Supervuoro Verkkolehti »

Oulun Lippo Pesis 2015

Viestejä
352
Nyt on nousijat ja putoajat ykkösessä selvillä ja kausi on Liponkin puolesta "läpsytelty". Kieltämättä oli vähän haastava lähteä katsomaan tällä kaudella Lipon pelejä, kun nyt oli kasassa vain "keskinkertainen" joukkue. Mutta erittäin järkevä päätös oli vetää tämä kausi nuorella joukkueella. Mutjoo pelihän oli oikeinkin viihdyttävää katsottavaa välillä. Yleisöäkin oli tosi mukavasti kotipeleissä siihen nähden,ettei pelattu kärkisijoituksista. Sisäpelissä Iiro Haimi, Petrus Puputti ja Matti Korhonen erottui aika selkeästi joukkueesta. Ulkopeli nyt ei ollut kovin kummoista, tosin kyllähän Olli Siriviö ja Riku Manninen oli taas erinomaisia ulkopelissä. Myös Jake Kilpeläinen oli totutun varma, joskin loppukaudesta mies seisoskeli vaihtotilanteissa tuossa etukentällä :D Taisi yhden palon siitä jossain pelissä tehdä. Mieleen jäi myös Kempeleessä pelattu Tämä taas kertoo siitä, että rosteri oli todella kapea ja siihenkin nähden kuudes sija oli todella hyvä suoritus. Jos ja jos kun olisi ollut kolmen pisteen voittoja vaikka 5 kappaletta enemmän, niin sitähän oltaisiin menty ylempiin pudotuspeleihin.

Jaahas Mikko Hylkilä ei jatka KPL:ssä, onko tässä Lipon uusi pelinjohtaja? Mun mielestä tuo pelinjohtoasia olis myös hyvä laittaa kuntoon useammaksi vuodeksi. Lähinnä siksi tulee Mikko hylkilä mieleen,että mies kuitenkin pohjois-pohjanmaalta kotoisin ja velipoika Markku on Lippo Junioreiden toiminnanjohtaja.
 

JaJa PöU

Vs: Oulun Lippo Pesis 2015

Niin kaikki nousijat eivät ole selvillä JaJa-PöU ottelupari ratkeaa ensi lauantaina, ellet tiedä tulosta etukäteen...
 
Viestejä
352
Vs: Oulun Lippo Pesis 2015

JaJa PöU sanoi:
Niin kaikki nousijat eivät ole selvillä JaJa-PöU ottelupari ratkeaa ensi lauantaina, ellet tiedä tulosta etukäteen...

No sanotaan vaikka, että Jalasjärvi nousee ykköseen Janne Rauhalan huikean lyöntipelin johdosta. Yleisöä pelissä tulee olemaan 461 ja loppuillasta Jalasjärven pelaajien keskimääräinen promillelukema on veressä 0,3-1,1 välissä.
 

jonne

Vs: Oulun Lippo Pesis 2015

Lippo 2015?? eikös niillä ole vielä maksettavia palkkoja tietyillä pelaajille vuodesta 2014. palkkaturvako???
 
Viestejä
3,478
Vs: Oulun Lippo Pesis 2015

flashgordon sanoi:
JaJa PöU sanoi:
Niin kaikki nousijat eivät ole selvillä JaJa-PöU ottelupari ratkeaa ensi lauantaina, ellet tiedä tulosta etukäteen...

No sanotaan vaikka, että Jalasjärvi nousee ykköseen Janne Rauhalan huikean lyöntipelin johdosta. Yleisöä pelissä tulee olemaan 461 ja loppuillasta Jalasjärven pelaajien keskimääräinen promillelukema on veressä 0,3-1,1 välissä.

