Supervuoro Verkkolehti »

Pattijoen Urheilijat 2022

LBC

Viestejä
3,605
ja monenessakohan ryhmässä tään päivän aikana…ilo kai se on tuokin

No kyllä tuo sama tuli mieleen minullekin, lähinnä siinä mielessä, että onko virtuaalinen nimilaatta oikeasti myytävä tuote? siellä @Jippo n mainitsemlla sivustolla on myös näin:

"Lahjoituksia pyydettäessä tulee aina ilmoittaa pienkeräysnumero. Sen avulla yleisö saa tiedon, että keräys on ilmoitettu poliisilaitokselle ja keräyksen järjestäjä on sitoutunut noudattamaan lain säännöksiä. "

Pienkeräysnumeroa ei tainnut ainakaan tuossa jutussa olla. Mutta onko kyseessä fanimyynti vai keräys lienee se kysymys. Fanikaupasta löytyi tukipaketti kyllä, mutta tuotteet oli eri.
 
Viestejä
96
Rahankeräykset
Rahankeräykset ovat toimintaa, jossa pyydetään yleisöltä vastikkeettomia rahalahjoituksia. Rahankeräyksiä saa järjestää pääsääntöisesti yleishyödyllisiin tarkoituksiin. Rahankeräyksiin tarvitaan yleensä lupa Poliisihallitukselta.
Pienimuotoisia ja lyhytaikaisia keräyksiä on kuitenkin mahdollista järjestää myös pienkeräyksen muodossa. Pienkeräyksen järjestäminen edellyttää kirjallisen ilmoituksen tekemistä poliisilaitokselle.
 
Viestejä
95
No kyllä tuo sama tuli mieleen minullekin, lähinnä siinä mielessä, että onko virtuaalinen nimilaatta oikeasti myytävä tuote? siellä @Jippo n mainitsemlla sivustolla on myös näin:

"Lahjoituksia pyydettäessä tulee aina ilmoittaa pienkeräysnumero. Sen avulla yleisö saa tiedon, että keräys on ilmoitettu poliisilaitokselle ja keräyksen järjestäjä on sitoutunut noudattamaan lain säännöksiä. "

Pienkeräysnumeroa ei tainnut ainakaan tuossa jutussa olla. Mutta onko kyseessä fanimyynti vai keräys lienee se kysymys. Fanikaupasta löytyi tukipaketti kyllä, mutta tuotteet oli eri.

Eikö tuota ole jo kokeiltu viime vuonna jossain? Saattoi olla eri lajikin kyseessä, mut vastaava tilanne.
 
Viestejä
2,807
PattUn verkkosivuilla on myös sama tukipyyntö. Siinä kerrotaan samat asiat, eli rahaa kerätään myös täysin vastikkeettomasti, koska nimen voi jättää julkaisematta. Kuluttajavirasto ohjeistaa selvästi. Rahankeräysluvan saaminen kestää noin puoli vuotta, pienkeräys (10 000€) ei ratkaise yksistään seuran ongelmia. Toivottavasti PattU on osannut hoitaa muodollisuudet

"Rahankeräyslupa on osoitus keräyksen laillisuudesta

Rahankeräyksen edellytyksenä on, että kerääjä on hakenut rahankeräyslupaa Poliisihallitukselta tai tehnyt poliisilaitokselle ilmoituksen pienkeräyksen järjestämisestä. Laillisen keräyksen tunnistaa lupa- tai pienkeräysnumerosta.

Poliisihallituksen ohjeistuksen mukaan kannattaa aina tarkistaa, onko lahjoituksen pyytäjällä rahankeräyslupaa.

Näillä kysymyksillä voit varmistua rahankeräysluvan laillisuudesta:

  1. Mikä on rahankeräysluvan saajan nimi ja luvan numero?
  2. Milloin ja missä keräys voidaan suorittaa?
  3. Mikä on luvan myöntänyt viranomainen?
  4. Mikä on kerättävien rahojen käyttötarkoitus?
Älä anna rahaa, jos keräyksen asianmukaisuudesta herää pienikin epäilys".
 
Viestejä
732
Kyseessä ei ole rahankeräys. PattU selvästikin myy vastikkeen, eli nimen tauluun. Se on ostajan oma asia jos ei halua vastaanottaa tätä vastiketta. Tässä tapauksessa PattU voi laittaa jokaisen kieltäytyneen kohdalle tauluun "Anonyymi lahjoittaja".

Tämä on täysin verrattavissa seurojen hyväntekeväisyysotteluihin, joissa summalla X saat firman logon julisteeseen joka on esillä stadionilla.
 
Viestejä
1,290
Jälleen tulevat mieleen finaalihuumassa hehkutetut kielikuvat "pesisbuumista" ja "myötätuulessa olevasta pesäpallosta". Samaan aikaan toisaalla yksi seura lähtee vapaaehtoisesti Superpesiksestä Suomensarjaan ja toinen jakelee tilinumeroa pystyäkseen osallistumaan.

Mahtava myötätuuli.
 
Poliisin sivuilta lainattua:

"Onko aineettomien lahjojen myynti rahankeräystä?
Aineettomien lahjojen myynti on rahankeräystä".
 
Viestejä
4,349
Smartumit, miten niiden kanssa? Voisi vaikka heti syöttää summan seuralle sisään.
 
Viestejä
732
Poliisin sivuilta lainattua:

"Onko aineettomien lahjojen myynti rahankeräystä?
Aineettomien lahjojen myynti on rahankeräystä".

Aineeton lahja meinaa semmoista joka annetaan kolmannelle osapuolelle, esimerkiksi Punaiselle Ristille tehty lahjoitus jolla ostetaan ruokaa Afrikkaan.

Yritä nyt lopettaa tuo vänkäys, tee vaikka rikosilmoitus jos et muuten suostu uskomaan.
 
PattU vastaa itse omista kerjäyksistään. Lainaus uudesta rahankeräyslaista:

7 §
Kielletyt järjestämistavat

Kiellettyä on:
.....

3) järjestää rahankeräys siten, että rahan lahjoittajana keräykseen osallistuneelle annetaan muu vastike kuin rahankeräyksen järjestäjän tai keräyksen tunnus, joka on arvoltaan vain vähäinen;
 
Viestejä
96
Jälleen tulevat mieleen finaalihuumassa hehkutetut kielikuvat "pesisbuumista" ja "myötätuulessa olevasta pesäpallosta". Samaan aikaan toisaalla yksi seura lähtee vapaaehtoisesti Superpesiksestä Suomensarjaan ja toinen jakelee tilinumeroa pystyäkseen osallistumaan.

Mahtava myötätuuli.
Jep on pesisbuumi toisilla, jotka pärjää. Urheilu on aina uhkapeliä ja esim. Manse oli yhden palon päässä aivan toisenlaisesta taloustilanteesta. Loppupelien taloudellinen merkitys yleisötuloissa on merkittävä. Pattijoella ei niistä peleistä ole hetkeen nautittu. Yhteistyökumppanitulot ovat todennäköisesti ihan sarjan kärkipää, mutta yleisötulot ovat laskeneet koko ajan. Ruutu myös vie varmasti seuroilta pääsylipputuloja!
 
Viestejä
732
PattU vastaa itse omista kerjäyksistään. Lainaus uudesta rahankeräyslaista:

7 §
Kielletyt järjestämistavat

Kiellettyä on:
.....

3) järjestää rahankeräys siten, että rahan lahjoittajana keräykseen osallistuneelle annetaan muu vastike kuin rahankeräyksen järjestäjän tai keräyksen tunnus, joka on arvoltaan vain vähäinen;

Yritä nyt tajuta että tässä ei ole kyseessä rahankeräys. Kuinka paksusta rautalangasta se pitää vääntää?

Tuolla sun logiikalla myös Lippo rikkoi rahankeräyslakia elokuun hyväntekeväisyysottelussa.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
2,807
Yritä nyt tajuta että tässä ei ole kyseessä rahankeräys. Kuinka paksusta rautalangasta se pitää vääntää?

Tulkinnan tekee viranomainen, et sinä, enkä mikä. Vastike, vastikkeeton....keräys, lahjoitus? Minun osaltani tämä on tässä.
 
Viestejä
732
Tulkinnan tekee viranomainen, et sinä, enkä mikä. Vastike, vastikkeeton....keräys, lahjoitus? Minun osaltani tämä on tässä.

Tuolla sun logiikalla myös Lippo rikkoi rahankeräyslakia elokuun hyväntekeväisyysottelussa. Selvitäpä oliko heillä lupa.
 
Viestejä
732
Hyväntekeväisyysottelu... Ottelutapahtuma.. Oheistuotteet....

Hyväntekeväisyysottelu jossa oli mahdollista lahjoittaa lippupaketti kolmannelle osapuolelle järjestäjän toimesta. Tämä on aineeton lahja. Toki tuossa samalla sai nimen lehtimainokseen, eli siinä saa oikeaa vastinetta rahalle.

Mutta tämä ei mene:

Sekä yksityishenkilöillä että yrityksillä on mahdollisuus osallistua yhteisen hyvän tekemiseen myös yksittäisten hyväntekeväisyyslippujen kautta. 15 euron hintaiset hyväntekeväisyysliput ovat ostettavissa verkkokaupastamme, jonka jälkeen Oulun Lippo välittää ostetut liput Oulun evankelis-luterilaiselle seurakunnalle, joka vastaa lippujen jakamisesta. Lippuja on mahdollista ostaa itsevalittu määrä ja oston tehneiden yksityishenkilöiden tai yritysten nimet julkaistaan Oulun Lipon verkkosivuilla ostajien näin halutessa.

Tuo on pelkästään aineeton lahja, kun ostajalla ei ole missään vaiheessa ollut mahdollisuutta saada lippua itselleen. Verkkosivuilla julkaistua nimeä ei myöskään voida rinnastaa mihinkään arvoon, eli tuossa rikottiin rahankeräyslakia.

Jännä juttu että tämä ei aiheuttanut puoleltasi parranpärinää.
 
Pallo muuntajalle

Yritä nyt tajuta että tässä ei ole kyseessä rahankeräys. Kuinka paksusta rautalangasta se pitää vääntää?
Kun se lain mukaan selvästi on rahankeräys, mikä rautalanka sen muuksi muuttaa?

Eri asia sitten puuttuuko asiaan kukaan.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös