Supervuoro Verkkolehti »

Sotkamon Jymy 2020

Viestejä
1,360
Matias Litmanen loppukaudeksi Sotkamoon SiiPestä. Hieno homma Matiakselle, että mahdollisuus jatkaa pelejä vielä runkosarjan jälkeen, mutta minkähän verran mahtaa olla vastuuta tiedossa?

Siilinjärvi on pelannut tällä kaudella 16 peliä ja Litmanen on ollut niissä kokoonpanossa 10 pelissä. 3 niistä myös ulkopelissä. Ei vaikuta kovinkaan kummoiselta vahvistukselta Meidän Jymyyn loppukaudeksi, todennäköisesti varamies pleijareiden ajaksi eli ns. syvyyttä rosteriin.
 
Viestejä
469
Jotakin on Jymyllä nyt pahasti pielessä. Eilen Koskenkorvalla joukkueesta paistoi pelko, epävarmuus, jännittyneisyys, ahdistus. Ykköskärjen avainpelaajat olivat täysin pihalla Antti Korhosta lukuunottamatta. Kalle Kuosmasen esitys oli myös hyvä. Pahinta on, että tätä on jatkunut jo useamman pelin ajan. Luulin, että Rovaniemellä pelattu Pattijoki-ottelu oli pohjanoteeraus, mutta eilen tämä alitettiiin kirkkaasti. Rovaniemellä selitettiin ala-arvoista esitystä väsymyksellä. Nyt oli viikko levätty, mutta peliesitys vain huononi. Onko joukkueen ilmapiirissä jokin vialla, onko pelinjohto ajan tasalla ja pystyykö nykyinen pelinjohto korjaamaan tilannetta? Epäilen, että ei. Tämä kausi on jo siinä vaiheessa, ettei muutokset enää auta, mutta ensi kaudeksi viuhkaan on saatava mies, jolla on myös johtamisen psykologia edes jollakin tavalla hallinnassa. Tällä materiaalilla pitäisi pystyä parempaan.
 
Viestejä
1,360
Taitaa olla perinteiseen jymymäiseen tapaan kova keskikesän harjoitusjakso käynnissä?

Normaaleina kesinä se olisi jo ollut, mutta jos noi on vetäneet Komun johdolla samaisen kuntokuurin kauden keskellä nyt tässä peliruuhkassa, niin siellä on kasa fysiikasta mitään ymmärtämättömiä riemuidiootteja. Jota on mahdotonta uskoa aiempien kesien näyttöjen perusteella.
 
Viestejä
1,360
Tänään sitten Kempeleelle. Kokoonpanosta pudotettu Väliaho, tilalle Komulaisen Aapo. Matias Litmanen etenijäjokerina.

Edellinen peli on kaameeta paskaa ja sitä edellisetkin kolme peliä räpelletty vähän sinne päin, vaikka niistä voitot tulikin. Jos tänään nyt vaikka näyttäisivät siltä, että edes vähän kiinnostaisi pelatakin.

Tänään on kaikki mahdollista näytöstyylisestä voitosta aina rumaan turpasaunaan asti. Ja tuttuun tyyliin yhdellä semipitkällä kärjellä mennään, numerot 6-9 saanee yrittää vain jos heille asti tilanteet jää päälle.

Eipä sillä, sinänsä merkityksettömiä pelejä nämä loput runkosarjassa ovat Meidän Jymylle, kun Joma menee menojaan ja ollaan kuitenkin varmasti 4 parhaan joukossa. Kunhan nyt ei vaan loukkaantumisia tule, Piiponniemeäkin voisi Komu huilauttaa enemmänkin.
 
Viestejä
241
No onhan näillä nyt jotain merkitystä. Ainakin pelataan kotiedusta. Mieluummin kaksi kertaa Hiukassa kuin Kouvolassa. Ja välierävastustajallakin on jotain merkitystä. Peli pitäisi saada muutoinkin uomiinsa ennen loppupelejä.
 
Viestejä
391
Tänään sitten Kempeleelle. Kokoonpanosta pudotettu Väliaho, tilalle Komulaisen Aapo. Matias Litmanen etenijäjokerina.

Edellinen peli on kaameeta paskaa ja sitä edellisetkin kolme peliä räpelletty vähän sinne päin, vaikka niistä voitot tulikin. Jos tänään nyt vaikka näyttäisivät siltä, että edes vähän kiinnostaisi pelatakin.

Tänään on kaikki mahdollista näytöstyylisestä voitosta aina rumaan turpasaunaan asti. Ja tuttuun tyyliin yhdellä semipitkällä kärjellä mennään, numerot 6-9 saanee yrittää vain jos heille asti tilanteet jää päälle.

Eipä sillä, sinänsä merkityksettömiä pelejä nämä loput runkosarjassa ovat Meidän Jymylle, kun Joma menee menojaan ja ollaan kuitenkin varmasti 4 parhaan joukossa. Kunhan nyt ei vaan loukkaantumisia tule, Piiponniemeäkin voisi Komu huilauttaa enemmänkin.
Tulkaa kuitenkin Kempeleeseen.
 
Viestejä
113

Tässä taas aito Jymyfani puhuu, eipä juuri mitään hyvää löydä sarjakakkosesta
 
Viestejä
86
Matias Litmanen tuo juuri sitä syvyyttä tuohon Jymyn kokoonpanoon jota on kaivattu: röyhkeyttä, taitoa ja nopeutta.

Komulainen lautasella hyvässä vireessä.
 
Viestejä
639
Jymyllä oli hyvä treenausviikko alla, jumia on, kuten muillakin kärkijoukkueilla aivan viime otteluissa. Nyt kun runkosarjan keskinäiset ottelut on käyty, on se vaihe ja paikka, että on pakko harjoitella fysiikkaakin, että syksyllä kulkisi.

Kempelettä vastaan kärki jo kulki aikalailla normaalisti.

Tiistaina on mielenkiintoinen vierasjoukkue Hiukassa, eli Kitee.
 
  • Tykkää
Reaktiot: Joe
Viestejä
469
Onkohan se Komulainen syrjäyttänyt Väliahon lopullisesti Jymyn rosterista. Taas on Aapo lukkarina. Tuskin Villellä loukkaantumista on.
 
Viestejä
1
Epäilen että Väliaho vaihtaa ensi kaudeksi maisemaa jos isä Komulainen peluuttaa paljonkin poikaansa näin tosipelien alla. Ei mahda tyytyä kakkoslukkarin rooliin.
 
Viestejä
10
Morjes kainuun porukat!

Kainuu tarkoituksella pienellä.
Kiitos tästä pelistä ja kahdesta pisteestä. Ja kiitos, jotta teillä pelaa Superpesiksen ylimielisin pelaaja - Joni Rutkonen. (Rytkönen tarkoituksella kirjoitettu rutkonen). Poika on olemukseltaan, kävelytyyliltään ja kainalokarvojen kasvultaan pääteltynä - ÄÄRETTÖMÄN VAHVA.Mutta, notta kahdella näpyllä vietiin Lohjan lahjaa Kainuulle, kuin litran mittaa. Näin pelaa vastustajan heikkoudet tunteva Pohjois-Karjalan Kiteen Pallo90!
Ja sitten Ruudun fanikamera -lähetyksestä. Älkää vaan enää päästäkö tänään höpöttänyttä hemmova mikrofonin ääreen! On kyllä surkeinta, mitä on tällä kaudella Ruudun kautta kuullut. Ja ne kamerahenkilöt h....ttiin kentän laidalta. Yksi kamera ja kenttäkuuluttaja hoitavat viestinnän 100x paremmin. Ei kauheesti kiinnosta katsoa (mies)pelaajien perseitä tahi selkiä ja ns. "selostaja" jaksoi kotijoukkueen hirveestä räpeltämisestä vetää kotiinpäin. KiPan onnistumisissa ei ollut mitään hyvää tai taidokasta vaan "Riku Niemi kompastui" (ihan vaan esimerkiksi). Odottais Sotkamon taustajoukoilta aika paljon laadukkaampaa suorittamista, myös näissä asioissa. Mutta, ehkäpä sekin juna on Sotkamon kohdalla mennyt jo menojaan. Aika surkeeta.
 
Viestejä
580
Sotkamon fanikameratyöskentely on kyllä luokatonta. Haluaisin seurata mitä kentällä tapahtuu, mutta kameramies kuvaa vain lyöjän takapuolta tai Komulaisen selkää. Selostuksesta en jaksa edes sanoa.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös