Supervuoro Verkkolehti »

Superpesiksen yleisömäärien pudotuksen syyt

Viestejä
1,385
Lajiniilon pitäisi älytä, että jos peli katkaistaisiin aina 12 lyöjän jälkeen, poistuisi muutaman juoksun tappiolla olevan joukkueen viimeinen oljenkorsi päästä viimeisessä vuorossa tasoihin esim. tilanteessa, jossa pesien ollessa täynnä jäljellä vain yksi lyöjä. Silloinhan kenttä vetäytyisi ja antaisi suosiolla yhden juoksun. Pelin keskeinen idea on, että niin kauan kuin ei ole taululla kolmea paloa, voi jakson voittaa, jos vain pääsee tarvittaessa myös uudelle lyöntikierrokselle.
Kuten sanoin, en olisi itsekään tähän lähdössä. Tuo ei sinänsä olisi mikään ongelma, tuolla säännöllä juoksut pitäisi tehdä 12 lyöjän aikana, ja pulinat pois. Vastustajalla on voinut jäädä aiemmissa vuoroissa vastaavasti vuoro(ja) kesken, ei sama viimeisessä vuorossa olisi sen kummempi. Sitä paitsi, sillä yhdellä lyöjällä on 3 lyöntiä, tuskin ulkokentät antavat tahallaan yhtä ilmaiseksi, jolloin jäisi 2 yritystä tasoittaa.

Myönnän toki, että tuo tilanne ei olisi urheiludraaman kannalta hyvä, jos hyvä kiri jää kesken lyöjien loppuessa, vaikka juoksuja syntyy.
 
Viestejä
1,667
Fanikamerasta näkee myös vieraspelit ja sehän se tärkein pointti onkin!
Myönnän samaan, että enää en lähde kylmällä ja sateisella säällä ulkoilmatapahtumiin!
- Vuosia sitten niihin menoa ei mikään mahti estänyt :).
Kannatan ajatusta, että fanikameratoiminnasta pitäisi seuroille edes jotain hyvitystä tulla!
 
Viestejä
3,478
Fanikamerasta näkee myös vieraspelit ja sehän se tärkein pointti onkin!
Myönnän samaan, että enää en lähde kylmällä ja sateisella säällä ulkoilmatapahtumiin!
- Vuosia sitten niihin menoa ei mikään mahti estänyt :).
Kannatan ajatusta, että fanikameratoiminnasta pitäisi seuroille edes jotain hyvitystä tulla!

Jep, ittellä ihan sama! Ei vaan kykene enää räntäsateessa kyyhöttään, sillon muuten kyllä toivois, että tää peli vaan loppus äkkiä... :LOL: Toukokuun eka peli Otanlahdessa oli just tätä osastoa, hyi helevetti, että oli muuten kylmä ja paska keli!

Ja vieraspeleihin toki fanikamerat mahtava juttu, kuten niille ketkä esim. asuvat kaukana omasta joukkueestaan. Mutta kyllähän noista pitäs jotain nettoa tulla! Eikä päinvastoin...
 
Viestejä
1,385
Ja vieraspeleihin toki fanikamerat mahtava juttu, kuten niille ketkä esim. asuvat kaukana omasta joukkueestaan. Mutta kyllähän noista pitäs jotain nettoa tulla! Eikä päinvastoin...
Joo, tuohon kannattaa kyllä panostaa, kun nykyinen sopimus loppumassa. Ei tuosta jääkiekon malliin varmasti miljoonia irtoa, mutta pitäisi tuosta nyt satoja tuhansia saada seuroille jaettavaksi.
 
Viestejä
939
Imatran nykyinenkin väkiluku on huomattavasti suurempi kuin Kiteellä saati Vimpelissä ikinä ja vieläpä huomattavasti pienemmällä alueella. Ja eiköhän porukkaa käy myös Lappeenrannan puolelta jonkin verran. Silti IPV on alkukauden harvoja onnistujia tällä rintamalla, varsinkin kun huomioi pelin tason, joka on ollut suurimmaksi osaksi täyttä kuraa. Tallinnan-hassuttelu painaa kyllä keskiarvoa hiukan alaspäin ja toisaalta IPV:n järjestämä peli nostaa JymyJussien lukemaa.
Palataanpa tähän. Pelin taso on kyllä ollut huonoa, mutta voittoja on tullut. IPV on pelannut tähän mennessä 7 ottelua Ukonniemessä. Kaksi ensimmäistä ei tuottanut kuin yhden jaksotasapelin, mutta seuraavat viisi ovat tuoneet voitot IPV:lle. Joukossa voitot Joensuuta ja Kouvolaa vastaan. Luulisi, että voitetun ottelun jälkeen kotiyleisöllä on pienempi kynnys palata katsomoon seuraavassa ottelussa.
 
Viestejä
131
Itsekin asuin Linnalan vieressä IPV:n menestysvuosina, jolloin peleissä tuli käytyä. Sen jälkeen tuli pitkä tauko (asuinkin välillä muualla). Vasta uusi stadion ja IPV:n nousu teki minusta vakiokävijän, jota en menestysvuosina edes ollut (nuorena oli muitakin kiinnostuksia).

Sääntöjen muutoksilla tai pelien kestolla ei ole ollut mitään tekemistä kiinnostukseni hiipumisen tai paluuni kanssa. Itseäni en miksikään lajiniiloksi voi katsoa, mutta se, etten joka sääntönippeliä tiedä tai pelin kaikkia taktisia hienouksia ymmärrä ei osaltani laske pelin kiehtovuutta. Pikemmin päin vastoin. En siis pidä sääntöjä yleisökadon syynä, enkä niiden muuttamista keinona nostaa kävijämääriä. Sama pätee pelien kestoon.

Oman joukkueen menestyksellä toki on merkitystä, minunkin osaltani, mutta se ei ollut ainut syy uuteen kiinnostukseeni. Pidän uudesta stadionista, sen kekseliäistä ratkaisuista ja helposti saatavilla olevista palveluista. Mäkäräiset on ongelma, mutta niihin ja säihin voi varautua. Asun jälleen Linnalan vieressä, mutta nyt pieni kävelylenkki Ukonniemeen peleihin on minulle pelkkää plussaa.

En tiedä kuinka poikkeustapaus Imatra on urheiluun panostamisensa kanssa, mutta kun samaa tehdään sekä kaupungin että seurojen toimesta, niin näkyyhän se jossain. Menestyksessä, mediassa ja sitä kautta yleisömäärissä. Ja kun Imatraa on vielä siunattu rohkeilla ja innovatiivisilla toimijoilla, jotka keksivät vielä extraa päälle, niin tottahan tapahtumat kiinnostavat.
 
Viestejä
4,096
Peliä voidaan viilata suuntaan tai toiseen mutta minusta tämä yleisöongelma on puhdas markkinointikysymys johon sekä seurojen että liiton pitää tarttua. Pesiksestä pitää tuoda esiin kiinnostavia huippuhetkiä, korostaa parhaita urheilusuorituksia ja räiskyviä persoonia pitää nostaa näkyviin. Ja ihan perusmarkkinointiin tulee investoida rahaa ja ostaa näkyvyyttä ihan kuten kaikessa muussakin bisneksessä.

Erityisesti nuorten katsojien kiinnostus pitää jotenkin vangita, kyllä se yleisö myös kentälle silloin löytää jatkossakin.

Ruutu+ saattaa jättää muutaman katsojan sadepäivänä kotisohvalle mutta näkyvyyden arvo on silti omasta mielestäni tärkeämpi, vasta äskettäin esim. Juho Hacklin pääsi Iltasanomien ja Iltalehden etusivulle kiitos hienon suorituksen ja hulvattoman kommentoinnin Vimpeli-pelissä. Ei olisi tuotakaan näkyvyyttä saatu lajille ilman niitä paikalla olleita telkkarikameroita ja Superpesiksen aktiivista sometyöskentelyä.

Sen lisäksi tänään tulee JoMa-Jymy peli ihan telkkarista ilmaiskanavalta joka on aina kotiin päin.

Täällä Kouvolassa katsojiahan riittää peleissä ja Kopla myös näkyy sekä katukuvassa että paikallisessa mediassa hyvin. Myös muiden paikallisten urheiluseurojen kanssa tehdään tiivistä yhteistyötä ja panostetaan junioritoimintaan isosti.

Ja someen panostus on erittäin tärkeää ihan jokaiselle seuralle koska siellä ne nuoret tulevaisuuden tosifanit ovat, sitä ei voi liikaa painottaa että Facebook / Instagram / Twitter feedien pitää olla aktiivisia eikä niitä voi hoitaa vaan vasurilla.
 
Viestejä
3,478
Jep, tääl päin myös KaMa ja Karhut on tehny aktiivista duunia markkinoinnin, SoMen yms saralla.

Ja se on näkynyt nousevissa katsojaluvuissa. Vielä joku vuosi sitten oli kova juttu, kun 1000 meni rikki. Yleensä vaan derbyissä Lukkoa/Feraa vastaan. Nyt miltei kaikissa peleissä tällä kaudella tonni menny rikki. Vai onko peräti kaikissa? (y)
 
Viestejä
880
Tuleepa mieleeni kohtaaminen ystäväni kanssa viime viikolla Helsingissä, varsin epämuodollisissa ja ei-pesäpallollisissa merkeissä. Jonkin aikaa juteltiin ihan muusta, ja sitten tämä tyyppi kysyi, että
"Sähän oot vissiin aika syvällä tuolla pesismaailmassa."
-No joo.
"Jotenkin pitäisi saada lajia tuotua paremmin esiin täällä ja mäkin tykkäisin käydä katsomassa ja saada ihmisiä mukaan - oisko sulla mitään ideoita?"
-No, ei varsinaisesti mitään taikaiskuhommaa, kyllähän sitä on tänne koetettu puskea.
"Niin, pitäisi jotenkin paketoida se paremmin, nostaa huippuyksilöitä esiin, ottaa kuvaa ja mediaa paljon mielenkiintoisemmin"
-M-hmmm.
"Markkinointijuttuhan se on. Pitäis vaan olla budjettia ja tahtoa. Yks ongelma on, kun joudutaan myymään ihan helvetisti kaikkia pikkumainoksia pakaroihin ja käsivarsiin, milloin mitäkin hierojaa ja autokorjaamoa, että ne peliasut näyttää AIVAN PASKOILTA!".
"Pitäisi ajatella tämä markkinointi ja mainostaminen ihan uudella tavalla, että se muutama tonni tulis muualta kuin tommoisesta peliasupelleilystä, niin pelaajat näyttäisikin hyvältä ja mielenkiintoisemmilta markkinoida."

Eipä siinä ollut paljon vastaan sanomista. :D Sanoin, että lähden kyllä suunnittelemaan näitä juttuja eteenpäin mielelläni heti kun rahoitusta löytyy. Ei ihan sanasta sanaan mennyt varmaan näin, mutta sisältö oli jokseenkin tämä.
 
Viestejä
880
Koen nyt, että tosta somesta ei välttämättä tarvitsisi enää kohkata samalla tavoin kuin vielä pari vuotta sitten. Kyllä se kaikilla alkaa olla jo ihan hyvällä tasolla. Eikä se nuoriso, johon pitäisi yrittää vedota, enää ole missään Facebookissa muutenkaan. Sehän on media näiden tyyppien vanhemmille, kalkkiksille.

Paljon kokonaisvaltaisempaa juttua pitäisi tehdä, mistä tämä Fanikamera on yksi pykälä. Luulen, että vähän liian pitkään oli se vauhtisokea ajatelma, että markkinointiin riittää kun laitetaan pelipäivän aamuna joku statuspäivitys, että lähtekää katsomaan. Ei se ihan niinkään näytä toimivan.
 
Viestejä
3,498
Tänään Iltalehdessä Arto Ojaniemi:

"En ole aiemmin ollut innostunut pelaajien väliinjättösäännöstä. Nyt olen kuitenkin jo henkilökohtaisesti sillä mielellä, että väliin voisi jättää halutun määrän pelaajia nykyisen yhden sijasta.

– Yksi lisäaatos on myös vastaavasti nostaa lyöntikierroksen jatkumisen edellytykseksi kolme juoksua kahden sijasta, se toisaalta pakottaisi pelaamaan enemmän koko joukkueella ja vähentäisi mahdollisesti kopin nostoja, Ojaniemi pohtii."
 

Lutuuri

Peliä ainakin saataisiin paljon intensiivisemmäksi jos jokaisessa vuoroparissa pelattaisiin vain yksi lyöntikierros tuli sitten kuinka paljon juoksuja tahansa. Loppuisi se ikuinen kopinnosto ja jengi lähtisi oikeasti hyökkäämään sisäpelissä muualtakin kuin kärjestä. Ja ottelukin olisi edes jossain järjellisessä mitassa. Jokainen voi miettiä kuinka kauan ensikertalainen jaksaa katsella yli kolmen tunnin pelejä mistä iso osa on pelkkää kopittelua.
 
Viestejä
217
Eräs erittäin fanaattinen pesäpallon seuraaja kertoi että hän ei ole käynyt sen jälkeen kentällä, kun hankki oikeudet Ruutuun, koska nyt voi kotisohvalta seurata fanikameran kautta kaikki ottelut. Hän on kuulemma ne myös kaikki katsonut.
 

Elk

Viestejä
884
Eräs erittäin fanaattinen pesäpallon seuraaja kertoi että hän ei ole käynyt sen jälkeen kentällä, kun hankki oikeudet Ruutuun, koska nyt voi kotisohvalta seurata fanikameran kautta kaikki ottelut. Hän on kuulemma ne myös kaikki katsonut.

Minä en ole kuullut moisesta, mutta olen kyllä aavistellut. Kun on aika kauan käynyt samassa katsomossa ja istunut jokseenkin samassa katsomon paikassakin, on oppinut tuntemaan vakiokasvoja. Muutama sellainen on ympäriltä ollut tänä kesänä pois, eikä kyse ole luonnollisesta poistumasta, kun kyseisiä henkilöitä on muualla nähnyt. Vaan kyllä tässä valitettavasti pesisfanit omankin faniutensa hautaa kaivavat.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
4,349
Jos palvelu lyötäis maksumuurin taakse. ehkä pitäisi tehdä siten että vain vieraspelit näkisi omalta tiimiltä. tai myös kotipelit. joka maksaisi enemmän.

ja nuo rahnat menisi seuralle itselleen.


jäisikö sitten muut pelit kokonaan ulkopuolelle. joita ainakin itse myös paljon katselen. mitä tuon pitäisi maksaa?
 
Viestejä
147
Jotenkin vierastan tuota ajatusta, että pienet katsojamäärät saataisiin nousuun, kun saataisiin "kilpailevan" palvelun hintaa nostettua. Varmasti osaltaan tuokin auttaisi, mutta todelliset syy lienee muualla? Ymmärrän, jos taivaalta sataa kissoja ja jäädään ennemmin kotiin matsia väijymään. Mutta voisiko ajatella, että tuotteessa itsessään (Superpesis/pesäpallo) on jotain vialla, jos katsoja jää ennemmin kotisohvalle tihrustamaan keskivertolaatuista fanikameralähetystä yhdestä kuvakulmasta, kuin lähtee stadionille seuraamaan ottelutapahtumaa? Kö?

Ei se ydinongelma tällä hetkellä ole se, että Ruutu näyttää pelit halvalla. Ongelma on siinä, että yleisö ei koe saavansa tarpeeksi lisäarvoa paikalle saapumisesta vs. kotiin jäämisestä.

Ja mitä tulee sosiaaliseen mediaan. Mestiksen osalta Twitter oli viime kaudella timanttisella tasolla. En itse Twitterissä seurannut Mestistä, enkä edes ketään sieltä lähipiiristä, mutta siitä huolimatta nuo twiitit osuivat jatkuvasti omalle feedille retwiittien kautta. Siellä tuotettiin oikeasti laadukasta sisältöä joka kierrokselta. Uskoisin, että tämä olisi mahdollista myös Superpesiksen osalta, jonka osalta some on kyllä mennyt runsaasti eteenpäin viime vuosina, sitä en kiellä. Mutta kyllähän Mestis vei tuon homman aivan eri tasolle. Itse en näe yhtään syytä, miksi Superpesis ei kykenisi samaan. Jaa kiinnostavaa sisältöä someen ja some vastaa antamalla näkyvyyttä kuin itsestään.
 
Viestejä
446
Ei tuohon varmaan mitään yksiselitteistä ratkaisua löydy. Säät vaikuttavat aina, ei saisi olla liian lämmintä tai liian kylmää, mutta näihin ei kukaan pysty vaikuttamaan.

Ottelutapahtuma on varmaan se tärkein ja sitten yksi iso ongelma pesäpallossa ovat tavattoman suuret tasoerot. Näin on monissa lajeissa, mutta esim. jääkiekossa sarjan häntäpään joukkueetkin voittavat sarjan kärkijoukkueita. Voiko joku kuvitella, että Vimpeli häviäisi kotonaan sarjan heikoimmille?

Itse olen vahvasti mukana toisessa lajissa ja sarjan kärkijoukkueen taustalla. Yleisömäärät ovat pienemmät, mutta väitän, että ottelutapahtuma on jollain tapaa "värikkäämpi", tunnelma peleissä on parempaa ja yleisömäärät meillä kasvavat hiljalleen.

Pesäpallotapahtumissa musiikki on ajoittain heikosti valittua ja sitä soitetaan väärin, kuuluttajat ja/tai äänentoisto ovat keskinkertaisia, entä sitten muu tarjonta, aika usein makkaraa ja sämpylää. Tunnelmaa muka luodaan joillain huudoilla, kun kotijoukkue tulee sisävuoroon ja sitten ehkä kotiutustilanteissa pientä käsien läpsytystä. Väitän, että tunnelmaa pitäisi saada nostettua ja seurojen siihen pitää panostaa, ei voida vain odottaa syntyykö sinne joku fanikatsomo vai ei? Liian usein pesäpallopeleissä kuulee jonkun paikallisen rääväsuun huudot, koska muuten on niin hiljaista, tulee syvä myötähäpeä, tämä sama välittyy monista Ruudun lähetyksistä myös.

Oheistarjonta vaatii hiukan mielikuvitusta, mutta se on ehkä helpoiten korjattavissa. Myönnän, ettei esim. jalkapallon pääsarjan peleissä se välttämättä ole yhtään parempaa.

Tehdään ensin pakolliset asiat, jotka on helppoa laittaa kuntoon, mietitään tapahtuma aloituksesta pelin loppuun. Kuinka esitellään joukkueet ja lopuksi miten kiitetään yleisöä lopuksi, siinä välissä on paljon pieniä yksityiskohtia. Sitten se tarjonta myyntipisteissä hiukan monipuolisemmaksi. Haetaan yleisöä lisää tapahtumilla jne (ilmaiseksikin tulevat katsojat tuovat rahaa oheismyynnin kautta, jos se on hyvin hoidettu) ja kun saadaan lisää yleisöä, niin on mahdollisuus saada lisää tunnelmaa. Fanikatsomo olisi aina hyvä pyrkiä rakentamaan ja sinne oikeat vetäjät.

Niin paljon on tehtävissä, mutta se vaatii työtä ja mielikuvitusta. Tätä me olemme tehneet itse ja onnistuneet ainakin jollain tapaa aika hyvinkin. Koko ajan pitää myös jaksaa uudistaa tapahtumaa ja se on jälleen meidänkin ensi kauden iso juttu, paikalleen ei voi jäädä polkemaan.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös