Supervuoro Verkkolehti »

Siilinjärven Pesis 2021

Viestejä
116
olikos siellä Mantulla peli tänään, miltäs peli näytti, jokos viime kesän kotiutusongelmiin on löytyny lääkettä ?
 
Viestejä
323
Mantulla tuntuu paleltavan aina, kun miehet pelaavat! Pohjoinen raikas ilmavirtaus piti huolen siitä, ettei hikoilemaan tainnut päästä oikein kukaan, ei kentällä eikä varsinkaan katsomossa. Toppatakki ja pitkät turkisvuorisaappaat ois olleet enempi kohdillaan kuin valitsemani neuletakki ja avokkaat paljailla nilkoilla! Pelattiin siis sopuisasti tasapeli ja siirryttiin odottelemaan lämpimään kauden alkua, ennen supervuoron alkua.

SiiPe oli tehnyt hyvän kokeilun, eli nostanut Vainikaisten poppoon nuorimman vesan Ronin ykkösvahdiksi. Jatkuvuuden kannalta ilmassa oli siis paljon hyvää. Ville Lantiainen oli tällä kertaa poissa kokoonpanosta.

Kuusi lyötyä juoksua kuudella lyönnillä, viiden numerolla pelaavan pelaajan lyömänä kertoo sekä positiivista että negatiivista. Riku Tolosen peluuttamistyyli on selkeästi erilainen kuin mitä oli edeltäjällään Perttu Westersundilla. Ei haeta enää ,sisäsiistiä tappiota, vaan annetaan palaa pikku riskeilläkin. Jokunen yllätysotto toi jokusen yllätysjuoksun, kärkimiehen ylittäneillä matalilla kumuroilla. Sitä oli ilo katsella. Ilo oli katsella myös kohtuumallikasta vaihtopeliä, josta erottui yksi helmi - Matias Hänninen.

Ja ilo oli varsinkin kuunnella, uutta kuuluttajaa Erik Forsströmiä. Uusi laji ei ole helppo, mutta kotiläksyt oli Erik tehnyt sitten Puijo-pelin. Postiivinen, myös vastustajaa kunnioittava huumori, pistää kesän mittaan suupielet vielä moneen kertaan yläviistoon.

Avausvastustajaksi saapuu Kouvola 6.6. Mielenkiintoinen peli on luvassa. Kesä on kyllä mukavan pitkä, ja tärkeintä näin kauden aluksi on löytää kentälle iloinen peli-ilme, ja voittaa sitten aikanaan se kauden viimeinen peli!
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
25
SiiPe oli tehnyt hyvän kokeilun, eli nostanut Vainikaisten poppoon nuorimman vesan Ronin ykkösvahdiksi. Jatkuvuuden kannalta ilmassa oli siis paljon hyvää. Ville Lantiainen oli tällä kertaa poissa kokoonpanosta.

Sellainen huomio, että ei se Roni ole samaa Vainikaisten poppoota kuin Samu ja Simo, vaikka sama sukunimi onkin...

Ja ilo oli varsinkin kuunnella, uutta kuuluttajaa Erik Forsströmiä. Uusi laji ei ole helppo, mutta kotiläksyt oli Erik tehnyt sitten Puijo-pelin. Postiivinen, myös vastustajaa kunnioittava huumori, pistää kesän mittaan suupielet vielä moneen kertaan yläviistoon.

Kuuluttaja oli kyllä ihan reipas! Muutamia kotiläksyjä voisi vielä toki tehdä... Ainakin minun korvaan pisti sellainen asia että, aina kun koppari otti lyönnin kopiksi, niin kuuluttaja sanoi että: "Koppari ottaa kopin alas." Koppihan OTETAAN POIS tai koppi PUDOTETAAN ALAS.
 
Juu, ja kopit ja laittomat ovat välillä hakusessa. Mutta kokonaisuus antaa odottaa, että on ihan mukavaa kuunneltavaa kesäksi. Joillain paikkakunnilla ärsyttää nimittäin sellainen kotiinpäinveto, ettei tee mieli toista kertaa paikalle mennä.
 
Viestejä
425
Kausi on avattu kotipelien osalta ja joukkue otti todella tärkeät 3 pistettä. Ilahduttavaa oli viime kausiin verrattuna, että peli-ilo ja pelirohkeus olivat ottaneet vallan epäonnistumisten pelosta.
 
Viestejä
323
Kaudelle tuli sellainen alku, jota saattoi varovaisesti jopa toivoa. Onnistumisia tuli kaikille, ja niiden kautta pelihuumori oli juuri sitä mitä pitääkin. Pähkäilin jo pelin aikana muutosta viime vuotiseen. "Kuha häntä vähä"-asenteen tilalle on hiipinyt iloinen rallattelu. Onko syyllinen pelinjohtaja Tolonen, mene ja tiedä.

Vastustaja oli löytänytkin sopivan paikan heittoharjoitteilleen. Kakkospesästä heitettiin palloa ohi oikein miehissä. Mantulla kun paiskaat pallon monttuun, niin sieltäpähän haet!
 
Elk

Viestejä
884
Minäkin tiirailin Pattu-Manse -peliä, mutta onneksi hyppäsin Siipe-Kopla -peliin välillä, eikä sieltä enää takaisin muuanne päässyt. Oli sen verran naulaavaa ja vangitsevaa peliä Siipeltä.

Ja ihan koko sarjankin kannalta tärkeä tulos, ja erityisesti että Siipen voitto tuli hyvällä pelillä. Tässä heti sarjan alussa on nähty jo monta aivan liian epätasaista peliä, niin että ainakin itse olin jo menettää uskoni, että tästä kovinkaan kiinnostava pesiskesä tulee.
 
kontiola

Asennetta! Tänään ekajaksolla Kipan neljälletoista juoksulle Siipeltä yksi, mutta niin vain nousivat ja hyydyttivät Kipan toisella. 2-6 ennen Kipan neljättä tasoittavaa. Peli on Juvalla, mutta Kipan kotipelin statuksella ja mainiot kipalaiset fanikameran selostajat.
LISÄÄ: Ja noin minuutti tasoittavan alusta ja superiin mentiin! Lämmittävää tällainen, että "sarjan itseoikeutettu jumbo" yllättää. Kuten @Savonmuan Hilima oliko se nyt Koplan ketjussa mukavasti ilmaisi, ties vaikka tätä ennakkokäsitystä olisikin syytä kyseenalaistaa! :) Hyvä Siipe!
JA VIELÄ VÄHÄN: just nyt kantsii ruudun katsojien kääntää katseet tähän peliin!
NO NIIN: kotareihin!! Täähän on kaikkien pesispelien ultimate-päämäärä: kotarit! Vai olenko ymmärtänyt asian jotenkin väärin?
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
Viestejä
323
Eipä ehtinyt Juvalle eikä muutoinkaan seuraamaan peliä toukotöiden vuoksi, mutta tulosta tarkastellessa se oli oletetun kaltainen, jaksojen mentyä tasan. Ainoa yllätys oli se, että KiPa voitti jo ekan, ja Siipe tokan.

Pikku hiljaa kumpuaa muistoista viime kesän KiPa. Oisko SiiPe ottanut oppia, vaikkapa Jiri Pippolan tietotaitotuliaisten muodossa? Ja merkillepantavaa on myös se, että kun juoksuhanat aukeavat, ukko kuin ukko lyöpi tahi tuopi juoksun, hihanumerosta riippumatta. Viime kesänä lähdettiin hakemaan vielä sitä yhtä juoksua, mutta miksi tyytyä yhteen, jos puolenkymmentä on tuloillaan.

Tästä on hyvä jatkaa uusintamatsiin sunnuntaina. Mennäänkö taas pitkän kaavan kautta?
 
Viestejä
1,290
Asennetta! Tänään ekajaksolla Kipan neljälletoista juoksulle Siipeltä yksi, mutta niin vain nousivat ja hyydyttivät Kipan toisella. 2-6 ennen Kipan neljättä tasoittavaa. Peli on Juvalla, mutta Kipan kotipelin statuksella ja mainiot kipalaiset fanikameran selostajat.
LISÄÄ: Ja noin minuutti tasoittavan alusta ja superiin mentiin! Lämmittävää tällainen, että "sarjan itseoikeutettu jumbo" yllättää. Kuten @Savonmuan Hilima oliko se nyt Koplan ketjussa mukavasti ilmaisi, ties vaikka tätä ennakkokäsitystä olisikin syytä kyseenalaistaa! :) Hyvä Siipe!
JA VIELÄ VÄHÄN: just nyt kantsii ruudun katsojien kääntää katseet tähän peliin!
NO NIIN: kotareihin!! Täähän on kaikkien pesispelien ultimate-päämäärä: kotarit! Vai olenko ymmärtänyt asian jotenkin väärin?
Laadullisesti peli oli huonotasoinen, paikan päällä nähtynä. Vuorotellen jompikumpi joukkueista syvässä unessa. Ei kummallakaan aihetta riemuita.
 
Viestejä
1,290
Mantun uusi höpöttäjä kutsuikin itseään jostakin syystä "selostajaksi". Eipä tarvitse erikseen Ruutuun ketään.

Siellä nyt Kinnunen heittelee ja juoksuttaa kakkosella olevaa etenijää. Nyt menee lyönti tuohon eteen, tuleeko palo, eipä tullut. Siellä kolmosella etenijä katselee onko merkki päällä, mutta eipä lähde. Vielä on siellä yksi etenijä, saadaanko palo, ei saada. Sieltä tullaan, pallo kiinni, pesäkilpa tulee. Nyt vaan pää kylmänä. Pallo takaisin Kinnuselle. Jne jne.
 
Viestejä
551

Ja, jos olisi ollut merkki päällä, olisi ehkä tullut juoksu.:)
 
LBC

Viestejä
3,605
Mutta jos tuo puhuu vastustajia pyörryksiin. Kitee aika purjeissa ja ei se Koplallakaan kovin hyvin mennyt.

Alkukauden yllättäjä Imatran kera on SiiPe. Pitkä kausihan on edessä mutta kyllä nämä pisteet runkosarjassa merkkaa paljon
 
Viestejä
323
Meteliä Mantun monttuun!

Uuden kuuluttajalöydön mielilausahdus toistuu kymmeniä kertoja pelin aikana. Savolaiseen tyyliin sopii, että vastuu siirtyy aina kuulijalle, kun Erik intoutuu parhaimpaansa! Välillä tuntuuki, kumpi sekoittaa paremmin vastustajien peliä, Teemu Kinnunen lautasen, vai Erik Forsström mikrofonin ääressä.

Mutta ai että tuota SiiPen pelaajien kehonkieltä. Se kertoo, että hei, tää on hauskaa! Keltä tahansa voi odottaa juoksun tuottavia lyöntejä, ja keltä vaan myös tuotuja juoksuja. Kun kaikki tahtoo lyödä ja juosta - paitsi "jos ei taho", kuuluttajaa mukaellen - niin kai sinne juoksusarakkeeseen jokunen juoksu kertyy. Tänään tuli 13 - ei huono!
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös