Supervuoro Verkkolehti »

UPV - Lokkiparvi 2019

Viestejä
32
Millaista joukkuetta upv mahtaa olla kasaamassa ensi kaudelle? Mahtaako kenelläkään olla sopimuksia vielä?
 
Viestejä
20
Minkälainen mahtaa olla joukkueen vetovoima siirtomarkkinoilla? Edelliset pari kautta kun ollaan kärjistetysti sanottuna pelattu sijoista ynnämuut ja katsomoon on välittynyt kuva väliinpitämättömästä ja haluttomasta tekemisestä. Maakunnan alasarjoista ei ole pelaajia noukittavissa ja Varsinais-Suomen suunnan käyttökelpoiset pelaajat suuntaavat katseensa luultavimmin Pöytyän suuntaan. Kitolan tapaisia urallaan eteenpäin haluavia ja taidoiltaan siihen kykeneviä pelaajia ei taida liiaksi olla tarjolla. Ja jos löydetään, niin millä saadaan heidät pidettyä paria kautta pidempään joukkueessa?

Suunnataanko katseet taas Kankaanpäähän ja Pohjanmaalle ja jatketaan lainakierrettä? Toki nuo pelaajat ovat urallaan eteenpäin pyrkiviä, mutta lainaseuran logon puolesta pelaaminen ei paina heidän otteissaan peson vertaa ja kokoonpano vaihtelee ottelusta toiseen. Vaikeuttaahan tuokin jatkuvuuden luomista.

Eli katseita siis omien junioreiden suuntaan. Asiaa paremmin tuntevat, onko sieltä suunnalta tulossa Piisin lisäksi pelaajia, joille uskottavaa vastuuta voisi tulevalla kaudella antaa? Entä mitä tekevät viime kauden kokeneemmat pelaajat? Vieläkö riittää virtaa pelata? Siis pelata oikeasti kovalla tasolla ja pistää itsensä talvella siihen kuntoon? Mäkinen taitaa huhujen mukaan palata takaisin pääsarjakierrokseltaan. Toisiko hän mukanaan vaatimustasoa ja tekemisen meininkiä muillekin pelaajille?

Paljon on kysymyksiä ja tietämättömälle vielä vähän vastauksia. Toivotaan, että syksyn pimenevien iltojen iloksi tulee vastauksia niihin. Mieluiten sitä kuulisi nopeajalkainsen kopparin hankinnasta. Toisaalta sellaisen perässä taitaa olla puolet Suomen kahden ensimmäisen sarjatason joukkueista. Jalkoja joukkue kuitenkin kaipaa. Niin ja varmuutta koppariosastolle.
 
Viestejä
32
Maakuntasarjassa muutama lupaava, kenestä voisi kuvitella luovan ihan ok uran ykkösessä. Myös B- junnuissa sama homma, eli vain muutamia. Upv:n ongelma tosin ollut juuri omien nuorten eteenpäin vieminen, joten en usko että heidän varaansa ensi kaudella kovinkaan paljon laitetaan.
 

Sieppari

Mikä mahtaa olla muiden sopimusten tilanne? Heikolta näyttää Lokit 2019 tällä hetkellä. Onko tietoa koska ja ketä julkaistaan seuraavaksi?
 
Viestejä
20
Ensimmäinen ulostulo Tarmolta mennäviikon SK:ssa. Ihan ajassa olevia ajatuksia vaatimustason nostamisesta ja hyökkäävästä pelistä. Tosin noin taitaa linjata jokainen uusi pelinjohtaja pestiään aloittaessaan... Menneiden kausien kipupisteet tunnistettiin ja niihin pyritään puuttumaan laadukkaamman tekemisen kautta. Samaan henkäykseen todettiin joukkueen rungon pysyvän samassa muodossa kuin menneellä kaudella. Mielenkiintoista on katsoa mitenkä ajatukset korkeammasta vaatimustasosta siirtyvät käytännön arkitekemiseen. Jotenkin isolta askeleelta tuntuu, että pari vuotta laiskanpulskeasti ja asiat vähän sinne päin tehnyt runko ostaa ajatukset laadukkaasta tekemisestä. Kova työ on Tarmolla tässä edessään. Sitä toki helpottaa se, että hän tulee joukkueen ulkopuolisena käännöstä tekemään.

Pelaajarintamalla aiempaa kyselin maakunnan seuroista eteenpäin pyrkivien nuorten pelaajien perään. Eipä tullut mieleenkään, että Suomi-sarjassa peränpitäjäksi jumittuneen Eurajoen pelaajistosta näitä löytyisi. Mahdottomia odotuksia ei näiden suhteen ole. Tokihan Tarmo nämä pelaajat tuntee menneiltä vuosilta hyvin, joten ei tuomita näitäkään vielä. Jotenkin näyttää siltä, että kovinkaan suurta vetovoimaa ei Ulvilaan ole ja joukkue raavitaan niistä pelaajista kasaan, jotka saadaan. Suunnitelmallisuutta ja pitkäjänteisyyttä kaipaisi. Nyt tämä on sellaista selviytymistä kaudesta toiseen. Edelleen hieman kaiholla muistellen 2000-luvun alkupuoliskon vuosia, jolloin ryhmä meni eteenpäin ja lopulta sen kruunasikin nousu Superiin. Sen jälkeen ollaankin lasketeltu alamäkeen. Toivottavasti käännettä alkaisi tulevalla kaudella näkymään. Muuten pelaillaan Ulvilassa muutaman vuoden päästä Suomi-sarjaa.
 

Pesäkarhu

Eikös Satakunnan kansan kirjoituksessa Jyri Tarmo maininnut, että UP-Vn runkopelaajat jatkavat? Eikö Talvitie kuulu näihin? Kuka on lukkarina, jos Mikko ei enää ole mukana?
 

Sillaikai

En tiedä lukkarista, mutta Henri Pulkkinen ja Tuukka Mansikkamäki vuoden sopimuksilla mukaan.
 
Viestejä
20
Pulkkisen ja Mansikkamäen sopimusten myötä alkaa runko olla tulevalle kaudelle kasassa. Viime kesänä koppariosasto oli luvattoman huono. Pulkkinen tuonee tuonnekin varmuutta ja vahvistusta. Niin ja pomppulyöntien fanipoikana on hienoa, että nyt joukkueessa on sitäkin osaamista tarjolla. Johtajuuden ja pelaajistosta lähtevän vaatimustason perään haaveilin jo syksyllä. Olisiko Pulkkisesta tähänkin mestarin rooliin? Sivusilmällä Kankaanpään otteita seuranneena sai sen kuvan, että kovinkin tärkeä pelaaja olisi myös pukukopin puolella. Joku paremmin tietävää valaiskoon tietämätöntä. Urheilullisuutta ja tavoitteellisuutta joukkue kaipaisi, vaan mahtaako Tarmo pelinjohtajana yksin riittää? Pelaajistostakin halua muutokseen tarvitaan, edelleen olen sitä mieltä.

Pulkkinen, Mansikkamäki ja Mäkinen vielä tuohon päälle, niin ei pitäisi jäädä vaihtolyönneistä tilanteiden syntyminen kiinni. Vaan kuka on se onnekas, jota kolmikko siirtelee? Jalkojahan joukkueessa ei ole yhtään. Ei ollut oikein viime kesänä, eikä oikein ennen sitäkään, ainakaan riittävästi. Nyt Maunukselan lopettamisen (?) jälkeen ei ole sitäkään vähää. Mikäs on Sillanpään tilanne? Niin ja se lukkaritilanne...

Joukkueen kokoaminen kuitenkin etenee ja ihan hyviä palasia on saatu kiinnitettyä Mäkisen, Mansikkamäen ja Pulkkisen muodossa. Paljon toki vielä on kokoamista, mutta olisiko kulmapalaset jo kasassa? Ihan positiivinen fiilis tällä hetkellä tulevan kauden suhteen, katsotaan onko enää kesäkuussa. Sitä odotellessa kuitenkin leppoisaa tulevaa vuotta kaikille lokkimielisille pesäpallon seuraajille. Pidetäänhän keskustelua hieman virkeämpänä täällä tulevana vuonna.
 

Kaljakatsomo

Miten Henri Pulkkisen kaltainen vaihtaja menee Ulvilaan pelaamaan ykköstä?? Jäähdyttelemään?? Superissakin ottajia....
 
Viestejä
12
Paikallaolleelta kuulin, jos nyt oikein muistan niin:

1.Mansikkamäki 2p
2.Mäkinen 3p
3.Kitola L
4.Kulmala P. 2k
5.Katajisto 2v
6.Nieminen 3v
7.Kiviharju 1v
8.Kuronen S
9.Piisi 3k
10. Kulmala E.
11. Kankaanpää
12. Mattila

Ilmeisesti Jokela ja Pulkkinen puuttuivat
 
Viestejä
10
Kitola kyllä lukkarin tontilla hieman arveluttaa, en usko että ainakaan taktisesti ole samaa luokkaa Talvitien kanssa. Kyllä on kilpailukykyisin lokkiparvi muutamaan vuoteen. Kaikki paitsi ylemmät jatkopelit on pettymys.
 

Polttelija

Nostetaan UPV:nkin keskustelupalstaa henkiin. Mitä mietteitä tämän kauden joukkueesta? Upv:n facebookin mukaan 14 henkilön nimilaput julkaistiin hetki sitten ja itse en ole tällä hetkellä kovinkaan vakuuttunut menestysmahdollisuuksista. Luulisin, että sijat 6-12 on enemmän todennäköisempiä kun kärkisijat. Joukkue ei juurikaan ole vahvistunut viime vuodesta.
 
Viestejä
1,229
Nostetaan UPV:nkin keskustelupalstaa henkiin. Mitä mietteitä tämän kauden joukkueesta? Upv:n facebookin mukaan 14 henkilön nimilaput julkaistiin hetki sitten ja itse en ole tällä hetkellä kovinkaan vakuuttunut menestysmahdollisuuksista. Luulisin, että sijat 6-12 on enemmän todennäköisempiä kun kärkisijat. Joukkue ei juurikaan ole vahvistunut viime vuodesta.

Aika laajalta vaikuttaa ennakkoon pelaajien tasoerot joukkueen sisällä.
Hämmästelen tuota Katajistoa tuossa paletissa?
 

Timo

Suomarin häntäpään tason mies, mutta on valmentajan hyvä kaveri joten pääsi mukaan.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös