- Viestejä
- 24
Boxin ulkopuolelta katsottuna pesäpallossa sisäpeli- ja ulkopelitaidot (mailan käyttötaidot vs. räpylän käyttötaidot) ovat epätasapainossa.
Harjoitellaanko jopa vääriä asioita, kun kahdeksan vuoroparin aikana ei aina saada tuotettua ainoatakaan juoksua.
Joissain ratkaisupeleissä jopa yhden juoksun saaminen on tiukassa, kaksi varmistaa jo voiton.
Monet pelaajat ovat varsin hentorakenteisia, jolloin läpilyönnin uhkaa ei varsinaisesti ole. Voisiko edesauttaa, jos koko joukkue (tai ainakin pääpaino) koostuisi pelkistä kotiuttajan ominaisuudet omaavista pelaajista. Kuvitellaan tilanne joukkueen koostumukseksi: Emma Körkkö, Janette Lepistö, Siri Eskola, Virpi Hukka, jne. Näin ollen luulisi sisävuoron aikana syntyvän tällä järjestelyllä edes yksi juoksu, ennen kuin kolme paloa on syntynyt. Ei olisi mitään väliä, mihin numeroon lyöntivuoro jää.
Tämä tarkoittaisi kahdeksan juoksua/ottelu, jolla tuloksella yleensä ropisee pisteitä joukkueelle. Ts. strategiaa vaihtamalla voisi päästä edullisempaan lopputulokseen. Tällainen kokeilu voisi antaa suuntaa, mihin päin pesäpalloa pelaavien ominaisuuksia tulisi kehittää.
Muuttaisihan tällainen ajattelu pelin luonnetta jonkin verran. Kun muutosta vertaa hiihtoon, myöhemmin kehitetty vapaa hiihtotyyli tuottaa nopeamman loppuajan perinteiseen tyyliin verrattuna.
Testimielessä voisi I-L-pelien lisäksi kokeilla ottelumuotoa: Kotiuttajat vastaan muu suomi. Luonnollisesti kotiuttajat valitsisivat ensin oman joukkueensa.
Harjoitellaanko jopa vääriä asioita, kun kahdeksan vuoroparin aikana ei aina saada tuotettua ainoatakaan juoksua.
Joissain ratkaisupeleissä jopa yhden juoksun saaminen on tiukassa, kaksi varmistaa jo voiton.
Monet pelaajat ovat varsin hentorakenteisia, jolloin läpilyönnin uhkaa ei varsinaisesti ole. Voisiko edesauttaa, jos koko joukkue (tai ainakin pääpaino) koostuisi pelkistä kotiuttajan ominaisuudet omaavista pelaajista. Kuvitellaan tilanne joukkueen koostumukseksi: Emma Körkkö, Janette Lepistö, Siri Eskola, Virpi Hukka, jne. Näin ollen luulisi sisävuoron aikana syntyvän tällä järjestelyllä edes yksi juoksu, ennen kuin kolme paloa on syntynyt. Ei olisi mitään väliä, mihin numeroon lyöntivuoro jää.
Tämä tarkoittaisi kahdeksan juoksua/ottelu, jolla tuloksella yleensä ropisee pisteitä joukkueelle. Ts. strategiaa vaihtamalla voisi päästä edullisempaan lopputulokseen. Tällainen kokeilu voisi antaa suuntaa, mihin päin pesäpalloa pelaavien ominaisuuksia tulisi kehittää.
Muuttaisihan tällainen ajattelu pelin luonnetta jonkin verran. Kun muutosta vertaa hiihtoon, myöhemmin kehitetty vapaa hiihtotyyli tuottaa nopeamman loppuajan perinteiseen tyyliin verrattuna.
Testimielessä voisi I-L-pelien lisäksi kokeilla ottelumuotoa: Kotiuttajat vastaan muu suomi. Luonnollisesti kotiuttajat valitsisivat ensin oman joukkueensa.