Aika hillittyä juhlimista?! Nousu sentäs kyseessä (ehkä) ja kauden päätös. Jos jopa laillisen ajokunnon raja-arvoilla mennään ;) Uskovaista sakkia vai? Eiks toi pitäs olla 1,8 - 3,0 jo loppuillasta!! :D
 

Observer

Vs: Oulun Lippo Pesis 2015

Paluumuuttajia ja omia kasvatteja Lippoon?

http://www.urheilulehti.fi/lisaa-lajeja/pesapallo/oulun-hurjien-suunnitelmien-takana-kolisee-pysyvatko-kaikki-seurat-edes-pysty
 
Viestejä
522
Vs: Oulun Lippo Pesis 2015

Mielenkiintoisia vahvistuksia on Lipolla tähtäimessä. Huuskonen olisi todella kova lukkari ykköseen ja nostaisi Lipon odotuksia kovasti.
Mikähän on muuten Manne Meriläisen tilanne? Hän on kuulemma kertonut että jos Liposta soitetaan ja pyydetään mukaan niin hän ei kieltäydy. Varmaan Mannea kiinnostaisi toteuttaa monivuotinen unelmansa eli nostaa Lippo Superiin. Varsinkin kun viime syksy aivan varmasti korpeaa miestä vieläkin. Kysymys kuuluukin mahtuisiko Manne enää Lipon rosteriin?
 
Viestejä
352
Vs: Oulun Lippo Pesis 2015

Kyllähän Huuskosen johdolla ulkopeli saadaan takuulla pitäväksi. Ei ole Lipolla ollut aikoihin lukkaria, joka on myös fyysisesti hyvä lukkari. Esim Heinikainen oli taktisesti hyvä lukkari, mutta näppien haku ja heittokäsi ei olleet kummoisia. Manne taas ei kerennyt juurikaan loukkaantumisten takia lukkarina pelata. Josella oli hyvä tolppa, mutta ei puhettakaan näpyjen hakemisesta.

Jos Manne lähtis mukaan Lippoon, niin paikka olis kopparina tai sitten toisena kotiuttajajokerina. Itse näkisin, että Sirviön Opa on varma valinta kakkoskoppariksi. Ilolla ottasin Mannen kyllä joukkueeseen mukaan, ihan jo pelkästään tuuletusten takia. Ja kyllähän Manne osaa sen pallon sirvauttaa väliin aina yhtä nätisti. Kun saisi sellaisen saman hengen, kuin oli Lipossa kaudella 2012, niin sillon on hyvä pelata.
 
Viestejä
1,230
Vs: Oulun Lippo Pesis 2015

Kyllä Arfmanni arpoo kaikkia nimiä. Hylsy kait toteutuu ja nimi jota ei ole mainittu on Joonas Hiirikoski.
 

JaJa PöU

Vs: Oulun Lippo Pesis 2015

Ei ollut flasgortonista ennustajaksi Pöytyä ykköseen ensi kaudeksi.
 
Viestejä
3,478
Vs: Oulun Lippo Pesis 2015

Mut veikkaan että romilleja on siltikin, toki kuten sanoin, ennustettua 0.3 - 1.0 reilusti enemmän! Ja se oikein ☺
 
Viestejä
352
Vs: Oulun Lippo Pesis 2015

Tikka sanoi:
Mut veikkaan että romilleja on siltikin, toki kuten sanoin, ennustettua 0.3 - 1.0 reilusti enemmän! Ja se oikein ☺
Joo tuskin kukaa nyt on jäänyt yhteen tai kahteen olsaan, sentään nousu ykköseen niin ei sitä noin pienillä promilleilla juhlita :D

Mutta joo Lippo saa Hylsystä hyvän pelinjohtajan. Jose hoiti myös mun mielestä homman myös ihan hyvin, mutta ehkä Hylsy vie vielä vaatimustason ihan uudelle tasolle. Periaatteessa pelin pitää olla pitkin kautta kunnossa, jokainen runkosarjan peli on omalla tavallaan yksi playoff ottelu. Kurinalaiseti pitää pelata joka jakso. Runkosarjan voittoon on yleensä riittänyt noin 45 pistettä alle tai vähän päälle.
 
Viestejä
352
Vs: Oulun Lippo Pesis 2015

http://yle.fi/uutiset/lipolle_kovia_vahvistuksia_-_tavoitteena_nousu_superpesikseen/7482030?origin=rss

Tämä Ylen uutinen oli ehkäpä vähän kattavampi, entä Kalevan julkaisema, tosin Ylen uutisessa ei mainittu Joonas Hiirikoskea. Lipon sivuilla ei ole sen tarkemmin eritelty, että kenellä muilla on sopimus. Varmaan huomisessa Kalevassa kerrotaan tarkemmin että mikä buuki on menossa. Olen kyllä satavarma, että Burtsi Vihtkarilla on myös sopimus Lippoon. Lokakuun alkuun mennessä jos joukkue on kasassa, niin silloin ollaan erinomaisesti aikataulullisesti saatu joukkue kasaan. Kyllähän tuo mieltä lämmittää, että Illukin saatiin takasin. Joonas Hiirikoski on erityisesti ulkopelin osaaja ja ompahan mies ollut Nurmon Jymyn kapteenina. Varmasti tullee pelaamaan jompaa kumpaa polttajan roolia.
 
Viestejä
11,762
Vs: Oulun Lippo Pesis 2015

Tuossa jutussa mainitaan myös Lipon ensi vuoden budjetti eli 250 k€ yleensähän Lippo ei ole paljoa budjetistaan ainakaan kausiennakkoon puhunut.
 
Viestejä
352
Vs: Oulun Lippo Pesis 2015

Kaptah sanoi:
Hylkilän kahden vuoden pelinjohtaja projekti Seinäjoella päättyi eilen pronssijuhliin. Ehkä ensi kausi päättyy sitten nousujuhliin?
Kyllä päättyy. Pitkästä aikaa saadaan kunnolla ammattimaisuutta pelinjohtoon ja valmennukseen. Varmaan Hylsy laittaa äijät kovaan treeniin, koska tosiaan joka jakso ja joka piste vie lähemmäs sarjanousua. Tosiaan tosta ylen uutisesta pari poimintaa, eli nimi muuttuu takaisin Oulun Lipoksi. Toinen asia on tuo budjetin ilmoittamien, mitä Lippo ei ole joka vuosi edes kausiennakoissa ilmoittanut. Urheilutoimittaja Joonas Hentiläkin oli twiitannut, että on istunut monenmoisissa Lipon infoissa viime vuosina, mutta nyt näkyy Lipossa tekemisen meininki.
 
Viestejä
1,848
Vs: Oulun Lippo Pesis 2015

Kyllähän Oulun seudulle Superin paikka kuuluu ja se on mielestäni erittäinkin toivottavaa. Hylsyn kontakteilla varmaan Hiirikoski Lippoon, toivottavasti ei kuitenkaan JJ:n A-pojista kukaan ainakaan pitemmäksi aikaa. Onneksi noita tärkeimpiä soppareita tehtiin jo keväällä.
 
Viestejä
352
Vs: Oulun Lippo Pesis 2015

Niin muut sopimukset Kalevan mukaan ovat Akseli Wiik, Aki Toikka, Jere Viitasalo,Jouko Rautio, Tapani Piri, Jani Pylkkä ja Olli Sirviö.
Tulevan kauden kopparipari lienee siis Jani Pylkkä 3K ja Olli Sirviö 2K. Olli Sirviötä voidaan pitää ykköspesiksen parhaimpana kakkoskopparina ja Jani Pylkkä pelasi erinomaisen kauden niin sisällä kuin ulkona. Heittokäsi on hurja ja on todella ulottuva pelaaja. Illu ottaa paikan pesävahtina ja Hiirikoski polttolinjasta. Eli pari linjapelaajaa ja hyvät etumiehet (Järvelä, Manninen). niin ulkopeli on kasassa. Toki jos parempiakin olis tarjolla niin mikäs siinä.

Tärkeintä kuitenkin taitaa olla tuo reenaamisen muuttaminen. Hylkilän mukaan lähtökohtana on se, että kentällä on 12 fyysisesti huippukunnossa olevaa urheilijaa. Aiempina kausina ei ilmeisesti ole harjoittelukulttuuri ollut superin tasoa ainakaan :D Tosin eipä se sitä ole ollut kenelläkään ykkösen jengillä.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös