Supervuoro Verkkolehti »

Mynämäen Vesattaret 2020

Viestejä
1,945
Erikoinen tyyppi tämä Mynämäen pelinjohtaja lehdistötilaisuuksissa. Aina helkkarin pahalla tuulella ja tiuskii lehdistötilaisuuksien vetäjille. Toki ymmärrän, että tappiot ottaa päähän, mutta jotain rajaa. Viimeksi Lappeenrannassa pyyhki vielä vuotavaa nenäänsä käsiin.
 
Viestejä
146
Sopiiko nenän pyyhkimisen lisäksi kysyä tässä ketjussa, että miksi P Kerola ei ollut kokoonpanossa tänään.
 
Viestejä
7
MyVe on ollut tänä vuonna vaisu, vaikka vahvistuksiakin piti tulla. Suurin osa pelaajista ei ole ottanut steppiä eteenpäin, vaan osa on jopa taantunut tai pysynyt ennallaan. Fanni Elo on ollut ulkona astetta terävämpi ja Jessika Sihvonen on ollut pirteä sisällä. Vaihtotilanteissa kannattaisi ehkä välillä kokeilla perinteistä kolmosrajan koukkunäppiä, koska se antaa aina jotakin mahdollisuuksia juoksijalle. Saatan toki olla väärässäkin, mutta luulen, että se riittäisi edelleen siirtämään Hennan ykköseltä kakkoselle. Roosa Luoma ei muuten ollut hullumpi purkamaan noita vaihtotilanteita. Eihän pesäpallo toki ole elämässä tärkeintä eikä tässä odotukset ole korkealla, vaan pieni kehitys tyydyttäisi kovasti ja se olisi varmaan pelaajillekin mielekkäämpää. Varsinkin, kun muut joukkueet ovat kehittyneet, niin ero muihin on kasvanut.
 
Viestejä
39
Toinen kausi superissa ja kehitystä ei ole tapahtunut lainkaan. Viime vuoden nousijoukkueen kompastelut ymmärtää mutta minkäänlaista kehitystä ei ole tullut millään osa-alueella.

Ottelutapahtumaan en ota kantaa koska en ole paikan päällä ollut.

Ennen kaikkea kentällä pitäisi tapahtua jotain. Onko pelinjohdolla paikka ilman tulosvastuuta? Materiaali ei ole kummoinen, eli seurajohdonkin suuntaan toki risuja varmasti syytä osoitella. Mutta eikö pääsarjatasolla tämä rekordi riitä lajista riippumatta väistämättömiin muutoksiin? Itselle ei ainakaan aukea mikä visio Mynämäellä on. Tarkoitus pitää sarjapaikkaa ilman sen kummempaa järkeä touhussa?
 
Viestejä
87
Eipä ole kovin riemukasta katsottavaa MyVe - Manse peli.. Tasoero on valtava ja tuntuu, että etenkin ulkona MyVellä virheitä ihan valtavasti. Tyynelä tosin pelaa kyllä lautasen äärellä hyvin. Mansella onkin sitten merkkiä päällä koko ajan.
 
Viestejä
1,822
Eipä ole kovin riemukasta katsottavaa MyVe - Manse peli.. Tasoero on valtava ja tuntuu, että etenkin ulkona MyVellä virheitä ihan valtavasti. Tyynelä tosin pelaa kyllä lautasen äärellä hyvin. Mansella onkin sitten merkkiä päällä koko ajan.
Mynämäen ei tarvitse yhtään hävetä otteitaan Mansea vastaan, kun vertaa Siilinjärven ja Joensuun otteluita Mansea vastaan. Uuden lukkarin, Veera Tyynelän, aikana Vesattarien otteet ovat olleet selvästi alkukautta paremmat.
 
Viestejä
87
Mynämäen ei tarvitse yhtään hävetä otteitaan Mansea vastaan, kun vertaa Siilinjärven ja Joensuun otteluita Mansea vastaan. Uuden lukkarin, Veera Tyynelän, aikana Vesattarien otteet ovat olleet selvästi alkukautta paremmat.
Joo, huutelin vähän hätäseen, sillä tuossa pelin edetessä homma Vesattarilla parantuikin huomattavasti. Etenkin toisen jakson alkuun oli selvästi terävämpää ja johdonmukaisempaa tekemistä :)(y)
 
Viestejä
7
No enpä muistanut, että tämä oli Myvelle vasta toinen kausi superissa, joten täytyy ottaa kritiikkiä takaisin. Ero ykkösen ja superin keskikastin välillä on suuri. Sama on myös miesten puolella, jossa Manse teki isoja satsauksia eikä siltikään ole helppoa. Mikko Pauna teki ykkösessä, mitä halusi ja ensimmäinen kausi superissa ihan ok, mutta nyt kun kaverin temput tunnetaan, niin kentälle meno on työn takana.
Vaikeinta näyttää olevan juuri toinen kausi, koska ensimmäisenä kautena vastustajat eivät vielä niin hyvin tunne uutta joukkuetta. Lukkariongelmat ovat myös tuoneet lisähaasteita joukkueelle ja lohkokin on kova. Olisi mukavaa nähdä Lehtinen vielä lautasen äärellä, sillä hän on ollut hyvä ja lupaava lukkari. Toivotaan, että Myve pystyy vakiinnuttamaan paikkansa superissa ja välillä haastamaan isompia seuroja. Tämä kaikki sillä varauksella, että mikä tulee olemaan uusi normaali ja miten se vaikuttaa urheilun asemaan ja pelaajiin. Tästä yksi esimerkki lentopallosta, kun Loimun 25-v keskitorjuja peruutti tulonsa koronatilanteen takia ja päätti lopettaa uransa ja jäädä yhdysvaltoihin lähelle perhettään.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös