Supervuoro Verkkolehti »

Tahkon Leidit 2022

Viestejä
527
Tahkon Leidit hävisi tänään Porin Pesäkarhuille jaksoin 0-2. Jaksot päättyivät 0-2 ja 1-8 vieraille.
Ensimmäisellä jaksolla Leidien ulkopeli toimi ihan hyvin, mutta sisäpeli oli nihkeää. Toisella jaksolla sisäpeli piristyi jonkin verran, mutta ulkopeli repsahti pahemman kerran. Jotenkin lumipallo lähti vierimään väärään suuntaan, eikä sitä saatu pysäytettyä. Leideistä pisti positiivisesti silmään Titta Siilin, joka suorittaa ottelusta toiseen korkealla tasolla. Nyt Titan kärkkärit olivat 5/6.

Häviö tuli, mutta on muistettava että vastustaja oli sarjan huipulta. Pesäkarhujen ulkopeli oli totutun tiivistä, ja Minttu Vettenranta on luultavasti sarjan paras lukkari. Pesäkarhujen joukkue on myös erittäin lyöntivoimainen eli ratkaisijoita löytyy mailassa laajasta joukosta. Tahkolaisittain tietysti kiinnosti Pesäkarhuihin täksi kaudeksi siirtyneen Pauliina Harisen peli. Hän jäi tässä ottelussa vähille tilanteille, mutta löi yhden juoksun Pesäkarhuille.

Katsojia oli vain 234, vaikka sää oli hieno ja vastassa Suomen mestari. Toki joukkueen melko vaisu kausi vaikuttaa varmaan katsojamääriin. Leidit on sarjassa kymmenentenä, ja pudotuspelipaikka valitettavasti karkaa ellei pisteitä ala ropista seuraavissa peleissä.
 
Viestejä
1,465
Tahkon leidit- Pesäkarhut 0-2 (0-2,1-8). Lyhyitä haarukkapaloja Paavo Haavikon tyyliin:

1. Ensimmäinen puoliaika oli melko tasaista pelaamista. Tahkon ulkopeli toimi melko hyvin lukkari Emmi Hannuniemen johdolla. Ero syntyi sisäpelissä ja numerot kuvasit todennäköisesti melko tarkasti pelitapahtumia. Ensimmäisen jakson jälkeen tunnelma oli katsomossa melko positiivinen koska ero joukkueiden välillä ei vaikuttanut kovin suurelta.

2. Toisella jaksolla Pesäkarhut alkoi laittamaan palloa väliin hyvällä prosentilla ja numeroista tuli aika tylyt. Tahkon ulkopeli sekosi ja lukkari Hannuniemi ei myöskään oikein pystynyt estämään vieraiden sisäpeliä. Hannuniemen syöttö pysyy aika lailla samanlaisena eli keskikorkeana.

3. Tahkon kärki ei pääse riittävän hyvin kentälle jotta kolmostilanteita saataisiin riittävästi. Nyt niitä tuli vain viisi koko ottelun aikana.

4. Tahkon parhaat onnistujat olivat jokerit Ellinoora Peltonen (kärkilyönnit 4/6) ja Titta Siilin (kärkilyönnit 5/6).

5. Tahkon ainokaisen löi Petra Väistölä kauniilla lyönnillä ja itse pidin myös Lotta Vahvelaisen otteissa mailan varressa vaikka tässä ottelussa hän ei ollut parhaimmillaan ainakaan prosenttien valossa.

6. Ottelussa oli paikalla myös Tahkon miesten pelinjohtaja Antti Yli-Saunamäki, joka viisaasti käy päivittämässä tietojaan naispesäpallosta.

7. Katsojia saisi olla enemmän paikalla kannustamassa omia.

8. Kuuluttaja oli hyvä.

9. Musa ainakin jaksotauolla enemmän häiritsevää kuin viihdyttävää
 
Viestejä
510
En ole Tahkon pelejä seurannut ihan niin paljon kuin monen muun joukkueen, mutta vähän särähti korvaan kun pelinjohtaja puhui lehdistötilaisuudessa ja vähän Ruudun haastattelussakin eka jakson jälkeen pelaajien "asennepuolen jutuista", hölmöistä virheistä ja huonoista sijoittumisista/vääränlaisista syötöistä.

Planit on kuitenkin kuulemma hyvät eikä huomannut 1. jakson viimeisen tasoittavan peluutuksessakaan mitään vikaa. Kun ollaan 2 juoksua perässä eikä toiseksi viimeisellä lyöjällä ole 0-2:ssa merkki päällä, eikä pyri itse edes väkisin kentälle että niitä juoksuja olisi edes mahdollista tehdä ilman viimeisen lyöjän kunnaria, niin ei se peluutus ihan putkeenkaan mennyt.
Oja-Lipastin kannattaisi katsoa tuo vuoro Ruudusta ja miettiä kovemmin miten voisi itse parantaa. Ei pelinjohtaja voi tietysti pelaajien puolesta lyödä, mutta ohjeita voi antaa ja koittaa välttää niitä huonoja ratkaisuja.

Hankala paikka kun niin monta Tahkon runkopelaajaa lopetti/vaihtoi joukkuetta kerralla. Jotain pitää kuiteskin sisäpelissä tapahtua nopeasti tai syksyllä pelataan korkeintaan karsintoja.
 
Viestejä
1,465
Oja-Lipasti ei täysin ehkä ymmärrä, että ainakin osa pelaajista on kokemattomia tälle tasolle. Pelitaitojen kehittyminen vie aikaa. Täksi kaudeksi kannattaa asettaa tavoitteeksi sarjapaikan säilyttäminen.
 
Viestejä
77
Oja-Lipasti ei täysin ehkä ymmärrä, että ainakin osa pelaajista on kokemattomia tälle tasolle. Pelitaitojen kehittyminen vie aikaa. Täksi kaudeksi kannattaa asettaa tavoitteeksi sarjapaikan säilyttäminen.

Joo ku peliä kattoo ni se sarjapaikan säilyminenki on haastavaa..miten taso laski näin paljon viime vuodesta
 
Viestejä
527
Tahkon Leidit pelasi eilen ehkä pirteimmän ottelunsa tänä kautena, kun joukkuen kaatoi Joensuun Mailan jaksoin 1-0. Jaksot päättyivät 3-1 ja 6-6.

Ensimmäisen jakso ratkesi Leidien hyvään ulkopeliin ja Lotta Vahvelaisen kakkospuolen läpilyöntiin, joka tuotti 2 juoksua. Toisella jaksolla Leidit rykäisi ensin 3-0 johdon, johon Mailan Marianne Roiha kuitenkin vastasi pajatson tyhjennyksellä 1+3. Näin Maila siirtyi johtoon yhdellä juoksulla. Leidit tekivät tämän jälkeen kolme yksittäistä juoksua, joista yksi tuli harhaheitolla. Maila pystyi vielä tasoittamaan tilanteen, mutta ei päässyt ohitse. Näin voitto jäi kotijoukkueelle.

Leidien pelissä oli ilahduttavaa erityisesti tilanteenrakentelun parantuminen. Leidit loivat eilen 14 kolmostilannetta, millä määrälla otteluita voi jo voittaakin. Tälläiset tilannemäärät ottavat paineita pois kotiuttajien harteilta. Jos kolmostilanteita on vähän, on kotiuttajilla hirmuinen paine onnistua vähistä tilanteista.

Leidien sisäpelin avainhahmot olivat ykkös- ja kakkospalkitut Lotta Vahvelainen ja Vilma Mäkelä. Edellinen kuittasi pelissä 1+3 juoksua, jälkimmäinen 1+2 juoksua. He myös esittivät oivaa vaihtolyöntipeliä. Pelinjohtaja Oja-Lipasti on siirtänyt Vahvelaisen ulkopelistä jokeripaitaan, ja tässä pelissä roolinmuutos toimi mainiosti. Lukkari Emmi Hannuniemi esitti hyvää peliä, ja hänestä voi kasvaa aivan sarjan kärkilukkareita. Sini "Pyromaani" Mäkelä otti myös tärkeitä paloja vastustajista.

Jos parannettavaa etsii, niin johdon menettäminen kahdesti toisella jaksolla on tietysti ilmeinen kehityskohde.

Yleisöä oli K-plussaottelussa 290 eli kauden ennätysmäärä Pihkalassa.

Tästä on hyvä jatkaa Juhannuksen jälkeen.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
527
Tahkon Leidit kohtasi eilen Pihkalassa Roihuttaret Helsingistä. Joukkueet majailivat sarjataulukossa peräkkäisillä sijoilla, joten odotettavissa oli tasainen taisto. Sellainen ottelusta tulikin. Ensimmäisellä jaksolla juoksun lyömisessä onnistui vain Tahkon Lotta Vahvelainen, ja näin Leidit vei jakson niukasti nimiinsä. Toisella jaksolla Vahvelainen onnistui toistamiseen, mutta Roihuttaret veivät jakson Lotta Nummikarin ja Henriikka Harisen lyömillä juoksuilla. Mielestäni Leidien ulkokentän olisi kyllä pitänyt pystyä estämään Harisen lyömä juoksu. Supervuorossa Leidien Petra Väistölä ainoana onnistui, ja siten Leidit vei ottelun jaksoin 2-1.

Tahkon Leideistä palkittiin ansaitusti Lotta Vahvelainen ja Senni Korhonen. Vahvelainen löi molemmilla jaksoilla kylmän viileästi etenijän merkistä välilyönnillä kotiin. Korhonen esitti vahvaa vaihtolyöntipeliä. Ottelussa näkyi jälleen Leidien akilleen kantapää tällä kaudella: vaatimaton pelinrakentelu. Leidit loi koko ottelussa vain 5 kolmostilannetta.

Roihuttarien ykköstähti oli kärkietenijä Charlotta Höglund. Vasta 17-vuotias urheilija meni kentälle sataprosenttisella teholla. Kun Höglund saa jalkoihinsa vielä vähän ruutia, hänestä voi tulla maan parhaita etenijöitä. Silloin hän ei mahdollisesti enää pelaa Roihuttarissa...

Katselijoita oli mainiossa säässä pidetyssä pelissä 328 eli kauden ennätysyleisö. Kannustuksesta päätellen joukossa oli useita kymmeniä Roihuttarien kannattajia, olihan kannustusmatka Helsingistä Hyvinkäälle suhteellisen lyhyt.
 
Viestejä
741
Olipas Lotta Vahvelainen tänään liekeissä Kirittäriä vastaan. Kolme kunnaria (3+4 tehot), millä ratkottiin ensimmäinen jakso, sekä supervuoropari. Tänään myös ulkopeli näytti ihan hyvälle, vaikka Kirittäret eivät ihan parasta osaamista näyttäneetkään. Kaikkiaan leiripeliksi osui varmaan Leidien paras peli tähän mennessä. Katsojiakin oli ihan mukavasti 1035.

Täytyy todeta, että Lotan siirto kotiuttajajokeriksi 17.6 lähtien on ollut oiva veto valmennusjohdolta. Lotan erinomaisilla lyönneillä (4+12) ollaan napsittu nyt kolme voittoa (+ yksi Petra Väistölän) kruununa tämänpäiväinen.
 
Viestejä
527
Tahkon Leidit hävisi tänään Rauman Feralle suoraan 0-2. Jaksot päättyivät 1-2 ja 0-1 vieraille.
Kuten numerot osoittavat, ottelu oli erittäin tasainen ja kohtuullisen jännittävä. Leidien ulkopeli toimi hyvin, mutta kotiuttaminen oli yhtä tervanjuontia. Leidit loi ottelussa 17 kolmostilannetta, mutta niistä tuli vain yksi Petra Väistölän lyömä juoksu. Olisikohan kannattanut peluuttaa Lotta Vahvelaista jokeripaidassa, jotta hänelle olisi saatu enemmän tilanteita? Nyt Vahvelainen pelasi numerolla 4.
Leidit on nyt sarjassa sijalla 9 eli pudotuspeliviivan alapuolella. Eroa kahdeksantena olevaan Mailattariin on viisi pistettä. Pudotuspeleihin pääseminen on hankalaa, sillä runkosarja on loppusuoralla.
Ottelussa oli virallisen tilaston mukaan 223 katsojaa. Itse olin arvellut yleisömääräksi noin 100. Päivällä oli satanut Hyvinkäällä, mikä aina vähentää yleisön paikalle tuloa.
 
Viestejä
598
Kaikki on vielä auki sarjan peräpäässä. Vaasa tosin aika vahvoilla sijalle 8. Neljän viimeisen kaartilla vielä niin paljon keskinäisiä matseja, että kaikki on mahdollista. Yhdelle eli karsinnan häviäjälle tulee karsea kohtalo. Ykkössarjasta nousija on selvästi heikompi, toiseen karsintaan pääsevä lienee hyvin vahvoilla ykkösen kakkosta vastaan. Onhan tuo karmeaa, 17 kolmostilannetta, yksi kotiin. Kun se yksi meni sinne satamakaupunkiin.
 
Viestejä
598
Loppuohjelmasta vielä. Näistä viidestä joukkueesta Pöytyällä pahin ohjelma. Näistä muista neljästä kohtaa vain Tahkon kotona. Pori vastassa kahdesti, Joma kotona, Fera ja Jussit vieraissa.
Tahkolla taas eniten näitä keskinäisiä, Pöytyän lisäksi Keki kahdesti ja Vaasa kotona, Joensuussa käynti ja Lapua kotona.
Kekillä paha loppu, Tahko molemmissa päissä, Roihu vieraissa. Joma kotona, Lapualla ja Jkylässä käynnit.
Vaasalla vielä Roihu kahdesti ja Tahko vieraissa. Lapua kahdesti ja Porin käynti.
Roihulla se Vaasa kahdesti ja Keki sekä Lapua kotona. Seinäjoen ja Jkylän käynnit.
 
Viestejä
184
Feran tyyliin 3 pisteen potti Pöytyältä pienimmällä mahdollisella juoksuerolla. Pöytyän fanikameran sijoittelu oli nyt muuten erinomainen aikaisempaan verrattuna. Kenttäkuulutus tosin peittyi täysin metalliseen kolkutukseen. Lopetin seuraamisenkin jo pelin alkuvaiheessa, kun kuva lähti huojumaan kannustustaputuksen tahdissa. En vaan pystynyt.
 
Viestejä
183
Feran tyyliin 3 pisteen potti Pöytyältä pienimmällä mahdollisella juoksuerolla. Pöytyän fanikameran sijoittelu oli nyt muuten erinomainen aikaisempaan verrattuna. Kenttäkuulutus tosin peittyi täysin metalliseen kolkutukseen. Lopetin seuraamisenkin jo pelin alkuvaiheessa, kun kuva lähti huojumaan kannustustaputuksen tahdissa. En vaan pystynyt.
Yhdellä Pöytyän fanilla on tamburiini, jota hakkaa katsomossa. Se on aika järkkyä kuunneltavaa.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös