Supervuoro Verkkolehti »

Ykköspesis 2016 Sopimukset ja siirrot

Viestejä
11,766
Vs: Ykköspesis 2016 Sopimukset ja siirrot

Hiski#65 sanoi:
Nousuun mielestäni littyy paljon muutakin kuin joukkue. Muutos Ykkösestä Superiin tarvitsee ison muutoksen myös taustoissa joiden muutos ei vuodessa onnistu. Tällä hetkellä (ainakin ulospäin) näyttäisi olevan kaksi vastakaista mallia Kempele/Lippo.

Onko seurojen organisaatiot lähimpänä superia IPV:llä, HP:lla ja Mansella?

No minkä ottaa mittariksi? Kaikilla noilla kolmella on uskoakseni edellytykset mutta työtä se vaatii jokaiselta.

Olosuhteiltaan ensi kaudella (jätän nyt Joensuun ulos kun se ei voi nousta) parhaat olosuhteet lienevät Kuopiolla, Imatralla ja Tampereella. Hamina jää näistä kun ei ole katettua katsomoa. Ainakin Imatralla, Tampereella ja Haminassa on ensi kaudella uusi pinta kentässä.

Viestinnässä Tampere taitaa olla omaa luokkaansa. Ottelutapahtumaa itsessään on vaikea arvioida kun en tänä vuonna käynyt ykköstä katsomassa kuin Haminassa ja Imatralla mutta kuulopuheiden perusteella Haminan kenttäkuulutus on tuosta kolmikosta heikoin. Kenttäpalvelut olivat tällä kaudella aikalailla samalla tasolla kait kaikissa mutta ensi vuonna Imatra astunee uuteen aikaan. Jokainen pystynee ykkösessä saavuttavansa katsojamäärän palvelemaan ja Kaakon Kahakan perusteella Hamina selvinnee tuollaisesta 2500 katsojasta ilman suurempia ongelmia.

Mutta sitten se muu orgaani.

Junnutyössä Haminalla ja Imatralla on kolmikosta on sekä poika- että tyttöjuniorit sekä myös naisten joukkue. Haminalla se pelasi Suomaria ja Imatralla maakuntasarjaa. Hamina on ensi kaudeksi lähdössä B-tyttöjen superiin yhdessä Pesä-Ysien kanssa ja käsittääkseni HP:n nimellä.

Pojista kenelläkään ei tällä kaudella ollut omia A-junnuja, mutta Imatralaisia pelasi aika nippu Kiteellä eli käytännössä oli. Mansella eikä Haminalla ollut edes B-junnuja ja Imatra taisi tässäkin tehdä Kiteen kanssa yhteistyötä. Haminalta pelasi yksi oma ykkösjoukkueen ringin pelaajista Koplien B-pojissa ja yksi muutaman pelin A-junnussa. Ensi vuonna Haminalla on Pesä-Ysien kanssa B-junnut. Imatra saanee halutessaan omatkin jengit kasaan mutta minusta olisi fiksua jatkaa Kiteen kanssa yhteistyötä, Mansesta en tiedä.

Imatra taisi luopua kakkosjoukkueen suomaripaikasta ja tehnee yhteistyötä maakuntasarjasta nousseen Juvan kanssa. Hamina olisi noussut maakuntasarjasta suomariin, mutta ei ymmärtääkseni ottanut sarjapaikkaa vastaan, yksi pelaaja pelasi tällä kaudella Lahdessa suomaria kaksoisedustussopparilla. Mansen maakuntasarjan joukkue oli lounaislohkon kolmonen mahdollisista yhteistyösoppareista en tiedä.

Junnumääristä ei ole tietoa mutta ainakin Haminassa on viime vuosina kasvu ollut nopeaa ja ilmeisesti samoin Mansessa. IPV ei kait ole ikinä notkahtanutkaan. Mutta junnuja löytyy, paras tilanne IPV:llä ja kaikilta löytyy miesten kakkosjoukkue.

Viestinnän perusteella Mansella on eväitä laittaa valmennukseen - käytetään Tiia Hautalaa jne. IPV:llä on noista kolmesta pesismielessä meritoituineimmat nimet mukana jos ole yhtään ymmärtänyt oikein ketä siellä pyörii mukana. HP aloittaa ihan noviisi pelinjohtajalla ensi kauden mutta onhan se joskus pesiskentän nähnyt sentään. Haminalla on palkallinen kehittämis- ja valmennuspäällikkö ja kait toinen palkallinen toimistossa. Imatrasta ja Mansesta en tiedä.
 
Viestejä
196
Vs: Ykköspesis 2016 Sopimukset ja siirrot

MieVaan sanoi:
Hiski#65 sanoi:
Viestinnässä Tampere taitaa olla omaa luokkaansa. Ottelutapahtumaa itsessään on vaikea arvioida kun en tänä vuonna käynyt ykköstä katsomassa kuin Haminassa ja Imatralla mutta kuulopuheiden perusteella Haminan kenttäkuulutus on tuosta kolmikosta heikoin.
Tuosta kuuluttamisesta. Olin viime kesänä Imatran lisäksi kattomassa peliä Haminassa ja Tampereella. Mainitsin tuossa Kankaanpää 2015 ketjussa joskus, että se Mansen kuuluttaja aloittaa hirveän rääkymisen kun Manse tekee juoksun. Haminan kuuluttaja taas provosoi vastustajaa. Imatran kuuluttaja taas ottaa välillä kantaa tuomaritoimintaan.
 
Viestejä
113
Vs: Ykköspesis 2016 Sopimukset ja siirrot

Siilinjärvellä ei (ehkä) vielä tavoitella vakavissaan Superiin nousua mutta seura kyllä kestää vertailun kaikilla osa-alueilla. Juniorityö ollut jo vuosikausia todella vahvaa ja joukkueita löytyy ensi kaudellakin lähes kaikkiin ikäluokkiin 14 kpl poislukien B-pojat (ikäryhmä pelaa Kuopiossa). Seuraorganisaatio on jo nyt mielestäni tasoltaan valmis Superiin ja uudesta kentästäkin on vähän keskustelua ollut. Perinteisen Mantun paikalle kun lienee tulossa kerrostaloja jollakin aikajänteellä. Ensi kaudella toivon mukaan A-pojatkin taistelevat kirkkaimmasta mitalista. Jomalle ei tule A-poikia ja olisi aikalailla luontevaa kun seurojen välillä on yhteistyötä ja pelaajaliikennettä ollut muutenkin, että yhdistetty A-poikien joukkue saataisiin kasaan ja se pelaisi Siilinjärvellä. Kaikenkaikkiaan seurana ja organisaationa Siipe lienee kaikkein lähimpänä Superilta vaadittavaa kokonaisuutta verrattuna muihin ykkösen seuroihin. Kenttäolosuhteetkin ihan kohtalaiset, tosin tuota katettua katsomoa ei Mantulta löydy..lieneekö se nyt niin olennaista. Kuten aiemminkin olen kirjoittanut niin taloudellinen puoli asettaa kaikkein kovimmat vaatimukset, jotta Superia pystyy ylipäätään pelaamaan hyvällä tasolla. Talouden kannalta on varmasti fiksumpaa pelata ykkösen kärkipäässä kun rypeä Superin hännillä. Siilinjärvellä nyt kuitenkin selvästi otettu askel kohti Superia ja toivottavasti pelillinen menestys on ensi kesänä parempaa kuin parina viime vuotena.
 
Viestejä
2,627
Vs: Ykköspesis 2016 Sopimukset ja siirrot

MieVaan sanoi:
Olosuhteiltaan ensi kaudella (jätän nyt Joensuun ulos kun se ei voi nousta) parhaat olosuhteet lienevät Kuopiolla, Imatralla ja Tampereella. Hamina jää näistä kun ei ole katettua katsomoa.

Eikös Tampereelle jo vaadittu jossain vaiheessa uuttakin stadionia, vaikka Kauppikin taitaa olla aika lailla eri tasolla kuin esimerkiksi Linnala. Katettua katsomoahan ei edelleenkään löydy esimerkiksi Sotkamosta.

MieVaan sanoi:
Junnutyössä Haminalla ja Imatralla on kolmikosta on sekä poika- että tyttöjuniorit sekä myös naisten joukkue. Haminalla se pelasi Suomaria ja Imatralla maakuntasarjaa.

Voi olla, mutta minulta on kyllä mennyt tämä IPV:n naisten joukkue ihan ohi. En kyllä missään nimessä toivokaan, että rajallisia resursseja aletaan mihinkään totisempaan naispesikseen uhraamaan, vaan keskittyköön se Yseihin vastaisuudessakin.

MieVaan sanoi:
Pojista kenelläkään ei tällä kaudella ollut omia A-junnuja, mutta Imatralaisia pelasi aika nippu Kiteellä eli käytännössä oli. Mansella eikä Haminalla ollut edes B-junnuja ja Imatra taisi tässäkin tehdä Kiteen kanssa yhteistyötä. Haminalta pelasi yksi oma ykkösjoukkueen ringin pelaajista Koplien B-pojissa ja yksi muutaman pelin A-junnussa. Ensi vuonna Haminalla on Pesä-Ysien kanssa B-junnut. Imatra saanee halutessaan omatkin jengit kasaan mutta minusta olisi fiksua jatkaa Kiteen kanssa yhteistyötä, Mansesta en tiedä.

No eipä kyllä olisi IPV omia joukkueita todellakaan saanut. A-poikia oli tänä vuonna peräti kolme, joista Rönkkö pelasi Sotkamossa ja Lattu sekä Matikka Kiteellä. B-poikia taisi olla jopa kuusi, joista Sikiö, Kosonen ja Muuruvirta ottivat A-pojissa hopeaa ja B:ssä pronssia, ja Kyröläinen, Ryytty sekä Väisänen olivat myös mukana KiPan B-pojissa.


MieVaan sanoi:
IPV ei kait ole ikinä notkahtanutkaan.

No on notkahtanut varsinkin määrän osalta ja pahasti jo kauan sitten. Kaipa nyt pientä ryhtiliikettä on Valkeapään aikana tapahtunut, mutta kovastihan tuossa on vielä tekemistä. Toki junioritoiminta on silti parempaa kuin monella muulla ykkösen seuralla.
 
Viestejä
1,509
Vs: Ykköspesis 2016 Sopimukset ja siirrot

Onhan PuPekin parantanut tuota junioripuolta paljonkin. Ei se parasta varmasti ole, mutta aika selkeitä parannuksia sielläkin on tullut. Oma joukkue Suomensarjassa ja yhteisjoukkue Jyväskylän kanssa B-pojissa. Sen alapuolella on käsittääkseni ihan hyvää toimintaa vielä nuoremmissa. Eihän tämä sen suuremmin mihinkään liity, mutta kun tuota PuPen junioritoimintaa on aika reilulla kädellä parjattu (aiemmin aiheesta), niin sielläkin on menty eteenpäin.

Onko koko organisaatio Superin kunnossa, on toinen juttu. Joukkuekaan ei ole vielä kasassa, niin tavoitettakaan ei ole asetettu tai ainakaan julkisesti kerrottu. Nousuhan se on ollut jo monta vuotta, mutta sitä en tiedä, onko nämä viime kauden sekoilut sitä muuttaneet. Paha sanoa tässä tilanteessa, onko resursseja pelata Superia. Viime kausi oli vaan niin katastrofaalinen, niin ehkä on hyväkin pysähtyä miettimään ja kasata palikat uudestaan. Saa nähdä mitä tapahtuu, kunhan tässä nyt joukkueen saa ensin kasaan ja miten pelit lähtee kulkemaan.
 

Jörgen

Vs: Ykköspesis 2016 Sopimukset ja siirrot

Nyt täällä keskustellaan ykköspesiksen seurojen juniorimääristä ja juniorityöstä.
No niin itseänikin kiinnosti hieman noiden joukkueiden (Hamina,Imatra,Tampere,Siilinjärvi,Kuopio,Ulvila) juniorityö.
Sain pikaisesti laskettuna seuraavaa eli kaudelle 2016 A-F poikajunioreiden määrät ovat seuraavat:
Imatra 59
hamina 103
Tampere 139
Siilinjärvi 82
Kuopio 68
Ulvila 113
Tuosta voi tehdä jonkin verran johtopäätöksiä että yli sadan juniorin seuroilla on varsin hyvällä mallilla. Kuitenkin noillakin kaikilla seuroilla on ongelmana se että 1990 syntyneitä on todella vähän ja ovat lopettaneet pelaamisen tai muuten vaan niitä ei ole ollut tarpeeksi joukkueen kasaamista varten. Ainut poikkeus on siilinjärvi jolla on myös porukkaa A-B ikäluokassa. Ehkö Imatralla on suurimmat ongelmat vai onko tuo harhaa. Osa on sellaisella alueella että siellä on muitakin seuroja joihin voi tukeutua tai sitten on muuta yhteistyötä.
Vertailuna vielä muutaman superin joukkueiden juniorimäärät noin arviolta
Seinäjoki 195
Hyvinkää 179
Joensuu 161
Vimpeli 68
Sotkamo 94
Jyväskylä 73
Kouvola 124
 
Viestejä
2,627
Vs: Ykköspesis 2016 Sopimukset ja siirrot

En tiedä kuinka luotettavia nuo Jörgenin luvut ovat, mutta ainakin IPV:n osalta ampuvat tehokkaasti alas myyttiä jotenkin erityisen laajasta junioritoiminnasta. Vahvuushan IPV:llä on ollut se, että pienestä massasta on saatu tehtyä ihan kelpo pelaajia melko tehokkaasti. Laskin, että edustusjoukkueessa on esimerkiksi esiintynyt 11 1991 tai myöhemmin syntynyttä omaa kasvattia, ja tuo ei siis sisällä esimerkiksi Haminan Nampajärveä tai nykyisiä sopimuspelaajia Sikiötä ja Muuruvirtaa.

Pieni yllätys kyllä, että Manse on tilaston keulilla. Lieneeköhän siellä tulevallakaan kaudella yhtään junnua edes harjoitusringissä? Olisin kyllä kuvitellut SiiPen olevan ykkönen.
 
Viestejä
212
Vs: Ykköspesis 2016 Sopimukset ja siirrot

Samaa mieltä kuin koukku ruudussa.

Organisaationa SiiPe varmasti on Ykköspesiksen parhaimmistoa kun otetaan eri osa-alueet tarkasteluun. Sitä, millä tasolla ollaan Superin joukkueihin verrattaessa , en osaa kuin veikkailla (Superin organisaatioihin en niin tarkkaan ole päässyt tutustumaan). Mutta mututuntumalla sanoisin, että ei olla ainakaan kovin kaukana. Toki kehitettävää on paljon. Kenttä olosuhteet ovat kohtalaiset ja uudesta kentästä on tosiaan huhuttu. Harjoitus olosuhteet ovat hyvät (Pop-areena). Juniorityö on aina ollut SiiPessä hyvää, kuten koukku ruudussa jo ylempänä mainitsi. Nuori joukkue menee varmasti eteenpäin ja joukkue on muutenkin vahvistunut. Rahaa tarvitaan totta kai lisää, jos sarjaa ylemmäksi haluaa ja se voi olla hankalaa nykypäivänä. Myös ihmiset on saatava pelitapahtumiin! Viime kesänä väkeä kävi liian vähän. Katsotaan tuoko vahvistukset ihmisiä katsomoon. Tottakai voittoja ottamalla suomalaisen voittohullun kansan yleensä saa liikkeelle.

Mutta pähkinänkuoressa hyvällä tiellä ollaan ja ensi kesästä on tulossa mielenkiintoinen Siilinjärvellä!
 
Viestejä
212
Vs: Ykköspesis 2016 Sopimukset ja siirrot

Satunnaisseuraaja on ajantasalla. SiiPellä ei ollut B-poika joukkuetta. Muutamia B-poikia löytyy, mutta pelasivat B-ikäisten pelejä muualla ja SiiPessä A-poikia ja Suomaria.
 
Viestejä
113
Vs: Ykköspesis 2016 Sopimukset ja siirrot

Siipen junnumääristä puhuttaessa ynnäisin tuohon lukuun myös kaikki tyttöjuniorit vaikkakin keskustelu käy nyt miesten ykköspesiksestä. Hahmottuu seurakokonaisuus paremmin. Kyseessähän on lisenssimääriltään varmaankin yksi TOP10 seuroista Suomessa.
 
Viestejä
1,509
Vs: Ykköspesis 2016 Sopimukset ja siirrot

Jos tässä nyt oli tarkoitus keskustella juniorityöstä sen edustusjoukkueen menestymisen tai menestymismahdollisuuksien kannalta, niin siihen ei paljoa tyttöjunioreista ole apua.
 

Jörgen

Vs: Ykköspesis 2016 Sopimukset ja siirrot

Sijais-Leija sanoi:
En tiedä kuinka luotettavia nuo Jörgenin luvut ovat, mutta ainakin IPV:n osalta ampuvat tehokkaasti alas myyttiä jotenkin erityisen laajasta junioritoiminnasta. Vahvuushan IPV:llä on ollut se, että pienestä massasta on saatu tehtyä ihan kelpo pelaajia melko tehokkaasti. Laskin, että edustusjoukkueessa on esimerkiksi esiintynyt 11 1991 tai myöhemmin syntynyttä omaa kasvattia, ja tuo ei siis sisällä esimerkiksi Haminan Nampajärveä tai nykyisiä sopimuspelaajia Sikiötä ja Muuruvirtaa.

Pieni yllätys kyllä, että Manse on tilaston keulilla. Lieneeköhän siellä tulevallakaan kaudella yhtään junnua edes harjoitusringissä? Olisin kyllä kuvitellut SiiPen olevan ykkönen.
Juu itsekkin ihmettelin Imatran hehkutusta omista junnuista
Kyllä nuo luvut on paikkansa pitäviä ja heitto voi olla muutama pelaaja. toki voi olla että imatralla pelaillaan ilman lisenssiä :) Mansella on hurja määrä pelaajia 2000-luvulla syntyneitä mutta noista ei ole vielä apuja moneen vuoteen ykköspesikseen. Voi olla historiallinen hetki kun Mansen oma pelaaja pelaa ensimmäisen ykköspelinsä.
 
Viestejä
113
Vs: Ykköspesis 2016 Sopimukset ja siirrot

No Siilinjärvellä seuraan kuuluu myös tyttöjuniorit ja seuran edustusjoukkue oli vuosikausia Naisten Superin joukkue. Tilanne tällä hetkellä toisenlainen ja omasta mielestäni tämänhetkinen tilanne sopii mainiosti. Tarkoitus oli vaan kertoa, että seuran juniorimäärä vähintään tuplaantuu kun kaikki lasketaan mukaan. Liittyy mielestäni jollain tapaa asiaan jos puhutaan seurasta, sen organisaatiosta ja ylipäätään kokonaisuudesta. Siilinjärvellä kun nyt vaan ollaan yhtä onnellista perhettä ;D
 
Viestejä
1,509
Vs: Ykköspesis 2016 Sopimukset ja siirrot

Saahan ne laskea, en minä sillä. Itse vaan vastasin alkuperäiseen keskusteluun, joka koski miesten pesäpalloa. Kuten annetut luvutkin junioreista oli poikajunioreita väliltä A-F.
 
Viestejä
11,766
Vs: Ykköspesis 2016 Sopimukset ja siirrot

Jörgen sanoi:
Sijais-Leija sanoi:
Pieni yllätys kyllä, että Manse on tilaston keulilla. Lieneeköhän siellä tulevallakaan kaudella yhtään junnua edes harjoitusringissä? Olisin kyllä kuvitellut SiiPen olevan ykkönen.
Juu itsekkin ihmettelin Imatran hehkutusta omista junnuista

Mä voin nostaa käden Imatran suhteen. olen ollut siinä luulossa, että siellä olisi ihan kohtuullisesti junnuja. Mutta näin ei ilmeisesti sit ole mutta onpahan laatu sitten kohdallaan.

Mansen osalta luulen, että niiden junnut ovat enimmäkseen C ja siitä alaspäin vähän sama on Haminallakin. Ja niinhän Jörgen sanoikin, ottaa aikansa ja toivottavasti seurat jaksaa tehdä duunia.
 
Viestejä
97
Vs: Ykköspesis 2016 Sopimukset ja siirrot

Mitenkäs ykköspesiksessä menee tuo omavaraisuussääntö?

Esimerkiks, kun miettii tuota Ylivieskaa, samalta alueelta tulee paljon kyllä pelaajia,
mutta omia kasvatteja lopullisessa kokoonpanossa 2-3?

Montako vuotta sitä pitää yhdessä seurassa pelata, että täyttää tuon ov-säännön

Laiska ei jaksa selvittää, ja aloin jo lyhenteleekin sanoja ;D
 
Viestejä
11,766
Vs: Ykköspesis 2016 Sopimukset ja siirrot

Muistaakseni omavaraisuussääntö oli 2015 voimassa vain superissa.
 
Viestejä
196
Vs: Ykköspesis 2016 Sopimukset ja siirrot

Eetu Karhulahti jatkaa Mansessa. Näyttää vähän siltä, että joukkueen runko koostuu noista mieleen jääneistä Imatra sarjan avainpelaajista, näinköhän lyöjäjokerit Kero ja Malinen jatkaa?
 
Viestejä
11,766
Vs: Ykköspesis 2016 Sopimukset ja siirrot

Mansella lienee iso haavi ulkona. Joku asioista perillä olevahan voisi katsoa mitä ulkopelipaikkoja Mansella on vielä auki ja ketä isoja kaloja on vielä ilman sopimusta. Tietty Imatrasta ja Kuopiosta voisi tehdä saman kun on vielä niin monta kuukautta ekoihin hallipeleihin.

Edit: poistin sittenkin huonon jutun.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös