Supervuoro Verkkolehti »

Pöytyän Urheilijat 2017

Lapalaaka

Vs: Pöytyän Urheilijat 2017

Pöytyän selviytyminen nousukarsintoihin on ollut mielestäni Haminan nousun ohella ykkösen kauden ehdoton piristys. Olen nähnyt PöU:n pelaavan kahden kauden aikana kahdesti ja molemmilla kerroilla joukkue jätti itsestään positiivisen kuvan.
En ole muistaakseni koskaan käynyt Pöytyällä enkä tunne paikkakunnan olosuhteita. Kunnassa näyttää olevan 8500 asukasta, joten pesispaikkakuntana Pöytyä ei ole ollenkaan pienimmästä päästä. Muistetaan, että Koskenkorvan kylässä on reilut 2000 asukasta ja Vimpelin kunnassa rapiat 3000. Puhumattakaan runsaan 1000 asukkaan Halsuasta, jonka kotikentällä Käpylässä oli viime kesänä Vimpelin matsissa yli 2000 katsojaa. Yli 2000 veti vanha kunnon Halsuan Toivokin parhaimmillaan 60-luvulla SM-sarjaotteluun.
Eli 8500 asukkaan Pöytyällä voisi ainakin ulkopuolisen silmin odottaa hieman enemmän kuin vajaat 500 katsojaa pleijjareihin Tamperetta vastaan.
Alkaisin pr-työn siitä, että PöU houkuttelisi aluksi oman seuran jäseniä - joita on PöU:n nettisivun mukaan yli 1000 - Kumilan kentän reunamille.
Ehkäpä seurassa kaikki muiden lajien harrastajat eivät katso suopeasti pesisksen menoa. Tämä on ollut aikaisemmin yleisseuran vitsaus muun muassa Siilinjärven Ponnistuksessa eli nykyisessä SiiPessä ja Kiteen Urheilijoissa eli nykyisessä KiPassa.
Toivotaan, että PöU saa Oulun Lippoa vastaan tuekseen ainakin 700-800 katsojaa. Eli luulisi olevan ylivoimainen tavoite, kun naapurissa on Loimaa, jossa 80-luvulla oli parhaissa ykkösen peleisessä yli 2000 katsojaa. SM-sarjassa porukkaa taisi olla parhaimmilaan yli 3000. Eikä Loimaallakaan ole kuin 16000 asukasta.
Toivon hartaasti, että Lippo tai mikä tämän oululaisseuran virallinen nimi nykyään onkaan, lähtee PöU:n saattelemana superista.
 
Viestejä
2,627
Vs: Pöytyän Urheilijat 2017

Kannattaa nyt muistaa, että Pöytyällä on noin "paljon" asukkaita parista kuntaliitoksesta johtuen. Vanhan Pöytyän alueella ei taida olla kuin korkeintaan puolet tuosta, mikä toki sekin on enemmän kuin esimerkiksi Vimpelissä. Jos näitä nyt siis ylipäänsä kannattaa lähteä pohtimaan kuntien väkilukujen kautta.
 
Vieras

Vs: Pöytyän Urheilijat 2017

Urheilun suola on yllätyksellisyys.
Pöytyä ansaitsi karsintapaikkansa suoralla 3-0 voitolla ennakkosuosikki Mansesta.
Antakaa poikien pelata ja kenties jopa yllättää uudelleen, nyt tämä Oulun Lipon "uusin versio".
Tsemppiä Pöytyä.
 
Viestejä
403
Vs: Pöytyän Urheilijat 2017

Pöytyällä oli 3800 asukasta ennen kuntaliitoksia ja Kumilan/Kaulanperän kylässä jossa pelataan on n.500-700 askukasta (vrt Koskenkorvan kylä). Toki vanha Karinaisten kuntakin on lähempänä kenttää kuin Pöytyän vanha kuntakeskus.
 
Kauko

Vs: Pöytyän Urheilijat 2017

pelinhenki sanoi:
Kauko sanoi:
Pöytyän pelaajista puolet (Riikonen, Lepola, Pomell, Iivonen ja Jaakkolan veljekset) tulee Loimaalta, samoin noin puolet katsojista Kymppikatto-areenalla.
Pöytyäläiset Julin ja Pauna muodostavat sarjan parhaan etenijäkaksikon. Sen jälkeen tulevat Loimaan miehet rakentamaan tilanteen ja lyömään äijät kotiin. Loppuporukka kopittelee.
Ei ole Pöytyällä taloudellisia edellytyksiä Superin paikan vastaanottamiseen, mutta nähdäänpä edes kerran Lipon verran Superin taitoa Pöytyälläkin.

Pöytyän pelaajista jotka tällä kaudella ovat olleet numerolla mukana löytyy 7 Pöytyän miestä 6 Loimaalta ja 6 muualta, tämä ei ole fakta mutta laskin joukkueen sivuilta ja lisäsin Pasurin joka on pari peliä pelannut ja on ihan perus pöytyäläinen.

Laskin pelaajien kotipaikkojen/kasvattajaseurojen tilanteen sen mukaan, mikä olisi se dream team, jolla Pöytyä pyrki pelaamaan aina, kun vain mahdollista. Silloin kuuden loimaalaisen lisäksi kokoonpanoon mahtuvat muut kuusi pelaajaa ovat:
Sieppari Erik Lahti (Hyvinkää)
Kakkosvahti Valtteri Virtanen (Hyvinkää)
Kakkospolttaja Waltteri Hämäläinen (Hyvinkää/Kuopio)
Kolmoskoppari Roni Wahl (Jokioinen)
Ykkösvahti Niko Julin (Pöytyä)
Kakkoskoppari Mikko Pauna (Pöytyä)

Muut olivat ns. pakon edessä pelaamaan päässeitä.
 
Hutilaukaus

Mutta täytyy ottaa huomioon että myös pelaajat ketkä "pakon edessä" päässeet pelaamaan ovat hoitaneet tonttinsa hyvin tai ei joukkue olisi tällä hetkellä karsinnoissa päästä superiin.
 
Tietoa on

Vs: Pöytyän Urheilijat 2017

Pöytyällä hieno tapahtuma sunnuntaina. Naisten ottelussa 328 katsojaa, kun nuori joukkue nousi Ykköspesikseen. Miesten ottelussa Oulu näytti kaapin paikan ja sarjojen välisen tasoeron. Yleisöä oli paikalla lähes 1000 (980), joka on todella kova määrä Varsinais-Suomessa pelatussa pesäpallo-ottelussa!
 
vieras

Vs: Pöytyän Urheilijat 2017

>Yleisöä oli paikalla lähes 1000 (980)

Taisi olla etupäässä seisomapaikkoja tarjolla, vai oliko lisäkatsomoita ujutettu jonnekin metsikön sekaan?
 
Tietoa on

Vs: Pöytyän Urheilijat 2017

4 lisäkatsomoa ja paria Baja-majaa oli paikalla, istumapaikkoja vähän yli 700 hengelle. Loput seisoivat ja iso osa istui kakkospuolen nurmikolla :)
 
Pera

Vs: Pöytyän Urheilijat 2017

Tuolla lukkarilla pöytyä antaa tasoitusta muille joukkueille aivan liikaa.Oulu käytti surutta hyväkseen lukkarin huonoa heittokättä ja pelaajat kärkkyivät vaihtotilanteessa todella pitkälle.
 
Vieras

Vs: Pöytyän Urheilijat 2017

Iso oli tasoero Oulun eduksi!
Sympatiat kuitenkin Pöytyälle!
 
Pöytyä

Vs: Pöytyän Urheilijat 2017

Pöytyällä nuori lukkari, jolla fysiikka ei vielä riitä. Pöytyä näytti kuitenkin, että mahdollisuuksia nousuun on ensi kaudella. Linja toimii hienosti. Uusia pelaajia pitäisi löytyä taka- ja etukentälle. Kakkoskoppariksi joku, jolla käsi riittää tappamaan etenijöitä. Samoin etukentälle pitää löytyä varmempia ja riuskakätisempiä pelaajia.
Mutta joukkueessa on potentiaalia ja jossain täällä sanottiin, että Pöytyällä on taloudellisesti alueen parhaat resurssit lisätä panostuksia joukkueeseen. Hyvillä mielin voi odottaa ensi kautta ja kiittää pelaajia tästä kaudesta.
Ensi kaudella tavataan jälleen.
 
Vee

Viestejä
10
Vs: Pöytyän Urheilijat 2017

Onnittelut lähes täydellisestä kaudesta joukkueelle, joukkueenjohdolle, taustahenkilöille ja faneille. Tällä kaudella pelinjohtaja JP Niittymäki sai kaiken ulos joukkueesta. Mitään ei jäänyt varastoon vaan joukkue ylisuoritti läpi kauden. Runkosarjassa ei tullut viime kauden tapaista mahalaskua missään vaiheessa, eikä yksittäinen tappio saanut negatiivista kaaosta aikaan. Totta kai, kausi olisi ollut hieno päättää voittoon, mutta Lippo oli karsinnoissa selvästi parempi. Siihen ei enää PöU:n rahkeet riittäneet. Pöytyä on nyt vakiinnuttanut paikkansa Ykköspesiksessä. Kolmen kauden aikana se on aina parantanut edellisen vuoden sijoitustaan ja noussut sarjan eliittiin hiljaa kiiruhtaen. Seuraava työmaa Kallion Paavolla on rakentaa jatkuvuutta ja naulata mitä pikimmin avainpelaajien kanssa sopparit. Pöytyä on osoittanut, että urheilullisesti se pystyy tarjoamaan menestyvän joukkueen, mutta sijainti jarruttaa uusien pelaajien rekrytointia. Työ- ja opsikelupaikkojen saanti Pöytyän alueelta on vaikeaa, pitää kääntyä Turun suuntaan. Pelinjohto menee uusiksi, mutta muuten seurataan innolla, mitä Kallio saa kasaan.
 
Missä

Vs: Pöytyän Urheilijat 2017

Pöytyä sanoi:
Pöytyällä nuori lukkari, jolla fysiikka ei vielä riitä. Pöytyä näytti kuitenkin, että mahdollisuuksia nousuun on ensi kaudella. Linja toimii hienosti. Uusia pelaajia pitäisi löytyä taka- ja etukentälle. Kakkoskoppariksi joku, jolla käsi riittää tappamaan etenijöitä. Samoin etukentälle pitää löytyä varmempia ja riuskakätisempiä pelaajia.
Mutta joukkueessa on potentiaalia ja jossain täällä sanottiin, että Pöytyällä on taloudellisesti alueen parhaat resurssit lisätä panostuksia joukkueeseen. Hyvillä mielin voi odottaa ensi kautta ja kiittää pelaajia tästä kaudesta.
Ensi kaudella tavataan jälleen.

Miksi Sami Virto pelasi vain 4 peliä?
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös