Supervuoro Verkkolehti »

Pesis Talk Show

Hiukkahikeä

Lajin medianäkyvyyden kannalta nämä pesis talk show't on kyllä hieno juttu. Siinä nostetaan erityisesti Kuosmasen toimesta esille asioita, jotka rikastuttavat pesisfanien näkemystä lajista.

Yhden asian analysointi meni minusta hieman yksioikoisesti ja se on jokerit. Arvostelun pohjana oli lyöntitehokkuus vaihtamisen ja kotiuttamisen osalta. Jokeriarvioinnin ykkönen oli Joensuu, kolmikolla Wahlsten-Rautiainen-Hartikainen. Kaikki ovat lyömäpuolen miehiä. Sama koski muita top-5 jokereita. Miksi näistä analyyseistä oli sivussa oli etenijäjokerit?

jos vaikka heitetään esimerkki Vimpelistä siltä ajalta, kun Heimonen vielä pelasi. Jokereina Ruuska, Mäkelä ja Saukko. Hyvin optimaalinen kolmikko. Oli vaihto- ja kotiutusvoimaa sekä kärkitasoista nollatilanteen purkua. Tai aika, jolloin Matti Saukko oli vielä jokerina ja Koplan kova keskipalkki pystyi tekemään tilannetta kunhan kentällä oli jalkoja. Tai sitten yksi vaihtoehto Jymyn tulevan kauden kolmikosta. Ropsoni kotiuttaa ja vaihtaa, Rönkkö lyö luotettavasti pinnoja ja siihen kolmanneksi Matias Litmanen, joka on kunnossa olleessaan riittävän jalkava ja lajitehokuus on lyöntivoiman osalta parantunut vuosi vuodelta.

Pieniä nyansseja sinällään erinomaisessa pesis talk konseptissa, mutta koska analyyseissä tuotiin joukkueen kokonaisuutta niin vahvasti esille niin mielestäni jokerikolmikkoa olisi pitänyt arvioida myös kokonaisuutena.
 
Viestejä
837

Nyt tulee vastattua kyllä jo aika vanhaan viestiin, pahoittelut siitä, mutta tässä taisi perusideana olla se että kun etenijäjokeri on arvioitu siinä kärkipelaajapaketissa niin nämä Jokerit on sitten lähtökohtaisesti ne joiden tehtävä on lyödä, toki ne "multi"- ja vaihtajajokerit myös oli mukana mutta sellaisia nyt kuitenkin sinänsä on suhteellisen vähän.
 
Viestejä
351
Kun tätä Pesis Talk Show -aihetta oli nostettu ylös, kävin huvikseni katsomassa, miten suosittuja jaksot (11 kpl) ovat olleet ja onhan noita katsottu yhteensä yli 55,000 kertaa, eli ei yhtään hullummin. Suosituimmat jaksot näyttivät olleen ensimmäisten joukossa, aiheina SiiPe, IPV ja lukkarit (jakso 2, katsontakertoja 7026) sekä HP, Kossu ja etukentät (jakso 3; 6167). Heijastelee varmaan talven jälkeistä pesisdeprivaatiota, toisaalta onhan täällä palstalla ollut aktiivista keskustelua ko. seurojen ympärillä (pl. Kossu), eli ehkä ne olivat yleisesti kiinnostavia myöskin. Kuosmasta on paljon kehuttu ja syystä, mutta minusta myös Arttu Jurvakainen (Vuokatti–Ruka Urheiluakatemia, KPK:n pj) Jymyä ja naisten Superia käsittelevissä jaksoissa oli hyvin asiantunteva ja miellyttävä kuunnella.
 
Viestejä
435
"Imatrassa ei ole mitään hyvää"

Kausi toki alussa, neljä peliä ja kolme voittoa. Tahti tuskin samana pysyy, mutta ensi vuonna mahdollisessa showssa voisi olla Mikko Kuosmasen kanssa asiantuntija, jolla on myös suullinen ulosanti asiallista.
 
Viestejä
735
Kuosmasta on paljon kehuttu ja syystä, mutta minusta myös Arttu Jurvakainen (Vuokatti–Ruka Urheiluakatemia, KPK:n pj) Jymyä ja naisten Superia käsittelevissä jaksoissa oli hyvin asiantunteva ja miellyttävä kuunnella.
Samaa mieltä, oli erittäin mukavaa seurata hänen puheitaan.

Mitä Kosken kommentoitiin IPV:n tulee, niin totta että Imatra on pelannut yli odotusten, mutta se että joukkueessa ei analyytikon mielestä ole mitään hyvää oli älytön kommentti, kannatatpa joukkuetta tai et. Mutta hyvä, se ruokkii nuorta joukkuetta, kun ei pidetä minään.
 
Viestejä
351
Totta, mutta rehellisyyden nimissä on sanottava, että Olli Koski oli pääosin ihan asiallinen ja kohtelias arvioissaan. Ei näihin saada mitään vastakkainasettelua, jos on liian diplomaattinen, ja pitää antaa krediittiä Koskelle siitä, että hän edes lähtee tämmöiseen mukaan. Aika vaikea varmaan saada ketään Kuosmaselle kaveriksi tuohon, kun hän on ehkä maailman paras siinä mitä tekee.
 
Viestejä
735
Totta. Ja kiitos miehille, että tekevät tuollaista ohjelmaa. Hieno ohjelma ja luo suurta mielenkiintoa sarjakauden alkuun. Tyhmää tarttua yhteen itselle epämieluisaan kommenttiin, se myönnettäköön.
 
Viestejä
837
Kyllä meillä on kaverien kanssa tullut huonoista suorituksista lentävä lause "ratkaisu oli yhtä hyvä kuin Olli Kosken Superpesisennakot" tai vastaavaa missä muodossa kukin sen vääntää. Kosken ongelma nyt lähinnä on että läksyt jää tekemättä: vaikka kun Imatrasta puhuttiin niin Kuosmasen puhuttua linjapelaajista nimillä Koski tajuaa että on kuullut joskus Konsta Hyötyläisestä ja sellanen kaveri pelaa Imatralla. Eli ei oltu edes pelaajalistaa oikeastaan katsottu, yleensä tällaisessa auttaisi jos olisi vähän valmistautunut hommaan.
 
Viestejä
1,390

Nauroin ääneen, kun ekaa kertaa kuulin tuon Kosken kommentin Imatrasta.

Oli tainnut Koskelta totaalisesti unohtua aika monta pelaajaa Imatran rosterista.

Esim. eräs täysin unohdettu Juho Toivola löi viime kaudella 9 juoksua enemmän kuin aivan järjettömästi hehkutettu Roope Korhonen ja 14 juoksua enemmän kuin Lauri Rönkkö. Toivolalla oli näistä kolmesta muuten myös paras kotiutusprosentti.

"Ei mitään hyvää..." - salli mun nauraa.
 
Viestejä
435
Niin... Kosken kommentit koskivat siis Imatraa ylipäätään, mikä ainakin minun silmissäni vei uskottavuuden koko miehestä. Jos joku hänen viisauksiaan arvostaa ja uskoo niin siitä vain, minusta hän ei siltikään saa kiistakumppania :D
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös