Virkiän ja Larikan alkukausi: sisäpeli rullaa omalla painollaan, ulkopelissä paljon työmaata

Kuva: Antti Haapasalo / Janette Lepistö on tuttuun tapaan lyöjätilaston kärkipaikoilla kolmantena 12:sta lyödyllään.

Kuva: Antti Haapasalo / Janette Lepistö on tuttuun tapaan lyöjätilaston kärkipaikoilla kolmantena 12:sta lyödyllään.

Keskiviikon Ruudun päälähetys on naisten Superpesiksen puolelta, kun Lapuan Virkiä saa vieraakseen Kempeleen Kirin. Joukkueet ovat iskeneet yhteen jo kertaalleen tällä kaudella. Tuossa ottelussa vierailija Lapua vei pisteet supervuoroparin kautta.

Virkiän pelinjohtajaksi tälle kaudelle siirtynyt Matti Larikka on tyytyväinen joukkueensa alkukauteen.

– Aika pitkälti odotusten mukaisesti on mennyt. Oli aika kova pelitahti tuossa, niin se tuntui asettavan haasteita, kun viiteen päivään pelattiin kolme peliä. Aika kova setti, Larikka kertoi Supervuoron haastattelussa.

Ensimmäistä vuottaan pääsarjassa toimiva Larikka kokee Superpesiksen aivan uutena maailmana ykköspesisvuosien jälkeen.

– Vaatimustaso on korkeampi ja kulttuuri asettaa sellaisia määrättyjä ehtoja toimintaan. Pelissä ei ole turhia asioita ollenkaan ja kaikki pyritään tekemään todella harkitusti. Divarin puolella ote on rennompi.

Mestarisuosikkeihin ennakkoon lasketun Virkiän pelistä Larikka löytää vielä paljon kehitettävää.

– Ulkopeli, siinä meillä on vielä paljon työmaata. Toki sisäpelistäkin löytyy juttuja, nyt ollaan menty ikään kuin omalla painolla ja niiden asioiden kautta mitkä ovat vahvuuksiamme. Ollaan pystytty niillä pelaamaan, vaikka eivät nekään ole aina onnistuneet.

Huomisesta pelistä voiton pitäisi irrota yksinkertaisella tekemisellä.

– Läpärit pois ja nöyrästi oma työ sisällä. Huomenna on nihkeä keli, joten on pelattava aktiivista peliä ja hyökätä paljon, jos aikoo tulosta saada taululle, Larikka sanoi.

Tosin Lapualle on vielä keskiviikkoillalle luvattu siedettävää keliä: n. 13-14C ja sateetonta, kun taas loppuviikko on suorastaan talvinen ennustusten mukaan.

Joukkue ei lähde kamppailuun viime peleistä tutulla kokoonpanolla, vaan Larikka lupailee pieniä kokeiluja. Yksittäisistä pelaajista tarkkailuun Virkiän pelinjohtaja nostaa vahvan alkukauden niin sisällä kuin ulkona pelanneen Petra Kerolan sekä sisäpelin kannalta erittäin merkittävän jokerikolmikon.

Ottelun voit seurata Ruudun päälähetyksenä. Studio-osuus alkaa kello 17.45 ja itse ottelu Lapualta pärähtää käyntiin klo 18.00.