Supervuoro Verkkolehti »

Palkkakatto?

Viestejä
107
Minunkin mielestä lisenssiehtoja tulee tiukentaa. Leima lisenssiin tarkoittaa mielestäni sitä, että "liitto" uskoo seuran selviävän läpi tulevan kauden pelaajien, olosuhteiden, valmennuksen ja talouden suhteen. Kun lisenssin on saanut käytännössä jokainen hakija niin vähän liian väljää on. Mielestäni lisenssin pitäisi ohjata entistä parempaan. Kun seurat parantavat valmennusta ja olosuhteita, seura satsaa kumppanimyyntiin ja ottelutapahtumaan niin laji etenee ja vahvistuu paremmin toimivien seurojen myötä. Jotenkin lisenssistä pitäisi saada palkitsemisjärjestelmä nykyisen löysän rangaistusjärjestelmän sijaan.

Pelaajakohtainen palkkakatto? Johtaisiko enenevään kikkailuun ulkopuolisesta rahoituksesta? Minusta nämä ulkopuoliset rahoitukset ovat ok ja enempikin loistava kuin huono homma. Luonnollisesti "rannilaraha" aiheuttaa kateutta siellä missä kykyä hankkia vastaavaa ei ole. Jos palkkakattoon mentäisiin olisi ehdottomasti pysyttävä seurakohtaisessa katossa. Luulisi tuollaisen "seuraikonin" rahoittaminen ulkopuolisella taholla olevan mahdollista joka paikkakunnalla jos ikoni on oikeasti paikkakunnalle tärkeä.

Kansainvälisten ammattilaissarjojen vertaaminen kotimaiseen amatöörisarjaan on minustakin turhaa.

Lopuksi: Jos toiminnassa ei muuta mitään on turha odottaa uudenlaista lopputulosta.

Entäs ne seurat joiden nimi on protestilistalla ja esim. joitakin 10k€ rästissä, kuuluuko niiden saada lisenssi?
Onko silloin taloudelliset edellytykset toimia? Käsitelläänkö kaikkia seuroja tasapuolisesti täälaisessa tilanteessa?
 
Viestejä
958
Minusta palkkakatto voisi olla joukkuekohtainen ja tarkoittaen siis että joukkueen pelaajapalkkojen summalla olisi katto. Se voisi olla vaikka joukkueen edellisen kauden pääsylipputulot, enempää pesäpallolla ei tarvitsekaan ansaita. Kaikilla muilla tuloilla voisi pyörittää seuran muuta toimintaa.
Ainakin homma tervehtyisi pikku hiljaa.
 
Viestejä
918
Minusta palkkakatto voisi olla joukkuekohtainen ja tarkoittaen siis että joukkueen pelaajapalkkojen summalla olisi katto. Se voisi olla vaikka joukkueen edellisen kauden pääsylipputulot, enempää pesäpallolla ei tarvitsekaan ansaita. Kaikilla muilla tuloilla voisi pyörittää seuran muuta toimintaa.
Ainakin homma tervehtyisi pikku hiljaa.
Päästäsiin samalla näistä pikkuseuroista eroon kun vain isot seurat ketkä vetää jengiä lehtereille voisi oikeasti maksaa jotain palkkaa pelaamisesta.

edit: tämä tietysti sarkasmia vaikka hymiö puuttuukin perästä
 
Viestejä
958
Päästäsiin samalla näistä pikkuseuroista eroon kun vain isot seurat ketkä vetää jengiä lehtereille voisi oikeasti maksaa jotain palkkaa pelaamisesta.

edit: tämä tietysti sarkasmia vaikka hymiö puuttuukin perästä
Vaikka tuo nyt tietysti on sarkasmia niin sarkasmittomasti totean etten usko että samalla päästäisiin eroon pikkuseuroista vaan tuotaisiin esille se realismi millaisia palkkoja lajissa voidaan maksaa suhteutettuna lajin suosioon.

Lajin parissa on paljon talousvaikeuksia ja velkaantuneita pesäpalloseuroja, niistä asioista olisi hyvä päästä eroon. Noin suunnilleen, joukkueessa on saman verran pelaajia kuin runkosarjassa on kotiotteluita. Jolloin pelaajalle voitaisiin maksaa keskimäärin yhden kotiottelun lipputulojen summa. Tämä tuskin toteutuu yhdessäkään Superin seurassa jolloin paineet ovat kovat sponsorituloille. Niitäkin toki saadaan ja hyvä niin, nämä rahat voitaisiin ikäänkuin korvamerkitä kattamaan muita seuran kuluja. Jää niihin muihin kuluihin toki palkkakulujakin, eivät pelaajat ole ainoa porukka joka saa palkkaa. Ja jos kauden loppussa voidaan todeta että pluspuolelle jäätiin niin sitten ainakin tietty osuus plussasta voitaisiin jakaa pelaajille bonuksena.

En edes kuvittele että edellä kirjoittamani on mikään selkeä ohjenuora ja varmasti me kaikki tämän foorumin kirjoittelijat olemme sitä mieltä että pelaajille kuuluu hyvä korvaus pelaamisestaan mutta silti.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös