Supervuoro Verkkolehti »

UP-V 2021

Viestejä
20
Pitänee tänne purkaa tuntojaan, jotta saa hieman paremman omatunnon pesiksen suhteen. Parikymmentä vuotta on tullut Ulvilassa valtavoittoisesti lähes kaikki pelit katsottua ja muutaman vieraspelin kaudessa päälle. Pelejä oikein odotti. Tällä kaudella ei ole vaan enää askeleet katsomoon vieneet. Tänäänkin olisi ollut kaikki aika mennä paikalle, mutta niin vain tuli katsottua SK:n nettilähetys. Tervaa ja höyheniä minulle! Noh, ehkä jonkinlainen kompensaatio SK:n suunnalta Ulvilaan menee? Tai näin ainakin uskottelen, ettei tule niin luopiota oloa. Pitää muuten sanoa, että oli oikein miellyttävää kuunnella Vallia ja Hautalaa, hyvä SK!

Menneinä vuosina kun kierteli maakunnissa vieraspeleissä tuli mieleen romanttisella tavalla nukkavierut pienten paikkakuntien joukkueet. Oman kylän ehkä hieman väärällä sarjatasolla pelaavat pojat vahvistettuna muutamalla Superin lainalla (Köyliö, Jokioinen ja Loimaa huutaa hep). Lainat pyörittävät peliä ja oman kylän pojat pyristelevät mukana sen mitä pystyvät. Kotivoitot olivat harvinaisuus, mutta yhteisöllinen kotiyleisö viihtyi. Ja yleensä Ulvila lähti täyden pistepotin kanssa kotimatkalle.

Viimeiset vuodet valitettavasti Ulvilassa ollaan valuttu kilpailullisesti ykköspesistasolle uskottavasta seurasta kohti sympaattista maalaisjengiä. Paitsi puuttuuko se yhteisöllinen kotiyleisö? Onko joukkueessa riittävästi tarttumapintaa? Ja onko Ulvila kunnon maaseutupitäjä?

Taustat ovat heikentyneet ja oma junnutuotanto ei ole pystynyt tuottamaan riittävää massaa. Valitettavaa, mutta kautta linjan tekemisen taso on laskenut ja tuota on vaikea kääntää. Toiminnasta puuttuu suunnitelmallisuus ja isossa kuvassa homma on selviytymistä. Lainat pyörittävät peliä, ja omat pojat (ja Eurajoelta tulleet) eivät vaan riitä. Ja ehkä vanhemmilla omilla kasvateilla ei enää sitä kovinta paloa ole. Mielelläni olen väärässä, mutta tällä menolla Suomisarja kutsuu, jos ei tänä kesänä, niin tulevaisuudessa kyllä. Ja sieltä lienee sitten vaikeampi nousta ylös.

Jotta ei niin negatiivinen sävy olisi, niin hattua nostan taustatekijöille työstä joukkueen eteen. Ei se helppoa ole ja aikaa vievää hommaa, josta palkkiona on vaan huutelua nettipalstoilla. Kuten myös joukkueelle tsemppiä vielä jatkuvaan kesään. Ketään tässä nyt sen enempää voi moittia, varsinkaan kun itse ei ole edes pääsylipun verran rahaa tilanteen helpottamiseksi. Kyllä niitä valoisia hetkiä varmasti tulee tällä kaudella. Ja jotta sanoille on vastinetta, niin lupaan katsomoon vielä tällä kaudella raahautua, vaikka tokkopa se ketään kiinnostaa. Saapahan lippurahat ja makkarankin lupaan ostaa. Toivotaan, että ensi kaudellakin pesistä Ulvilassa nähdään. On sarjataso mikä tahansa. Perinteet ovat liian pitkät toiminnan loppumiselle.
 
Viestejä
42
Voi voi sentään. Suomensarja kutsuu, ei voi mitään.
Vai uskooko joku että tästä noustaisiin kun ei jumbofinaalistakaan saada 3 pistettä.
 
Viestejä
28
Voi voi sentään. Suomensarja kutsuu, ei voi mitään.
Vai uskooko joku että tästä noustaisiin kun ei jumbofinaalistakaan saada 3 pistettä.

Kahdella voitolla UPV voi nousta Alavuksen tai Ikaalisten ohi ja karsintoihin. Keskiviikkona Alavus vieraissa ja viikon päästä Ikaalinen vieraissa.
 
Viestejä
12
Lähinnä siitä, että joukkue ei ole likimainkaan ykköspesiksen tasoa. Todella moni on alisuorittanut enemmän ku paljon. Hyvinkäältä tulleet "vahvistukset" ovat olleet todella lapasia. Kauppinen nyt jotenkin on hoitanut ulkopelissä ruutunsa. Koppariosasto on sellainen, että ei pärjäisi edes suomisarjassa. Lukkari aivan liian helppo ykköspesikseen. Harmittaa todella paljon, että näinkin perinteikäs seura on kuolemassa...
 
Viestejä
11,773
Onko se nyt kuolemaksi jos joutuu Suomensarjaan pelaamaan vai onko UP-V muuten toiminnallisesti kuolemassa? 2008 korkein miesten sarjataso Haminassa oli Suomensarja.
 
Viestejä
12
Kyllä se valitettavasti taitaa olla. Nykyjoukkueesta jatkajia ei ole. Omia junnuja ei ole. Joukkueen voi saada kasaan, mutta tulostaso samaa luokkaa tämän kauden kanssa. Ja onhan nuontaustajoukotkin melko heikot
 
Viestejä
12
Kyllä eilinen tappio taisi olla niitti sille, että UPV:n sarjataso on ensikaudella Suomensarja. Ehkä tälläinen romahdus on kuitenkin lopulta parasta, mitä seura voi tässä tilanteessa kokea, vaikka se vähän kurjalta tuntuukin. Ykköspesiksessä pelailu ilman päämäärää ja realistisia mahdollisuuksia nousuun ei vain kiinnosta vähänkään isompaa porukkaa pidemmällä aikavälillä. UPV on nyt jo muutaman vuoden porskutellut 200 katsojan keskiarvoilla. Toisaalta kun seurassa ei myöskään ole tehty mitään merkittävää juniorityön tason ja vetovoiman nostamiseksi samaan aikaan, niin kaikki asiat olisi pakko miettiä ihan perusteita myöten uusiksi. Malttia.. paljon työtä ja ennen kaikkea ymmärrystä siitä, että jos nyt aletaan tekemään laadukkaasti hommia niin tuloksien näkemiseen menee useampi vuosi. Sitä UPV:n parissa työskenteleviltä nyt tarvitaan. Unohtamatta yhteistyöhenkeä.
 
LBC

Viestejä
3,624
Onko se nyt kuolemaksi jos joutuu Suomensarjaan pelaamaan vai onko UP-V muuten toiminnallisesti kuolemassa? 2008 korkein miesten sarjataso Haminassa oli Suomensarja.

Niin, jos pitkällä sihdillä ajatellaan, niin Ulvila on pelannut "aina" ykköstä ja joskus Superia, eikö. Aina Superia pelanneita on Hyvinkää ja Kitee, eikä nekään ole aina pelanneet. Mutta nykyisistä kärkijoukkueista ainakin JoMa, Jymy, Kopla ja MansePP ovat pelanneet Suomensarjassa myöhemmin kuin mitä nuo kaksi ainaisseuraa aikoinaan aloittivat mestaruussarja/superin putkensa. Vimpelikin taisi käydä, mutta en varmuudella muista.

Että jos nyt saatte pesisperinteisen paikkakunnan vielä innostumaan, niin mitään syytähän siellä suomarissa ei ole majailla. Mutta töitä ja vetäjiä ja sponssejahan se vaatii, ja näistä palstan kirjoituksista päätellen verenvähyyttä taitaa ikävästi olla päällänsä. Mulle kelpaisi kyllä ihan Superpesisjoukkuekin sieltä suunnalta jonain päivänä taas.
 
Viestejä
28
Lähinnä siitä, että joukkue ei ole likimainkaan ykköspesiksen tasoa. Todella moni on alisuorittanut enemmän ku paljon. Hyvinkäältä tulleet "vahvistukset" ovat olleet todella lapasia. Kauppinen nyt jotenkin on hoitanut ulkopelissä ruutunsa. Koppariosasto on sellainen, että ei pärjäisi edes suomisarjassa. Lukkari aivan liian helppo ykköspesikseen. Harmittaa todella paljon, että näinkin perinteikäs seura on kuolemassa...

UPV tuskin on kuolemassa mihinkään, enkä allekirjoita arvioitasi joukkueesta. UPV n kausi on hyvä esimerkki siitä, mitä negatiivinen kierre saa aikaan. Kausi lähti liikkelle huonosti, joukkue alisuoritti tämän jälkeen pahasti ja peli sekosi. Tuosta kuopasta joukkue ei ole vaan päässyt ylös kuin ajoittain.
 
Viestejä
28
Kyllä se valitettavasti taitaa olla. Nykyjoukkueesta jatkajia ei ole. Omia junnuja ei ole. Joukkueen voi saada kasaan, mutta tulostaso samaa luokkaa tämän kauden kanssa. Ja onhan nuontaustajoukotkin melko heikot

Ilmeisesti sinulla on tietoa Jokelan, Mäkisen ja Kulmalan tilanteesta. Tällä kaudella ykköspesistä ovat pelanneet Liikamaa, Vihervaara ja Aaro Vepsä. Näiden lisäksi on ainakin Veikka Kurppa, Pitkäranta, Lepomäen veljekset ja toinen Vepsä.
 
Viestejä
40

mäkinen ja jokela jatkanevat joskin jokerin roolissa, noille ulvilan omille kasvateille suomisarja on maksimi taso ainakin parille seuraavalle vuodelle
 
Viestejä
28
mäkinen ja jokela jatkanevat joskin jokerin roolissa, noille ulvilan omille kasvateille suomisarja on maksimi taso ainakin parille seuraavalle vuodelle

Liikamaa ja Kurppa pystyvät pelaamaan ykkösen ulkopeliä, sisäpelissä ovat välistä jätettäviä. Vihervaara on lähimpänä ykköspesis pelaajan statusta. Kyse olikin siitä, onko Ulvilassa junioreita tulossa.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös