjohtajaa. Kaveri taitaa olla vilpittömästi asiasta innostunut muttei voi historiaa muuttaa. Kun edesmenneen seuran haamut mielen sopukoissa kahleitaan ikävästi kalistelevat, niin silloin puhutaan uudesta seurasta ja kielletään että tällä olisi mitään tekemistä konkurssiin parahtaneen seuran kanssa. Samaan aikaan toisaalla taas kerrotaan 1955 perustetusta seurasta. Seuran uutisointi ja tienvarsimainostaulut kertoivat kesällä paluusta pääsarjaan. Seura unohti mainita sen ettei se ole koskaan ko. sarjassa pelannut samoin kuin sen, että se sai kaudelle 2011 armopaikan miesten toiseksi ylimpään sarjaan toisen oululaisseuran lopetettua toimintansa. Reisjärvinen joukkueen yleisvastaava kertoo 30.7.2015 oululaisen sanomalehti Kalevan toimittajan kirjoittamana olevansa rakentamassa aivan uutta tarinaa ja että vanha seura on kuopattu konkurssin myötä. 14.2.2016 pelatun halliottelun lehdistötilaisuudessa sama henkilö puhuu paluusta pääsarjaan. Eikö hän enää muistanutkaan ettei tämä seura ole koskaan pelannut kyseisessä sarjassa ja että hän tuon sanomalehti Kalevan jutun mukaan on kuopannut tuon vanhan seuran. Kovin on lyhyt muisti vai muisteliko hän omiaan kun häntä opetettiin lajin pariin Kainuussa, ehkei. Antoikohan seuran puheenjohtaja hänelle luvan kaivuuhommiin. Edesmenneen seuran vanha kaarti ei tunnusta käyneensä tällaisissa maahanpanijaisissa joista reisjärvinen puhuu - ehkä suulla suuremmalla. Edelleenkään ei käy kateeksi tätä seuran puheenjohtajaa.
Museon vitriinintäytteistä vielä sen verran, että kun edesmennyt seura sitten konkurssiin karahti, seuran johto ilmoitti homman loppuvan, koska seuran velat ovat miljoonaluokkaa. Aivan, puhuttiin veloista. Asioita alettiin tutkia sittemmin virkavallan toimesta. Kävi ilmi, että tuolloinen johtokunta oli tehnyt huomion, ettei ollutkaan velkoja vaan kyse olikin satunnaisista tuloista. Satunnaiset tulot sattuivat vain olemaan luokkaa miljoona ja nämä aivan satunnaiset tulot olivat kertyneet vuosien varrella, edelleen ilmeisen satunnaisesti. Kirjanpidossa miljoonavelat yhtäkkiä muuttuivat tuloiksi, kätevää. Kyllä, muttei laillista, ainakaan Oulun käräjäoikeuden päätöksen mukaan. Tämä sankaritarina saanee jatkoa huhtikuussa kun Rovaniemen Hovioikeus aloittaa asian käsittelyn. Lisää tavaraa olisi siis tulossa museon vitriiniin.
Seurue näytti jälleen kyntensä, kun kainuulaiset pesivät kotijoukkueen SM-hallikarsinnoissa - todella vaisulla pelillä. Tappion jälkeen seuran em. yleisvastaava totesi 28.2.2016 netti-Kalevassa, että sääntöjä on noudatettava (aivan, unohtamatta lakeja). Onhan se kyllä sietämätöntä kun on joukkueita, jotka käyttävat edustuskelvottomia pelaajia, ja vieläpä ihan B-junioreita. Ei muuta kuin äkkiä parkuvalitusta pesäpalloliittoon. Toinen pelissä ollut kainuulaisten B-juniori taisi olla edustuskelpoinen. Eivät olleet kuitenkaan enää C-junnuja, niitäkin on nämä pahat kainuulaiset menneinä vuosina käyttäneet, ihan miesten superissa, ja vieläpä kesäkaudella.
Tästä oululaisesta seurueesta tulee mieleen väsyneen kulkijan taival vetisen suon keskellä, märkä reppu selässä, kuluneiden kumisaappaiden ikävästi muljahdellessa räntäsateen liukastamilla pitkospuilla. Meno on kovin hankalaa ja yksinkin toraista. Eväät on syöty ja nälkä vaivaa. Kuvaisiko tilannetta sekin, että harvassa ovat ne henkilöt, jotka tietävät seuran oikean nimen. Jopa seuran toiminnassa aktiivisesti mukana oleville henkilöille se tuntuu olevan kovin vaikeaa. Puurot ja vellit ovat sekaisin, eivätkä niin iloisesti.
Fakta kuitenkin on, että tämä noin viisivuotias on juuri ja juuri potalle oppinut mutta vielä sattuu vahinkoja, sotkua tulee ja pyyhkiminenkään ei vielä onnistu. Ikä olisi kuitenkin otollinen uusien asioiden jos kohta tapojen oppimiselle. Nuoren seuran tavat taitavat kuitenkin olla imetyt edesmenneeltä seuralta.
Kannattaa käytää tuo Vihtkariin käyttämäsi energia joukkueesi kannustukseen.