Supervuoro Verkkolehti »

Sotkamon Jymy 2023

Viestejä
16
Eikös Suomen lätkämaajoukkueenkin menestys ole perustunut siihen, että joukkue on ollut Jalosen aikana hyvin roolitettu ja jokainen on tiennyt oman roolinsa ja tehtävänsä. Jymyssä tiedettiin, mitä mestaruus vaatii ja sitä varten ruvettiin reenaamaan jo viime syksynä. Joukkue oli roolitettu hyvin ja kun jokainen tietää oman roolinsa sekä täyttää sen tai jopa hieman ylittää (esimerkiksi Kotro löi Kekiä vastaan juoksuja ja Vetoa vastaan hoiti vaihtoja) on tulos tämän mukainen. Ei kaikilla voi olla samaa roolia ja ei se vähennä jonkun pelaajan merkitystä mestaruuden voittamisessa, joten nimittäminen tai mollaaminen on ajanhukkaa.
 
Viestejä
837
Kokonaisvaltaisuudellaan Niko menee top3 pelaajiin mitä jymyn junnuputki koskaan tuottanut. Jos rouvansa vielä päästää myöhemmin, niin saisi tulla uransa päättämään myös jymyyn. Sillä saisi itsensä stadionin kylkeen muistoksi.
Niko on kova, mutta sotkamolaisten top-3 kysymyksessä jo vaikkapa edellisen mestaruusputken porukasta Antti Hartikainen, Jani Komulainen ja Roope Korhonen esittävät kysymyksiä top-3 -sijojen suhteen. Ja onhan sieltä muutama muukin kova tekijä tullut.
 
Viestejä
638
Niko on kova, mutta sotkamolaisten top-3 kysymyksessä jo vaikkapa edellisen mestaruusputken porukasta Antti Hartikainen, Jani Komulainen ja Roope Korhonen esittävät kysymyksiä top-3 -sijojen suhteen. Ja onhan sieltä muutama muukin kova tekijä tullut.

Ja kun mennään sitä edellisiin putkiin, Kari Hakkarainen on "hyvin vahvasti" tarjolla top-3-listalle.

Janin osalta olisi kiinnostavaa tietää, mikä on hänen kotiutusprosenttinsa supervuoropareissa ja kotiutuslyöntikisoissa - etenkin uran viimeisinä vuosina tuntui, että Jani oli lähes erehtymätön noissa ratkaisupaikoissa.

Roopen osalta kannattaa muistaa, että hän teki ensin uran huippukopparina. Tämän vuosituhannen kopparina ehkä vain Henri Puputti pystyy Roopen haastamaan - saattaapi olla, että Iivari tekee sen joskus tulevaisuudessa.

Karra oli tasaisen luotettava. Hänelle ei sattunut huonoja pelejä ja parhaimpina kesinään teki mailan varressa lähes mitä halusi. Hän oli myös etenijänä hyvä ja ulkopelaajana luotettava.

Vuorisen Janne kesällä 1993 oli yhden aikakauden ja peliurankin huippu (ja Karra takoi todennäköisesti lyömättömän yhden kauden kärkkäriennätyksen samana vuonna). 1994/5 Janne oli uudistamassa tapaa pelata ulkopeliä. Ja itse asiassa Vuorinen mullisti etenemisen jo nuorena poikana 88-90. Kärkietenijän itse katsomat aikaiset lähdöt kolmoselta olivat jotakin, mitä ei juuri aikaisemmin nähty - vakiokuvio oli, että Parviaisen Jorma vaihtoi ensin kolmostilanteen päälle ja löi sitten varman päälle loivaa kumuraa väliin (varman päälle = tuota olisi saattaa pitää ja ehkä ulkokenttä aluksi katsoikin ykköselle pääsyn varmistavaksi, ei löyty täyttä koppia, mutta sellainen rento koppi tai väli). Tai Vuorinen kärkkymässä kakkoselta hiekkakentän viimeisenä kesänä -93 Kari Kalliota vastaan. Janne kävi vetämässä kengän kärjellään viivan kenttään, missä asti hän voi käydä kärkkymässä palamatta (itselleen merkiksi vaiko muille haasteeksi?).
 
Viestejä
40
Tuo edellä kerrottu on syy, minkä takia minäkään en kaikkina näinä vuosina ole oppinut ihan luottamaan Nikoon vaihtajana.

Fakta on, että Gorba on ollut ihan huikea ja monipuolinen pelaaja, mutta kun vertaa aikaisempien vuosien pääpelintekijöihin, Karraan ja Komulaiseen, Nikon suoritusvarmuus ei ole yltänyt ihan samalle tasolle. Harvallapa koko lajihistoriassa yltäisikään
 
Viestejä
9
Vaikka tuo lähetyslaitteen saattohoitojuttu olikin huvittava, niin mikään varsinainen ympäristöteko se ei ollut.
Eihän sitä tietenkään OIKEASTI sinne Sapsojärveen loiskautettu.
 

ARG

Viestejä
90
Vaikka tuo lähetyslaitteen saattohoitojuttu olikin huvittava, niin mikään varsinainen ympäristöteko se ei ollut.
Eihän sitä tietenkään OIKEASTI sinne Sapsojärveen loiskautettu.
Olet varmaan todella hauska ihminen. Ihan ympäristöteko piti alleviivata tähän mukaan. Hohhoijaa.
 
Viestejä
15
Pirttijärven puolelle.
Tuo videon laituri ja huvimaja on kyllä Sapson rannalla. Virtuaalinen upottaminen taitaa kuitenkin olla kyseessä. Kertoo hyvin ketutuksesta niillä jotka ovat painineet pitkin kesää pitkissä lähetyksissä laitteiston toimimisen kanssa. Loppukesä ongelmineen kruunasi kaiken. Hyvin välittyy tunnelma. Tsempit Juuso, Janne ja Petteri sekä muut asian ympärillä ihmetelleet.
 

Ylläpito

Ylläpidon jäsen
Viestejä
3,012

– Ei varmaan yhden kauden aikana parempaan olisi pystynyt. Ei taida kukaan pystyä, jos ottaa huomioon nuo historiallisetkin saavutukset.

Roope Korhosen palkintosade ei välttämättä ole ohi, sillä 20. lokakuuta Pesäpalloliiton gaalatilaisuudessa palkitaan kauden parhaita. Yllättyisitkö, jos sinut arvostettaisiin Vuoden pesäpalloilijaksi?

– Sehän tuossa on tietenkin vielä edessä ja se on tietyllä tavalla mielipidekysymys. Jos nyt kuitenkin peilaa tuota viime kautta, katsoo faktoja ja saavutuksia, en tiedä voiko sieltä kukaan ajaa ohi.
 

Ylläpito

Ylläpidon jäsen
Viestejä
3,012
Jymyn veteraanimörssäsi sinetöi voittonsa viimeistään loppuottelusarjassa lyömällä sotkamolaiset mestaruuteen.

 

Ylläpito

Ylläpidon jäsen
Viestejä
3,012

Jymyn Jussi Korhosta parempaa kopparia ei tästä valtakunnasta löydy. Heitto lähtee vaivattomasti, terävästi ja aina kohdilleen. Sijoittuu hyvin ja hakee palloja rohkeasti.

Eikö se ole jopa vähän epäreilua, että yhdellä seuralla on kaksi näin timanttista takakentän pelaajaa? Kuka sieltä juoksuja pystyy lyömään.
 

Ylläpito

Ylläpidon jäsen
Viestejä
3,012

Sotkamon Jymylle täydet ykkössijat, mutta ei kuitenkaan kaikki samalle miehelle. Painotukset äänissämme vaihtelivat melko merkittävästikin.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös