Supervuoro

Pattijoen Urheilijat 2019

Viestejä
161
#61
Juuri näin, kyllähän tässä jo itse kukin hieman ehti Samista innostua, mutta ei vain sitten paukut näin isoon kalaan ihan riittäneet. Vuoden päästä on tarjolla sitten vielä isompaa tai ainakin nuorempaa paluumuuttaja kalaa ja toivotaan että silloin tärppäisi.

Nyt kun siirtomarkkinat ovat taas hieman liikahdelleet ja muiden joukkuueet hahmottuneet niin kyllähän tässä voisi hyvinkin jopa mitallia ensi suvena odotella jos vain se kova kotiuttaja jostain tulisi. Toisaalta jos lehmällä olisi pyörät se olisi maitoauto.
 
Viestejä
161
#64
Lehtiniemi kotiutti loppukaudesta ihan hyvin, olisin pitänyt. Toisaalta voihan olla, että haluaa pelata ulkona, siihen roolin olisi ollut vaikea päästä PattUssa. Salolle tsempit, oli hieno pattumies useamman kauden.

Yhtä pelaajaa "ehkä" vielä haetaan ja semmoinen kuva, että ketään ei välttämättä enää tule. Harmi, kotiutusosasto on tosi kapea. Vapaita superintason pelaajia siihen rooliin on kai enää Sarre, Lukkari ja Järvelä, noista ei esimerkiksi Lehtiniemeä kummosesti parempi ole kyllä mielestäni yksikään.
 
Viestejä
107
#67
Lehtiniemi kotiutti loppukaudesta ihan hyvin, olisin pitänyt. Toisaalta voihan olla, että haluaa pelata ulkona, siihen roolin olisi ollut vaikea päästä PattUssa. Salolle tsempit, oli hieno pattumies useamman kauden.

Yhtä pelaajaa "ehkä" vielä haetaan ja semmoinen kuva, että ketään ei välttämättä enää tule. Harmi, kotiutusosasto on tosi kapea. Vapaita superintason pelaajia siihen rooliin on kai enää Sarre, Lukkari ja Järvelä, noista ei esimerkiksi Lehtiniemeä kummosesti parempi ole kyllä mielestäni yksikään.
Keski-Koukkari Kossusta tulossa.....
 
Viestejä
20
#68
En ole tuota Keski-Koukkari -huhua aiemmin kuullut, joten todenperäisyyttä en osaa arvioida.

Olisi kuitenkin profiililtaan minua miellyttävä hankinta: nuori, kehittyvä ja lyöntimies. Oma juniorituotanto on heikkoa, joten noita lahjakkaita nuoria pitää uskaltaa hankkia muualta, sitouttaa Raahen seudulle ja kasvattaa pelimiehiksi, jos joukkueen jatkuvuus aiotaan turvata.
 
Viestejä
156
#71
Kovalyöntinen kaveri, jossa on varmaan kehittymispotentiaalia tulla hyväksi jokeriksi. Ulkopeliin osallistuminen vaatii kehon muokkaamista liikkuvammaksi. Etenemistaidot puutteelliset. Tässä minun arvioni parin pelin perusteella viime kesältä.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
161
#74
Hieno hankinta, hyvä hankinta, mukava hankinta. Nykyisillä resursseilla nämä ovat vaan niitä hankintoja mihin täytyy "tyytyä" ja tästä on vieläpä erityisen hyvä kutina, tästä meille oma Patrik Wahlsten? Tilannetta Juuso saa varmasti, koska sisäpelin vahvuus lienee juuri tilanteiden teko ainakin pomppualustoilla. Missään ei mainittu sopimuksen kestoa, joten taitaa olla vain vuoden sopimus.

Joukkue on valmis ja paperilla porukka on pelaajiston osalta suuriinpiirtein viime kesän tasoa. Kova luotto, että pelinjohtaja puolella tapahtunut muutos on positivinen ja voidaan taistella jopa kotiedusta. Seuraavaksi sitten kausikorttia hommaamaan, parin kk:n päästä jo hallissa lätkitään :p
 
#75
Joukkue on valmis ja paperilla porukka on pelaajiston osalta suuriinpiirtein viime kesän tasoa. Kova luotto, että pelinjohtaja puolella tapahtunut muutos on positivinen ja voidaan taistella jopa kotiedusta.
Eli joukkue samaa tasoa, mutta ens vuonna uskot neljännen sijan olevan mahdollinen runkosarjassa? Onhan se tietty hyvä että uskoa löytyy. Itse veikkaan että sijoitus on 6-8 jos kausi menee odotusten mukaisesti.
 
#78
Niin, perustuen siis uuteen pelinjohtajaan. Tuossa on vahvistuttu roimasti.
Selvää kait on vain muutos. Jussi tuo muutosta Raahelaiseen näkemykseen huippupesäpallosta Vimpelistä ja Sami-Petteri Kivimäen akatemiasta. Se miten opit osuvat ja uppoavat nähdään kesällä. Itse pelinjohtamiseen Jussi varmaan panostaa henkilökohtaisesti niin paljon, että siitä ei homma kiinni jää. Pelaaja puolella Matikka, Salmela ja Keski-Koukkari kaikki uusien haasteiden edessä, muuta Juhannuksen seuduilla olemme viissampia nyt posittiivisin odotuksin.
 
Ylös