Supervuoro Verkkolehti »

Virkiä 2016

Viestejä
307
Hallitseva mestari aloittaa kauden 2016 suotuisissa merkeissä. Joukkueen vaihtuvuus on ollut pientä ja jo viime kaudella sisään ajetut uudet kasvot ovat jo todistaneet tasonsa riittävän kärkijoukkueen peliin. Merkittävää on myös se, että joukkue on samalla kokenut, mutta myös nuorekas. Virkiä menetti pelaavasta kokoonpanostaan kaksi pelaajaa ja sai siirtomarkkinoilta saman verran. Tulokkaat eivät ole mitään täytepelaajia, vaan rutinoituneita kärkiroolin pelureita. Mielenkiintoista on nähdä viime kauden paras, Carita Toiviainen, uudessa joukkueessa. Mitä roolia kokenut ja ammattitaitoinen pelinjohto on hänelle suunnitellut. Vaikka Toiviainen ei enää ole häikäisevän nopea, on hän edelleen etenijänä valtakunnan parhaita. Viime vuosina hänen panoksensa mailan varressa on kuitenkin kasvanut, etten hämmästyisi, vaikka numero hihassa kasvaisi myösi.

On vaikea kuvitella, että Lapualla oltaisiin tyytyväisiä muuhun kuin runkosarjan kärkisijaan ja syksyisiin finaaleihin. Kaikella todennäköisyydellä näin tapahtuukin.

Virkiä 2016, haastepelaajina lisäksi nuoria lupauksia.

Pelinjohto ja valmennus:
Jukka Liikala
Timo Kankaanpää
Tanja Vehniäinen
Sami-Petteri Kivimäki

Pelaajat:
Maaret Ahonen
Elli Kattelus
Janette Lepistö
Henna Peltokangas
Emmi Liikala
Saija-Maria Saari
Paula Saloranta
Eveliina Toppari
Saara Tiitu
Emmi Viitala

Tuleet:
Mirka Rintamäki (Lukko)
Carita Toiviainen (Pesäkarhut)

Lähteneet:
Laura Kerola (Lukko)
Riina Kerola (SMJ)
Elina Mäki (lopetti)
 
Viestejä
242
Vs: Virkiä 2016

Uutta nyt myös farmi Ykkösessä pelaavan Lappajärven kanssa mitä en muista Virkiällä hetkeen olleen.
 
Viestejä
307
Vs: Virkiä 2016

Virkiä aloittaa hallikautensa lauantaina Patruuna-Areenassa. Vastassa on naapuri SMJ.
 
Viestejä
242
Vs: Virkiä 2016

Smj:n fb sivulta lainattua:
"Lapua vahvempi harjoituspelissä.
Ensimmäinen jakso oli selvää Virkiän hallintaa lukemin 8-1. Toinen jakso oli selvästi tasaisempi ja SMJ pääsi peliin hyvin mukaan. Lapua kuitenkin pusersi jaksovoiton, osaksi hyvällä tuurilla, lukemin 5-3.
Ylimääräisessä kotarissa Virkiä sai omalla lyöntivuorolla vain yhden juoksun Janette Lepistön hienolla lyönnillä. SMJ sen sijaan sai heti kahdella ekalla parilla juoksut ja näin kotituskisa Maila-Jusseille 1-2."
 

Jupu

Vs: Virkiä 2016

Virkiän nuorisoetukenttä Janette Lepistön johdolla pelasi hyvin. 1-vahti Essi Ritola ja sieppari Emma Kiviniemi poimi tehokkaasti Jussittarien vaihtolyönnit. Virkiällä tulee olemaan erikoinen lukkariongelma, kun Lepistö ja Kattelus tappelevat lukkarin paikasta. Tämän päivän perusteella Janette on vahvasti kiinni siinä paikassa. Riittääkö Kattelukselle jokerin roooli vai etsiiko lukkarin tonttia muista seuroista?
 

Leevi

Vs: Virkiä 2016

Kuulemma Liikala lopetti harjoitusmielellä pelatun kotarin kesken, vaikka halliaikaa oli jäljellä puoli tuntia? Ei ego kestänyt tappiota...
 
Viestejä
242
Vs: Virkiä 2016

Virkiän kokoonpano: 1. Peltokangas, 2. Toiviainen, 3. Viitala, 4. Lepistö, 5. Kiviniemi, 6. Rintamäki, 7. Ritola, 8. Toppari, 9. Keppo. 10. Liikala, 11. Tiitu, 12. Männikkö.
Huilissa: Saari, Ahonen, Rantala, Saloranta, Kattelus.
 
Viestejä
307
Vs: Virkiä 2016

Tamperelaisten viikonlopun EP-kiertue jatkuu. Lauantaina iltapäivällä Virkiä mittaa Manse PP:n kunnon harjoitusottelussa.
 
Viestejä
242
Vs: Virkiä 2016

Virkiä- Manse PP 2-0 (9-3, 5-2) ja superi päälle 3-0. Toiviainen ja Lepistö vaarallisen hyvässä kunnossa.
 
Viestejä
307
Vs: Virkiä 2016

Virkiä emännöi kauden toista SM-halliturnauksen alkulohkoa. Vierailevat joukkueet ovat Kempele ja Kajaani. Virkiä voi keskittyä kehittämään peliään ja tutustumaan vastustajiinsa. Turnausvoittajasta tuskin kenelläkään on eriävää mielipidettä. Lepistö ja Toiviainen ovat huhujen mukaan todella kovassa kunnossa. Jo pelkästään tämä kaksikko herättää vastustajissa kauhua. On mielenkiintoista nähdä, kokeillaanko lauantaina Lepistöä ulkopelissä. Onko tosiaan niin, että kyseessä on KeKin ensimmäiset pelit tällä kaudella?
 
Viestejä
307
Vs: Virkiä 2016

Flow sanoi:
On mielenkiintoista nähdä, kokeillaanko lauantaina Lepistöä ulkopelissä.

Itselleni vastaten: Alustavissa kokoonpanoissa Lepistö on merkattu numeroksi 10.
 
Viestejä
349
Vs: Virkiä 2016

Flow sanoi:
Onko tosiaan niin, että kyseessä on KeKin ensimmäiset pelit tällä kaudella?

Kyllä se taitaa näin olla. Tältä alueelta on hirveän vaikea löytää harjoitusvastustajia kun lähin superpesisjoukkue taitaa olla Kajaani. Toki Lipottaret pelaa ykköspesistä mutta en tiedä syytä siihen miksi heitä vastaan ei pelata. Toki tähän voi vaikuttaa semmoinenkin seikka ettei KeKillä ole riittävän pitkiä hallivuoroja Ouluhalliin jotta pystyisi pelaamaan.
 
Viestejä
1,945
Vs: Virkiä 2016

Etulukija sanoi:
Toki tähän voi vaikuttaa semmoinenkin seikka ettei KeKillä ole riittävän pitkiä hallivuoroja Ouluhalliin jotta pystyisi pelaamaan.
Ei KeKillä ole ollut Ouluhallissa vuoroja WebTimmin mukaan ollenkaan 5.1.2016 jälkeen...
 

Jupu

Vs: Virkiä 2016

Olipa hyvä, kun kerroit TULOKSEN oikein tänne keskustelupalstalle. Ei varmaan kukaan seurannut peliä muuten.


Sarastus sanoi:
Lapua voitti Tampereen 2-0 (5-3,3-2).
 

Herra X

Vs: Virkiä 2016

Todella hienoa sarjan kiinnostavuuden kannalta tämä Virkiän kompurointi sarjan häntäpään joukkueiden kanssa. Kuinka käy sitten Porin, Rauman, Jyväskylän kanssa?

Ja kuinka kestää pelaajien ja pesäpallojaoston hermot? Onko Liikalan lähtölaskenta alkanut?
 
Viestejä
37
Vs: Virkiä 2016

En usko, että kukaan olisi luottamustaan Liikalaan menettämässä. Tappiot eivät ole johtuneet huonosta pelinjohdosta vaan pelaajien virheistä. Haparointia heitoissa, koppareitten virhearviointeja, jatkuvia virheitä vaihtolyönneissä (pienet lukkarille kopiksi) jne. Uskon, että Virkiän kokeneet pelaajat kyllä heräävät, kunhan kesä koittaa :) Tässäkin lajissa riittää, että on parhaimmillaan syksyllä ;)
 
Viestejä
4,349
Vs: Virkiä 2016

Alkaisi tuntumaan siltä, että Liikalasta haluttaisiin luopua. Kurittomuutta ilmassa?
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös