Supervuoro Verkkolehti »

Manse PP 2023

Katsoin tämän päivän kokoonpanoa sillä mielellä, että vain Kivelän ja Kemppaisen paikkaa vaihtaisin. Ajattelin, että jos ykköskärjestä palaa Korpela tai Raudasoja, otetaan Kiira kehiin. Tai vastaavasti tuohon kakkoskärkeen samalla tavalla. Vielä mitä, Kiira otettiin näissä tilanteissa heti Ellan eteen.

Tätä ei nyt pidä käsittää väärin, sillä Kautto on todella kova noinkin nuoreksi naisen aluksi, mutta vaikkapa Hukka ei ole ominmillaan kotiuttajana, vaikka tänäänkin suoritus perinteistä Virpiä. Muille pelaajille loistavaa suorittamista, Hukalle "vain" perusarkea.

Samaan hengenvetoon hieman Pellonperän rooli sisällä ihmetyttää. Numero ei tietenkään ole ideaali, eikä 9 muissakaan joukkueissa liiemmin pääsä lyömään, mutta pelin ollessa jo selvä, luulisi muutakin voida käytää kuin kopin nostamista.

Yhtä kaikki, varmaa tekemistä ja toivottavasti huomisellekin jäi paljon paukkuja. Toivoa sopii, ettei tästä pelistä jäänyt vammoja, sillä Tahuan oireet saattavat tulla vasta huomenna ja toisaalta aina sitä pelästyy, kun Hukka on maassa (olin kuulevani fanikameraan "tuokaa teippiä", mutta edes itse en korviini luottaisi, silmät onkin tunnetusti vieläkin huonommat).
 
Viestejä
938
Ei se varmaankaan ole pesävahdin "vika". Heittäjä voisi edes periaatteessa miettiä, heittääkö vai ei. Jos pesävahti alkaa katselemaan, missä se etenijä on, ja sen mukaan ottaa kiinni tai ei, niin kenttä rullaa. Aivan oikein toimi pesävahti. Tanhua olisi voinut jättää syöksymättä.
Totta kai on.

Etenijä (Tanhua tai kukaan muukaan) ei voi tietää missä pallo hänen selkänsä takana tulee, eikä koskaan ennätä reagoimaan siihen, että pesävahti vetää viime tingassa polvensa juuri syöksyjän eteen. Tuolla perusteella jokaisen etenijän pitäisi joka kerta jättää syöksymättä, jos pesävahti on ylipäänsä pesässä.

Pesävahti näkee tuossa tilanteessa koko ajan, missä etenijä on tulossa - ilman että sitä tarvitsee mitenkään erityisesti katsella. Pallo ja etenijä kun tulevat täysin samasta suunnasta.

Ei tässä mitään sääntöjenvastaista tapahtunut, mutta selvästi heikompikykyisen ulkopelaajan huonosti ajateltu teko, mikä olisi voinut johtaa vakavaan loukkaantumiseen.
 
Viestejä
505
Nämä on näitä nopeita pelitilanteita, joita tulee silloin tällöin, kun etenijän, pallon ja pesävahdin linjat leikkaavat "sopivasti". Jos palloa ei pysäytetä, voi sekin aiheuttaa vamman. Miesten ykköspesisottelussa muutama vuosi sitten pesävahti ei pystynyt ottamaan palloa kiinni syöksyvän etenijän takia ja kova heitto osui etenijän korvan taakse ja etenijän peli jatkui kolmospesältä sairaalaan.
Joo piti katsoa jälkikäteen tuo tapaus. Onhan se niin, että kun siinä pelitilanteessa täysiä yrittää kurkottaa palloa katse pallossa, ei ehdi samalla katsoa etenijän etäisyyttä ja reagoida kaikkeen. Yllättävän vähän sattuu isoja haavereita näissä polttotilanteissa, vaikka joskus näyttää pahalta ja on pahasti joskus käynytkin. Joskus on käynyt myös silleen, että palloa kiinni hyppäävä vahti on laskeutunut piikkareilla syöksyjän käden päälle jne. Onneksi ei käynyt pahasti.
 
Viestejä
938
Sehän on kymppi täynnä. Pokela jäänyt jo taustapeiliin viiden pinnan verran. Karnevaalia kotona ja vieraissa. Viikon tauko aikaa laitella Vihtkarilla peliä vielä paremmin kuosiin, sitten alkaakin tiukka loppusuora.
 
Viestejä
303

Tämänpäiväiset "karnevaalit" sai Manse kyllä aika ilmaiseksi Joman aivan luokattoman huonon ulkopelin johdosta. Parempi voitti, tuskinpa sitä olisi muuttanut edes vähemmät virheet. Mutta hieman tiukemmassa olisi saanut pisteet olla Manselle näin kotijoukkueen kannattajan puolesta ainakin..
 
Viestejä
938
Noh, Manse olisi tässä iskussa voiton ottanut niillä ihan lyödyilläkin. Eikä kahdella lyödyllä koko ottelussa jaksojakaan juuri voiteta. JoMan virheet siltä osin kuin niitä oli, vaikuttivat vain voiton ylivoimaisuuteen ja manselaisten numeroiden kaunisteluun.
 
Viestejä
938
Onkos tässä Vihtkarin ajatus nyt, että Haminaa vastaan voi kokeilla josko se sittenkin toimisi? Kiva jos toimisi, toki, mutta toisaalta kertooko HP:n ulkokentästä rallattelu tuolla pitkällä kärjellä ja eri numeroilla sitten kovinkaan paljon? Tietysti jos ei edes Haminaa vastaan pelitä, ei toimi kyllä kärkijengejäkään vastaan.

Viestejä
1,521

Eikös kahden kärjen kärjen peluutus sisällä sitten riskejä?
 
Tekisi mieli ennustaa, että Saagan lyödessä tulee lähes joka kerta palo. Lisäksi Lina ja/tai Siri pääsee lyöntipuuhiin vain pari kertaa pelissä. Kemppaisella lienee jotain vaivaa, kun ei pysty lyömään ja juoksemaan, mutta heittämään pystynee.

Nähtäväksi jää on Hamina-peli toisinto pelistä Roihuttaria vastaan. Toivoa sopii, ettei.
 
Käsi ylös virheen merkiksi.

Saagan edessä pelattiin heikosti ja palot tulivat muista tilanteista. Lina ja Siri pääsivät lyömään ihan hyvä oletustasoon nähdön.

Potentiaali oli parempaankin, mutta luvut 7-0, 7-0 kertoo paljon. Tosin siipirikkoinen ja alistettu vihulainenkin tätä taisi hieman avittaa, mutta se olkoon kosmetiikkaa.
 
Viestejä
686

Joo erikoista peluuttamista on kun Liina ei pääse juuri ollenkaan lyömään
 
Viestejä
938
Ulkopeli hyvää, vaikka ei sekään paljon vaatinut.

Sisäpelin osalta numerot mairittelevat todella, todella paljon. Siellä HP häpläsi vähän joka tilanteen, harhaheittoja, kopinnostolla kunnareita jne. Olisiko Mansella ollut kolme sellaista ihan lyömällä lyötyä juoksua?

Ei mikään tietysti ilmaiseksi tule, vaan heikompaakin vastustajaa vastaan ne jaksot ja juoksut pitää käydä ottamassa.

Noh, tehtiin mitä pitikin - näissä se riittää, eikä hirveästi tarvi stressata että just HP:tä vastaan peli ei ole täydellistä.

Virkiä sitten ihan eri sortin vastus. Heikkilä varsinkin ollut erinomaisessa iskussa.
 
Mä en muuten ihmettele, että HP on noin hyvin pelannut. Vaikea sanoa, minkälainen Toikka on ihmisenä ja käsittelemään nuoria naisia, mutta pelinjohtajana tuossa on jotain samaa kuin Nallessa. Ukkeli oli tehnyt todella hyvin kotiläksyt ja tuomareitakin taisi ripittää, kun siihen sai aiheen.
 
Viestejä
1,521
Ottelussa oli selviä viitteitä kärjen selkeään numerointiin. Jos Kiira on numerolla yksi, niin Korpelan tilanne alkaa olla sama, kuin Ala-Lipastilla viime vuonna. Eli numero hiassa vaihtuu suurempaan. - Jokeriksi häntä ei voi ulkopelinsä takia pistää.
 
Viestejä
549
Olenius hypittiin yli yhteensä 5 kertaa kun siellä edellä tapahtui kaikenlaista. Niistä parista tilanteesta mitä Linalle tuli löi kaksi juoksua.
Eskola sai tilannetta kyllä mukavasti.

Voi olla vaan oma fiilis, mutta jotenkin sai normaalia enemmän jännätä mitä tapahtuu merkin kanssa. Ainaskin Korpela levitteli käsiään pesillä usein ja Vihtkari sai palautetta kun Ella pääsi kotipesään. Ehkä ne merkit voisi etenijöille näyttää selvemmin/nopeammin.
Useampia kärpäsiä Rytteri Manselaisista nappasi ja oli ansaitusti Haminan ykkönen.

Mansen ulkopeli oli taas timangia eikä Haminan neljällä kolmostilanteella ollut pelissä mitään jakoja. Tanhualta ties kuinka mones hyvä peli putkeen ja pakko mainita Pellonperän ulkopeli jo pitemmältä ajalta. Varmaa vahtipeliä ja tänäänkin tukku tehtyjä paloja. Varsinkin pelin eka palo oli Sypeltä hieno.

Perjantaina lähtee kuuden pelin loppurutistus missä kohdataan Lapua ja Pori kahdesti, Kempele kotona ja vielä kerran Jyväskylä Hippoksella.
 
Yks syy, miks en tykkää tosta ylipitkästä kärjestä on se, että Lina, Maija ja/tai Siri jää liian vähille lyönneille. Samoin loppupää numeroista. Ei siinä, kun kärjessä ollaan, mutta kaikkien lyönnit pitää olla kunnossa, kun pelataan pudotuspelejä. Mielenkiintoa olisi tutkailla monta kertaa nämä edellä mainittua leidiä on päässyt lyömään tällä kaudella verrattuna tuotuin juoksuin ja vertaus vaikkapa AK Mantereeseen (Lepistökin tekis mieli laittaa tähän, mutta, kun loukaantunut, niin se ei olisi reilu asetelma).

Pellonperän eka palo tais olla se helkkarinmoinen venytys ja siitä vielä jotenkin yli-inhimillinen heitto kotiin? Voi Pyhä-Sylvi, kun se oli kaunista katseltavaa. Pellonperä on nää pari, kolme vuotta ollut tosi varma ulkona, mutta yksi ainoista, jotka on ilman sopimusta jatkoon. Kun tietää, että Manse pystyy tankkaamaan, onko Pellonperä se peluri, joka ei ensi kaudella jatka. Sääli, jos näin on. Toki jälleen kerran MVP Hukka on se kysymysmerkki kaikkiin suuntiin.
 
psQ

Viestejä
122
Ottelussa oli selviä viitteitä kärjen selkeään numerointiin. Jos Kiira on numerolla yksi, niin Korpelan tilanne alkaa olla sama, kuin Ala-Lipastilla viime vuonna. Eli numero hiassa vaihtuu suurempaan. - Jokeriksi häntä ei voi ulkopelinsä takia pistää.
Ymmärrän kommenttisi, mutta Ellaa ja Kikkeä ei tulisi verrata millään tavalla. Ella on erinomainen ulkopelaaja ja eilinen ulkopelijärjestys oli tällä rungolla ehkä se paras ja linja liikkuvin.

Joukkueen sisäpeli ei ole sen sijaan toiminut parhaalla mahdollisella tavalla. Lyöntijärjestyksen versiosta riippuen ongelmia on ollut joko kärjessä tai kotiuttajapalkissa. Kaksi kärkeäkin voisi olla järkevää. Kupperia ja ruutupieniä odotellessaan Siri voisi toimia jokerina toisen kärjen kotiuttajana, jos Maija olisi jo lyönyt. Mahtaisiko Siiri hallita kopinnoston paremmin? Essi on niin monipuolinen (ulko)pelaaja, että hän kuuluu ehdottomasti pelaavaan tusinaan.
 
Viestejä
1,521
Olenius hypittiin yli yhteensä 5 kertaa kun siellä edellä tapahtui kaikenlaista. Niistä parista tilanteesta mitä Linalle tuli löi kaksi juoksua.
Eskola sai tilannetta kyllä mukavasti.

Voi olla vaan oma fiilis, mutta jotenkin sai normaalia enemmän jännätä mitä tapahtuu merkin kanssa. Ainaskin Korpela levitteli käsiään pesillä usein ja Vihtkari sai palautetta kun Ella pääsi kotipesään. Ehkä ne merkit voisi etenijöille näyttää selvemmin/nopeammin.
Useampia kärpäsiä Rytteri Manselaisista nappasi ja oli ansaitusti Haminan ykkönen.

Mansen ulkopeli oli taas timangia eikä Haminan neljällä kolmostilanteella ollut pelissä mitään jakoja. Tanhualta ties kuinka mones hyvä peli putkeen ja pakko mainita Pellonperän ulkopeli jo pitemmältä ajalta. Varmaa vahtipeliä ja tänäänkin tukku tehtyjä paloja. Varsinkin pelin eka palo oli Sypeltä hieno.

Perjantaina lähtee kuuden pelin loppurutistus missä kohdataan Lapua ja Pori kahdesti, Kempele kotona ja vielä kerran Jyväskylä Hippoksella.
Tämä huonosti nähty merkki on jopa parhaita perinteisiä selityksiä. Selitykset on saatu loppumaan, kun sovitaan joka näytölle sovittu kuittaus. - Kun olet kuitannut näytön, niin loppuvat sekä "huonot" näytöt ettäs selitykset.
 
Viestejä
1,521
Ymmärrän kommenttisi, mutta Ellaa ja Kikkeä ei tulisi verrata millään tavalla. Ella on erinomainen ulkopelaaja ja eilinen ulkopelijärjestys oli tällä rungolla ehkä se paras ja linja liikkuvin.

Joukkueen sisäpeli ei ole sen sijaan toiminut parhaalla mahdollisella tavalla. Lyöntijärjestyksen versiosta riippuen ongelmia on ollut joko kärjessä tai kotiuttajapalkissa. Kaksi kärkeäkin voisi olla järkevää. Kupperia ja ruutupieniä odotellessaan Siri voisi toimia jokerina toisen kärjen kotiuttajana, jos Maija olisi jo lyönyt. Mahtaisiko Siiri hallita kopinnoston paremmin? Essi on niin monipuolinen (ulko)pelaaja, että hän kuuluu ehdottomasti pelaavaan tusinaan.
Ymmärsit kommenttini, mutta et vertaustani? - Kyllä se oli kohdillaan, jos kerran ymmärsit kokonaisuuden. Nummeroiden kohdilla 2-3 on saman sortin "ahtautuma" kuin viimekin vuonna. - Ellan ulkopeli on kunnossa ja siksi kuuluukin olla yhdeksikössä. Kiken paras paikka finaaleissa olisi ollut puolestaan jokeri. - Kahdesta kärjestä olen yhä samaa mieltä kuin ennenkin. Paperilla se on hieno ja loistava ajatelma, mutta paperit rypistyvät, kun oikeat pelit alkaa ja siitä tulee arvaamaton pommi. Systeemi toimii kohtuudella parilla miesten yhdistyksellä, mutta sen apinointi saattaa myös aiheuttaa metallien kaikkoamisen seuraamalla muoti-ilmiötä.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös