Supervuoro
  • Pitäisikö kirjoittaminen rajata vain rekisteröityneille käyttäjille? Kommentoi nyt!

TV-ottelut

tarvitsen nimimerkin

Olihan tuo nyt vähän kohtuutonta jättää Telian tarjoamatta paikkaa selostajana. Vaikka ei niin hyvä jääkiekon saralla olekaan kuin pesiksessä, jossa kuitenkin on ihan voisiko sanoa ässä.
Ritarin omista puheista päätellen selostajauran lopetus oli loppukädessä ihan oma päätös.

20 vuotta laatuselostajana on erittäin kunnioitettava määrä. Kiitos!
 
Viestejä
82
Ritarin poistuma jättää aukon selostajakenttään. Oli pätevä tyyppi pesiksen parissa. Ja pitkä oli uraputkensa näissä hommissa.

Toki uusia kasvoja aina nousee. Mutta mites Waheeb, Eronen? Liigan pyöriessä Sanoma/Ruutu hoitelivat roolia molemmissa lajeissa helposti. Nyt molemmat kuitenkin Telian listoilla. Vaikuttaako mitenkään, vai freelanceroivat lajeja vuodenaikojen mukaan?

Kolme tulevaa kesäähän on sopparia Sanoma/Ruutu kanssa.
 
Viestejä
373
Aikansa kutakin. Tietty leipiintyminen tuossa ajassa tapahtuu.

Seuraajille toivomus, että selittäkää ja selostakaa hieman vähemmän, hiljaisiakin hetkiä on hyvä olla. Ja tehtävänne ei ole kailottaa etukäteen, että tästä tulee palo/juoksu.
 
Viestejä
7
Kiitos Anssi Ritari miellyttävistä hetkistä pesiksen parissa. Koskaan ei tullut sellainen olo, että haluaisi laittaa äänet pois ja keskittyä vain peliin. Asiantuntevaa ja ennenkaikkea nöyrää tekemistä pesisyleisön palvelutehtävässä. Neste ei noussut hattuun toisin kuin esim. monella YLE:n toimittajalla on tapahtunut.
Toivottavasti palaat iloksemme hyvin ansaitun happitauon jälkeen. Respect!
 
Viestejä
676
Hyvin Ritari on mielestäni selostanut. Itseä ei tuo ennakointi ole haitannut yhtään.

Toivottavasti seuraaja onnistuu yhtä hyvin.

Ritari pisti pillit pussiin kun JoMa voitti, hyvä ajoitus.

Ritarin kannattaisi harkita pelinjohtajan uraa, Pohjanmaalla tietenkin. Seinäjoelta olisi hyvä aloittaa ja sieltä Vimpeliin.

Ettei aina nuo Hylkilät ja Sirviöt joka paikassa touhuaisi . Hyvin on Ritari pitänyt pesistä esillä vaikka välillä on turhauttanut ymmärtämättömät pelinjohtajat ja etenijät sun muut suharit.

Eronenhan se sitten jatkaa selostamossa, toivottavasti Tokkari ja Ojanperä kommentoivat ja tuovat väriä lähetyksiin.
 
Viestejä
225
Onko niin ,että seurat ei saa televisioinneista mitään ?
Meneekö kaikki superpesis Oy:n pussiin?
Tuntuu kohtuuttomalta, osa peleistähän tuli myös nelosen kanavalta
 
Viestejä
101
Hyvin Ritari on mielestäni selostanut. Itseä ei tuo ennakointi ole haitannut yhtään.

Toivottavasti seuraaja onnistuu yhtä hyvin.
Minusta tuo ennakointi on ollut ihan ok. Ritari kuitenkin myönsi useimmiten, että mitäpä sitä tulikaan taas puhuttua. Olli Eronen on ihan hyvä tyyppi mutta siitä huolimatta luulen, että meille tulee Ritaria ikävä ensi kaudella. Aivan loistava tyyppi ja vahva asiantuntemus päälle. Iso menetys pesisyhteisölle, jos lopettamispäätös pitää.
 
Viestejä
211
Kuvitteletteko, että Sanoma maksaa miljoonia Superpesikselle, joka sitten elää rehvakasta elämää rahoilla?

Seurojen laariin tulee se, että matsit näkyvät ja sitä kautta saavat näkyvyyttä, mm. mainostajille / sponsseille. Jos Sanoma jotain maksaa, se on ihan mitättömiä summia.

Ja Superpesis Oy itsessään on pelkkä parin hengen keskuskonttori, viimeisin julkinen taloustieto kertoo liikevaihdoksi 371t ja nollatulos. Tietysti Superpesis voisi suoraan välittää mahdolliset Sanomien pennoset seuroille - ja sitten seurat voisivat maksaa ne takaisin rahoittaakseen yhtiön toiminnan.
 
Viestejä
678

En mä mitään luule tai väitä superpesis oy:stä tai sen soppareista. Totesin että seurat eivät televisioinneista rahaa saa.
 
Viestejä
82
Seurojen laariin tulee se, että matsit näkyvät ja sitä kautta saavat näkyvyyttä, mm. mainostajille / sponsseille. Jos Sanoma jotain maksaa, se on ihan mitättömiä summia.
Näinhän se taitaa mennä. Ei oo kuitenkaan ihan sellanen kotimaisen lätkän/futiksen kaltanen laji, jossa lähetysoikeuksista käytäs kilpailua. Toisaalta, sopimus kaupallisella toimijalla, eli imua on sen verta ettei näkyvyydestä tartte ainakaan maksaa.

Kaks kautta Sanomalla Fanikameroineen. Jatkosopimushan tuli jo vuoden jälkeen. Kai näitäkin asioita seurataan ja mittaillaan jossain markkinatutkimuksissa, yleisömäärissä sun muissa.

Nämähän oli liiton toiminnanjohtaja Ojaniemen sanat helmikuussa.

Tämä sopimus on iso askel eteenpäin huippupesäpallon medianäkyvyydessä. Erityisen iloinen olen naisten Superpesiksen roolin kasvusta sekä Nelonen Median sitoutumisesta pitkään ja tavoitteelliseen yhteistyöhön lajimme näkyvyyden nostamisessa. Sopimus takaa meille työrauhan näiltä osin tuleviksi vuosiksi ja antaa hyvän pohjan toimintamme kehittämiseksi markkinoinnin ja sponsorimyynnin osalta
 
Viestejä
225
Kyllähän televisiointi aina pudottaa katsojamäärää paikanpäällä. Tietysti antaa myös näkyvyyttä kenttämainostajille lisää. Toivottavasti tämä on osattu hyödyntää seuroissa.
 
Ylös