Supervuoro Verkkolehti »

Joensuun Maila 2022

Viestejä
748
Uskomatonta, mutta totta - JoMalla ei yhtään muutosta kokoonpanossa. 😁🧐✌🏻.

Jymy palauttanut Rytkösen kakkoseksi, ja Rönkkö toisena jokerina.
 
Viestejä
2,565
Niin. Minäkin toivon, että Ketun uusi tuleminen jättää muut kärjet hankkimatta ja että Kososen tulo yhdeksikköön jättää myös Hacklinin jonnekin muualle.
Nyt pitää vaan muistaa että sellaista kesää ei ole eikä tule, että ketään ei olisi loukkaantuneena. Sen takia Vikström ykköskärkeen/etukentälle Kuosan kaveriksi ja Hacklin rotaatioon kolmanneksi koppariksi / vaihtajaksi ovat tarpeellisia lisäyksiä rosteriin. Jos hyviä pelimiehiä on liikaa, niin ainahan voi antaa lepovuoroja.
 
Viestejä
185
Kova oli suoritus tänäänkin, joskin pakko myöntää, että vastustajan vaisu esityskin yllätti. Tai sitten on Joma hioutunut todelliseksi timantiksi loppukesän myötä. Ja varsinkin, jos tätä tasoa on tietoisesti pantattu puoli kesää, niin melkoinen pokerinaama on ollut. Mutta hyvä näin, aina mukavampi katsoa syksyä kohden nousevaa käyrää. (y)
 

kontiola

Viime pelin kommentoinnissa Eteläpää sanoi kahdesti, että Kososta kohti tulee kovaa painetta, koska Topilla ei ole ulkopelirutiinia. Mutta Topihan suoritti loisteliaasti. Kuin olisi aina ollut pelipaikallaan! Jee! Ehdin jo tässä välissä miettiä, että irtisanookohan hän ensi vuoden sopimuksensa, kun viimeksi Karjiksen podcastissa aika hiljattain vielä avoimesti myönsi, että lukkariksi on Jomaan tullut ja että hyvin hämmentävää on ollut jokerina pelata. Mutta nyt ei näytä mikään estävän sitä, että Kososelle monia hyviä pelivuosia vielä tulee Koden lailla, ulkokentällä! Lantiainen, Kape ja Gröhn taitaa nyt olla ne vilttimiehet, jotka kilpailee pelipaikasta. Paikkoja kai tulee yksi, koska Tirkkonen menee armeijaan. Vai muistanko väärin?
 
Viestejä
2,565
Joma -niminen jyrä on liitskaamassa tyhjäksi juotuja Oatley purkkeja...

Tulee toisaaalta mieleen onkohan Jymyn pojilla ongelmia, joista ei nyt puhuta. Niin vaisua on meininki.
Tosin Joman otteet vaan paranivat edellisestä, muistuttaa paljolti sitä rautaista Jomaa, joka 2019 raivasi tiensä päätyyn saakka.
Jymylle on sellainen perusongelma, että siellä ei enää ole niin montaa kovaa pelimiestä kuin ennen. Ei ole Antti Korhosta kotiuttamassa numerolla 4 tai Konsta Kurikan heittokättä linjassa. Ja sen päälle vielä Jussi Korhosen umpisuoli.

Sieltä tämä ero kumpuaa.
 
Viestejä
2,565
Musta on näyttänyt et Kosonen todella nauttii pesävahtina pelaamisesta. Ainakin näissä peleissä, missä on tullut voittoja! On joukkuepelaaja.
Kosonen nauttii suuresti siitä, että saa pitkästä aikaa pelata tosipelejä pleijareissa. Pattijoella se ei ole vuosiin onnistunut. Pelipaikalla ei niin väliä, kunhan saa maistaa sitä herkkua. Juuri sitä vartenhan Topi Joensuuhun tuli.
 
Viestejä
266
Kova temppu kyllä JoMalta jättää Jymy nollille, pelasi Jymy sitten kuinka huonosti tahansa.
Kova temppu kakkonen on vielä yhden voiton päässä, mutta kyllä tässä alkaa jo puolueetonkin pesisjännäri toivomaan, että JoMa tuon kova temppu kakkosen tekisi.
 
Viestejä
469
Jymylle on sellainen perusongelma, että siellä ei enää ole niin montaa kovaa pelimiestä kuin ennen. Ei ole Antti Korhosta kotiuttamassa numerolla 4 tai Konsta Kurikan heittokättä linjassa. Ja sen päälle vielä Jussi Korhosen umpisuoli.

Sieltä tämä ero kumpuaa.
Ja sitten vielä se, että ensin pitäisi tilanne saada päälle, jotta ne harvat kotiuttajat pääsisivät yrittämään. Erityisesti Niko Korhonen on hiipunut pahasti ja päävaihtaja pitäisi olla.
 
Viestejä
1,721
Juuri noin Marducan!
Viime aikainen Joma on kuin eri galaksilta, verrattuna kesän surkeimpiin aikoihin, jolloin yksikään pelaaja ei meinannut saada edes puhtaita papereita!

Ihmeellistä kerrassaan, vanhat parrat kannattajakunnassakin aivan hämillään..
 
Viestejä
748
Jymyn pelaaminen on näyttänyt viimeiset kaksi peliä siltä, miltä JoMan pelaaminen näytti muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta pari kuukautta. Jymyn faneille tekisi melkein mieli sanoa, että "We know the feeling." Peräkkäisiä onnistumisia ei tule, vähän kolmostilanteita ja nekin paloja alla = kotiuttajille kovat paineet, ja kun sisäpeli tökkii, alkaa ulkona lipsahdella...

JoMa taas on kaivanut jostakin ihan uuden vaihteen. Voisi jopa sanoa, että pienimuotoisen hurmoksen. Hurmoksesta puheen ollen, Hyvinkäällä tänään yli 3000 katsojaa! Buumi on siellä käynnissä, ja ei tule KPL pääsemään helpolla.

JoMalla on nyt kaksi kiinnitystä välieräpaikkaan, mutta muuta ei ole vielä voitettu. Seuraava peli starttaa taas lukemista 0-0, mutta kivempi toki on Sotkamoon matkustaa kaksi voittoa vyöllä. Pää pelissä, ei pilvissä!
 
Viestejä
1,250
Hienosti on Joma taistellut!

Väliaho on ollut loistava surkeaa Jymyä vastaan ja toisaalta Jymyn surkeus ei taas johdu Väliahosta.

Mahikset on välieriin, toisaalta pitää muistaa että kone voi taas hyytyä kesän tasolle jos sitä ei huolla ja rasvaa. Joten rasvaa koneeseen kuten Popeda aikoinaan opasti nuoria miehiä.
 
Viestejä
155
Ei Joma tuosta tule sulamaan enää todellakaan Jymylle. Joma tulee kohtaamaan Vimpelin välierissä,jos ei Kitee mene yllätystä tekemään,mihin en usko oikein.
Nykyisen kaltaisella pelillä ja ilmeellä,tulee olemaan tiukka sarja,missä joensuulla on todellakin sana sanottavana. Mut hoidetaan nyt ensin Jymy tästä lomille!
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös