Supervuoro Verkkolehti »

Vimpelin Veto 2023

Viestejä
442

"Vedon kultajoukkue jatkaa kokonaisuudessaan myös ensi vuonna. Olli Heikkalan sopimusneuvottelut ovat loppusuoralla ja Janne Mäkelä totesi Maximusportille, että katsotaan nyt, mutta kun peli kulkee, niin miksipäs ei."
 
Viestejä
346

Tokihan tämä passaa, kunhan Niskaselle muistetaan tehdä sopimus myös.
 
Viestejä
259
Lahjakas pelaaja, mutta Vedon nykyiset nuoret kaverit huomioiden järkevä ratkaisu. Ajattelen, että sekä Ville että Kossu voittavat.

Juuri näin, kaikkien osapuolten kannalta hyvä siirto. Pari vuotta sitten tuntui että Ville murtautuu Vedon joukkueeseen mutta sitten alkoi tulla nuorempia kavereita ohi oikealta ja vasemmalta (Juho Heikkalaa, Lauri Vihriälää yms). Ville on perushyvä pelaaja vähän joka osa-alueella, mutta millään osa-alueella ei ole aivan huippu (tossu ei ihan riitä kärkietenijäksi ja läpilyöntipelotteen puuttuminen vaikeuttaa vaihtopeliä, ulkona kuitenkin melko pallovarma). Mielenkiintoista nähdä, mitä saa aikaan Kossussa isommalla vastuulla.
 
Viestejä
116

"Vedon kultajoukkue jatkaa kokonaisuudessaan myös ensi vuonna. Olli Heikkalan sopimusneuvottelut ovat loppusuoralla ja Janne Mäkelä totesi Maximusportille, että katsotaan nyt, mutta kun peli kulkee, niin miksipäs ei."

En lähtis vielä Porttilan jutun perusteella leijumaan. Kaveri ei ihan hirveesti pelistä ymmärrä ja onkinut nämäkin tiedot todennäköisesti Nelimarkasta.
 
Viestejä
416
Mitähän lauri vihriälä tekee?ei vaan sovi tuohon ens kaudella
Jatkaa Vedossa. Porttilan haastiksessakin oli taannoin ja vaikutti kaverilla askelmerkit olevan selvät. Pakko muutenkin rosterissa särkymävaraa olla. Ja voihan Lauri olla ensi kaudella lähtökohtaisesti avausyhdeksikönkin pelaaja, potentiaali oli melkoinen.

Mitä tekee esim. Olli Heikkala? Eikö siitä ollut aiemmin huhuja että voisi puolisonsa kanssa muitakin seutuja katsella. Manseen suurelta yleisöltä yllätyssiirtona?
 
Viestejä
25
Luin kyllä jutun et lauri jatkaa,mut jos kokoonpano tuo,ni ei sovi pelaamaan,ni onko järkeä ootella koko kesä penkillä jonkin loukkia?vedolla positiivinen ongelma
 
Viestejä
1,661
Jatkaa Vedossa. Porttilan haastiksessakin oli taannoin ja vaikutti kaverilla askelmerkit olevan selvät. Pakko muutenkin rosterissa särkymävaraa olla. Ja voihan Lauri olla ensi kaudella lähtökohtaisesti avausyhdeksikönkin pelaaja, potentiaali oli melkoinen.

Mitä tekee esim. Olli Heikkala? Eikö siitä ollut aiemmin huhuja että voisi puolisonsa kanssa muitakin seutuja katsella. Manseen suurelta yleisöltä yllätyssiirtona?

Manseen saattaa tulla yllätyssiirtokin, mutta ei se kyllä Olli Heikkala oo!
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös