Supervuoro Verkkolehti »

Siilinjärven Pesis 2021

Viestejä
168
Piti oikein tutkia maantieteen lähteistä, että mikä on nykyään läntistä Kuopiota. Olisko sitten Karttula. Siilinjärvi ei nyt ainakaan ole pohjoista Kuopiota eikä taida tullakaan. Ensikosketus Siilinjärveen kauan sitten oli lähes tyrmäävä. Kirjaimellisesti. Jouduimme komennusmiehinä majoittumaan Kuopiossa olleen ison tapahtuman vuoksi siilinjärveläiseen pikkuhotelliin. Menin töiden jälkeen ottamaan pubiin ohrapirtelön. En ehtynyt lausua sisääntulon jälkeen sanaakaan, kun baaritiskin äärellä seisonut kaveri - tyyppinä kuin elokuvasta Siunattu hulluus - kysyi, että haluanko turpiini.
Ojentelin nahkarotsin sisällä oikeaa kättä, joka oli joskus paiskannut keihään noin 60 metrin päähän. Ajattelin kysyä, että tapahtuuko turpiinveto tässä vai mennäänkö kenties pihan puolelle. Seuraavaksi ukko röhähti nauramaan ja pyysi pöytäänsä, jossa käytiin tarkkaan läpi sen ajan SiiPon pesisgladiaattorit kuten esimerkiksi Tikkanen, Litmanen, Antikainen, Korhonen versus kymenlaaksolaiset vastineensa KPL:ssä ja HP:ssä.
Sitten yksi kaveri ilmoitti olevansa pujottelun suomenmestari. Epäilin asiaa, koska tyypillä oli suuria vaikeuksia jo vessasta oikeaan pöytään pujottelussa. Pian ukkeli hävisi tuohtuneena ja palasi puolen tunnin kuluttua. Oli käynyt taksilla hakemassa kotoa laatikollisen mitaleita ja kuvia itsestään alppihiihtokisoista.
Muistan vieläkin pujottelijan seurassa olleen kaunottaren sloganin: jos et ole Siilistä ei ole fiilistä.
Silloin Siilissä ja paikkakunnan pesiksessä oli fiilistä. Olin katsomassa Imatra-peliä Mantulla ja väkeä oli varmaan 2500. Siksi olen antanut sapiskaa nykyisille siilinjärveläisille oman joukkueen katastrofaalisesta hylkäämisestä. Onnea SiiPelle sarjapaikan säilyttämisen puolesta ja onnea myös ensi kauden joukkueen perin haasteellisessa kokoamisessa. Adios amigos!
 

Sie ja mie

No niin. "Tasonmittausottelut" on pelattu, ja tämän palstan asiantuntijoiden mukaan umpisurkea Superin joukkue voitti Ykkösen parhaan joukkueen. Kaikki siis hyvin, sarjatasojen välillä on siis tasoeroa kuitenkin, vaikkakin vähän. Ja näin kai kuuluu ollakin?
Mahdollisesti n. vuoden päästä samat joukkueet kohtaavat samana ajankohtana uudelleen, mutta se on sitten oma, uusi vuoden 2022 tarinansa...
 

LBC

Viestejä
3,605
Toivottavasti jos kohtaavat, niin Siipe sijoittuisi toiseksi viimeiseksi ja Oulu toiseksi. Tai SiiPe sijaa paremmin ja Oulu huonommin.

Suora putoaja ja suora nousija takaisin, kuten on täällä aiemminkin mainittu.
 
Viestejä
110
Perustuen pelkästään yhteen peliin (Puijo-Laukaa loppukaudesta), ei Laukaan farmijoukkueesta löydy yhtään superitasolla millään tavalla pärjäävää pelimiestä, hyvä jos ykkösenkään. Toki voi olla että on ollut huono päivä tjs, mutta tämä tosiaan sen yhden pelin perusteella muodostettu mielipide.

ehkäpä näin, mielipiteensä kullakin, paljon juurikin näitä Laukaassa pelanneita poikia näkyy tyrkyllä pelaajiksi olevan perustetussa 2022 ketjussa
 
Viestejä
11,744
ehkäpä näin, mielipiteensä kullakin, paljon juurikin näitä Laukaassa pelanneita poikia näkyy tyrkyllä pelaajiksi olevan perustetussa 2022 ketjussa

No ovathan he ensi vuonna jo vuoden vanhempia ja yhden kauden - ellei useamman - kauden ykköstä pelanneita silloin jo.
 
Viestejä
662
Tämä ei missään nimessä ole kannanotto mitään muuta seuraa vastaan, mutta.minusta oli hienoa (fyysisesti etäältä) seurata SiiPen selviytymistaistelua kaudella 2021. Vaikka siirtomarkkinoilla kertyi raskaita menetyksiä varsinkin Imatralle, SiiPe heti sarjan aluksi nappasi Kouvolalta kaikki pinnat. (Monta viikkoa myöhemmin Kankaanpäässä satuin kuulemaan, kun Koplan yksi tähtipelaaja tätä Siipe-matsin katastrofia kertasi.) Nyt Kouvola pelaa ansaitusti loppuottelusarjaa saaden vähintään hopeaa. Lajin kannalta näen tavattoman tarpeellisiksi sen, että sarjan hännilläkin on joukkueita, jotka tosissaan uhittelevat kärkeenkin ennustettuja, vaikkei vire kestäisikään koko kautta. Mutta SiiPe.ei kumminkaan luovuttanut kuin enintään jakson mittaisissa pätkissä. Sen jälkeen kun ViVe kylvetti SiiPeä pahemman kerran Saarikentällä, JoMa jäi vajaaseen pistesaaliiseen Siilinjärvellä.

Superpesis varmaan tarvitsee kaupungistumisprojektinsa, mutta vielä enemmän se tarvitsee kasvattajaseuroja, jotka jaksavat sittenkin, vaikka siirtomarkkinoilla muut nappaisivat parhaat päältä.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös