Supervuoro Verkkolehti »

Pesisvakio 2014 - Jakso 3

Viestejä
2,032
Säännöt ja pisteenlasku pähkinänkuoressa
Eli säännöt ovat yksinkertaiset. Noin kaksi kertaa viikossa veikataan Pesisvakiorivi ja itse veikkaus noudattaa perinteisen vakioveikkauksen sääntöjä. Yhdessä vakiorivissä on 11-13 kohdetta, riippuen vähän siitä miten ottelukierroksilla otteluita pelataan. Mukana on pääosin naisten ja miesten Superpesiksen otteluita, mutta lähes joka kierroksella otetaan mukaan otteluita Ykköspesiksestä ja jopa Suomensarjasta että vakiolapulle saadaan tarpeeksi otteluita.

Välillä mukaan otetaan erikoisempia vetokohteita otteluiden vähäisen määrän takia. Esimerkiksi:

- Ottelun juoksumäärä (1x2). Juoksuihin lasketaan varsinaisen peliajan juoksut.
- Kumpi lyö enemmän juoksuja, X vai Y? Juoksuihin lasketaan varsinaisen peliajan juoksut.

Vedot jätetään muodossa "1x2 1x2 1x2 1x2" eli luettelemalla oman rivin. Otteluita ei tarvitse ilmoittaa veikattaessa, pelkkä rivi riittää.

Tulevat Vakiorivit näkyvät tämän avaustekstin jälkeisessä viestissä, johon päivitellään aina uudet rivit sitä mukaa kun kierroksia tulee.

Veikkausaika jokaiselle vakioriville loppuu aina silloin kun kierroksen ensimmäinen ottelu alkaa. Ilmoitan ajan aina vakiokohteiden yhteydessä.

Kauden mittaan pelataan neljä eri veikkausjaksoa. Jakso 1 pelataan toukokuussa, jakso 2 kesäkuussa, jakso 3 heinä-elokuussa ja jakso 4 pyhitetään pudotuspeleille. Joka jaksolla lasketaan jaksokohtaiset pisteet ja parhaat ja myös koko kauden tilastoa pidetään yllä.

Pistelasku on hyvin yksinkertainen, jokaisesta oikeasta otteluveikkauksesta saa yhden pisteen, ja kuten oikeassakin vakioveikkauksessa, kun tietää kaikki tai lähes kaikki ottelut oikein, pääsee "rahoille". Rahat tässä tapauksessa on lisäpisteitä, mitä jaetaan hyvin tietäneille. Alla on pistetaulukko minkä mukaan pisteet jaetaan:

1 oikein: 1p
2 oikein: 2p
3 oikein: 3p
4 oikein: 4p
5 oikein: 5p
6 oikein: 6p
7 oikein: 7p
8 oikein: 8p
9 oikein: 11p (9p + 2 lisäpistettä)
10 oikein: 14p (10p + 4 lisäpistettä)
11 oikein: 17p (11p + 6 lisäpistettä)
12 oikein: 20p (12p + 8 lisäpistettä)
13 oikein: 23p (13p + 11 lisäpistettä)

Täysosumarivin osuessa edellisen pistelaskun lisäksi vielä 10 lisäpistettä.

Viime kauden jaksojen voittajat ja heidän pisteensä:

2012-1 jussizz 43
2012-2 Lukic 55
2012-3 Oscarty 64
2012-4 Oscarty 65
2013-1 Masce 52
2013-2 Oscarty 81
2013-3 Oscarty 88
2013-4 Oscarty 64
2014-1 Oscarty & Mella 63
2014-2 Masce 88
 
Viestejä
2,032
Vs: Pesisvakio 2014 - Jakso 3

Ja tässä jakson kolme avaava vetolappu!

Vedot sisään keskiviikkoon klo 18 mennessä! Lykkyä tykö jaksolle, ja mikäli mahdollista niin kutsukaa tutut ja tuntemattomat myös vakion pyörteisiin!

KIERROS 1, 23-24.7, 13 KOHDETTA
23.7
NSU
1 - Pori - Kempele
2 - Viinijärvi - MansenRäpsä
3 - Vuokatti - Roihu
4 - Rauma - Jyväskylä
MYP
5 - Siilinjärvi - Imatra
6 - Hamina - Kuopio
7 - Oulu - Haapajärvi
8 - Ylivieska - Kempele
24.7
9 - Kankaanpää - Alajärvi
10 - Koskenkorva - Raahe
11 - Kouvola - Jyväskylä
12 - Vimpeli - Hyvinkää
13 - Sotkamo - Joensuu
 
Viestejä
11,773
Vs: Pesisvakio 2014 - Jakso 3

Nuin takas virtuaalipesiksen pariin, tod näk yhtä surkealla tuloksella kuin tähänkin asti.

211 X22 122 11X1
 
Viestejä
3,478
Vs: Pesisvakio 2014 - Jakso 3

Jeps, hellettä piisaa, ja kyllähän se kelepaa... :)

Täsä mun rivistö:

1,x,1 2,x,1 1,2,1 1,x,1,x

Tuureja!
 
Viestejä
2,032
Vs: Pesisvakio 2014 - Jakso 3

Noniin, jakson avauspisteet on vihdoin laskettu! Pahoittelut hitaasta päivityksestä - meni koko viime yö etsiessä Kankaanpäässä pesispallon niellyttä koiraa ;)

Kierros- ja jaksopisteet P
Kaptah 14
jussizz 11
Masce 11
Vendicta 8
Hiski#65 8
satunnaisseuraaja 7
Mella 7
Hessu 6
Oscarty 6
MieVaan 6
Tikka 4
Risti 4
Tihonov 4

Kausipisteet P
Masce 161
Oscarty 149
satunnaisseuraaja 139
jussizz 134
Risti 131
Mella 130
Tihonov 117
Hiski#65 113
MieVaan 90
Hessu 82
Tikka 61
Vendicta 55
Lännen Hitain 53
nastafiilis 38
Kimi 33
Dyrokopus 18
Kine 11
Vinkkari 11
 
Viestejä
2,032
Vs: Pesisvakio 2014 - Jakso 3

Ja tässä kierroksen kaksi vetolappu!

Vedot sisään sunnuntaihin klo 14 mennessä!

KIERROS 2, 27.7, 13 KOHDETTA
MSU
1 - Alajärvi - Koskenkorva
2 - Raahe - Kankaanpää
3 - Jyväskylä - Kitee
4 - Sotkamo - Hyvinkää
5 - Joensuu - Vimpeli
6 - Seinäjoki - Kouvola
NSU
7 - Lapua - Vuokatti
8 - Kempele - Lappeenranta
9 - MansenRäpsä - Pori
MYP
10 - Loimaa - Ylihärmä
11 - Ulvila - Haapajärvi
12 - Kuopio - Ylivieska
13 - Imatra - Oulu
 
Viestejä
3,478
Vs: Pesisvakio 2014 - Jakso 3

Löytykö sitä koiraa?? Nykyajan pesikseen kuuluu aina pari hyvää pallokoiraa :)

x,1,x x,x,1 1,1,2 x,1,x,1

Tuureja + wiikonloput!! Naattikaa helteistä, ei näitä kauan kestä..... !
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös