Supervuoro Verkkolehti »

Oulun Lippo 2020

Viestejä
352
Jos me maailman parhaasta pesäpallo-organisaatiosta saadaan mies Lipon toimistolle, joka elää ja hengittää pesistä 24/7, ei tästä voi seurata kuin hyvää. Aikanaan Kärppienkin uuden tulemisen tärkein kiinnitys tapahtui toimiston puolella Juha Kunnon muodossa.
 
Viestejä
1,810
"Jimi Heikkinen tulee erityisesti tuomaan lisäarvoa Oulun Lipon markkinointiin ja myyntiin sekä seuran kehittämiseen." Jotakuinkin samoilla saatesanoilla seuraan tulivat Toni Kohonen ja hieman aiemmin bisnesmies Toni Nieminen. No, eipä niistä sen enempää, lyhkäset, turhat visiitit.

Jimi Heikkisellä onkin jo valmiiksi hommaa kun Lippo otti viime kaudella muutaman kymppitonnin pankkilainan ja sekin pitäisi jotenkin saada maksettua. Laina siis otettiin jotta kausi saataisiin jotenkin pelattua. Sen verran tuo laina aiheutti seurassa liikehdintää että seurasta lähti maksumiehiä. Ilmeisesti lainan maksajista tuli hieman epäselvyyttä. Pankkilaina ei näy seuran jo muutenkin suuressa tappiossa.

Jimistä on varmasti nuoressa joukkueessa iloa. Sitä voi kysyä niiltä harvoilta nuorilta joita joukkueessa on ja joilta Jimi paikan vie. Kiva! Jymy näyttää pitävän Lippoa jonkinlaisena kaatopaikkana.
Jos Kohosta ja Jimiä verrataan markkinoinnin näkökulmasta, niin minusta Kode toi Lipolle kasvot, jota muut käytti markkinoinnissa ja myynnissä apuna, Jimi tuo myös oman osaamisensa ja vuosien aikana solmitut bisnessuhteet mukanaan. Mitä näitä kahta herraa tunnen siviilissä, niin onhan ne niinkuin yö ja päivä. Kohonen ei millään tavalla halua tulla esille normielämässä, vaan ennemmin pyörii nurkissa hyvin näkymättömänä tuntemattomassa seurassa. Jimi on taas sosiaalisesti helposti lähestyttävä ja lähestyvä, olipa ympärillä tuttua tai tuntematonta porukkaa.

Pelillisellä puolella Jimi kuntoon päästessään tuo ulkopeliin lisää sähäkkyyttä, treeneissä varmasti tuo nuorille pojille ihan uuden tason harjoitteluun, sparraaja parhaasta päästä. Myös henkistä vahvuutta ja tsemppausta tuo enemmän, etenkin positiivista ilmapiiriä.
 
Viestejä
2,807

Hyvin aakoo miehet tuntee! Kohonen oli sopiva värväys sen hetkiseen tilanteeseen. Lippo tarvitsi lukkarin, se lienee ollut myös Kohosen ominta aluetta. Jimi on taas toisenlainen persoona, pelitaitojen lisäksi Lippo saa taustavoimiin kovan luokan tekijän. Taustat on saatava uudelle tasolle, jos tulevaisuuden visiot toteutuvat. Mikäli joukkueet pelaavat superia ja ykköstä, vaatii se taloudelta paljon, vaikka Lippo Junnut olisivat mukana omalta osaltaan ykkösen toiminnassa mukana.
 
Hiukkahikeä

Jos veikata pitäisi, niin kohta alkaa Lipon somekanaville ilmaantua tasaiseen tahtiin jotain muutakin, kuin perinteistä pesäpalloviestintää, eli pelaajakortteja, lempiruokakysymyksiä jne. Voi tulla melkoinen ravistelu kun nälkämaan kasvatti tulee pöyhimään.
Hyvät fiilikset on tuostakin, että Jymy ja Lippo tekee yhteistyötä tuolla tapaa mitä nyt. Silloin nuornamiessä kun joku olisi tuota ehdottanut niin sille olisi naurettu selkäkeikkanaurut.
 
Viestejä
22
Onko Lähteenmäkeä jälleen vedätetty, oikein kunnolla. Nyt otetta nenusta pitää Jymy. Lipon sivuilla kerrotaan: ”Jimi Heikkinen aloittaa työskentelyn Oulun Lipon markkinoinnissa ja myynnissä.” Varmasti sponssit ovat kirkuen lähtemässä mukaan kun iki-jymyläinen on tuomassa lisäarvoa Lipon markkinointiin ja myyntiin. Jymyläisillä on jo pitkään ollut kova hinku päästä jotenkin pyörimään oululaisen talouselämän rattaisiin, edes jollain lailla. Ja ovathan he olleetkin, hyvin pienesti tosin. Tässä siis tarjoutuu hieno mahdollisuus tehdä Jymyä tutuksi, vaikkapa Heikkisen kautta, Lähteenmäen suosiollisella avustuksella. Ja Jimi operoinee Lipossa oman yrityksensä kautta. Siis eräänlainen, ei troijalainen, vaan sotkamolainen hevonen. Eikö Lähteenmäki oikeasti hoksaa tätä. Myös Kekiläisillä on oululaisia kumppaneita, isojakin, ja pyrkivät varmasti lisäämään painetta sinne suuntaan. Kilpailu Kärppien jättämistä pikkukolikoista on siis kova.

Lähteenmäki alkoi ensin lippolaiseksi (myöhemmin läpilyöntiläiseksi) kun kaverinsa Hylkilä houkutteli hänet pesäpallotoiminnan pariin. Sinänsä hieno homma. Lähteenmäen tuntevat kertovat hänen pesäpallotietämyksensä olevan tasoa ummikko. Se onkin jo nähty ja tälläkin hetkellä muut vetelevät naruista. Tästä kertoo mm. valtavaksi paisunut pelaajahankintaoperaatio. Lähteenmäki siis sätkii naruissa, antaa lompakon käyttöön ja väliin netin perukoille ladataan itkunsekaisia videokommentteja maksuepäselvyyksistä. Lähteenmäen yritystoiminta taisi olla se tärkein asia Hylkilällekin, Lippo kävisi varaventtiilinä – jos sattuisi Vimpelistä tai jostain muualta äkkilähtöä pukkaamaan.

Video kyytipoikanaan Observer kirjoitti: ”Näin sitä markkinointia ja pelaamista yhdistettiin jo vuonna 2009.....” Totta, nämä yhdistyivätkin hieman myöhemmin kun Oulun Lipolta saamisiaan haki ulosoton kautta yritys, jossa taustavaikuttajana oli mm. Jymy-ikoni Juha Tanskanen. Yksi monista ulosotossa saamisiaan hakeneista löytyy myös nykyisestä Liposta. Sellainen on pelinjohtaja Haipus.

21 pelaajaa, 3 valmennuspuolella ja muu väki. Tuohon kun lisätään Jymystä tulevat niin pitää olla Lähteenmäen lompakossa painetta. Kun laskee kuinka paljon rahaa pitää olla tuollaisen revohkan liikuttamiseen niin joku voisi kysyä onko ”trattahaut” nähty. Kun seura on nyt toiminut puolitoista vuotta ja pankkilainaakin on ollut pakko ottaa hengenpitimiksi niin ymmärtää hyvin miksi mm. Lesonen ja Pikkuaho äänestivät jaloillaan. Uskon kuitenkin että pankista saa edelleen lainaa, takuuna varmastikin käy Lähteenmäen business. Pankkilaina varteenotettavana toiminnan rahoituksena on Lipossa siis jo huomattu. Joskus aiemmin Lipon toiminnassa pankkina käytettiin mm. muuatta Timo Korhosta.

Tuossa Heikkis Jimi -infon tuomassa kuumeessa Lähteenmäeltä unohtui mainita että Topi Mettovaara on liittynyt Lesosen ja Pikkuahon seuraan ja jättänyt Lipon (Läpilyönti Oy:n). Tämä on tapahtunut 22.1.2020. Mettovaaran ja Pikkuahon nimet ovat kuitenkin vielä Lipon web-sivuilla. Läpilyönti Oy:n hallitukseen tarvittaisiin yksi varajäsen. Löytyisikö varajäsen Kainuun suunnalta. Maksumieheksi jymyläiset eivät tosin ala, muutenkin seurassa on tiukkaa, kuten joka paikassa.
 
Viestejä
85

Kirjoitus kuin suoraan omalta näppäimistöltä. Luuleekohan Lähteenmäki todella, ettei Jymyllä olisi tässä oma lehmä ojassa. Että Jymy hyvää hyvyyttään lainaisi pelaajansa Läpäriin ja nyt vielä antaisi talousosaamistakin. Näköjään muilla taustayhtiön äijillä on kuitenkin järkeä päässä, kun ovat hypänneet tästä junasta ulos.

Uskoisin myös, että HeikkisJimillä on ensi kauden tavoitteet muualla kuin Lipon nousussa. Puheli, että haluaa pelata mestaruudesta. Vai näinköhän on Komulainen sanonut, ettei joukkueeseen ole asiaa. Uskoisin, että hakee tuntuman Läpärissä, ja sen jälkeen siirtyy takaisin Nälkämaahan. Tässäkin Läpilyönti toimii koekaniinina sille, miten Jimin projekti on todellisuudessa pelikentillä näkyy. Eihän tässä kuitenkaan Jymyllä ole hävittävää. Läpäriähän tässä käytetään hyväksi.
 
Pallo muuntajalle

Kuvitelmat siitä, että Jymy jotenkin "omistaisi" jonkin pelaajan, kertovat kyllä kuinka pihalla ollaan ja/tai kuinka kaukaa salaliittoteoriat pitää hakea. Ja kaikista planeetan pesäpalloilijoista vielä Jimi. Herra kyllä ihan varmasti osaa omista asioistaan päättää.
 
Eipä noissa kekien oksennuksissa ole päätä eikä häntää. Farmisopimus hyödyttää molempia, Jimi tekee itse omat ratkaisunsa, sekä ammatillisesti että urheilullisesti. Luulisi kekien olevan pulloja keräämässä, pitäisihän Vihtkarille saada edes lenkkarit!
 
Viestejä
1,810
Kylläpäs pari nimimerkkiä suolti aikamoista tekstiä.

HeikkisJimin sukulaisia on ollut Lipon historiassa merkittävissä rooleissa. Kuka kertoo ketkä?
 
Viestejä
85
Eipä noissa kekien oksennuksissa ole päätä eikä häntää. Farmisopimus hyödyttää molempia, Jimi tekee itse omat ratkaisunsa, sekä ammatillisesti että urheilullisesti. Luulisi kekien olevan pulloja keräämässä, pitäisihän Vihtkarille saada edes lenkkarit!
Keki pelaa viikonloppuna harjoitusottelut Jymyä vastaan, Läpäri Simoa vastaan 😅. Siinä lienee kaikki tarpeellinen sanottu, jos taas ruvetaan naapureita nokittelemaan.
 
Viestejä
105
Huippu hankinta Lipolta toi Jimi. 💪

Kylläpäs pari nimimerkkiä suolti aikamoista tekstiä.

Ja toinen näistä nimimerkeistä kuuluu Kekin faniryhmään. Kirjoittelee enemmän Lipon keskusteluryhmässä kuin oman joukkueen ryhmässä. Joku siinä yhtälössä tuntuu omasta mielestä oudolta.
 
Viestejä
85
Huippu hankinta Lipolta toi Jimi. 💪

Ja toinen näistä nimimerkeistä kuuluu Kekin faniryhmään. Kirjoittelee enemmän Lipon keskusteluryhmässä kuin oman joukkueen ryhmässä. Joku siinä yhtälössä tuntuu omasta mielestä oudolta.
Niin, no näin talvisaikaan ei juuri pesäpallouutisia putkahtele esille. Varsinkaan seuralta, joka ei ryve joka kuukausi uudessa kohussa. Eiköhän kesän aikana Kekin ketju tule tutummaksi, kun saadaan pelit käyntiin. Lipon (ja Sotkamon) kaudesta tulossa todennäköisesti läpihuutojuttu, joten se ei keskustelua herättäne oululaisissa urheiluihmisissä. Toki erinäiset pelin ulkopuoliset (taloudelliset) uutiset noussevat jälleen päärooliin. Mikäli siis ennusmerkit pitävät (jälleen) paikkansa.
 
Viestejä
4,349
Mikä tästä Heikkisestä tekee yhtään mitään hyvää pesäpalloilijaa yhtäkkiä monen vuoden tauon jälkeen.

Muistan kun oli viime kesänä jossain jymyn pelissä kommentoimassa niin lähinnä puheli että paskassa kunnossa on.
 
Jimin tapauksessa hyvän pelaajan tekee hartioiden yläpuolella keikkuva osa, Jimiä tarvitaan pelikentällä ja varsinkin kentän ulkopuolella.
 
Viestejä
157
Toimistolla on aika hiljaista...
IMG-20200124-WA0013.jpg
 
Viestejä
157
Montako vastuuhenkilöä on Super-Jymyssä?
Pitääkö omistajien olla aina hallituksessa?
Superjymyssä näyttäs olevan kuitenkin hallituksessa Kuosmasen lisäksi muitakin niin ei mene yksinpuheluksi.
Läpilyönnin hallituksessa ainakin Lähteenmäki saa asiansa ajetuksi ellei ala ittensä kanssa tinkaamaan. Mitä laki sanoo oy mallin hallituksesta?
 
Jos osakeyhtiön hallituksessa on yksi varsinainen jäsen, hänellä täytyy olla varajäsen.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös