Supervuoro Verkkolehti »

Oulun Lippo 2020

Viestejä
30
Anteeksi, keskeytän pienen kapinanne, voitte jatkaa sitä heti tämän jälkeen. Tämä voikin olla viimeinen, koska ylläpito...

On fakta että Lipon hallituksesta on porukkaa häipynyt. Sekin on fakta että Lipolle iski trattoja päälle ja Lippo yritti vaieta asiasta. Asia tuli kuitenkin hyvin pian julkisuuteen. Julkisuuteen tuli myös Lähteenmäki, myöhässä, kun vahinko oli jo tapahtunut. Nämä ovat faktoja, ei perättömiä huhuja. Tratoista kirjoitti myös sanomalehti Kaleva. Kun tänne keskustelupalstalle joku päivittää jotain, esim. jonkin seuran hallituksesta, se ei välttämättä tee asiasta virallista.

Faktoja siis tulee ilmi ja tietenkin niitä täällä kommentoidaan. Mutta kuinka käy? Yhtäkkiä kommentoijat ovat pahoja, ilkeiden huhujen levittäjiä. Sitten ylläpito reagoi turkkilais-kiinalais-pohjoiskorealaiseen tyyliin ja vaientaa kommentoijat. Näin ylläpitokin liittyy Lipon linjoille, missä mieluusti vaietaan hankalista asioista, lakaistaan maton alle (sitten niihin ollaan vähän väliä kompuroimassa). Ei muiden seurojen palstoilla tällaiseen vaientamiseen pyritä. Onkin vaikea ohittaa mielikuvaa siitä, kuinka niin Lipon, sen tekemisten pääkommentoijan kuin myös ylläpidon stringien saumat hankaa aina ikävästä paikasta. Moni kommentoija varmasti haluaisi ymmärtää em. tahoja mutta vaikeaksi nämä sen tekevät. Ihmetystä ei vähennä ylläpidon mannerheimiläinen tapa pyllistellä Lipolle.

Hauskaa ja viihdyttävää se toki on kun Lipon oma kommentaattori vetää herneet nenään ja alkaa hirveä kieltäminen, puolustelu ja toisten kommentoijien haukkuminen - siis kunnon itkupotkuraivarit. Kirsikaksi kakun päälle Lipon puheenjohtaja sortuu selittelyyn, ei tosin ensimmäistä kertaa, tuskin viimeistä. Toivottavasti mikään oikea pesisseura ei tällaiseen alennu. Ainakaan vielä ei näin ole tapahtunut.

Uskon ja vaikuttaakin siltä että pankkilainavetoinen seura on todella raskas vetää.

Nimimerkki Ukko Halla mainostaa, että hän puhuu vain faktaa. Suurin osa hänen esille nostamista asioista pitää paikkansa, mutta niissä on myös vääriä tietoja. Esimerkiksi, Lipolla ei ole puheenjohtajaa. Läpilyönti Oy:llä on hallituksen puheenjohtaja. Jos tarkoitat kyseistä henkilöä, niin hän ei ole koskaan antanut julkisuuteen yhtään lausuntoa Lipon asioista eli väittämäsi selittelystä on suora vale! Yritä pysyä faktoissa!
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
55

Voipi olla että Kekikin voi joutua turvautumaan ulkopuoliseen rahoitukseen kun Vihtkarin keissistä tulee tuomio oikeudessa. Sitä pompsia ei kekin kassasta makseta, eikä kilometrikorvauksina.
 
Viestejä
26
Nimimerkki Ukko Halla mainostaa, että hän puhuu vain faktaa. Suurin osa hänen esille nostamista asioista pitää paikkansa, mutta niissä on myös vääriä tietoja. Esimerkiksi, Lipolla ei ole puheenjohtajaa. Läpilyönti Oy:llä on hallituksen puheenjohtaja. Jos tarkoitat kyseistä henkilöä, niin hän ei ole koskaan antanut julkisuuteen yhtään lausuntoa Lipon asioista eli väittämäsi selittelystä on suora vale! Yritä pysyä faktoissa!
Alkaa kuulostamaan, että Observer ja Lähteenmäki ovat yksi ja sama henkilö. Menee nimittäin sen luokan saiverteluksi. Toki näin toimitaan, kun ei muuta sanottavaa ole, kun osutaan ns arkaan paikkaan.

Muiden seurojen johtoporras ei selittele asioita keskustelupalstalla, joko siihen ei ole tarvetta tai sitte he luottavat omaan projektiin. Nyt kun tälle linjalle on lähdetty niin perääntyäkään ei voi, siinä näyttäisi jälleen entistä hölmömmältä. Näissäkin asioissa voisi konsultoida Sotkamoa, sillä tässäkin näytetään olevan vielä lasten kengissä.

Sääli myös sinänsä, että palstalla sallitaan vain "oikeat" tiedot ja faktat. Mutta eiköhän nämä Lähteenmäen purkauksetkin kerro jotain siitä, miten seuraa johdetaan. Mutta sitähän täällä ei saa kritisoida.
 
Viestejä
1,822
Lipon yleisökeskiarvo ykköspesiksessä oli vuonna 2019 ihan hyvä, 873 katsojaa.
Kekin yleisökeskiarvo superissa oli 1105 katsojaa.
Ottelussa Oulu vs Tampere 19.7.2019 oli lähes 3800 katsojaa. Oli siellä varmaan jokunen maksavakin katsoja, mutta ilmaiseksi pääsivät Kaleva-lehden tilaajat, kaikki pesisleiriläiset valmentajineen ja huoltajineen sekä tietysti kaikki muut toimijat, jotka pääsevät vakiosti ilman maksua peliin kuin peliin (tuomarikorttilaiset, lehdistö, yms.) Taisi olla Lipon ainoa ottelu viime kaudella, missä katsojamäärä oli nelinumeroinen. Toki se nosti yleisökeskiarvoa, mutta ei lihottanut pääsymaksuilla seuran kukkaroa.:unsure:
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
3,179
Höpö höpö shake. Sinua vähän kuljetan kölin alta. Et sä siihen kuole. :cool:

Pesäpallo kuuluu Ouluun.

Kaikille on tullut kyllä selväksi, että sä et pysty kuljettamaan ketään, varsinkaan mua. Mutta annetaan sulle oikeus uskotella niin. :D Ei noilla näytöillä taideta rakentaa ruusuista tulevaisuutta Oulun pesäpalloon. Teot ratkaisee, ei puheet eikä kikkailu. Kansan muisti on pitkä - myös pesiskansan.
 
Viestejä
2,807
Ottelussa Oulu vs Tampere 19.7.2019 oli lähes 3800 katsojaa. Oli siellä varmaan jokunen maksavakin katsoja, mutta ilmaiseksi pääsivät Kaleva-lehden tilaajat, kaikki pesisleiriläiset valmentajineen ja huoltajineen sekä tietysti kaikki muut toimijat, jotka pääsevät vakiosti ilman maksua peliin kuin peliin (tuomarikorttilaiset, lehdistö, yms.) Taisi olla Lipon ainoa ottelu viime kaudella, missä katsojamäärä oli nelinumeroinen. Toki se nosti yleisökeskiarvoa, mutta ei lihottanut pääsymaksuilla seuran kukkaroa.:unsure:
Kuten tj. Lähteenmäki sanoi, näistä yritysten sponsoroimista "ilmaisotteluista" tulee aina rahaa. Kaleva maksoi ison summan rahaa Lipolle, mahdollistaakseen kumppanikorttilaisten ilmaisen sisäänpääsyn. Katsojakeskiarvo on Lipolla se mikä on ilmoitettu, se on ihan sama ketä katsomossa istuu. Montako maksavaa katsoja on ollut, montako katsojaa Kaleva tai joku muu yritys on sponsoroinut jne., on taas jo ihan toinen juttu.
 
Viestejä
1,846
Ei noilla näytöillä taideta rakentaa ruusuista tulevaisuutta Oulun pesäpalloon. Teot ratkaisee, ei puheet eikä kikkailu. Kansan muisti on pitkä - myös pesiskansan.
Olen samaa mieltä. Mutta Lipon kohdalla se "pitkä muisti" pitää ulottua vain nykyisiin toimijiin. He eivät ole millään tasolla vastuussa vastuussa edeltäjiensä teoista. Eivät oikeudellisesti eivätkä muutenkaan.

Minä suhtaudun Lippoon lähtökohtaisesti positiivisesti vaikka olen toisen joukkueen kannattaja. Superpesis kuuluu Ouluun. Oulussa on perinteitä, on junioritoimintaa, on resursseja, Oulu on iso kaupunki. Ja minusta nyky-Lipossa on tehty hyvää työtä. Viime vuonna Kode, tänä vuonna Jimi (nuorille Sotkamon pelaajille mainio tie Superiin 😁).

Oulu voisi olla yliopistoineen, nokioineen ja muine toknologia yritykseniin mainio paikka pesiksen tutkimiseen. Siru palloihin ja ja ranne-, nilkkanauhoihin,...
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
22
Tuohtuneena hiuksien halkominen ja viisastelu, se saattaa kertoa henkilön omista ja tässä tapauksessa myös seuran suurista, jatkuvista ongelmista. Olipa seurajohtajan titteli mikä tahansa, sellaisesta ei kannattaisi mieltä pahoittaa. Nimimerkki observer ei tuntunut myöskään tietävän Lipon seurajohtajalle passelia titteliä, yhtäkkiä se muuttui toimitusjohtajaksi. Nämä ovat kuitenkin lillukanvarsia.

Saivartelen hieman. Nimimerkki Mika Lähteenmäki kirjoitti: ”Leiripeliin pääsi leiriläiset ilmaiseksi ja Kalevan ”lukijakortilla” (tai mikä sen virallinen nimi onkaan) ihmiset ilmaiseksi.” Joku voisi kysyä, eivätkö leiriläiset olleet ihmisiä ja/tai kuinka oli muiden kuin ihmisten laita. Oliko liikkeellä muitakin maksavia kuin ihmisiä. Alkaako seurajohtajalla ahdistuksessaan pälli levitä vai oliko lause vain liian pitkiä, hankalasti hallittava.

Lillukanvarsia mutta myös asiaa. Nimimerkki Mika Lähteenmäki kirjoittaa näin: ”Nimimerkki Ukko Halla mainostaa, että hän puhuu vain faktaa.” Nimimerkki Ukko Halla ei mainosta eikä puhu - tällä foorumilla kirjoitetaan. Mainontaan ei ole tarvetta. On helppo arvostaa urheiluseuroja joissa on tehty ja joissa tehdään pitkäjänteistä työtä, vuosista ja vuosikymmenistä toiseen. Kun tällaiset seurat sitten nousevat pikkuhiljaa, sarjaporras kerrallaan ylöspäin, niitä on helppo kunnioittaa. Tällaisesta kävisi esimerkiksi vaikkapa Simon todella pienessä kunnassa toimiva Simon Kiri. Seurassa taitaa olla junnuja vaahtosammuttimen kokoisesta ylöspäin. Juniorityö on se pohja josta nämä tällaiset seurat ponnistavat. On toki sellaisiakin urheiluseuroja, joilla ei ole ensimmäistäkään omaa juniorijoukkuetta tai omaa junioria. Tällaisia pikavoittoja hakevia urheiluseuroja on onneksi hyvin harvassa. Taisin nyt mainostaa Simon Kiriä mutta se sallittakoon seuraavan faktan myötä. Simon Kirin Ykköspesiksessä pelaavan joukkueen lähin kilpakumppani Oulun Lippo askaroi reilun 200 000 asukkaan talousalueella. Simon kunnassa on noin 3000 asukasta. Simon Kiri ei ilmeisesti ole ollut trattalistoilla.

Mainonta jota Lipon seurajohto avustajineen tällä foorumilla harrastaa, vaikuttaa varsin harkitsemattomalta. Räksytyksenne kulkeutuvat myös muiden kuin tämän palstan lukijoiden tietoon. Lipon seurajohto on julkisuudessa vaikerrellut että kumppanien hankinnassa on ollut suuria vaikeuksia. Sitä tuskin kukaan ihmettelee.

Observeria harmittaa tuo Kempeleeseen rakennettu Ojan Rauta Areena. On hienoa että urheiluseurat kykenevät yhteistyöhön, vieläpä yli laji- ja kuntarajojen. Keki, Ajax-Sarkkiranta ja oululainen Tervarit ovat pykänneet hallin pystyyn. Keitä muita hommassa on ollut mukana, en tiedä, mutta hattua täytyy nostaa ko. seuroille ja sen aktiiveille. Seurojen sponsoreitakin lienee mukana. Junnujengit ovat varmasti innoissaan, niin pesis- kuin futisjunnut. Jos ko. seurat olisivat täysin persaukisia ja trattalistoilla muutaman tonnin takia niin olisiko tällaista hallia rakennettu. Ehkä, ehkä ei.

Joitain aikoja sitten observeria kismitti KPL:n menestys ja hän räksyttikin tällä foorumilla Koplan ja verottajan välisistä asioista. Observerin mielestä Koplassa tehtiin jotakuinkin kaikki väärin, kukaan ei osannut tehdä mitään, ainakaan oikein. KPL hoiti asiansa verottajan kanssa ja viime kaudella Koplan katsomot pullistelivat katsojista. Lipon ”konkurssien” jälkeen perustetun oululaisen ykköspesistä pelaavan seuran kannattajaa kismitti hirmuisesti, toisella puolella Suomea, Superpesistä pelaavan seuran asiat. Se on outoa.

Observer kirjoitti: ”Katsojakeskiarvo on Lipolla se mikä on ilmoitettu, se on ihan sama ketä katsomossa istuu.” Juuri näin, tämäkin kertoo seuran arvoista, totuudella ei taida olla niin väliä. Kun katsomossa on n. 300 henkeä, voidaan ilmoittaa 700 katsojaa. Outoa on tämäkin. Viime kaudella parissa ottelussa olleena, lehtereillä oli maksimissaan tuo 300 henkeä. Ja tosiaan, ilmoitettu katsojamäärä taisi olla n. 700 katsojaa. Hattarajonossa on varmaankin ollut tungosta, koko ottelun ajan. Tuo observerin ilmoittama Lipon käytäntö selventää asiaa, mutta saman lauseen rivienvälit kertovat kuitenkin paljon enemmän. Mikähän tuo observerin mainostama, Kalevan maksama iso summa (ja vieläpä rahaa) on ollut, kun seura hyvin pian löysi itsensä köysistä, trattalistoilta. No, huntin seteli on toiselle iso, toiselle pieni. Observerista on kuoriutunut Lipon sisäpiiriläinen kun on tuollaiset summat tiedossa. Hyvä niin.

Seurajohtajan räksytys tällaisilla foorumeilla on erittäin noloa. Tosin, viihdearvonsa on silläkin. Vaikea kuvitella että joku Superpesisjoukkueen seurajohtaja tuhertaisi itkua näillä foorumeilla - tai kukaan muukaan pesisjohtaja. Observerin viitoittamalle linjalle ei kannattaisi lähteä. Tuolla linjalla räksytetään, siellä ei tehdä mitään. Seurajohtajan kannattaisikin jättää räksytys, itkeskely ja katkeroitumien purkaminen observerille. Hän on siinä aivan haka, ei voi kun hattua nostaa. Toivonkin että observer jatkaa samaan malliin, palsta olisi tylsä ilman sinun jatkuvia narinoita ja itkeskelyä. Mottona voisit käyttää vaikka tällaista ”observer, räksytystä konkurssista seuraavaan”.

Voisit pitää nämä asiapitoiset, faktapohjaiset tekstisi lyhempänä. Kiitos myös palautteesta nimimerkkiäni kohtaan, rakentava palaute on aina tervetullutta!
 
Viestejä
139
Tällaisesta kävisi esimerkiksi vaikkapa Simon todella pienessä kunnassa toimiva Simon Kiri. Seurassa taitaa olla junnuja vaahtosammuttimen kokoisesta ylöspäin. Juniorityö on se pohja josta nämä tällaiset seurat ponnistavat. On toki sellaisiakin urheiluseuroja, joilla ei ole ensimmäistäkään omaa juniorijoukkuetta tai omaa junioria. Tällaisia pikavoittoja hakevia urheiluseuroja on onneksi hyvin harvassa.

Yhden kohdan löysin viestistäsi, johon näin tarpeelliseksi kommentoida. Simo on hieno esimerkki siitä, miten määrätietoisella työllä pienikin paikkakunta voi menestyä. Itse olisin luultavasti käyttänyt esimerkkinä Vimpeliä tai Sotkamoa, mutta nehän tietävät kuitenkin jo kaikki.

Mm. kasvun ja näkyvyyden kannalta näen kuitenkin tärkeäksi myös suurempien kaupunkien panostuksen. Erittäin positiivisena näin JoMa:n ja Koplan nousun terävimpään kärkeen Sotkamon ja Vimpelin seuraksi. Itseasiassa JoMa taisi painella saman tien ohikin. Tällä hetkellä Manse ja Lippo etenevät kovin harppauksin kohti valtakunnallista kärkeä. Toivottavasti myös esim Jyväskylä saa asiansa kuntoon miestenkin puolella. Perinteitä heilläkin riittää.

En oikein osaa nähdä tässä kehityksessä varjopuolia. Pienet paikkakunnat pärjäävät edelleen loistavasti ja jopa uusia putkahtaa ylimmille sarjatasoille, kuten esiin ottamasi Simon esimerkki osoitti.
 
Simon joukkueessa ei pelaa montakaan omaa kasvattia. Tavoiteasettelu on myös hieman erilainen kuin Lipolla, sarjapaikastahan voi taistella hieman halvemmalla ja huonommalla joukkueella. Farmiyhteistyön molemmat seurat, KeKi ja SiKi olivat vaikeuksissa edellisellä kaudella.
 
Keijo

Hallissa nähtiin kokoonpano josta puuttuivat Heikkinen ja Lehtiniemi. Nämä siis sellaisia jotka tullevat(potentiaali) olemaan tuossa parhaassa mahdollisessa kokoonpanossa.
Tuota pitkää kärkeä itsekin liputan jota jo hallissa käytettiin. Sinänsä tuo materiaali on poikkeuksellinen, että yhdeksikössä kuka tahansa on etenemisvoimainen. Tuo on vähän makukysymys että onko etutilanteessa Järvelä-Heikkinen, Heikkinen-Piri vai Järvelä-Piri. Tokihan yksi skenaario on pelata kolmella lyöntivoimaisella jokerilla Hallasuo, Järvelä,Lehtiniemi. Joskin edelleenkin sitä Eikan ulkopeliä tarvitaan.
Joten varmaan näin mä laittaisin:
1. Santtu Luhtavaara
2. Kasperi Salmela
3. Oskari Salmela
4. Tapani Piri
5. Eino Järvelä
6. Ari Lankinen
7. Tapio Salo
8. Jimi Heikkinen
9. Miika Keski-Petäjä
Jokerit
Markus Hallasuo
Markus Lehtiniemi
Aki Toikka
Sitten rotaatioon jää kyllä kovia pelimiehiä..
 
Viestejä
11,744
Tietääkseni läpilyönti oy ei ole kasvattanut yhden yhtäänkään pesäpalloilijaa. Mansikat kovasti yrittää kakusta poimia kyllä.

Eihän mun tähän pitäisi puuttua, mutta ykkösen sarjapaikka toki on Oulun Lippo Junioreiden. Läpilyönti vain järjestää kilpailutoiminnan ja kantaa kulut.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös