Supervuoro Verkkolehti »

Ykköspesiksen harjoitusottelut 2014

Viestejä
11,761
Vs: Ykköspesiksen harjoitusottelut 2014

Velimaljaturnaus Haminan suhteen sitten taputeltu. HP ei pystynyt haastamaan kumpaakaan vastustajaansa - ei Imatraa eikä Kuopiota. Onneksi tapahtunutta ei viileässä Linnalassa ollut juurikaan väkeä todistamassa

Haminan facebookin mukaan koko joukkue on terveenä mutta Linnalassa ei kuitenkaan Juha Toikkaa näkynyt joten mikä lienee totuus. Kouvola pelin ulkopelistä myös Nampajärvi oli jätetty pois ja ulkona nähtiin ekassa pelissä Ville Aalto ja Oskari Vihmonen ja PuPe-ottelussa Atte Alajääski

IPV matsin lyöntijärjestys
1. Jyri Toikka 2k
2. Henri Heikkilä L
3. Saku Suurnäkki 3k
4. Ville Aalto 3v
5. Tuomas Mattila 3p
6. Juho Jääskeläinen s
7. Otso Mäkelä 2v
8. Jussi Suurnäkki 1v
9. Oskari Vihmonen 2p
Jokereina Juha Leskinen, Jarkko Pesola, Mikke Nampajärvi

PuPe matsissa lyöntijärjestyksessä Atte Alajääski korvasi Vihmosen ja pelasi ulkona 2 vahtina ja Otso Mäkelä siirtyi ulkona kakkospolttajaksi.

Viime viikonloppuna Kouvolaa vastaan näkynyt vaisuus sisäpelissä jatkui. Erityisen vaikeaa on ykkös- kakkosvaihto, kolmostilanne palotta tai edes yhdellä palolla oli harvinaista herkkua. Kun ei saa kolmostilanteita ei voi saada juoksuja.

Ulkopeli ei ollut juurikaan parempaa paitsi ajoittain. Pallo ei kestänyt räpylässä tai heitot olivat voimattomia. Kun lukkari Heikkiläkään ei juurikaan helpottanut ulkokentän tekemistä niin vastustaja teki melkein joka vuorossa juoksun tai useamman. IPV toisen jakson alussa peräti viisi ja PuPe samassa kohtaa kolme. Ei voi saada kaveria kiinni jos antaa noin paljon eteen ja sisäpeli on aneemista.

Ulkopelissä oli molempia vastaan muutama kohtuullinen vuoro mutta molemmat ottelun jo ratkettua. Oma suoritusvarmuus ulkona on ainakin vielä huomattavasti jäljessä viime kauden alkua. Lisäksi tuntuu siltä, että polttolinjan miehitys on kovasti hakusessa. Jos Juha Toikka ei pysty pelaamaan niin linjaan olisi pakko saada miehiä lisää jotta Ville Aalto saataisiin jokeriksi. Sampsa Mikkola mahtuisi tällä hetkellä helposti linjaan jolloin Otso Mäkelä voisi pelata kakkospolttajaa. Junnut Vihmonen ja Alajääski arastelevat vielä peliä ja tekevät perusasioissa virheitä - ei viedä kroppaa pallon taakse jne. Jääskeläisellä vähän samaa ongelmaa en tiedä sitten onko kysymys ehtimisestä/viitsimisestä vai uskalluksesta. Jotain pitäisi sarja-avaukseen keksiä linjan pelaamiseen tai alkaa suorittamaan ykkösen edellyttämällä tasolla

Sisäpelaaminen on melko sekaisin mutta osaaminenhan ei ole mihinkään kait kadonnut. Haminan otteluohjelma ei paljoa anna aikaa laittaa peliä uomiin kun alkaa tulla päävastustajia jo vastaan.

Mitähän vastustajista sanoisi. Lehtolan lyönti näyttäisi Imatralla olevan kunnossa juurikaan nuuta ei osaa sanoa kun Hamina oli niin heikko.

PuPelle riitti perustekeminen ja Lukkarin ja Tervon lyöntipeli näytti pirteältä.

Siinä se. Onneksi oli sentään onnistuneet eväsvoileivät mukana.
 
Viestejä
11,761
Vs: Ykköspesiksen harjoitusottelut 2014

PuPen facebook on ajantasalla
 
Viestejä
133
Vs: Ykköspesiksen harjoitusottelut 2014

Härmänmaalla sarjanousija YPJ laittoi Lipon nippuun 2-1 s (2-3, 2-0, 1-0)

YPJ Kokoonpano seuraava, Oululaisten omasta ei tietoa.

1. Roope Reinikka
2. Juho Luoma
3. Juho Ranto
4. Kalle Valtamäki
5. Teemu Kenkkilä
6. Tuomas Prusti
7. Ossi Maunula
8. Antti Toivola
9. Juuso Lähde
- - -
10. Sami Mikkolanaho
11. Matti Larikka
12. Markus Hallasuo
 
Viestejä
2,627
Vs: Ykköspesiksen harjoitusottelut 2014

IPV - Kuopio 1-2 (2-1, 1-4, 0-0, 3-4)

Eli neljä kohtaamista harjoituspeleissä ja yhtä monta voittoa kalakukonsyöjille. Kuopiolta taisi olla vielä aika monta miestä sivussa, kun siellä oli ihan nevöhöödejäkin mukana. Toki Redseiltäkin puuttuu Mäkelä ja Kolehmainen mutta saattavat toki puuttua tosipeleissäkin.
 
Viestejä
552
Vs: Ykköspesiksen harjoitusottelut 2014

Kuopio voitti tosiaan Velimaljan, mutta kuten kiihtynyt(ja myös päihtynyt) Haminan kannattaja totesi nämä ovat vain harjoituspelejä...
Pupe tulee olemaan kärkijoukoissa tänäkin kesänä. Nuori lukkari Sami Virto esiintyi myöskin edukseen, kuten joku Pupen kannattaja tiesikin jo ennakkoon kertoa.
Siellä tulee monelle kakkosella höntyilijälle vielä kiire tänä kesänä Pupea vastaan.
Ipv ja Pupe olivat Haminaa kertaluokkaa parempia ja kuten Leija totesi Hamina vaikuttaisi olevan syvissä vesissä tällä hetkellä.
Ulko -ja sisäpeli tökkivät molemmat. Siellä on vielä tekemistä ennen kauden alkua. Mahdollisuudet kuitenkin ovat olemassa, kun ei nuo pelaajat niin hirveästi ole muuttuneet.
Sen verta vielä, että ex-superpesis Heikkilä ilmeisesti taantuu kausi kaudelta, mutta mitä muutakaan on odotettavissa kun nuori lupaus vaihtaa sarjatasoa vapaaehtoisesti alaspäin.
No kyllähän täällä kaakonkulmalla toivotaan Haminalla menestystä vaikka rakas vastustaja onkin.

PS. Haminalaiset ovat yleensä olleet suhteellisen asiallista ja asiantuntevaa porukkaa niin Haminassa kun olen siellä pelejä muutaman katsellut kuin Imatralla vieraskannattajina olleina, mutta ehkä poikkeus vahvistaa sitten säännön.
"nää on vaan harjoituspelejä"
Miksi ne sitten ottaa niin koville?
 
Viestejä
11,761
Vs: Ykköspesiksen harjoitusottelut 2014

Avoinyhtiö on tavannut jonkun HP:n kannattajan kulmilla viime yönä vai viittaatko johonkuhun tällä palstalla tuolla "nää on vain harjoituspelejä" - viittauksella?

Haminalla on minusta molemmat pakat melko pahasti sekaisin janäyttää siltä että ainakin kauden alusta tuleetosi vaikea. Nyt nähtyihin verrattuna Viime vuoden jengistä kaikkien pitää nostaa tasoa sisällä jamelkein kaikkien ulkonakin. Ulkopleistä sinnepäin pelasivat eilen vain Suurnäkit.

Mistä sitten lienee kyse Haminassa, runko on ollut vuosia sama ja ei nuo muut jengit oleniin valtavasti kehittyneet, että yhden talven aikana taakse olisi teknisesti jääty näin paljoa.

PuPen Virto vasurina ja tuolla kädellä tulee olemaan ykköseen kova. Pelillinen edistys Kuopion halliturnauksesta on hyvä.
 
Viestejä
552
Vs: Ykköspesiksen harjoitusottelut 2014

En todellakaan viittaa tämän palstan kirjoittelijoihin vaan Haminalais mieheen joka oli peliä katsomassa (päihtyneenä) kolmospuolella.
Kuten sanoin yleensä Haminalaiset ovat pesis katsojina mukavaa sakkia.
Kuten myös sanoin poikkeus toivottavasti vahvistaa säännön. Ja tietysti pesiksen pitääkin herättää tunteita, mutta alkoholi ilm. toi siihen sen ikävän puolen.
 
Viestejä
11,761
Vs: Ykköspesiksen harjoitusottelut 2014

Hmm, onkohan Valoikentän aurinkokatsomo tehnyt excursion Linnalaan. No niin tai näin tylsää tollanen tötöily. Urheilussa päivän kunto ratkaisee ja viime vuoden suoritteilla ei tänä vuonna enää ratsasteta. IPV ja PuPe olivat eilen pelin kaikilla osa-alueilla selkeästi Haminaa edellä.

Haminan paikallisaviisi HP:n pelinjohtaja Heikkilä vakuutteli ettei ole vielä kovin huolissaan - eli lausunto on lievempi kuin koplapelin jälkeen (sunnuntain kymäri on näköislehtenä ilmaisessa jaossa ilmeisesti jakeluhäiriön takia jos jotakuta kiinnostaa). Totta kyllä oli, että PuPe pelissä Haminan peli oli parempaa kuin IPV pelissä mutta yhtäkaikki oltiin kaukana takamatkassa.

Uskon että kyseessä on paljon mentaalipuolen asioista mutta nekin pitää pystyä ratkoman ja aukomaan tosi nopeasti. kesäkuun ekaan päivän loppuun mennessä On Haminan osalta päätetty jo 18 sarjapisteestä. Viime kaudella Hamina sai 47 runkosarjapistettä ja toissa kaudella 26 ja aikalailla samalla joukkueeella. Tasaisuus suoritteesta uupuu.
 
Viestejä
3,478
Vs: Ykköspesiksen harjoitusottelut 2014

No ei kai tuo nyt ihan vielä maalimaa kaada? Jos kaveri pikkusen kaljoissaan totee näitten olevan harjoituspelejä?? ;) Kiroiliko se vielä?

No sattuuhan noita ylilyöntejä, urheilu ja palloilut on suuria tunteita! ;D

Niin muuten UPV voitti tänään Loimaan 2-0, jaksolukuja ei facessa ollut mainittuna..... Eilen UPV voitti näemmä Mansen 1-0, jaksotkin mainittiin 8-2 ja 1-1.

Seuraavat pelit sitten ovatkin niitä oikeita pelejä jo! :)
 
Viestejä
552
Vs: Ykköspesiksen harjoitusottelut 2014

Ei siinä sinällään mitään ja tästä meinaa tulla jo vähän liian iso asia. Toiset juo jotain mikä saa rähisemään ja toisilla taas on sellaiset juomat että naurattaa. Tälle kaverille oli sitten sattunut se ensimmäisen vaihtoehdon pullo.
 
Viestejä
3,478
Vs: Ykköspesiksen harjoitusottelut 2014

Jep, viina on viisasten ja etenkin punaviini suorastaan jumalainen juoma! Calvadoksesta puhumattakaan... :) Humala on iloinen asia!

Ne kelle sattuu se ekan vaihtoehdon pullo, rähisee aina, olis se Hamina sitten voittanut tai ei....
 
Viestejä
1,509
Vs: Ykköspesiksen harjoitusottelut 2014

Tämän iltainen SiiPe-PuPe on peruttu jo toissa päivänä huonon sääennusteen vuoksi. Aika erikoista, kun tuolla paistaa aurinko täydeltä terältä ja lämpötilakin on lähes 10 astetta ja auringossa varmasti yli 10 astetta.

http://www.siipe.com/@Bin/961147/SiiPe-PuPe.jpeg

SiiPen facebook:

"HUOM! Tiistain 6.5. harjoitusottelu SiiPe - PuPe on peruttu huonon sääennusteen vuoksi."
 
Viestejä
1,509
Vs: Ykköspesiksen harjoitusottelut 2014

Tässäpä PuPen osalta harjoituskauden tulokset. Keräsin nämä tästä ketjusta, joten saa huomauttaa, jos löytää virheitä tai puutteita. Ne on hyvinkin mahdollisia.


Hallissa:

21.2. Imatra - Kuopio 0-1 (4-4, 0-1)
15.3. Kuopio - Imatra 2-0 (4-3, 6-0)
15.3. Kuopio - Hamina 1-2 (3-1, 1-5, 1-2s)

Ulkona:

26.4. Kuopio - Imatra 2-1 (3-0, 0-1, 1-1s, 1-0k)
26.4. Kuopio - Siilinjärvi 2-0 (3-0, 1-0)
3.5. Hamina - Kuopio 0-2 (1-3, 1-4)
3.5. Imatra - Kuopio 1-2 (2-1, 1-4, 0-0s, 3-4k)

Viimeinen SiiPe-ottelu peruttiin.
 
Viestejä
11,761
Vs: Ykköspesiksen harjoitusottelut 2014

En jaksanut perustaa uutta Threadia muiden sarjatasojen alle joten puffataan nyt täällä. Kymenlaakson (kait eteläisen vaikka mukana taavettilaisiakin) kyläsarjan loppuottelut Vallikentällä lauantaina 6.9.2014 alkaen klo 13.

Mukana joukkueissa jo pidempään jäähdytelleitä sarjajyriä kuten Vesseli Toikka, Pasi Nurminen ja Antti Laine.

Vaikka ketju onkin harjoitusottelut en ennakoi tän perusteella sopimuksia ...
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös