Perjantaina tuli käytyä katsastamassa ex-Kerubi, mikä lie nykyään. Stadionihan on kovin hieno ja meininki varsin hyvä. Välillä vähän huvitti musan pauhaessa oikeasti aika kovalla että ollaanko tässä pesismatsissa vai klubilla mutta toisaalta se provosoi yleisön taputtamaankin kovempaa. Kaikupohjaa rakenteet tarjoaa joten pienikin porukka kuulostaa taputtavan kovaa, ainakin yleisössä.
Olin ihan makkaralinjalainen kuten tapana on mutta sinänsä kuitenkin pisti positiivisesti silmään skruudiskioskin olemassaolo ja näytti jonoa makkaraperunoille ja mitä lie sieltä saikaan olevan. Annosten laadusta en voi sanoa kun en kokeillut. Pikkusen hintoja katselin ja pienen kysymyksen herätti että normikioskeilla 0,5 limut oli kolme euroa ja skruudiskioskilla 3,5, jännä että samassa tapahtumassa on eri hintaa samalle tuotteelle. Muuten mukavan asiallinen hinnoittelu, ei tarvitse kirota että onpa perkeleen kallista. Nimittäin kun jossain nordiksen jäähallissa 0,33 l limut on sen 4,90 niin ei enää tee mieli ostaa...
Se mikä ärsytti oli sitten että vittu kun jengi ramppaa paljon niissä portaissa koko ottelun ajan. Stadion on sen mallinen että melkein pitäisi ottaa lätkäkatsomoiden tapaan että järkkärit päästää jengiä katsomoihin vain pelikatkoilla (vuoronvaihto, aikalisä, jos joku kramppailu, loukkaantuminen tjsp. sattuu tai muu viivästys) mutta kuvittelisi nyt että kulttuuria on sen verran ettei jengi itsekään halua heilua selkä kentälle muiden edessä kahden palon ajojen viimeisellä lyönnillä. No, ei sitten vissiin vaan pidä ensi kerralla istua reunapaikalla kulkuväylän vieressä.
Sitä tuli myös mietittyä että onko tosiaan tarpeen olla verkko koko matkalla katsomon edessä, C- ja D-katsomoiden kohdalla näytti aika turhalta, onko pallo koskaan osunut verkkoon niiden katsomoiden edessä? Saa heitto nimittäin karata aika pahasti. Ei sillä, tähän verkkoon tottui kyllä silmä todella nopeasti ettei sitä oikein huomannut mutta stadionia katsellessa vähän tuli mietittyä.
no onpa erilainen näkemys kuin mulla…itse en ole opiskelija mutta köyhähkö, matalatuloinen ja pihi, niin monissa erilaisissa mutta tavallaan vastaavissa eli että voi valita perus- tai premium-palvelun niin otan sen halvemman.
miksi opiskelijan pitäisi olla vähävaraisena parhailla paikoilla jos halvemmallakin pärjää ja yhtä lailla näkee peliä.
Kyse ei ole siitä että pitäisi päästä parhaille paikoille. Mutta jos C-D-katsomoihin pääsee kympillä ja mahdollisesti vielä B-katsomoon 15:llä eurolla niin voisi tulla jengiä joka ei sillain niin pesisfanaatikkoja ole enemmänkin. Aurinkokatsomoon taitaa olla opiskelijalippu femman mutta se aurinkokatsomo on vähän sellainen että sinne ei randomjengi oikeen tule. Tai hirveästi muutkaan. Ei stadion nyt kuitenkaan niin loppuunmyyty ole pelistä toiseen.
En minä itsekään kaikkialla työnny parhaille paikoille mutta aurinkokatsomo ei kuitenkaan houkuta yleensä.