Supervuoro Verkkolehti »

Supervuoron vuosi 2020 - ei annettu koronan häiritä

Ylläpito

Ylläpidon jäsen
Viestejä
3,012
Tässä Supervuoron lukuja menneen vuoden osalta sekä vertailua edeltävään vuoteen. Kaikilta osin eivät ole täysin vertailukelpoisia vuosi sitten julkaistuihin lukuihin, mutta vuosien välillä kylläkin.

Huhti-kesäkuussa numerot olivat kautta linjan miinuksella edeltävään vuoteen nähden, mikä oli ensimmäinen kerta foorumin historiassa kun näin on käynyt. Kuten viimeinen sarake kuitenkin näyttää, joka mittarilla koko viime vuosi oli plussan puolella. Ottaen huomioon, että korona puraisi myös pesäpalloa pahoin ja kauden alusta hävisi pari kuukautta kokonaan, tämä on huima suoritus.

Aivan edeltävän vuoden kaltaisiin (~50 %) kasvulukuihin ei päästy, mutta olosuhteet huomioiden nämäkin ovat mielestäni upea tulos. Siitä kiitos teille jokaiselle!

Syyskuun 13. päivä foorumilla oli historiana eniten eri kävijöitä yhdelle päivälle, eniten sivulatauksia, eniten viestejä ja eniten kirjautuneita käyttäjiä päivän aikana. Kauden huipennuksen viikkojen aikana oltiin myös taas niissä tutummissa kasvuluvuissa, jolloin neljän parhaimman viikon aikana kasvu edellisvuoteen nähden oli 35 - 50 %.

Tästä on, jälleen, erinomainen jatkaa alkaneeseen vuoteen. Koripallo.comissa kaivettiin menossa olevalle kaudelle käyttäjien itsensä toteuttama fantasiamanageri Liigamanageri - olisiko tällaiselle kiinnostusta myös pesiksen puolella? :)

- Matti

Supervuoro.com20202019Muutos
Viikkokävijät ka.7 2236 504+11,0 %
Sivun katselut14 344 73311 671 875+22,9 %
Istunnot2 123 2171 795 862+18,2 %
Istunnon kesto, s371343+8,2 %
Rekisteröityneet507410+23,7 %
Viestit31 13024 548+26,8 %
 

kontiola

Kiitos taas Ylläpito!

Joskus minua kyllä vähän ahdistaa se ajatus, että kasvu on ihan kaikessa olevinaan tärkein, tavoiteltavin ja hienoin juttu. Myös tällaisissa ihmisten välisissä kivoissa vapaa-ajan asioissa.
Törmäsin kerran sellaiseen määritelmään, että meidän nykyisen sivilisaation perusajatus on yhteenlaskettavien yksikköjen määrän kasvattaminen - ihan sama mitä ne ovat, kunhan ne ovat yhteenlaskettavia eli kunhan niiden määrän voi ilmaista numeroin, mikä taas on tarpeen ihan vain siksi, että niiden kasvun voi kiistattomasti todentaa. Pikkuisen masentavaa.

Määritelmä jatkui vielä niin, että jotta yksiköt ovat yhteenlaskettavia, niiden täytyy olla riittävän epäpersoonallisia ja samasta muotista veistettyjä, koska kovin erilaisia asioita ei oikein ilkene laittaa samaan excel-sarakkeeseen. Ja tähän ehkä liittyis vähän se, että kai ylläolevissa tilastoissa foorumin "katseluista" ainakin jonkinlainen osa on ollut hakukoneiden automaattiskauttauskäyntejä. Onhan sekin jonkinlaista "merkittävyyttä" ja "näkyvyyttä", mutta silti pikkuisen eri juttu kuin ihan oikean ihmisen oikea käynti.

Mutta silti ei tää nyt ollut pääpointti, vaan se, että ainakin minusta kirkkaasti hienointa ja tärkeintä supervuorossa on, että täällä on ihan yksinkertaisesti SUPERKIVAA, OPETTAVAISTA, VIIHTYISÄÄ JA KODIKASTA ja aika usein myös erittäin hyvähenkistä, vaikka tässä viimeisessä voitaisiin ehkä välillä pikkuisen petratakin. Siitäkin tykkään, että ihan aina ei tarvitse puhua pesiksestä, koska aina vain ei riitä aiheita, ja että sen takia on esimerkiksi maanmainio höpötysketju. Toki sitä nyt kyllä toivotaan ihan hulluna, että alkavana vuonna pesiksestä riittää aiheita, eikä korona enää riivaa.

Liigamanageri? Jos se on jonkinlainen oma kuvitteellinen koko superliigan kattava oma dreamteam, jossa pelaajia voi välillä hallitusti siirrellä sinne ja tänne, niin hauskaltahan se kuulostaa! Siis juu :) ihan ehdottomasti!
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:

Ylläpito

Ylläpidon jäsen
Viestejä
3,012
Joskus minua kyllä vähän ahdistaa se ajatus, että kasvu on ihan kaikessa olevinaan tärkein, tavoiteltavin ja hienoin juttu.

Mutta silti ei tää nyt ollut pääpointti, vaan se, että ainakin minusta kirkkaasti hienointa ja tärkeintä supervuorossa on, että täällä on ihan yksinkertaisesti SUPERKIVAA, OPETTAVAISTA, VIIHTYISÄÄ JA KODIKASTA ja aika usein myös erittäin hyvähenkistä, vaikka tässä viimeisessä voitaisiin ehkä välillä pikkuisen petratakin.
Ylläpidon ultimaattinen tavoite ei tietysti ole kasvu vain kasvun takia. Se kasvu on ehkä kuitenkin mittari kuinka kodikasta täällä on ja kuinka moni tänne meidän seuraamme haluaa tulla piipahtamaan :) Osaltaan se kertoo myös koko kilpapesiksen tilanteesta. Mitä enemmän on sellaisia faneja ja katsojia, jotka vielä pelien jälkeen ja välissä haluavat vääntää näppäimistöpeistä, sitä paremmin koko lajilla menee!
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös