Supervuoro Verkkolehti »

Mansen ja Kohosen sopimusriita

Viestejä
1,200
Ymmärsin että @Tuoppi viittasi siihen mihin Kohosen olisi kannattanut suunnata ensin. Ei mitä Mansessa sitten ongelmien ilmaannuttua oli mahdollista. Kun ei tuossa kohdin tuollainen olisi kenenkään kannalta järkevä vaihtoehto. Se että Manse suoraan peliuransa loppumisen jälkeen ilman mitään todellista pj-kokemusta pyysi Kohosta mestarikandidaatin ykköseksi, oli virhe. Se että Kohonen siihen lähti, osoittautui myös hänelle virheeksi.

Ja eiköhän Kode seuraavaksi hae sitä kokemusta jostain muualta kuin olisi suoraan hakeutumassa jonkun miesten Superin pudotuspelijengin ykköseksi.
Juurikin näin. Vaikka jymyyn vanhan kaverin Kuosmasen oppiin. Nyt meni sitten näin.

Ja nyt kun luulin, että tämä näytelmä loppuu. Alkaakin toinen näytös tämänpäivän uutisten jälkeen.
 
Viestejä
4,115
Kode vähän vihjaili Instagramissa jo aiemmin jotakuinkin sanoilla "tämä ei jää tähän" silloin täsmentämättä mihin liittyy. Nyt kai selvisi.
 
Viestejä
894
Oi voi 😟

Oletin ainakin itse sen edeltävän yhden rivin tiedotteen jäljiltä, että purkukorvauksesta on sovittu.

Elmon juttu on jälleen tietysti vain yksipuolinen Kohosen näkemys, mutta se nyt on tietty selvää, että sovittu ei oltu. Ja kuten Tahkon/Rantasen tapauksessakin, aika erikoinen fakiiri saa olla, jotta saisi keksittyä määräaikaiselle työsopimukselle lainmukaisen purkuperusteen.

Tämä erimielisyys sopimuksen pituudesta tuntuu taas just niin erikoiselta kuin Kohosen oma puuhastelu tässä asiassa. Pöydällä on sopimus, joka on yksivuotinen, laitat nimesi siihen, ihan omasta vapaasta tahdosta - ja sitten aletaan jälkikäteen kysellä että eikös laiteta suoraan kaksivuotinen. Tuon pointin osalta vaikea nähdä että joku sekalainen kokoelma whatsapp-viestejä menisi mitenkään oikeudessa allekirjoitetun kirjallisen sopimuksen edelle.
 
Viestejä
976

Tekstiviesti tai whatsappviesti on melko vahva todiste. Yllättyikö joku?
 
Eikä ole.

Kirjallinen, allekirjoitettu sopimus on. Ja jos tuosta Kohosen suulla Elmoon kirjoitetusta nyt jotain johtopäätöksiä voi vetää, se on yksiselitteisesti yksivuotinen (on sitten optioita kirjattu millä tapaa tahansa).

Siinä saa melkoisia tekstareita olla, jotta mikään oikeus uskoisi, että aikuista, täysjärkistä ja lukuisia pesäpallon työsopimuksia tehnyttä miestä olisi jotenkin niin juksattu, että parisivuisen paperin kohdalla ei olisi kyennyt tajuamaan sen olevan yksivuotinen.
 
Viestejä
4,115
Oi voi 😟

Oletin ainakin itse sen edeltävän yhden rivin tiedotteen jäljiltä, että purkukorvauksesta on sovittu.

Elmon juttu on jälleen tietysti vain yksipuolinen Kohosen näkemys, mutta se nyt on tietty selvää, että sovittu ei oltu. Ja kuten Tahkon/Rantasen tapauksessakin, aika erikoinen fakiiri saa olla, jotta saisi keksittyä määräaikaiselle työsopimukselle lainmukaisen purkuperusteen.

Tämä erimielisyys sopimuksen pituudesta tuntuu taas just niin erikoiselta kuin Kohosen oma puuhastelu tässä asiassa. Pöydällä on sopimus, joka on yksivuotinen, laitat nimesi siihen, ihan omasta vapaasta tahdosta - ja sitten aletaan jälkikäteen kysellä että eikös laiteta suoraan kaksivuotinen. Tuon pointin osalta vaikea nähdä että joku sekalainen kokoelma whatsapp-viestejä menisi mitenkään oikeudessa allekirjoitetun kirjallisen sopimuksen edelle.

Nimenomaan tämä antaa ymmärtää että ensin on sovittu 2-vuotinen osapuolten kesken ja Manse viestinyt ulospäin yksivuotisesta.

Todistusaineiston perusteella Manse ja Kohonen sopivat kaksivuotisesta sopimuksesta, mutta kun Manse julkisti Kohosen sopimuksen, siinä puhuttiinkin yllättäen vuoden mittaisesta sopimuksesta.

Whatsapp-viesti sinänsä on kyllä ihan yhtä pätevä kirjallinen sopimus kuin A4-paperikin. Oman kokemuksen perusteella yritysmaailmassa solmitaan suuriakin sopimuksia jatkuvasti sähköpostin tai muun sähköisen viestinnän välityksellä.
 
Viestejä
976
Niin, no jos Mansella ja Kohosella ei 4kk jälkeen ollut lainkaan kirjallista työsopimusta, sitten kyllä menee sakeaksi. Siihen en kyllä itse usko.
"Toinen kiista on koskenut Kohosen sopimuksen pituutta. Todistusaineiston perusteella Manse ja Kohonen sopivat kaksivuotisesta sopimuksesta, mutta kun Manse julkisti Kohosen sopimuksen, siinä puhuttiinkin yllättäen vuoden mittaisesta sopimuksesta.

Todistusaineiston ja osapuolten viestittelyn perusteella Manse lupasi korjata Kohosen sopimuksen kaksivuotiseksi, kun osapuolet seuraavan kerran näkevät. Sopimusta ei kuitenkaan koskaan korjattu."
Eli Kohonen ei ollut neljää kuukautta ilman sopimusta, vaan sopimuksella, joka oli yksivuotinen. Manse lupasi korjata sopimuksen (viestittelyn perusteella) kaksivuotiseksi. Mikä tässä on niin vaikeaa ymmärtää?
 
Viestejä
894
Siis että sen jälkeen kun on allekirjoitettu yksivuotinen sopimus, aletaan tingata siihen jatkovuotta ennen kuin yhtäkään ottelua on pelattu... Se kuulostaa vielä sakeammalta 🤪

Eikä tuollaisessa tilanteessa millään "lupauksilla", kirjallisilla tai suullisilla, kovin kummoista arvoa ole. Eiköhän itse kukin ole työelämässä saanut jos jonkinlaisia "lupauksia" palkankorotuksista, paremmista työtehtävistä yms. Ei niillä mitään vaikutusta ole ennen kuin asiat on paperilla. Vielä kun yhdistyksessä ei yksittäisellä henkilöllä sen tason virallista päätösvaltaa ole, että voisi tuollaista tehdä ilman hallituksen hyväksyntää.
 
Viestejä
215

Haasteen mukaan todisteena on viestittelyä. Jos on, kyllä niillä jotain arvoa on. Ammattimaista toimintaa puolin ja toisin joka tapauksessa.
 
Viestejä
1,308
"Toinen kiista on koskenut Kohosen sopimuksen pituutta. Todistusaineiston perusteella Manse ja Kohonen sopivat kaksivuotisesta sopimuksesta, mutta kun Manse julkisti Kohosen sopimuksen, siinä puhuttiinkin yllättäen vuoden mittaisesta sopimuksesta.

Todistusaineiston ja osapuolten viestittelyn perusteella Manse lupasi korjata Kohosen sopimuksen kaksivuotiseksi, kun osapuolet seuraavan kerran näkevät. Sopimusta ei kuitenkaan koskaan korjattu."
Eli Kohonen ei ollut neljää kuukautta ilman sopimusta, vaan sopimuksella, joka oli yksivuotinen. Manse lupasi korjata sopimuksen (viestittelyn perusteella) kaksivuotiseksi. Mikä tässä on niin vaikeaa ymmärtää?
Vaikea sanoa noista viesteistä, kun ei niitä kukaan meistä ole nähnyt. Yhdistyksessä hallitus päättää työsopimuksesta, eikä yksi henkilö. Vieläpä jos kyseinen henkilö olisi Helimo, niin hänen sanoilla ei ole mitään painoarvoa, kun ei hän ole Mansen hallituksessa.

Ikävä tilanne, mutta vaikea näitä on sovitella ilman oikeutta jos molemmat osapuolet on eri mieltä esim siitä kuinka pitkä sopimus sitten on ollut.
 
Viestejä
3,195
Oi voi 😟

Oletin ainakin itse sen edeltävän yhden rivin tiedotteen jäljiltä, että purkukorvauksesta on sovittu.

Elmon juttu on jälleen tietysti vain yksipuolinen Kohosen näkemys, mutta se nyt on tietty selvää, että sovittu ei oltu. Ja kuten Tahkon/Rantasen tapauksessakin, aika erikoinen fakiiri saa olla, jotta saisi keksittyä määräaikaiselle työsopimukselle lainmukaisen purkuperusteen.

Tämä erimielisyys sopimuksen pituudesta tuntuu taas just niin erikoiselta kuin Kohosen oma puuhastelu tässä asiassa. Pöydällä on sopimus, joka on yksivuotinen, laitat nimesi siihen, ihan omasta vapaasta tahdosta - ja sitten aletaan jälkikäteen kysellä että eikös laiteta suoraan kaksivuotinen. Tuon pointin osalta vaikea nähdä että joku sekalainen kokoelma whatsapp-viestejä menisi mitenkään oikeudessa allekirjoitetun kirjallisen sopimuksen edelle.
Jos Mansen johdon ja Kohosen väliset viestit osoittavat, että tarkoitus oli tehdä kaksivuotinen, mutta sopimukseen tuli "painovirhepaholainen", sopimuksen kesto voidaan hyvinkin muuttaa kaksivuotiseksi. Tähän ei tiedä oikeaa vastausta vielä kukaan ulkopuolinen, mutta ratkeaa varmasti oikeudessa.

Kyllähän tässä Mansen toiminta on mainitsemaasi erikoista puuhastelua. Siellä pitäisi hommat osata hoitaa ammattimaisesti. Yksittäinen valmentaja nauttii sopimuksentekijänä parempaa lain suojaa. Myös mainehaitta erilaisten irtisanomis- ja tiedottamissekoilujen ja ex-puheenjohtajan hyvin kyseenalaisten säätöjen osalta menee laariin "harrastelijoiden puuhastelua". En usko, että sponsoritkaan katselevat menoa mitenkään hyvällä, vaikka RAHAA ON kuten ex-vihervasemmistolaisella hallituksella.
 
Viestejä
167
Sitä tässä casessa ihmettelen, että eikö Kohoselle ole sopimuksessa asetettu koeaikaa, mikä normaalisti kaikissa työsopimuksissa on ja purku olisi näin voitu tehdä koeaikaan vedoten?
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös