Supervuoro Verkkolehti »

Sääntömuutokset

Viestejä
1,360
Ilman muuta näin. Mutta näiden muutosesitysten taustalla on juuri se, että runkosarjassa kannattaisi oikeastaan aina menestyä mahdollisimman hyvin. Nyt kun tuntuu, että noin joka toinen joukkue ylemmässä loppusarjassa on himoinnut kykyjään alempaa sijoitusta päästäkseen pelaamaan haluamaansa joukkuetta vastaan... Jonkinlaiset rajat valinnalle itse kuitenkin laittaisin, eli esimerkiksi puolivälierissä minusta kuuluu taata neljälle kärkijoukkueelle kotietu jne.


Joo, mutta puolivälieräparien suhteen Kouvolan osalta ei mikään olisi muuttunut, vaikka runkosarjan voittaja saisi valita vastustajansa ensin jne. Kouvola ottaisi sen Kiteen eikä ketään muuta niistä muista mahdollisista, ihan riippumatta siitä olisiko Kitee 8. tai 5. runkosarjassa. Kouvola saisi sen Kiteen myös siinä tapauksessa, että Vimpeli saisi valita ensin. Mikään ei oleellisesti muuttuisi.
 
Viestejä
939
Samaa mieltä, että tähän kannattaisi ehdottomasti tehdä ensi kaudelle muutos. Sen verran kuitenkin matkisin ruotsalaisessa jääkiekossa ainakin joskus voimassa ollutta systeemiä, että runkosarjan ykkönen valitsee joko sijalle 7 tai 8 sijoittuneen puoliväriin. Kakkonen ottaa valitsematta jääneen tai sijalle 6 sijoittuneen; kolmas ottaa valitsematta jääneen tai sijalle 5 runkosarjassa yltäneen; neljännelle tulee puolivälierävastustajaksi sijoilta 5-8 se, jota ei tähän mennessä ole valittu. Tälläkään systeemillä ei käytännössä kannata taktikoida sijoitusta alemmaksi kuin mihin resurssit ovat.

Minä kannattaisin mieluummin arvontaa. Ykköselle arvottaisiin 7. tai 8. ja kolmoselle 5. tai 6.
 
Viestejä
3,498
Jos ei haluta voittaa runkosarjaa, se on ongelma, joka pitäisi poistaa. Mitä järkeä on pelata pitkä runkosarja, jos sijoituksella ei juurikaan ole väliä muutoin kuin että on kärkipäässä? Katsojia ja voittamista jokaisessa ottelussa pitää arvostaa.
 
Viestejä
662
Minä kannattaisin mieluummin arvontaa. Ykköselle arvottaisiin 7. tai 8. ja kolmoselle 5. tai 6.

Minusta arvonta puolivälierävaiheessa näin lokeroittain toimisi myös. Varsinkin jos sitten välierävaiheessa olisi niin, että jatkoon selviytyneistä neljästä parhaan runkosarjasijoituksen omaava saisi valita kolmanneksi tai neljänneksi parhaan - ja kakkoselle taattaisiin välierävaiheen kotietu, muttei valintaetua.

Graingerille vielä erikseen, etteivät otteluparit tosiaan välttämättä paljon muuttuisi, mutta tulisi runkosarjan loppuun kaipaamaani sähköä.
 
Viestejä
2,625
Jos ei haluta voittaa runkosarjaa, se on ongelma, joka pitäisi poistaa. Mitä järkeä on pelata pitkä runkosarja, jos sijoituksella ei juurikaan ole väliä muutoin kuin että on kärkipäässä? Katsojia ja voittamista jokaisessa ottelussa pitää arvostaa.

Sehän ongelma poistuisi sillä, että pelattaisiin perinteiseen tapaan pelkkä runkosarja, kuten toveri MieVaan on välillä esittänytkin. Mutta eihän se eliittiseuroille ainakaan käy, sillä se johtaisi väistämättä tasaisempaan rahanjakoon seurojen välillä.
 
Viestejä
917
Eikös jossain lajeissa pudotuspelien tuotot jaeta kaikkien joukkueiden kesken jollain painotuksella? Pudotuspelijärjestelmä tuo sen hienon kliimaksin kauden loppuun, mestari ratkeaa vasta viimeisessä pelissä mutta onhan se vähän hölmöä että suurin osa kesän peleistä on sitten merkityksettömiä, kunhan pääsee peleihin mukaan niin kaikki on mahdollista.
 
Viestejä
939
Jos ei haluta voittaa runkosarjaa, se on ongelma, joka pitäisi poistaa. Mitä järkeä on pelata pitkä runkosarja, jos sijoituksella ei juurikaan ole väliä muutoin kuin että on kärkipäässä? Katsojia ja voittamista jokaisessa ottelussa pitää arvostaa.
Kotietu finaaleihin ei liene merkityksetön.
 
Viestejä
1,290
Eikös jossain lajeissa pudotuspelien tuotot jaeta kaikkien joukkueiden kesken jollain painotuksella? Pudotuspelijärjestelmä tuo sen hienon kliimaksin kauden loppuun, mestari ratkeaa vasta viimeisessä pelissä mutta onhan se vähän hölmöä että suurin osa kesän peleistä on sitten merkityksettömiä, kunhan pääsee peleihin mukaan niin kaikki on mahdollista.
Ikävä kyllä tässä nykyisessä neljän joukkueen Superpesiksessä nämä neljä tuskin suostuisivat mihinkään rahanjakoihin.
 

VaihtoEhto

Vuoronvaihtoon kuluvaa aikaa en osaa nähdä ongelmana. Kyllä myös lyöntivuoroon tulevalle kopparille tulee suoda mahdollisuus keskittyä täysipainoiseen suoritukseen ja käydä mehupullolla.

Sen sijaan lukkarin heittelyyn ja viivyttelyyn voisi ja pitäisi puuttua paljon tiukemmin. Hyvänä esimerkkinä tästä voi käydä Ruudusta katsomassa 3.8. pelattua Hyvinkää-Lappeenranta peliä, jonka jälkeen lehdistötilaisuudessa asiasta käytiinkin sitten varsin kiihkeää keskustelua. Hyvinkää sai rakennettua etutilanteen ajassa 1:19 ja sen purkamiseen kului aikaa 5min 15 sek. Tuosta tosin pitää vähentää 1:30 jonka ajan peli oli poikki Hyvinkään pj:n keskustellessa asiasta pt:n kanssa. Hyvinkään pj pyysi pelin poikki siinä vaiheessa kun lukkari oli heittäyt pallon kakkoselle 8x eikä pt:n käsi noussut vieläkään ylös. Kaiken kaikkiaan kakkosella ollut etenijä joutui sahaamaan pesän ja kärkkymispisteensä väliä 26 kertaa! Metreissä se tietää sellaista 250-300 metrin ylimääräistä j

Helteilä kellotettu: vaikka tuomari ei pitänyt minuutista "niin tarkkaan" kiinni, niin yleensä myös kolmoselle kolmanteen paloon syöksynyt koppari oli minuutin-minuutti 10 s päästä ulkona räpylä kädessä. Ja jos siitä ottaa sen 20 s pois, niin vaihdossa siihen saa 5 minuutin kramppihoitoja x määrän. Ja taas venyy...

Heittely/pitkät asennot on kieltämättä toisinaan turhia, mutta ei edelleenkään ongelman ydin, tiettyihin tilanteisiin ne kuuluu - ja pääsääntöisesti yksittäistapauksia. Jännä muuten, että puhutaan pelaajien pelistä ja silti tuomarilla vastuu sisällöstä?!?
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös