Superpesis Oy herää henkiin – Tanskanen latasi tiskiin kovat tavoitteet

Pesäpallon pääsarjat saavat oman organisaationsa, kun Superpesis Oy kaivetaan pöytälaatikosta takaisin esille. Sotkamon Jymyn menestyksen arkkitehti Juha Tanskanen on johtamassa Superpesiksen kehittämistä, ja asetetut kasvutavoitteet Tanskasen suulla kerrottuna ovat todella kovat. Tanskanen toimii Huippupesis-työryhmän puheenjohtajana ja konklaavi on Pesäpalloliiton valtuuksilla päättänyt tuoda Superpesis Oy:n takaisin. Pääsarjojen organisaatio oli olemassa 1990-luvulta lähtien, kunnes se ajettiin alas

Kolmen viikon matka Espanjasta Suomeen on Fugepesiksen ainoa ongelma

Toni Kohonen IPV Fugepesis

Superpesiksen kausi alkaa tänä viikonloppuna Fuengirolassa Espanjassa. Sarjakauden avaus nähdään Espanjan auringon alla jo viidennen kerran. Fugepesiksen ottelut keräävät joka vuosi jos jonkinlaista kritiikkiä, mutta oikeasti ainoa ongelma on liian suuri tauko kotimaisen kauden alkuun. Kun Superpesis virallisesti starttaa naisten osalta lauantaina ja miehissä sunnuntaina, joudutaan kotimaan pelien käynnistymistä liki kolme viikkoa. Fugepesis voisi olla