Supervuoro

Vimpelin Veto 2019

Viestejä
45
Hyvä kiinnitys, vähintään siinä mielessä, että kun Leksa ei näköjään Vedossa jatka, on koppareita hyvä olla kolmekin joukkueessa ja kuten yllä mainittiin, saadaan Mini takaisin linjaan. Toki junnuista on tulossa esim. Mikko Vihriälä, mutta antaa kypsyä muutaman vuoden. Sisäpeliin ei Sillanpäästä lähtökohtaisesti Vedolle paljon ole apuja. Vikkelin mies Ankkureissa, mutta Vedossa jäänee kakkoskärjen marginaaliseen rooliin ja kenties kärkietenijöiden huilivuoroissa pääsee koittamaan kärkenä. Muistelisin, että kaveri pelasi monesti viime kaudella numero 9 hihassa, eli jotain vaivaa lienee. Ideaalitilannehan olisi, että saisi nyt keskityttyä hiomaan kopparipeliään ja takakenttä olisi hyvällä mallillaan vuosiksi eteenpäin.
 
Sillaanpää pelasi numerolla yhdeksän piilokärkenä Manu Haukkalan edessä ja välillä kakkoskärjessä. Haukkala oli paikoitellen varmempi ja röyhkeämpi kentälle menijä. Iso menetys on Sillanpääkin meille täällä naapurissa
Kyllä loppukaudesta Viljo oli teipattu kasaan. Siinä ainoa syy miksi pelasi tuossa vaiheessa ysinä.
 
Taneli Lassila manseen. Millainen mies kyseessä? Riittääkö rahkeet Ykköspesiksen lukkareiden parhaimistoon? Entä sisäpelitaidot?
Riittää kevyesti,hyvä kätinen ja ketterä näppien hakija,tolppa pysyy ja rytmittää hyvin syöttöjään.Heimosen ja sämpyn opissa usean vuoden joten taitoa ja tietoa on .Parempi kuin nuorempi Ruuska mutta jostain syystä jäänyt Vimpelissä Ruuskan taakse.,ja muutenkin liian pienelle arvostukselle .missähän lie syy?isäpelissä todella hyvä ja omaa vielä nopeat jalatkin.Olkaa tyytyväisiä kun saitte,Vimpeli mokasi sekä A.Ruuskan että Lassilan kohdalla.
 
1. Isoketo 2K
2. Haapakoski 2V
3. Kanala 2P
4. Rinta-Aho S
5. Heikkala 3V
6. Anttila 3K
7. Hanhisalo 1V
8. Heimonen L
9. Lassila 2P
J: Ruuska, Mäkelä, Saukko

Tässä jäisi Sillanpää kokoonpanon ulkopuolelle. Mahdollisuuksia on monia esim. Hanhisalo pois kokoonpanosta, Heikkala ykkösvahdiksi, Isoketo kolmosvahdiksi ja Viljo koppariksi. Kierrätystä päästään myöskin tekemään hyvä määrä, esim. Perttu tulee taas lukkaroimaan useita pelejä ja se avaa yhden jokeripaidan esim Siggelle, jota voidaan säästellä. Myös Heikkalaa varmaankin kokeillaan jälleen numerolle 2, mutta aika näyttää onko hän vihdoin valmis siihen rooliin vai joudutaanko Sami uhrata siihen rooliin. Kyllä tämä nyt ihan hyvältä alkaa taas näyttää!
 
Nimenomaan.Mikäli Heimonen ei olisi jatkanut ja Lassila teki sopimuksen muualle,olisi veto ollut lautasella pelkästään Ruuskan varassa.Kärsinyt muistaakseni jo nuorempana lautaskammosta?!
Jos Hooverin neljän viestin viestihistoriaa katsoo, niin aikamonen Lassilan Tanelin fani. En muista Ruuskan Pertun koskaan kärsineen mistään kammosta. Ehkä muiden joukkueiden ulkopelaajilla kammoja Peraa kohtaan on.
 
Nimenomaan.Mikäli Heimonen ei olisi jatkanut ja Lassila teki sopimuksen muualle,olisi veto ollut lautasella pelkästään Ruuskan varassa.Kärsinyt muistaakseni jo nuorempana lautaskammosta?!
Pertulla kyllä koskaan ole mitään kammoa ollut. Mistähän lie tälläinenkin väite?

Mutta joo, hienoa että Heimonen vielä jatkaa pelaamista. Vaikka olisi ollut hieno nähdä Perttu lautasen äärella koko kauden. Eiköhän tämäkin aikanaan toteudu.
 
Eikös Perttu alkanut pari vuotta sitten lukkaroida B-pojissa vähän olosuhteiden pakosta, samoihin aikoihin muistaakseni lupaava lukkari Kortteenperä lopetti lukkaroinnin ilmeisesti jonkinlaisen kammon vuoksi. Sitten lukkarointi ilmeisesti Pertulla sujui sen verran hyvin, että viime talvena alkoi panostaa kunnolla siihen hommaan. Eli en kyllä ole koskaan myöskään kuullut mistään Pertun lautaskammosta kun kaveri ei juurikaan ole edes lukkaroinut :D
 
Jos Hooverin neljän viestin viestihistoriaa katsoo, niin aikamonen Lassilan Tanelin fani. En muista Ruuskan Pertun koskaan kärsineen mistään kammosta. Ehkä muiden joukkueiden ulkopelaajilla kammoja Peraa kohtaan on.
Anteeksi vaan Puputti olen kaikkien pelaajien fani,oikestaan seurasta riippumatta.ilmeisesti toisin kuin sinä nimimerkistäsi ja tietyistä hehkutuksistasi päätellen.Itse haluaisin varmaan monen muun tavoin , että Heimonen jatkaisi vielä vuosia,harmi jos niin ei käy.ymmärtääkseni Ruuska on pelannut lukkarina nuorempana mutta mitäpä tuosta väittämään viisaampien kanssa.
 
hoidkolainen

Eikös Perttu alkanut pari vuotta sitten lukkaroida B-pojissa vähän olosuhteiden pakosta, samoihin aikoihin muistaakseni lupaava lukkari Kortteenperä lopetti lukkaroinnin ilmeisesti jonkinlaisen kammon vuoksi. Sitten lukkarointi ilmeisesti Pertulla sujui sen verran hyvin, että viime talvena alkoi panostaa kunnolla siihen hommaan. Eli en kyllä ole koskaan myöskään kuullut mistään Pertun lautaskammosta kun kaveri ei juurikaan ole edes lukkaroinut :D
Kukas se oli joka lukkaroi muutama vuosi takaperin joissakin peleissä Vedon B-pojissa. Silloin oli Ruuskan pojat ja Katajamäkeä ja Pennaria ja ketä kaikkia mutta ei Perttu eikä Lassila lukkaroineet ei Kortteenperä. Het sitte en muista kuka se oli. Ammesmäkikään se ei ollu.
Het sitte joku se oli mutta kuka.
 
Niin sehän oli Matintalo ja Keski-Petäjä. Eikös nämä oo lukkaroineet Vedossa junioreina. Het sitten tulihan ne mieleen.
 
Ylös