Supervuoro Verkkolehti »

Rummut pesispeleissä

Rummut pesäpallo katsomossa.


  • Äänestäjiä
    11
  • Poll closed .
Viestejä
86
No nyt kun "taistot" ovat loppuneet ja siis ottelut pelattuna. Tuli sellainen kysymys mieleen mitä mieltä on täällä porukka rumpujen "pärinästä" (siis rummuttamisesta) otteluissa. Ja nyt otetaan huomioon liiton sääntö eli syötön aikana EI soiteta. Siis lähinnä mitä mieltä.

Itse tiedän että tämä on yleistynyt ja ainakin (minun tiedon mukaan, jos olen väärässä pyydän anteeksi) Koplalla, JoMalla ja Mansella ainakin naisissa ja Lohella suomarissa. Toki voi olla muillakin en tiedä mutta näistä olen kuullut ja jopa Mansen näin livenäkin.

Mutta siis lähinnä mitä porukka on mieltä rummuista. Tämä jakanee mielipiteitä.
Ja jos olette itse reissannut vieras peleissä minkälainen on ollut vastaan otto. Ja oletteko kysellyt "lupia" etukäteen.

Tästä varmaan keskustelu lähtee liikkeelle.
 

kontiola

Hyvä kysymys @Unula!
Omalta kohdalta täytyy miettiä vielä lopullista gallupvastausta. Ainakin tarkimmin seuraamassani Joman säikeessä on hiljattain rummuista ollut purnausta, joten mainiota, jos koko foorumin pesisentusiastien voimin tästä nyt toivottavasti syntyy hyvää keskustelua.
Purnauksen ymmärrän tavallaan tosi hyvin - kyllä se äänimaisemaa aika tavalla dominoi ja korviinkin käy, jos siinä ihan liepeillä istuu. Sitten taisi olla siitä kritiikkiä (jos oikein muistan, tämän otti esiin @Kahvanäppi), että soitettavan kappaleen ja kannustustaputuksen rytmin kanssa saattaa pahimmillaan tulla epäsynkkaa, mikä taas rassaa hermoja.
Toisaalta mulla on jonkinlainen nostalgiasuhde rumpuihin siitä syystä, että omilla ikimuistoisimmilla fanimatkoilla nyt viime vuosina Joman pieni faniporukka on saanut itsensä kuuluville ja näkyville ja läsnäolevaksi vieraspeleissä myös omalle joukkueelle yhtenäisen kannustuksen takia, ja siinä on rummutus ollut tärkeä juttu.

Ja oletteko kysellyt "lupia" etukäteen.
No itse en ole ollut siinä asemassa, mutta fanibussissa on käynyt ilmi, että matkojen järjestäjä Joma-fanit ry. on aina etukäteen ottanut otteluisäntään yhteyden ja pyytänut rumpuun luvan. Ja aina se on käsittääkseni myönnetty niin Vimpelissä, Pattijoella, Kouvolassa kuin Sotkamossakin. Taatusti myös Kiteellä. Mutta tätä voi asiaa paremmin tietävät vielä tarkentaa.
EDIT: Niin, ja faneille on jaettu korvatulppia oman seuran väreissä (-:
 

kontiola

Ja vielä lisäys - ajatustapaa "ei vierasfaneille" en kamalasti symppaa. Vierasfanit ja koko karnevalistinen roadshow on tosi makee lisä omalla kotistadikalla matsissa kuin matsissa, ja itse ainakin pitäisin tarpeettomana niuhotuksena, jos niiden plakaatteja, rumpuja, lehmänkelloja, tamburiineja tai lippuja käytäisiin sensuroimassa. Näin kuvittelisin muiden suhtautuvan myös meikäläisiin vierasfaneihin. Toivottavasti en ole kamalan väärässä.
 
Viestejä
86
Ja vielä lisäys - ajatustapaa "ei vierasfaneille" en kamalasti symppaa.

Tähän piti laittaman hymynaamoja perään eli siis tähän olen itse törmännyt. Tokihan lähinnä suomen puolella ja varsinkin toisen lajin fanituksessa. Tokihan yhden kerran tässä tämän kauden aikana myös pesäpallossa mutta se tuli ihan suoraan päin näköä. Tokihan esimerkiksi jälkeen päin on somesta hieno lukea juttuja. Mutta ei tästä sen enempää.

Itse siis tykkään jos ja kun vierasfanit tulevat isolla ja ennen kaikkea äänekkäällä porukalla paikalle. Ja jos on soittimia niin ääntä lähtee vielä enemmän.
Itse olen eniten (no lähelle ainakin) tässä toisessa lajissa, kun joko me olemme mennyt vieras peliin tai kotikentällemme on tullut fani ryhmä.... ja saadaan kunnon huuto kisa niin silloin tietää että nyt ollaan ytimessä.
Ja itse yritän käydä juttelemassa vieras peleissä toisen fani ryhmän kanssa koska vaikka eri joukkuetta kannattaan ei se tarkoita ettei voisi jutella (olenkohan outo sitten) . Joten (tässä en nyt ihan tarkoituksella julkista joukkueita ja lajia) mikäli samaan "urheilupyhättöön" saapuu vieras fanien joukko täällä tykätään 👍👏👏

Mutta joo kuten sanoin itse tykkään äänestä katsomassa tokihan esimerkiksi tämä toinen laji ja pesäpallo esimerkiksi rumpujen suhteen eroaa kuin yö ja päivä. Ja oli heillä sitten vaikka koko sinfonia orkesteri mukana niin antaa tulla vaan.
 

Pallo muuntajalle

Jos menee katsomaan pesäpallopeliä, odotus lienee että siellä pääosassa on pesäpallopeli. Saattaa siellä kaikkea muutakin olla, dj soittaa varmuudella väärää musiikkia ja joku on mennyt varastamaan oman vakipaikan. Muiden ihmisten huomioiminen on hyvästä. Jos muihin ihmisiin suhtautuu "minä teen juuri kuin minä lystään, kaikki muut voivat jäädä himaan", ei välttämättä kannata sillä asenteella odottaa itselleen suurta sympatiaa.
 
Viestejä
956
Siis jos menee katsomaan pesäpallopelit, niin pitää tiedostaa se, että siellä voi olla rumpuja. Jos ei rumpua siedä, niin ei mene paikalle.
Mulla itselläni ei ole mitään pesäpallopelissä olevia rumpuja vastaan enkä tiedä yhtäkään ihmistä joka jättää otteluun menemisen väliin katsomossa olevien rumpujen takia.
Tuossa viestissä on kuitenkin jotakin josta en pidä. Se haastaa kahtiajakoon, kertoja ilmoittaa toimittavansa otteluihin kuuluvaa ohjelmaa ja lisää että jos siitä ei pidä, peliin ei pidä saapua.
Noin asia ei saa olla. Toivotaan että peleissä käy mahdollisimman paljon katsojia ja he pitävät tapahtumaa viihdyttävänä ja saapuvat mielellään paikalle uudemmankin kerran.
 
Viestejä
94
Jos menee katsomaan pesäpallopeliä, odotus lienee että siellä pääosassa on pesäpallopeli. Saattaa siellä kaikkea muutakin olla, dj soittaa varmuudella väärää musiikkia ja joku on mennyt varastamaan oman vakipaikan. Muiden ihmisten huomioiminen on hyvästä. Jos muihin ihmisiin suhtautuu "minä teen juuri kuin minä lystään, kaikki muut voivat jäädä himaan", ei välttämättä kannata sillä asenteella odottaa itselleen suurta sympatiaa.
Mulla itselläni ei ole mitään pesäpallopelissä olevia rumpuja vastaan enkä tiedä yhtäkään ihmistä joka jättää otteluun menemisen väliin katsomossa olevien rumpujen takia.
Tuossa viestissä on kuitenkin jotakin josta en pidä. Se haastaa kahtiajakoon, kertoja ilmoittaa toimittavansa otteluihin kuuluvaa ohjelmaa ja lisää että jos siitä ei pidä, peliin ei pidä saapua.
Noin asia ei saa olla. Toivotaan että peleissä käy mahdollisimman paljon katsojia ja he pitävät tapahtumaa viihdyttävänä ja saapuvat mielellään paikalle uudemmankin kerran.
Pyydän anteeksi viestiäni. Se oli vääränlaista viestintää.
 
Viestejä
94
Onko tuomarit tehneet muita kohtaan ns. extralinjauksia tuon liiton säännön lisäksi? Jos on, niin hyviä uutisia! Niin tehdessään tuomarit rikkovat sääntöjä, ja itse jouduin 7.7 ja 12.7 tämän uhriksi. Molemmilla kerroilla valitin liittoon. Ja kehotan tämänkaltaisissa tilanteissa muita toimimaan samoin. Ja soittamaan rumpuja sääntöjen sallimissa rajoissa tuomareiden linjasta huolimatta.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös