Supervuoro Verkkolehti »

Suomi kannattaa pysyvää talviaikaa

Viestejä
92
Ei nyt suoranaisesti pesisuutinen, mutta koskettaa vahvasti.

HS 02.02.2019:
Talviajan valintaa pysyväksi ajaksi puoltavat kansanterveydelliset seikat, ministeriö linjaa. Pysyvässä talviajassa illat olisivat nykyistä hämärämpiä maaliskuun lopulta lokakuun lopulle, mikä ehkäisisi unirytmin ja unen häiriöitä.

Kesällä illat siis olisivat nykyistä hämärämpiä, sillä ilta alkaisi hämärtyä tunnin aiemmin kuin nykyään. Samoin aamu sarastaisi tunnin nykyistä aiemmin. Tämä auttaisi ainakin nukahtamisessa iltaisin ja heräämisessä aamuisin.

Pysyvää talviaikaa voidaan pitää parempana myös arvopaperimarkkinoiden toimivuuden kannalta, sillä mahdollisimman pieni aikaero muun Euroopan kanssa edistäisi liikesuhteiden hoitamista, ministeriö jatkaa.

Pysyvällä kesäajalla puolestaan katsottaisiin olevan myönteinen vaikutus liikenneturvallisuuteen ja ilta-aikaan ajoittuvan liikunnan harrastamiseen.

Toisaalla KSML:
Aikavyöhykkeiden venkslaamisen jälkeen Suomi voisi jatkossa olla samassa ajassa muun muassa Ruotsin ja Tanskan kanssa. Liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin mukaan asiasta on käyty keskusteluja naapurimaiden kanssa.

Eli Ruotsissa ja Tanskassa ei terveysongelmia näytä tulevan. Mukava, että talviaika (tai kesäisin jopa 2h nykyistä aikaisempi) valitaan täysin tietokoneistetun pörssikaupan ja kaupallisen kanssakäymisen vuoksi (sekin tosi hankala järjestää nykyisillä viestivälineillä). Jos keskieurooppalainen talviaika valitaan, niin heippa vaan palloilusarjat.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös