Supervuoro Verkkolehti »

Puijon Pesis 2023

Viestejä
3,498
Nämä uudella nimellä aloittavat yhteistyöseurat eivät jaksa kiinnostaa edes ko. paikkakunnan ulkopuolella saati sitten itse paikkakunnalla, esimerkkinä vaikkapa Jymy-Jussit. Väkisin keksityt nimet tympäisevät. Jos jotain uutta perustetaan, toivoisi, että nimenä olisi esim. perinteikäs Kelta-Mustat.
 
Viestejä
224
Nykyinenhän on Kelta-Mustien ja SiiPen yhdistelmäseura vuodelta -99. Aika jännä että tämä yhdistelmä nimeltä Puijon Pesis tulisi uudelleenliittää sittemmin 2007 perustetun uuden SiiPen edustuksen kanssa. Ja myöhemmin varmaan Siilinjärvellä jälleen perustaisivat oman edustuksen SiiPen alle, joten tuohan on varsinainen oravanpyörä.

PuPen yhdistysnimihän on muuten Kuopion Seudun Pesäpalloilijat ry. Mietin miksi brändinimeksi täytynyt keksiä jotain muuta. Lyhennehän olisi tällöin KuSePe tai KSP.

No, nähtäväksi jää imaiseeko PuPe SiiPen itseensä toistamiseen.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
22
Yhteistyöjäärät ovat taas perinteiseen syksyiseen tapaan ryömineet ulos koloistaan ja kertoneet kuinka mm. fuusioitumalla ja/tai yhdistämällä voimat niin, että miehissä keskitytään pupeen ja naisissa Siipeen, taivas menestykseen aukeaa. Siis Siipen tulisi fuusioitua uudestaan pupen kanssa, joka on jo ennestään Siipen ja kelta-mustien fuusion tuotos, ja jo kertaalleen konkurssinkin kokenut pesäpallon irvikuva. Toivottavasti tämä kauhukuva ei koskaan toteudu ja kunniakas Siipe, jota ei pelaamalla saatu ulos supersarjasta, nousee jonain päivänä jälleen kuin Feenix-lintu.
 
Viestejä
732
Siis Siipen tulisi fuusioitua uudestaan pupen kanssa, joka on jo ennestään Siipen ja kelta-mustien fuusion tuotos, ja jo kertaalleen konkurssinkin kokenut pesäpallon irvikuva.

Pitäisin ehkä sopupeliseuraa enemmän irvikuvana. 🤷‍♂️ Eiköhän fuusioon oltaisi Siilinjärvellä ihan tyytyväisiä, saisivat jälleen kerran sysättyä velat toisen seuran vastuulle. Parin vuoden päästä taas oma toiminta päälle ja perseen pyyhkiminen Kuopiolla.

Totuushan on se, että SiiPellä ei ole juuri mitään tarjottavaa Puijolle. Lähes vararikossa oleva seura suomarin tasoisilla pelaajilla. Junioritoiminta on ainoa jolle voin nostaa puolittaisen peukun.

Ehkä osittain näistä syistä Kuopiossa ollaan hyvin varovaisesti liikkeellä yhdistymisen suhteen.

PuPen yhdistysnimihän on muuten Kuopion Seudun Pesäpalloilijat ry.

Ei ole ollut sitten vuoden 2016.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
224
Sitä ihmettelen, miksei alueellista profilointia hyväksytä. Kuopiossa on jo useamman vuoden nähty että porukka menee katsomaan mieluummin jalkapalloa. Siilinjärvi taas on niin pesäpallopaikkakunta kuin olla ja voi. Se on Mantun monttuineen Pohjois-Savon Vimpeli. Ponnistus (myöhemmin SiiPe) on pelannut pääsarjaa jo vuonna 1936. Vertailuna Kelta-Mustat on vain kahtena kautena käväisseet, 50-60 -luvulla. Ja sitten tämä kaikki SiiPen lajiperinne ja identiteetti pitäisi jotenkin siirtää ja yhdistää Kuopioon, mikä on kaiken lisäksi myös paikallisvastuspaikkakunta. Tuo juurrutusyritys on nähty ennenkin ja surullisen lopputuloksen tietää kaikki. Nyt samat virheet halutaan toistaa.

Jos Kuopiossa haluaa nähdä pesäpalloa, ei ole pitkä matka Siilinjärvelle, aivan kuten kajaanilainen menee Sotkamoon. Kantakaupungissa on sitten sitä jalkapalloviihdettä ja -identiteettiä. Onhan sääli että Puijonlaaksoon on ehditty tekemään miljoonia maksanut stadion, kun yleisömäärät kyntää vuodesta toiseen. Kulttuuria ei tehdä stadioneilla ja fuusioilla. Kenttiä toki tarvitaan jo junioritoiminnan vuoksi, jolle on tilaus aina myös isommilla paikkakunnilla, jo väestömäärän vuoksi.

Maksava yleisö tuppaa vain profiloitumaan alueittain, minkä luulisi ohjaavan edustusurheilutarjontaa.
 
Viestejä
108
Huomennahan tämä selviää. Itselle juolahti mieleen, että voihan huominen julkaisu liittyä myös valmennukseen. Kun Puijollahan on vain pelinjohtaja sopimuksen alainen.
Huomenna ollaan viisaampia.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös