Supervuoro Verkkolehti »

Naisten Ykköspesis 2019

Viestejä
20
Naisten superiin on menestyksekkäästi noussut pelaajia, jotka ovat ikänsä puolesta vielä tyttöpelaajia. Ylimmän sarjatason keskustelujen perusteella pelipaikat onkin jo jaettu.

Naisten tulevalla ykköspesiskaudella näiden tyttöpelaajien lukumäärä sarjassa on vielä merkittävästi suurempi. B-tyttöikäiset ja nuoremmat pääsevät omien ikäsarjojensa pelien ohessa kehittymään ja kärkkymään pelipaikkaa ylimmän sarjatason joukkueisiin yhdessä jo useamman pelivuoden kokeneempien joukkuekaveriensa kanssa. Superin ja ykkösen välillä nähdään vielä ilmoitettujen kokoonpanojenkin osalta hienosäätöä suuntaan jos toiseen. Seurayhteistyön kaksoisedustussopimusten ja junioripelaajien vapaan liikkuvuuden ansiosta samoja nimiä nähdään tulevallakin kaudella sekä superin että ykkösen ottelukokoonpanoissa.

Naisten ykköpesiskauden 2019 tekee mielenkiintoiseksi uuden kahtia jaetun sarjan sisäänajo. Nähtäväksi jää miten uudet nimet onnistuvat ryöstämään pisteitä joukkueiden kohtaamisissa. Viime kaudella nähtiin, miten sarjanousijat karsivat keskenään pääsystä superiin. Ja aikaisemmin Lipottaret etenivät esimerkinomaisesti sarjatasolta toiselle per vuosi. Ennestään tuntemattomilla joukkueilla ja pelaajilla on yllätysmahdollisuus. Sarjasta voi muodostua myös superin joukkueiden enemmän tai vähemmän farmihengessä masinoima pysyvä astinlauta ylimmän sarjatason joukkueiden tarpeeseen. Räpsä on nyt vahvoilla.

Ennestään tuntemattomien pelaajien nimien satunnainen julkaiseminen saattaa johtaa helposti stalkkaamiseen puhtaasta uteliaisuudesta. On ymmärrettävää mutta ei moraalisesti hyväksyttävää.

Paljon sanoja, vähän sisältöä. Jäämme odottamaan seurojen virallisia tiedotteita.
 
Viestejä
190
Paljon sanoja, vähän sisältöä. Jäämme odottamaan seurojen virallisia tiedotteita.

Ihan hyviä pointteja. Ykkösen sijoituksiin tulee kyllä paljolti vaikuttamaan farmisopimukset. Hyvinkää-Janakkala, Räpsä-Manse, Seinäjoki-Jalasjärvi. Onko muita? Vaasa-Lappajärvi, Nurmo-Lapua?
 
yllätysotto

Ihan hyviä pointteja. Ykkösen sijoituksiin tulee kyllä paljolti vaikuttamaan farmisopimukset. Hyvinkää-Janakkala, Räpsä-Manse, Seinäjoki-Jalasjärvi. Onko muita? Vaasa-Lappajärvi, Nurmo-Lapua?

Hyvinkäällä on kylläkin sopimus Espoon kanssa. Janakkalalla puolestaan yhteistyötä Mansen kanssa (mm. Korhoset, Kanerva) vaikka ei suoraan farmijoukkue olekaan.
 
Dot

Onko Mansella enään yhteistyötä Janakkalan kanssa kun Korhoset sekä Ala-Kauhaluoma siirtyivät Räpsän riveihin? Vanhempi Kanerva myös vuokrattu Pesä-Yseihin. Järkevämmältä kuulostaisi yhteistyö akselilla Manse-Räpsä näiden siirtojen perusteella.
 
Räps

Manse vaihtanut yhteistyön suunnan Janakkalasta Hämeenkyröön, kuten jo aiemmin keskusteluissa mainittiin.
 
Naisten super

Ei kannata stressata tässä lajissa!!Minunkin tyttö on lyöntitilastossa Naisten superissa ihan siellä alkumetreillä.Jokainen joukkue menestyy ,niin kuin menestyy.Vanhempien ei kannata tällä hommalla hermoja menettää.Seuraavalla kaudella voidaan pelata silti alemmalla tasolla,eikä se ole ongelma.Pitää osata nauttia harrastuksesta.Ja ylemmän sarjan pelaajia otetaan mielellään varsinkin,jos on ulko- ja sisäpelaajina hyviä.
 
Pekka-Eno

Päivittääkö joukkueet lainkaan joukkueensa/seuransa nettisivuja ajankohtaiselle tasolle? Vai onko se vanha juttu se kotisivu, kaikki nykyään vain somessa?
 
Mave

Nyt Kankaanpää, Espoo sekä Roihu ovat julkaisseet joukkueensa kokonaisuudessaan, onko muita? Yksittäisiä sopimuksia on monessakin joukkueessa julkaistu. Vaihtuvuutta on paljon.
 
Viestejä
190
Eiköhän Vaasassa saa aika pitkälti kopioida B-tyttöjen nimilistan ykköspesikseen.

Kyllä. Lisänä Lintala, Niemenmaa, Sillanpää ja Ojanen. Toivoisi silti kaikille vähän vaihtelua. Saisi kilpailua. Mielenkiintoinen kausi tulee, sen verran on kuitenkin ollut suuntaa ylöspäin. Jalasjärvi ja Nurmo ainakin jäävät miinukselle.
 
Viestejä
242

Entä Udelius?
 
13.jokeri

Sillapää lopettaa. Lintala ja Ojanen epävarmoja. Udelius miettii vielä.
Tähtilä on nostettu suomensarjasta.
 
Kyröt

Räpsä saanee kovia pelaajia Mansesta farmin kautta. Mansella suht iso rinki kasassa. Varmasti kova nippu ensikaudella.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös