Supervuoro Verkkolehti »

Siirtohuhut 2022

Viestejä
1,036
Hurjia huhuja liikkeellä! Oulunseudulla on puuhailtu kaikessa hiljaisuudessa Kempeleen ja Oulun yhteistä superpesisseuraa. Tätä hanketta on tulossa vetämään Sotkamosta itse Mikko Kuosmanen. Kauppaan kuuluu myös Hiukan kentän siirtäminen kokonaisuudessaan Oulun Nallikariin sinne rakennettavalle niemelle. Tavoite on pelata raikuvaa pesistä ja pelkkä jokeen lyöminen ei riitä vaan palloa lyödään mereen. Uuden seuran nimestä käytiin suuri vääntö. Oululle ei kelvännut kiri ja Kempeleelle lippo. Lopulta löydetiin kompromissi. Seuran nimeksi tulee oulunseudun kivenkova polte.

Komulaisen lopettamisaikeista kirjoitti myös Arffman ja nyt syy paljastui. Jani Komulainen tulee vetämään Hiukan kentän alueella alkavaa rakennusprojektia. Sinne rakennetaan kansainvälisesti merkittävä koirankoppitehdas. Tosin tästä on kanneltu jo kunnanvaltuustolle kaavoitusvaiheessa, koska yhden valituksen mukaan Komulainen suosisi omia koiria tehtaalla ja laittaa testausvaiheessa koppeihin vääriä koiria.

Rytkönen on lähdössä Laakson kanssa Hyvinkäälle, Vimpeliin tai Kouvolaan. Tämä johtuu siitä että Rytkösen puhelimen navigaattori ei toimi. Itseasiassa Rytkönen on menossa Laakson kanssa hakemaan Kajaanista Pekka Heikkisen leipomosta puu-uunileipää.

Uskoisin ettei huhut jää vielä tähän.
Tietäen Sotkamon taloudellisen tilanteen, voisi olla jopa totta. Kai nyt Tanskanen otetaan jengiin mukaan vaikka sijoitusneuvojaksi?
 
Viestejä
4
Pohojammaalla liikkunut ainakin seuraavia huhui.

Vainionpää JyJu~>Vive
Lieto JyJu~>Joma
Ruuska Vive-> Manse pp
Vartama+Nikkanen Tahko ~> KPL
Joona Lehtinen JyJu~> Vive
Tommi Piirainen~> Manse pp (tosin ihmettelen miksi…)
Lisätään myös, että ilmeisesti Elmeri Anttila ja Ville Takala lähdössä Vedosta suunnasta ei hajua. Takalan kohdalla siirron ymmärrän, koska rooli pitkään ollut pieni, mutta Anttilan kohdalla ihmettelen suuresti. Näkisin, että Anttila tai Ruuskan ja varsinkin molempien lähtö on vaikea asia Vedolle, vaikka Vainionpään saisivatkin riveihinsä. Näillä siirroilla Jymyjussit heikkenee esivuodeksi lähestulkoon putoaja ehdokkaaksi, jos ei markkinoilta löydy paljon vahvennusta. Kenties Juha Niemen paluu pohjanmaalle?
 
Viestejä
1,664

Sen verran, että Tommi Piirainen ei todellakaan matkusta Tampereelle. Sielläkin on joku taso. Eikä Joona Lehtinen Vimpelin. Sama selitys toimii tähän.
 
Viestejä
1,391

Kuinka ison vedon olet valmis lyömään ettei jompikumpi noista tapahdu ennen ensi kauden alkua?
 
Viestejä
1,360
Tommi Piirainen on ok jokeri, mutta Manseen? 😂 Mihin rooliin? Melamieheksi?

Joona Lehtinen on ok lukkari, mutta jos Ruuska lähtee ja siellä uuden tarvitsevat, niin markkinoilla on saatavilla parempiakin. Jännä jos häneen tyytyvät.
 
Viestejä
448

En jaksa kanssa uskoa Piiraisen Manse-siirtoon, mutta jos jotain logiikkaa yrittäisi kaukaa hakea niin se olisi Sotkamon kiusaaminen. Jos Robert lopettaa niin lyöjämörssäreitä ei hirveästi vapaana liikuskele.
 
Vielä isompi kiusa olisi tarjota Roopelle niin mottipäinen summa, että kausi Mansessa mestaruusjahdissa alkaisi kiinnostaa. Ja aivan varmasti Manse yrittääkin, kun kerta sopimus on katkolla ja Roope siinä mielessä "saatavilla".
 
Viestejä
301
Joona Lehtisellä on sopimus Seinäjoelle myös ensi kaudeksi. Tuskinpa Vimpeli lähtee rahalla irti ostamaan.
 
Viestejä
1,811
Pohojammaalla liikkunut ainakin seuraavia huhui.

Vainionpää JyJu~>Vive
Lieto JyJu~>Joma
Ruuska Vive-> Manse pp
Vartama+Nikkanen Tahko ~> KPL
Joona Lehtinen JyJu~> Vive
Tommi Piirainen~> Manse pp (tosin ihmettelen miksi…)
Lisätään myös, että ilmeisesti Elmeri Anttila ja Ville Takala lähdössä Vedosta suunnasta ei hajua. Takalan kohdalla siirron ymmärrän, koska rooli pitkään ollut pieni, mutta Anttilan kohdalla ihmettelen suuresti. Näkisin, että Anttila tai Ruuskan ja varsinkin molempien lähtö on vaikea asia Vedolle, vaikka Vainionpään saisivatkin riveihinsä. Näillä siirroilla Jymyjussit heikkenee esivuodeksi lähestulkoon putoaja ehdokkaaksi, jos ei markkinoilta löydy paljon vahvennusta. Kenties Juha Niemen paluu pohjanmaalle?
Tommi Piiraisen on arveltu siirtyvän Hyvinkäälle, mutta villeimmät huhut ovat ehdotelleet suunnaksi Seinäjokea!
 
Viestejä
1,360
Kovastihan tuo on muuttoa Tampereelle tekemässä, mutta toki, onhan siellä paremmat juottolat kuin Imatralla. :unsure:

Pesäpallossa pelaajan muutto johonkin paikkakunnalle ei tarkoita seuran suhteen vielä yhtään mitään. Kysykää vaikka Dahlströmiltä, milloinhan viimeksi (vai onko koskaan?) asunut siinä paikkakunnalla, missä pelaa?

Aika pitkälti muutenkin muut kuin omat junnut ja "ikänsä seurassa pelanneet" asuvat vain kesän joukkueensa pelipaikalla. Muun ajan sitten missä asuvatkaan.
 
Viestejä
1,385

En tosiaan Piiraisen kuvioista tiedä yhtikäs mitään, mutta saattaapi Imatrakin olla ihan varteenotettava paikka jatkaa. Riippuu toki Toivolan ratkaisuista, mutta tuskin ainakaan Mansessa olisi ykköstykki, ja Jymyjussit nyt ei varmaan houkuttele ensi kaudeksi. Työasiatkin vaikuttaa jonkin verran ratkaisuihin.
 
Viestejä
416
Lisätään myös, että ilmeisesti Elmeri Anttila ja Ville Takala lähdössä Vedosta suunnasta ei hajua. Takalan kohdalla siirron ymmärrän, koska rooli pitkään ollut pieni, mutta Anttilan kohdalla ihmettelen suuresti.
Tokkopa Anttila on mihinkään lähdössä :unsure: No huhut on huhuja, ja näitä oli mitä ihmeellisimpiä, samoihin aikoihin myös viime kesänä liikenteessä.
 
Viestejä
4
Pohojammaalla liikkunut ainakin seuraavia huhui.

Vainionpää JyJu~>Vive
Lieto JyJu~>Joma
Ruuska Vive-> Manse pp
Vartama+Nikkanen Tahko ~> KPL
Joona Lehtinen JyJu~> Vive
Tommi Piirainen~> Manse pp (tosin ihmettelen miksi…)
Lisätään myös, että ilmeisesti Elmeri Anttila ja Ville Takala lähdössä Vedosta suunnasta ei hajua. Takalan kohdalla siirron ymmärrän, koska rooli pitkään ollut pieni, mutta Anttilan kohdalla ihmettelen suuresti. Näkisin, että Anttila tai Ruuskan ja varsinkin molempien lähtö on vaikea asia Vedolle, vaikka Vainionpään saisivatkin riveihinsä. Näillä siirroilla Jymyjussit heikkenee esivuodeksi lähestulkoon putoaja ehdokkaaksi, jos ei markkinoilta löydy paljon vahvennusta. Kenties Juha Niemen paluu pohjanmaalle?
Korjauksia omaan viestiin lukkari, joka Vedolla oli kiikarissa oli Siipen Teemu Kinnunen. Lisäksi Veto hamuaa myös Topi Kososta, jos siirto toteutuisi paikkaisi se loistavasti myös sisällä Ruuskan/Anttilan lähdön jättävää aukkoa.
 
Viestejä
104
Lisäksi Veto hamuaa myös Topi Kososta, jos siirto toteutuisi paikkaisi se loistavasti myös sisällä Ruuskan/Anttilan lähdön jättävää aukkoa.
Taitaa tämä huhu olla varma laiton. Hamutahan saa ketä tahansa, mutta Kosonen tuskin on lähdössä yhtään mihinkään. Vimpeli koitti saada Kososta jo vuosia sitten ensimmäisen kerran, mutta Kosonen ei ole lähtenyt. Kosonen ei varmasti ole lähdössä nytkään mihinkään koska on jo muutaman vuoden puntaroinut koko uransa jatkoa.
Kosonen jatkaa Pattijoella tai lopettaa.
 
Viestejä
1,290
Kinnunen kyllä ansaitsisi pelata urallaan menestyvässä joukkueessa. Menee vähän hukkaan hupijoukkueen lukkarina.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös