Supervuoro Verkkolehti »

Manse PP - Kirittäret, finaali 2022

Viestejä
1,499
Katselin jälkeenpäin vielä eilistä peliä ja kyllä vähän sydän oli syrjällään Sallisen vaikeuksien takia. Todella ikävään paikkaan alkoi, onneksi tämä ei pelin tulokseen vaikuttanut, olisi ollut aivan hirveä tilanne.

Kova peli tänään, toivottavasti kovatasoinen peli myös tänään ja ratkotaan kovien suorituksien, eikä virheiden kautta.
Kuljin pelin jälkeen vaihtopenkin ohi ja pakko oli huokaista; kyllähän Senni oli täysin "poikki". - Sen onneksi huomasi myös väki, jolla oli varmaan tarkoitus vielä sanailla hänelle. - Senni lopettaa, mutta voi hyvillä mielin tehdä sen, sillä yrityksen puutteesta ei voi murista aiheesta. - Hyvä Senni.
 
Viestejä
830
Kyllä tämä on hienolle uralle päätös jota ei kenellekään toivoisi. Ja samaten olisi ollut hienoa tälle loppuottelusarjalle että Mansen lautasella olisi ollut täydessä vireessä oleva lukkari. Andreassen ja Sallinen toki tekivät sen mitä näillä lähtökohdilla voi pelaajalta vaatia, mutta eihän tuo ihannetilanne ollut mitä nähtiin. Siihen nähden Mansen suoritusta pitää arvostaa, viides finaalipeli ei kuitenkaan ollut kaukana.
 
Viestejä
652
Manse vie helposti 3-0 tai 3-1.
Kirittärien ei edes pitäisi olla finaalissa, mutta Pesukarhujen loppukauden surkeuden takia sinne kuitenkin pääsi takaoven kautta.
Sisäpeli ollut sekaisin jo pitkään, mutta vihreä poika viuhkassa ei kykene ongelmaa ratkaisemaan.
Lyöjäjokeri Kujanen ollut kujalla jo 2 kuukautta ja pystyy tekemään juoksun vain lähinnä vahingossa.
Ei minkäänlainen uhka mailassa Manselle.
Jännä juttu sekin, että tämä jokeri ongelma on ollut jo noinkin pitkään tiedossa, mutta Kitola ei ole sitäkään pysytynyt ratkaisemaan.
Vaihtoehtoja kyllä olisi.
Esim Ojaniemi linjaan ja joko Mäkelä tai Körkkö jokeriksi.
Vielä parempi olisi, jos vedettäisiin Ykkösessä ja tytöissä huippukauden vetänyt Ronja Salmela finaaliin jokeriksi.
Ei olisi ainakaan huonompi kuin Kujanen ja pystyy kovien lyöntien lisäksi tarvittaessa myös vaihtamaan ja etenemään.
Kitola on samanlainen jääräpää kuin Nalle,joten turha odottaa mitään uutta ja yllättävää finaaleissa
No niin, Sihvonen, miten niin kuin meni omasta mielestäsi?
 
Viestejä
208
No niin, Sihvonen, miten niin kuin meni omasta mielestäsi?
Sihvonen taidettiin siirtää jo lopullisesti vilttiketjuun, mikä hänelle onkin ainoa oikea paikka. Osa rohkeasti nimimerkin suojasta kirjoitetuista viesteistä alkoi jo lähennellä pelinjohtajan julkista herjausta. Mitä lie henkilökohtaisia kaunoja taustalla, mutta joka tapauksessa niiden käsittelyyn tämä on väärä foorumi.

Toki tässä ketjussa muutama muukin arvosteli loppukesän aikana pelinjohtajan kyvykkyyttä ja olemusta sellaisin ilmauksin, joita tuskin olisi silmätysten mennyt lausumaan, mutta Sihvonen oli ihan omassa luokassaan.
 
Kyllä! Valittaja Sihvonen oli omassa luokassaan, poriskoon nyt yksikseen myrkkyliemessään :)
 
Viestejä
136
Kuvat viimeisestä finaalista Kirittäret - Manse löytyy nyt TÄÄLTÄ.
 
Liitteet

  • 11IMG_4924s.jpg
    11IMG_4924s.jpg
    896.8 KB · kertaa luettu: 117
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös