Supervuoro Verkkolehti »

Jalkapallon MM-kisat Qatar 2022

LBC

Viestejä
4,273
Niinpä sitä huomaa töllön ääressä olevansa ja 4 viikon katselu-urakka edessä.

Näistä kisoista on ehditty paljon puhua, mutta kun päätökset ovat tähän pisteeseen menneet, niin itse ainakin yritän katsoa nämä kisat taas tämänkin lajin huipputason fanina läpi. Ja toivoa, että näistä ja tässä 2000-luvulla järjestetyistä muutamasta muustakin suurtapahtumasta ja niiden myöntämisistä olisi tosiaan otettu opiksi. Nythän siltä vähän näyttääkin.

Tietty eihän tämä länsimaisen demokratian katsontatapa voi olla ainoa oikea tapahtumissa, joissa kuitenkin kaikki - ainakin rauhanomaiset - maat haluavat kilvoitella isoista asioista. Mutta jossain sitä rajaa on vaan pakko pitää, olen mieltä mä.

Siellä on Ylellä helpohko tapa tehdä kisaveikkaus Tuohan piti naksutella vauhdilla läpi ja saattaa oma ikuinen suosikkini Argentiina mestariksi.

Mitäpä miltä muut palstaveljet näitä kisoista ja yleensäkin siitä voiko se urheilu olla kokonaan irti politiikasta? minun mielestä eihän se koskaan ole ollut, kun miettii vaikka vuoden 1912, 1936, 1976, 1980, 1984 olympialaisia, siis jo ennen näitä 2000-luvun hiukan kyseenalaisia kisaisännyyksiä.

Ja mitähän vaikuttaa muuten tämä epätavallinen ajankohta, keskellä isojen liigojen kautta. Mutta eipä tämäkään näytä estävän sitä etteikö kaikki kynnelle kykenevät ja turnaukseen selvinneet pelaajat halua tuonne mennä, vrt jääkiekon MM...

Tuo Argentiina-fanituskin alkoi poliittisin sävyin järjestetyistä Argentiinan kisoista, jolloin melko nuorena jannuna ihastelin vain tuon joukkueen hurmosta, paperisilppua, yleisön hulluutta, René Housemania, Mario Kempestä, Osvaldo Ardilesia, Daniel Passarellaa, puhumattakaan ketjupolttaja César Menotista. Ei haitannut, vaikka Perun 0 - 6 -häviötä jo silloin osasin katsoa että jaa jaa...
Jostain syystä se sieltä jäi päälle, ehkä minua jaliksessa kiinnostaakin enemmän hyvän joukkueen häikäisevät yksilöt, kuin Saksa tai tylsimmillään pelaava Italia.

Olisiko muuten René Housemanin veli käynyt KTP:ssä pelaamassa joskus niiden kisojen jälkeen?

Mutta nyt, kahtotaan nousisiko Jules Rimet-pokali Messin käsivarsilla ylös 18.12. Mahdollista se on, mutta vielä vaikeampaa kuin Haminan nousu Superiin ensi vuonna.
 
Viestejä
13,081
Marcelo Houseman on pelannut KTP:ssä ja lienee veli joo.

Eikö kysymys kuulu pikemminkin voiko urheilu olla lainkaan irti politiikasta?

Itse näen niin, että jos kilpaillaan kansallisten tunnusten alla mukana on aina poliittinen elementti. Eikö muinaisessa Roomassa ollut tän takia tarjolla leipää ja sirkushuveja? Se pitää vain tiedostaa ja nythän on tehty enemmin poliittisia valintoja asian suhteen. Aikaisemminhan on oltu suunnilleen oltu tasolla, että Israel kuuluu futiksessa UEFAan jne.

Tosin oliko se Riku Riski joka vastikään sanoi, että toivoisi palloilulajien menevän enemmin seurajoukkueiden välisten kisojen kuin maajoukkueiden välisten kisojen suuntaan. Mutta vähentäisikö sekään politiikan osuutta urheilusta? Ehkä, ehkä ei.

Mitä tulee ajankohtaan niin eikö World Cupin ajaksi pysähdy kaikkien isojen maiden sarjat? Jääkiekossahan pohjois-amerikkalainen ammattilaissarja ei noteeraa kiekon vastaavaa kisaa lainkaan ja olympialaisiakain vai jos sopii omiin intresseihin ja se ei voi olla vaikuttamatta ko sarjassa pelaavien päätöksiin ja eikö ainakin osa kieltäytymisistä liity vakuttuksiiin jne. Lisäksi kiekko pelataan vuosittain ja World Cup huipentuu neljän vuoden välein.
 
Viestejä
106
Kyllähän nämä nyt on varmaan historian röyhkeimmästi järjestetyt suurkisat. Melkeinpä mitkään aiemmat olympialaiset yhteensä eivät vedä vertoja näille jalkapallokisoille. Ensin lahjonnalla hankitaan kisat maahan jossa ei ole juuri minkäänlaista jalkapallokulttuuria ja rakennetaan monta täysin turhaa stadionia joiden rakennustöissä kuolee tuhansia ihmisiä. Sitten siihen vielä päälle maan huonot ihmisoikeudet. FIFA:n kaksinaismoralismikin vielä ihmetyttää kun pridelippuja liehuttelee ja antaa sitten kisat tuollaiseen maahan jossa homoseksuaalisuudesta tuomitaan vankilaan, ilmeisesti muslimius menee seksuaalivähemmistöjen edelle FIFA:ssa.

Jatkossa isot urheilukilpailut pitäisi järjestää vain sellaisissa maissa joissa olisi jo stadionit valmiiksi. Seuraavissa kisoissa (2026) on ainakin pelipaikat valmiiksi, mutta puhutaanhan sitä Yhdysvaltain ihmisoikeusongelmista joten voiko sielläkään järjestää kisoja?

Itse en juurikaan potkupalloa seuraa joten nämä korruptiokisat jäänee välistä.
 
Viestejä
106
Tosin oliko se Riku Riski joka vastikään sanoi, että toivoisi palloilulajien menevän enemmin seurajoukkueiden välisten kisojen kuin maajoukkueiden välisten kisojen suuntaan. Mutta vähentäisikö sekään politiikan osuutta urheilusta? Ehkä, ehkä ei.
Toivottavasti ei vaan mene urheilu seurajoukkue väliseksi... Vierastan ajatusta että fanittaisin jonkun yksityisen omistamaa osakeyhtiötä. Maajoukkueurheilu on paljon mielenkiintoisempaa kuin seuratason urheilu (paitsi pesäpallossa koska pesäpallon World Cuppi on vielä pelleilyä).
 
Viestejä
1,063
Oma jalkapallon seuraaminen oli suurinta kun Aulis Virtanen selosti nortinkäheällä äänellä Englannin valioliigan otteluja 60-luvulla. Samoin sen aikaiset mm-kisat tuli seurattua. Nykyisin kiinnostus jalkapalloon on nollaluokkaa. Se ei vaan kiinnosta, mutta pesis on jatkuvasti joukkuepelien ykkösjuttu.
 
Viestejä
1,702
No etenkin tällä tasolla noin suuressa tapahtumassa kaikenlainen "ei pidä sekoittaa politiikkaa ja urheilua"- höpinä on todella naiivia ja typerää. Olympialaisia ja MM-jalkapalloa yksikään maa ei ainakaan nykyisenkaltaisena valtavana ponnistuksena järjestäisi pelkästä rakkaudesta lajiin. Ei näitä mielestäni pelkästä "rakkaudesta" kuulukaan järjestää, mutta sitä suuremmalla syyllä Fifalla on suuri valta ja vastuu siitä, kuka saa kuukauden ajaksi koko maailman huomion ja mahdollisuuden kiillottaa sisä- ja ulkopoliittista kilpeään.

Viime vuodet on tullut aika sivusilmällä seurattua jalkapallon suuria kisoja, kun Fifan korruption laajuus tuli tietoon. Näiden kisojen osalta loppukin maku meni pari vuotta sitten, eli jouluun asti mieluummin katselen tv-sarjoja, pentuliveä ja lumihangen kehittymistä.
 

LBC

Viestejä
4,273
Pentulive peittoaa kaikki tyhjänpäiväiset tv-sarjat :) Hieman meni ohi aloittajan aiheen, mutta en voinut olla mainitsematta.
Pentulive ei mene koskaan ohi minkään aiheen 🐶
Kyllähän nämä nyt on varmaan historian röyhkeimmästi järjestetyt suurkisat.
Tuossahan se lista tuli. Lisätä voisi myös sen, että isäntäjoukkue saisi osata pelata jalkapalloa, edes FIFA-rankingin sijan mukaisesti.
Oma jalkapallon seuraaminen oli suurinta kun Aulis Virtanen selosti nortinkäheällä äänellä Englannin valioliigan otteluja 60-luvulla.
Jees, joku hemmetin hieno muisto siitä tunnelmasta, että synkkänä marraskuisena lauantai-iltana saattoi mustavalkotöllöstä katsella huojuvaa kuvaa englannista asti, Virtasen selostus kruunasi kaiken.

Mitä tulee ajankohtaan niin eikö World Cupin ajaksi pysähdy kaikkien isojen maiden sarjat?
Kyllä näin. Mutta jääkiekossa vielä lisäksi se, että kaikkia vapaana oleviakaan ei nappaa. Tekisi hyvää edes pyrkiä harvempiin kisoihin ja sitten kaikki parhaat mukaan. Kaikki rauhanomaisten maiden parhaat. Ja sitku ollaan jotain sellaista sovittu, niin ei aleta venailemaan...
Tuo jääkiekon MM-kuvio on varsin erikoinen palloilulajien joukossa.
Jalkapallossahan MM-kilpailu kestää sen kaksi vuotta ja EM-kilpailu toisen mokoman, eli ei se kovin helppoa ole tiuhemmin laittaa menemään, vaikka onhan sitäkin väläytelty.

Toivottavasti ei vaan mene urheilu seurajoukkue väliseksi.
Ei ei. Seurajoukkueiden joku MM-tapainen jo on ja olkoon vaan. Sinne asti ei kiinnostus riitä.
 
Viestejä
2,885
Nämä jalkapallon mömmöm kisat ovat toivottavasti FIFAn korruptiosakin joutsenlaulu. Kyllä tulee ikävä vanhoja hyviä aikoja. Vuonna 1982 kävimme Espanjassa muutamia pelejä katsomassa Malagan stadionilla. Malagan lohkossa olivat Brasilia, Neuvostoliitto, Skotlanti ja Uusi-Seelanti. Brasilia tosin pelasi isommilla stadioneilla, ei Malagassa. Asuimme Fuengirolan reunalla, Los Pacosissa. Siihen aikaan Los Pacos oli suomalaisten urheilijoiden suosioissa treenipaikkana. Espanjassahan ei oluen myyntiä säännöstelty, eikä muutenkaan puututtu ihmisten hauskanpitoon millään uskontoihin liittyvillä rajoitteilla. Kyllähän santarmit pamppua antoivat riehuville skottifaneille Malagan yössä, kun meno yltyi liian villiksi. Ei sentään kaikkia näyteikkunoita voinut pistää muusiksi, eikä kaikkia poliisiautoja polttaa samana yönä.
 
Viestejä
516
Joo, ei ole minkäänlaista kisakuumetta. Mikä siinä onkaan, että ennen MM-kisat olivat mielenkiintoisempia ja pelaajat, kuten Ruud Gullit, Roger Milla, Maradona, Rudi Völler, Andreas Brehme, Gary Lineker, Roberto Baggio, Romario jne. muistaa kuin eilisen päivän. Nyt en edes osaa nimetä yhtään kisoissa pelaavaa pelaajaa. Keskityn maastohiihdon ja ampumahiihdon seuraamiseen.
 
Viestejä
1,066
Yle ruikuttanut nyt kaksi päivää, kuinka kisoja ei olisi tuonne pitänyt myöntää. No suomalaisten ajatuksilla ei ole jalkapallossa ensinnäkään mitään merkitystä, varsinkaan MM-kisojen osalta. Ja se on turha itkeä silloin, kun paska on jo housussa. :poop:

Pudotuspelit tulee varmasti katsottua. Toivottavasti Englanti voittaa. Mutta jos tappio tulee, niin toivottavasti se ei tule rankkareilla. :geek:
 
Viestejä
562
Lätkän katsominen loppui kymmenen vuotta sitten. Eilen tuli seurattua jalkapallon sijasta snookeria. Ja taitaapa nämä kisat mennä loppujenkin otteluiden osalta ilman ruutuaikaa. Enää vajaa puoli vuotta pesiskauden alkuun!
 

LBC

Viestejä
4,273
Mitenkäs se menikään:
Jalkapallo on simppeli peli. 22 miestä jahtaa 90 minuuttia palloa ja lopulta Japani voittaa.

1670006881181.png


Ennen varia luulisin, että yli olisi ollut. Mutta ei siinä, yllätyksiä piisaa:
Australia, Japani, Korea, Marokko
Tanska, Belgia, Saksa, Uruguay
 
Viestejä
4
Veikkauksia futiksen MM-kisojen pronssiotteluun ja finaaliotteluun? Melko tasaisia kertoimia etenkin finalisteilla, selkeää suosikkia ei ole.
 

LBC

Viestejä
4,273
Veikkauksia futiksen MM-kisojen pronssiotteluun ja finaaliotteluun? Melko tasaisia kertoimia etenkin finalisteilla, selkeää suosikkia ei ole.
Pyöreä on pallo juu. Mutta jos jotain pitää sanoa, niin kai se Kroatia ja Ranska on noin järjellä ja jos ei sairastumisia tule millekään joukkueelle (lisää). Mbappen ja Messin kohtaaminen loppuottelussa, paljon riippuu noistakin, mutta Ranskalla on enemmän muitakin ratkaisijoita, vaikka pari-kolme puuttuu koko kisoista.

Itse liputan edelleen Argentiinaa, ja antaisihan se pistepottia Yle -veikkauksessa, joka onkin suurinta uhkapeliä pitkään aikaan. Pitää nimittäin sen verran kehua, että olen parhaan 3% joukossa tällä hetkellä. Huomenna tosin on tuloillaan nolla pistettä, mutta sunnuntaina jopa täyspotti voisi tulla, silloin voi vielä pudota paljon tai nousta jonkin verran.
 
Viestejä
13,081
Pyöreä on pallo juu. Mutta jos jotain pitää sanoa, niin kai se Kroatia ja Ranska on noin järjellä ja jos ei sairastumisia tule millekään joukkueelle (lisää). Mbappen ja Messin kohtaaminen loppuottelussa, paljon riippuu noistakin, mutta Ranskalla on enemmän muitakin ratkaisijoita,

Itse liputan edelleen Argentiinaa, ja antaisihan se pistepottia Yle -veikkauksessa, joka onkin suurinta uhkapeliä pitkään aikaan. Pitää nimittäin sen verran kehua, että olen parhaan 3% joukossa tällä hetkellä.

Todellakin riippui…

Mut sehän meni hyvin, minne asti nousit?
 

LBC

Viestejä
4,273
Eipä ollut tylsä finaali, oli kaikkien aikojen finaali!
Hyvä osoitus, miten paljon rassaa noin raju puolustaminen. Argentiinahan oli varsinaisen peliajan lopussa melko köysissä ilman vaihtoja tehneenä, vaikka pelasi mielettömän hyvin ensimmäiset 65-70 minuuttia. Mutta saipa taas pelin takaisin jatkoajalla. Huimia tilanteita täynnä ja vielä jatko-ottelun lopussa tarvittiin yksi kappaletta Martinezin torjuntoja ja rankuissa muutama myös.

Messille tämän ennen kaikkea suo, mutta kuten tuolla hyvin kommentoitiin, Mbappet ja Messitkin tarvitsevat joukkueen taakseen.
minne asti nousit?
Näemmä oli muitakin, joilla oli viimeinen pari oikein, mm ainoa Ylen asiantuntija, joka oli 5p. edellä ennen finaalia, jäi edelleen edelle.
Mutta reilusti parhaan 2% joukossa kuitenkin, pitää olla tyytyväinen.

Muutenkin kisat oli pelillisesti niin hienoa seurattavaa, että harmi tavallaan, kun se ajatus kuitenkin oli takaraivossa, millä tavalla kisat saatiin ja millä sortamisella kisapaikat rakennettiin.
Tosin voihan ajatella, että (länsi) maailma edes hetken nyt ajatteli asioita joita tuolla tapahtuu. Meinaan tuskin nuo Dohan tai Bahrainin tai Dubain pilvenpiirtäjien rakentajat kovin tyytyväisiä ole olleet, mitä tulee työterveydenhoitoon tai henkilöstöravintolojen kasvisvaihtoehtoihin.
Ja taas toisaalta niinhän on pyramiditkin rakennettu. Tai Pietari.
 
Viestejä
13,081
Sehän näissä yksi dilemma onkin. Ilmeisesti ne työntekijät pystyvät lähettämään rahaa kotiin ja haluavat …

Eurooppalaiset systeemit ovat maailmalla vähemmistönä, ainakin minusta valitettavasti. Pitää vain tehdä omankokoisia valintoja ei oikeinmuutakaan osaa.

Näin vasta 60 min ja eteenpäin. Oli kyl tapahtumia.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös