Supervuoro Verkkolehti »

Mikko Kanalan tapaus - alkoholi ja rattijuoppous

Pallo muuntajalle

Ei ongelma ole se onko Vedon tiedotteessa tai kommenteissa ollut jotain tiettyä sanaa tai lausetta vai ei. Vaan se mitä Vedon reaktio seurana kertoo siitä miten asiaan on suhtauduttu.

Jos se olisi Vedosta ollut kiinni, ei Kanala olisi Minnesota-hoitoon hakeutunut. Ongelmaa ja sairautta ei oltaisi lähdetty purkamaan, vaan pelaaja olisi ollut kentällä heti seuraavalla viikolla.

Kenellekään Vedossa ei ole tullut Kanalan alkoholismi yllätyksenä, se on selvää. Kanalan oman kertoman mukaan hän on jättänyt harjoituksia väliin alkoholismin takia, tullut pelaamaan vahvasti krapulaisena jne. jne. - ja tätä on siis jatkunut vuosikymmenen verran.

Missään vaiheessa peliä ei ole vihelletty poikki. Sanottu että sinulla on ongelma ja tämä ei voi jatkua näin. Näin päädyttiin sinne pohjalle asti, ja tilanteeseen missä Kanala olisi voinut kännissä ajamisellaan vahingoittaa vakavasti muita ihmisiä. Ja tietysti hän on vuosikymmenen ajan vahingoittanut itseään ja läheisiään.

On riittänyt, että kentällä tulee tulosta ja alkoholismi on lakaistu maton alle ja ongelmasta vaiettu. Kun siihen olisi seura voinut, ja sillä olisi ollut vastuu, puuttua jo paljon, paljon aiemmin.
 
Viestejä
2,807
Varmasti löytyy esimerkkejä suuntaan jos toiseenkin, mutta yhä laajemmin asioihin reagoidaan. Tämäkin juttu jouduttu kaivamaan lähes 10 vuoden takaa, eikä ole muutenkaan verrattavissa tapaukseen, jossa joukkueen yksi tähtipelaaja töhöilee.

p.s. En ole yhdessäkään viestissäni vaatinut Kanalalle potkuja, tai että Veto ei olisi saanut häntä tukea.

Kysy ihmeessä Vedon johdolta, että hyväksyvätkö he rattijuoppouden? Samalla voit kysyä puukotuksista, raiskauksista ym. Vedon mielipiteen. Ei tuommoisessa epävarmuudessa voi kukaan elää.
 
Viestejä
1,360

Älä nyt jaksa. Sä kirjoitit aiemmin näin, ihan muutama viesti sitten:

Tämä on jeesustelua, anteeksi nyt vaan suoruudesta. Pääsarjatason urheiluseuroissa, joissa työntekijät(pelaajat) ovat julkisuuden henkilöitä ja idoleita nuorille, on kyllä lähes sääntö, että näihin asioihin reagoidaan julkisesti ja töhöilyt tuomitaan. Ihan epärelevanttia vetää jotain perustyöpaikkoja mukaan.

Jimi oli (on ehkä edelleen?) idoli nuorille, tähtipelaaja (ei toki just tuolloin) ja julkisuuden henkilö. Ymmärrän, että haluat siirtää maalitolppia, mutta joku roti nyt sentään noilla kaksoisstandardeilla, jotka ITSE asetit.

Ei Meidän Jymykään ole rattijuoppoutta erikseen missään tuominnut ja uskallan väittää, ettei se tarkoita sen hyväksymistä.
 
Viestejä
1,385
Älä nyt jaksa. Sä kirjoitit aiemmin näin, ihan muutama viesti sitten:

Jimi oli (on ehkä edelleen?) idoli nuorille, tähtipelaaja (ei toki just tuolloin) ja julkisuuden henkilö. Ymmärrän, että haluat siirtää maalitolppia, mutta joku roti nyt sentään noilla kaksoisstandardeilla, jotka ITSE asetit.
Niin kirjoitin, ja seison kirjoitusten takana. Mieti vaikka, mitä tarkoittaa "lähes sääntö". En kovin väärässä ole, kun poikkeavaa toimintaa haetaan kymmenen vuoden takaa.
 
Viestejä
1,385
Kysy ihmeessä Vedon johdolta, että hyväksyvätkö he rattijuoppouden? Samalla voit kysyä puukotuksista, raiskauksista ym. Vedon mielipiteen. Ei tuommoisessa epävarmuudessa voi kukaan elää.
Ei tarvitse kysyä, kun nähdyn perusteella Vedon linja on, että tuetaan pelaajaa vihanhallinnassa ja ukko äkkiä kentälle ;)
 
Viestejä
1,945

Lisää Kanalan mietteitä, karua kertomaa kyllä,mutta hienoa miten avoimesti pystyy nyt puhumaan asioista. Kanala itsekin sanoi sitä että varmasti voi huutelua tulla, mutta hän kestää ja on valmis pelaamaan henkisesti ja fyysisesti.
Eikä varmasti mistään painostuksesta Kanala kentälle palaa, varmasti on asia käsitelty lääkärien yms kanssa, että Kanala voi kentälle palata
Jutussa annetaan ymmärtää, kuinka Kanala on nyt muuttunut mies ja "selvillä" vesillä. Kannattaa muistaa, että Mikko on ollut vasta kuukauden raittiina. Voin omakohtaisen kokemuksen perusteella sanoa (13-vuotta raittiina), että taistelu itse viinapirua vastaan on Kanalalla vasta edessä.
 
Viestejä
116
Ei ongelma ole se onko Vedon tiedotteessa tai kommenteissa ollut jotain tiettyä sanaa tai lausetta vai ei. Vaan se mitä Vedon reaktio seurana kertoo siitä miten asiaan on suhtauduttu.

Jos se olisi Vedosta ollut kiinni, ei Kanala olisi Minnesota-hoitoon hakeutunut. Ongelmaa ja sairautta ei oltaisi lähdetty purkamaan, vaan pelaaja olisi ollut kentällä heti seuraavalla viikolla.

Kenellekään Vedossa ei ole tullut Kanalan alkoholismi yllätyksenä, se on selvää. Kanalan oman kertoman mukaan hän on jättänyt harjoituksia väliin alkoholismin takia, tullut pelaamaan vahvasti krapulaisena jne. jne. - ja tätä on siis jatkunut vuosikymmenen verran.

Missään vaiheessa peliä ei ole vihelletty poikki. Sanottu että sinulla on ongelma ja tämä ei voi jatkua näin. Näin päädyttiin sinne pohjalle asti, ja tilanteeseen missä Kanala olisi voinut kännissä ajamisellaan vahingoittaa vakavasti muita ihmisiä. Ja tietysti hän on vuosikymmenen ajan vahingoittanut itseään ja läheisiään.

On riittänyt, että kentällä tulee tulosta ja alkoholismi on lakaistu maton alle ja ongelmasta vaiettu. Kun siihen olisi seura voinut, ja sillä olisi ollut vastuu, puuttua jo paljon, paljon aiemmin.

Mistä tiedät Millaisia toimia Vedossa on jo aikaisemmin tehty? Aika varmasti voi sanoa että asiaa ei ole vain lakaistu maton alle. Asiaa ei ole vain tuotu julkisuuteen. Eihän mikään joukkue/työnantaja tuo julkisuuteen pelaajiensa sairaskertomuksia.

Alkoholistia on vaikea auttaa. Täytyy henkilöstä itsestä lähteä se halu parantua. Eppu Normaali dokkarissa Martti Syrjä kehotti Alkon kanssa kamppailevaa juomaan lisää. Ennen kuin saat sen pohja kosketuksen pystyt vasta alkaa parantumaan. Ja näin kävi Kaniksella. On aivan turhaa jeesustelua vedon alkaa käymään läpi mitä ovat viimeiset 10v asialle tehneet.

Vedon kommentit tapauksen tultua julki oli hätäisiä ja turhia. Mutta niitä on vaikea enää muuttaa. Eiköhän se ole kaikille selvää että rattista ei kukaan hyväksy ja tästä Mikko itse kommentoi IL:n jutussa (syksyllä tulossa käsittely).
 
Viestejä
186
Eli ongelmana on nyt se, että joku luulee Vimpelin Vedon hyväksyvän rattijuoppouden?

Eli jos ei julkisesti tuomitse, niin sitten hyväksyy. Eiköhän nuo osapuolet voi hoitaa keskenään asiansa.

Se on tietenkin toinen tarina, että Kanalan holtitonta viinankäyttöä on niin kauan katseltu ilman konkreettisia toimia. Aiemmalla puuttumisella ja hoitoonohjauksella olisi voinut kaikki päästä helpommalla. Kun kyseessä huippupelaaja, niin helpommin katsellaan sormien välistä.

Toivotaan Kanalalle hyvää jatkoa. Seuraavat noin 5 vuotta näyttävät miten on riippuvuuden saanut hallintaan. Jos siitä selviää kuivin suin niin tilanne alkaa olla hyvällä tolalla.

Rattijuoppous on alhainen teko, sitä en ymmärrä miksi rattijuopot eivät ota taksia tai kävele tai jotenkin muuten hommaa sitä viinaa lisää. Aina asettaa muut tienkäyttäjät suoraan vaaraan. Mutta eipä sitä tekemättömäksikään enää saa.
 
Viestejä
1,385
Onko oikein, että Kanala pääsee pelaamaan?
Ei mulla tuohon ole vastausta. Se on selvää, että ei uraa tähän tarvinnutkaan loppua, mutta oikeaa ajankohtaa paluulle en lähde arvailemaan.

Minun kritiikkini on kohdistunut lähinnä Vedon tiedotuslinjaan ja siihen, minkälaisia arvoja seura viestii. Arvot voivat olla kunnossa, sitäkään en väitä, mutta seura on tyrinyt pahasti näiden välittämisessä ulospäin. Ja kyllähän haisee vähän, että urheilullisista syistä Kanalan alkoholinkäyttöä on katsottu pitkään läpi sormien, ja vasta pakon edessä alettiin ihan oikeasti tukea. Hyvä, että edes silloin. Varmaan on jotain yritetty jo aiemmin, mutta tosissaan ei olla haluttu puuttua kun maila on kädessä pysynyt.
 
Viestejä
1,385
Eli ongelmana on nyt se, että joku luulee Vimpelin Vedon hyväksyvän rattijuoppouden?

Eli jos ei julkisesti tuomitse, niin sitten hyväksyy. Eiköhän nuo osapuolet voi hoitaa keskenään asiansa.
Tästähän ei ole kyse, Vedon fanit ovat täällä tuon tulkinnan vääntäneet. Kyse on ollut siitä, miten Veto organisaationa tällaisiin asioihin reagoi ja arvoistaan ulos päin viestii.

Kirjoitat itsekin, että asioihin olisi ollut mahdollista puuttua aikaisemmin. Tiedotuslinja heijastelee tuota samaa asennoitumista, vaikka ei kukaan tietenkään luule, että Vedossa näytetään littipeukkua rikoksille. Tämän siis ihan Vedon fanit "nokkelana" vääntäneet.
 
Viestejä
792
Ei mulla tuohon ole vastausta. Se on selvää, että ei uraa tähän tarvinnutkaan loppua, mutta oikeaa ajankohtaa paluulle en lähde arvailemaan.

Minun kritiikkini on kohdistunut lähinnä Vedon tiedotuslinjaan ja siihen, minkälaisia arvoja seura viestii. Arvot voivat olla kunnossa, sitäkään en väitä, mutta seura on tyrinyt pahasti näiden välittämisessä ulospäin. Ja kyllähän haisee vähän, että urheilullisista syistä Kanalan alkoholinkäyttöä on katsottu pitkään läpi sormien, ja vasta pakon edessä alettiin ihan oikeasti tukea. Hyvä, että edes silloin. Varmaan on jotain yritetty jo aiemmin, mutta tosissaan ei olla haluttu puuttua kun maila on kädessä pysynyt.
Ajattelin vain, kun se Vedon tiedotuslinja alkoi sinua taas niin kovasti kiinnostaa, kun kuulit, että Kanala palaa joukkueeseen.
 
Ei minulla ole tässä mitään tällaista motiivia, että harmittaisi hyvän pelaajan paluu rosteriin. Ei ole mitään erityisiä tunnesiteitä mihinkään mitaliehdokkaaseen, oikeastaan toivon vain hyviä pudotuspelejä. Ehkä Sotkamolle toivon viimeiseksi mestaruutta, ja sekin ihan vain siksi, että voittivat viimeksi.

Vimpeli voi toki olla Imatran vastustaja ekalla kierroksella, mutta tiedämme molemmat, ettei tämä sarja Kanalaan ratkea, pelaa tai ei.
 
Viestejä
1,360
Kyse on ollut siitä, miten Veto organisaationa tällaisiin asioihin reagoi ja arvoistaan ulos päin viestii.

Vimpeli reagoi kuten Sotkamo aiemmin samassa tilanteessa. Ja kuten käytännössä kaikki muutkin superin seurat, jos vastaava tilanne om sattunut.

Miksi Vimpeli on sinulle noin punainen vaate tässä asiassa, mutta muut ilmeisesti eivät?
 
Älä nyt hyvä mies sotkeudu enempää ajatuksiisi. Ei näitä tapauksia edes ole sattunut, js tuo Sotkamonkin tapaus siis ihan erilainen. Toki, olisihan senkin voinut tuomita, olen samaa mieltä. Ei mene hyvin, kun pitää ottaa "mut kun muutkin" ja "entäs se tapaus sitten" argumentaatio peliin. Vaikka muut olisi mitä perseilleet, ei se tähän liity mitenkään, eikä tee Vedon toimista sen fiksumpia.
 
Sinä itse argumentoit, että Vimpelin olisi pitänyt tuomita rattijuopumus kuten muutkin seurat ovat tehneet. Nyt kun toin esille, että eivät muuten ole muutkaan tehneet niin, kannat maalitolppaa koko ajan kauemmas, kun et osaa myöntää olleesi väärässä. 😂

Sinä itse otit "mutku muutkin" argumentaation peliin ja möksähdät kun huomautin, ettei ihan osunutkaan kohdilleen. 🙄
 
Joo, eiköhän tämä riitä. Olen keskustellut Kanalan tapauksesta, niin yhtäkkiä kysellään jostain 2013 Sotkamon valmennustiimin jäsenen keissistä, joka muka todistaakin, miten jokainen superin seura olisi toiminut tänäkin päivänä. Pysyn kannassani, että nykymaailmassa harva pääsarjatason seura viestisi asioista näin. Mutta sopii toki siihen, että asioita katseltiin ensin läpi sormien vuosia, olisi katsottu nytkin ilman Kanalan krapulatwiittiä luultavasti.
 
Edelleen, sinä itse argumentoit, että Vimpelin olisi pitänyt tuomita rattijuopumus kuten muutkin seurat ovat tehneet. No eivät ole. Siitä toin esimerkin julki. Sen jälkeen rupesit kantamaan maalitolppia kauemmas ja nyt ne ei mahdu enää edes koko stadionille. 😅
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös