Supervuoro Verkkolehti »

Puijon Pesis 2022

Viestejä
732
Kieltämättä väkeä saisi olla enemmän. Sikäli ymmärrän Arffmanin mielipidettä, että HP olis kelvollisin joukkue Superiin. Siellä käy peleissä yleisö ja muutoinkin vaikuttaa paikallisesti joukkue kiinnostavan. Ihan jo kun tämän foorumin HP- ketjua kattoo. Täällä on hiljaista kuin huopatossutehtaalla.

Kuopiossa ollaan jo kyllästytty divaripesikseen. Vaikea on uusia naamoja stadionille saada.
 
Viestejä
1,509
Joskus taisin mainita Kuopion eri lajien kilpailusta. Kannattaa lukea uudelleen. Verratkaa vaikka sitten siihen Haminaan. Superpesis ei ole talouden puolesta Kuopiossa mikään itsetarkoitus. Mieluummin Ykköspesistä 15 vuotta kärkipäässä ja voittopelejä yleisölle, kuin jäätävää kyntämistä Superissa. Superiin täytyy olla valmis, jos siellä aikoo pysyä. Sillä, että rimpuilee siellä vuoden pohjamudissa, ei ole mitään arvoa.
 
Viestejä
425
Samat 300 tyyppiä jaksaa istua katsomossa vuodesta toiseen kelistä riippumatta. Tämä uskollinen vakiporukka on seuroille kullankallis, kun uusien katsojien saaminen on vaikeaa. Pudotuspelit ja Lippo houkuttelevat ehkä 200 satunnaiskatsojaa lisää. Sama se on Siilissä. Uuden katsojan saapuminen peliin on harvinainen tapahtuma.
 
Viestejä
108
Olipas taas. Kun ei muuta keksitty niin heiteltiin juoksut. Puijolla on kummallinen tapa pelata aina vastustajan mukaan. Syksyä kohden luulisi tylyyttä Puijo saavan peliin, mutta ei. Aina on juoksun pelejä. Kysymysmerkkejä tulee aina lisää tuohon peliin. Yksi niistä on pelinjohdossa.
 
Viestejä
274
Vaikeaa oli ja pelaajien turhautumistakin havaittavissa. Toropainen oli heikko mailassa. Ainakin kahteen palottamaan perusajoon pääsi lyömään ekalla jaksolla, josta ei lopulta edes kunnon yritystä saanut. Supervuoro oli puijolta.. no nopeasti ohi. Ei jäänyt pelistä kyllä jälkipolville kerrottavaa. Jospa HP:ta ja Lohea vastaan saisi hyvät pelit alle ennen "syksyn pelejä".
 
Viestejä
11
Johtoasema murtunut tosi monessa pelissä peräkkäin jaksotappioiksi tai -tasureiksi. Ihmeellistä puristamista mailassa ja häpläämistä ulkona, ihan kuin pelättäisiin pelien voittamista (ainakin puhtaasti). Rentous ja peli-ilo vaikuttaa puuttuvan.
 
Viestejä
109

Ruudun kautta katsellenkin näyttää juuri siltä rentouden puuttumiselta. Tulee vaikutelma että nousupaineet (?) aiheuttavat kitkaa tiukemmissa tilanteissa. Kuopion Ruutu-selostaja sen sijaan on rento, maanläheinen ja persoonallinen. Mukavaa kuunnella.
 
Viestejä
269
Johtoasema murtunut tosi monessa pelissä peräkkäin jaksotappioiksi tai -tasureiksi. Ihmeellistä puristamista mailassa ja häpläämistä ulkona, ihan kuin pelättäisiin pelien voittamista (ainakin puhtaasti). Rentous ja peli-ilo vaikuttaa puuttuvan.

Pelinjohtaja sanoi huutaneensa kopissa kunnolla jaksotauolla, tuskin se sitä kautta ainekaan löytyy.
 
Viestejä
108
Pelien "lipuminen" käsistä ei ole ollut vain tämän vuoden ongelma. Tuntuu, että Kuopiossa ei osata käsitellä painetta.
Itse olen olen monta vuotta omistanut kausikortin ja käynyt katsomassa jokaisen kotipelin. Tänä kautena olen jättänyt pelejä väliin, rehellrsesti ei ole pystynyt shittiä katsomaan. Jo harjoituspeleissä tuli ohipelejä. (Hyvä esimerkki PunaMustat). Loukkaantumisia oli silloin, mutta enää niiden taakse ei voida mennä. Mikään ei selitä sitä, on vastassa kuka tahansa, niin Ura, Tarmo tai Lippo. Voitetaan Joko 1-0 tai hävitään 2-1.
Mennään kohti pudotuspelejä. Tottakai toivon, että peli paranee. Tilastot eivät sitä tue millään tavalla. Edelleen, jos tavoite on nousukarsinnoissa, niin sen pitäisi näkyä omassa tekemisessä, olemalla valmiina niin sisällä kuin ulkona.
 
Viestejä
274
Pelinjohtaja sanoi huutaneensa kopissa kunnolla jaksotauolla, tuskin se sitä kautta ainekaan löytyy.

Kokematon pelinjohtaja ja heikko ihmistenjohtaja. Kopissa huutaminen tuskin vie hommaa eteenpäin. Rosterissa on kokeneita pelimiehiä, joilla voisi olettaa, että esim. harjoitusympäristössä lajisuoritukset ovat hyviä. Jos pelitilanteessa pelaajat pelaavat ajatuksella, että vältellään virheitä ja toivottavasti nyt ei mene huonosti, niin jälki on tämän näköistä. Peli-ilo ja rentous puuttuu, mistä muutama kommentti jo tulikin.
Tästä tuli mieleen, että katsomoon katsojan näkövinkkelistä vaikuttaa siltä, että pelaajista ainakin Riikilä osoittaa liiderin merkkejä. Tuulettaa onnistumisista, tsemppaa joukkuekavereita, vaatii muilta tasokasta peliä ja omalla tekemisellää osoittaa, että vaatii itseltään kaikista eniten. En tietenkään kaveria tunne tai sitä mitä sitten kentällä puhuu, mutta objektiivisesti tarkastellen tältä vaikuttaa.
 
Viestejä
464
Tuttuni oli ollut katsomassa taannoista HP-PuPe -peliä Haminassa. Kaveri oli istunut kuuloetäisyydellä Puijon pelinjohtajasta, siis paikasta, jossa tämä patsasteli Puijon ulkovuorojen aikana. Hän sanoi, että on harvoin kymmenien vuosien aikana kuullut ylemmissä sarjoissa kuullut niin tökeröä tekstiä pelinjohtajan suusta omille pelaajille ja myös vastustajille, kun kuuli tuossa Vallikentän kuumassa illassa. Esimerkiksi vastustajan täysin epäonnistunutta vaihtolyöntiä ja käryä tämä tummien vesien viuhkamies oli kommentoinut monien lapsikatsojienkin kuullen : v-tun hieno lyönti.
 
Viestejä
323

Haminan Vallikentällä aikanaan Siipen nousutarinaa seuranneena, ja muutamaa varsin ärhäkkää tilannetta todistaneena, en juuri ihmettelisi, jos tämä pelinjohtaja saisi eräänkin "ystävän", juttukaverin yleisön joukosta, nousukarsinnoissa. Noiden muiden nousukarsintaan menossa olevien joukkueiden kotikatsomoita en tunne.
 
Viestejä
110
Omituista tuo Puijon rypeminen kun näyttäs että ykkössarjan tasokin on tipahtunut niistä ajoista kun Puijo Siipeä vastaan taisteli muutama vuosi takaperin. Tosin konttasihan se Siipekin parina vuonna ennen kuin nousu lopulta tuli. Liekö henkimaailman asioita että saa homman lopulta pelittämään. Ja harvoin tuo pelinjohtajan raivoaminen ainakaan joukkuehenkeä nosta, eikä taida oikein enää olla tätä päivääkään
 
Viestejä
284
Kyllä tuossa nousukarsinnassa ratkaisut ovat täysin henkimaailman asioita. Vaikka Lippo onkin ihan omalla pistemäärällään runkosarjan lopussa, niin mikään ei ole varmaa kun lähdetään puhtaalta pöydältä ja kolmesta poikki. Panokset ihan eri luokkaa kun yhdessäkään kesän aiemmassa pelissä. Ja eikä sekään nyt ihan varmaa Lippoa lukuunottamatta ole, ketkä sinne karsintoihin osallistuu.
 
Viestejä
956
Ja eikä sekään nyt ihan varmaa Lippoa lukuunottamatta ole, ketkä sinne karsintoihin osallistuu.
Ihmeitä täytyy tapahtua jos karsinnoissa ei ole Lippo, Hamina, Alajärvi ja Puijo. Puijo ja Lohi kohtaavat toisensa kaksi kertaa runkosarjan kahdessa viimeisessä pelissä, voi olla että niissä peleissä on panoksena karsintoihin selviytyminen, muuten näyttää selvältä.
 
Viestejä
284
Teoriassa taitaa olla mahdollista, että AA tai HP ei olisi mukana, käytännössä ei. Siitä vikasta paikasta sitten Simo, PuPe ja Lohi tappelevat, PuPe tietty tällä hetkellä vahvimpana.
 
Viestejä
11,744
Kova on urakka SiKillä ja Lohella jos aikovat pudotuspelijunaan, mutta eihän se mahdotonta ole. Jos Lohi nousee haastamaan paikkaa niin kahden viimeisen kierrokset Lohi-PuPe pelit voivat olla isojen panokseen peliä.

HP on pelannut jo 20 ottelua 36 pistettä ja jäljellä ottelut SiKi, PuPe, AA ja Ura. Lisäpisteet tiukassa mutta nollilekaan tuskin jää.

AA 18 ottelua ja 33 pistettä. jäljellä HP-K, PuPe, APV, KPL II, HP ja Tarmo. Luulen, että AA menee HP:sta ohi.

PuPe 19 ottelua 33 pistettä, jäjellä APV, AA, HP ja Lohi x2

SiKi 19 ottelua 26 pistettä, jäljellä HP, KPL II, Lippo, LP ja APV jos SiKi mielii PuPen ottaa kiinni niin kolmikosta HP, KPL II ja Lippo olisi saatava pisteitä hmm vähintään viisi? Ja sitten puhtaat voitot LP ja APV

Lohi 18 ottelua 26 pistettä jäljellä Ura, KPL II, APV x2, PuPe x2.
 
Viestejä
109
Tuttuni oli ollut katsomassa taannoista HP-PuPe -peliä Haminassa. Kaveri oli istunut kuuloetäisyydellä Puijon pelinjohtajasta, siis paikasta, jossa tämä patsasteli Puijon ulkovuorojen aikana. Hän sanoi, että on harvoin kymmenien vuosien aikana kuullut ylemmissä sarjoissa kuullut niin tökeröä tekstiä pelinjohtajan suusta omille pelaajille ja myös vastustajille, kun kuuli tuossa Vallikentän kuumassa illassa. Esimerkiksi vastustajan täysin epäonnistunutta vaihtolyöntiä ja käryä tämä tummien vesien viuhkamies oli kommentoinut monien lapsikatsojienkin kuullen : v-tun hieno lyönti.
No olipa Puijon pelinjohtaja sitten tökeröiden tekstien Mekassa. Olin itse Vallikentällä viime vuosikymmenellä katsomassa pari peliä (siis ensi käden tietoa, ei tutun tarinoita). Sekä Haminan pelinjohtajan että huoltopenkin käytös alitti kaikki rimat. Kaiken huippuna oli kuuluttajan idiotismia lähennelleet tölväisyt joista iltapäivälehdetkin kirjoittivat.
 
Viestejä
464
Lakalaakan kuvaamaa on tapahtunut vuosia sitten Vallikentällä. Suurimman osan HP:n miesten ja naisten edustusjoukkueiden kotiotteluista katsovana en tunnista noita ongelmia enää, vaikka yleisöltä tuleekin tietysti välillä aikaa rankkaa tekstiä niin kuin monella muullakin paikkakunnalla. Vallikentällä "asialla" ovat usein pesistä kymmenet vuodet katsoneet, monet kriitikoista ovat myös pelaajataustaisia. Keskustelin tänä kesänä erään kiihkeän matsin jälkeen vierasjoukkueen pitkään superiakin pelanneen sarjajyrän kanssa. Hän sanoi, että Haminassa on hienoa käydä pelaamassa, kun katsomossa väkeä paljon enemmän kuin muilla vieraskentillä ykkösessä ja yleisö pitää mekkalaa. Pelisuorituksiin liittyvät herjat eivät kyseistä pelaajaa häirinneet.
Kuuluttajankin on edelleen sama. Moitteita kaverin tyylistä ei ole enää kantautunut. Puijon pelinjohtajan verbaliikka oli monen todistajan kertomana tuona kesäkuisena iltana Vallikentällä jotain poikkeuksellista. Toivottavasti käytöshäiriö oli poikkeus viuhkamiehen normaalista esiintymisestä. Saattaa olla että mies palaa vielä tällä kaudella Haminaan.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös